Tapahtuu

TAPAHTUMAKALENTERI 2011

 

Autetaan lintuja selviytymään talven yli

Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantia. Ruokinta auttaa monia lajeja selviytymisessä talven yli.

Norrlinin puistoon Vääksyssä on perustettu kaksi lintujen ruokintapaikkaa, joiden täytöstä on huolehtinut viime vuonna etupäässä yhdistyksemme varapuheenjohtaja. Sekä luonnonystävät että Wanhan Vääksyn yhdistys osallistuu tulevanakin talvena ruokinta-automaattien täyttöön. Koska lintujen ruuan tarve on pakkasilla suuri ja automaatit tyhjenevät nopeasti, haluamme kannustaa myös yksittäisiä lintujen ystäviä osallistumaan ruokintaan.

Jos liikut puistossa ja haluat osallistua, voit vapaasti käydä täyttämässä ruokinta-automaatteja. Toisen ruokintapaikan vieressä on opastaulu lintujen ruokintasuosituksista.

 

Ohjeita lintujen talviruokintaan:

Talviruokinta on syytä aloittaa, kun maa jäätyy tai peittyy lumeen. Ruokintaa jatketaan keväällä siihen asti, kun maa on paljas ja sula.

Hyvä ruokinta-automaatti on sellainen, jossa ruoka valuu alas kouruihin ruuan kulutuksen mukaan. Kourun päällä oleva lippa estää ruokaa kastumasta.

Talipalloista pitää poistaa muoviset verkot, joihin linnut voivat tarttua kiinni ja menehtyä. Pallot laitetaan tarjolle muovitetuissa metalliverkoissa. 

Ruokintapaikka pitäisi sijoittaa niin kauas rakennuksista, että linnut eivät pelästyessään lennä ikkunaan. Monta eri ruokintapistettä vähentää lintujen keskinäistä kilpailua.

Taloyhtiöillä voi olla omat ohjeensa lintujen ruokinnasta ja usein onkin suositeltavaa perustaa yhteinen ruokintapaikka, joka ei häiritse ketään talon asukkaista.

Lintujen herkkua ovat auringonkukan siemenet, maapähkinät, kaura ja tali. Kuorettomista auringonkukan siemenistä linnut voivat syödä kaiken eikä roskaa niin ollen synny. Pähkinät on syytä murskata pienemmiksi pikkulinnuille.

Linnuille ei pidä tarjota kinkun rasvaa, vettyneitä kaurahiutaleita eikä mitään homeista, mausteista tai erityisen suolaista.

Jos halutaan pitää oravat ja varikset, harakat, närhit ym. isot linnut loitolla, ruokintapaikan voi suojata kanaverkolla, jonka silmäkoko on sellainen, etteivät suuret lajit mahdu aukoista.

Lisätietoa: http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml

 

Kiinnostaako geokätköily?

Geokätköily-illassa kuulemme perusasioita harrastuksesta ja osallistumme kätköjen etsintään Asikkalan ympäristössä. Oppaana paikallisiakin kätköjä tunteva geokätköilijä. Tapahtuma siirtyy keväälle -  ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin ilmoitustauluilla, paikallislehdessä ja täällä nettisivuilla.

ILMOITTAUDU SÄHKÖPOSTILISTALLE!

Joskus retket voidaan järjestää lyhyellä varoitusajalla, esim. sääolosuhteista riippuen. Kun haluat ensi käden tietoa tapahtumista ja retkistämme, voit nyt saada tiedon heti henkilökohtaisesti sähköpostitse tai tekstiviestinä. Jos haluat listoillemme, lähetä sähköpostiosoitteesi sihteerille os. terttu.olli@gmail.com tai puheenjohtajalle tuula.wikstrom@luukku.com. Kännykkänumeron voit tekstata numeroon 040 5419603 (Kirjoitathan tekstiviestiin myös nimesi). 

TARINOITA historiikkiin!                                                                                                                   Katso Kirsi Viikilän vetoomus

Onko mieleesi jäänyt erityisesti jokin tapahtuma tai retki tai joku muu asia jonka puolesta on tehty töitä Asikkalan luonnonystävien matkan varrella? Oletko tehnyt huomioita jonkin kasvi- tai eläinlajin lisääntymisestä tai vähentymisestä? Löytyykö arkistoistasi historiikkiin sopivia kuvia?

Kirsi Viikilä kokoaa tarinoita ja muisteluksia tulevaan yhdistyksen 30-vuotishistoriikkiin ja odottaa mahdollisimman paljon juttuja henkilökohtaisista kokemuksiksista ja elämyksistä näiltä vuosilta. Kirjalliset tarinat ovat tervetulleita, samoin valokuvat kaikissa muodoissaan - mutta voit myös soittaa tai vihjata jostakin mielestäsi historiikkiin sopivasta tapahtumasta.

Ota yhteyttä kirsi.viikila@luukku.com tai puh. (03) 7664 464

 

 

TAPAHTUI 2011

Luonnonystävät joulumyyjäisissä Vääksyn liikuntahallissa su 18.12.2011

Asikkalan yhdistykset järjestivät perinteiset joulumyyjäiset Vääksyssä ja myös luonnonystävät olivat paikalla jakamassa tietoa: lehtiä, esitteitä, kortteja...Myytävänä oli luontoystävällisiä tuotteita jouluksi ja joululahjoiksi, esim. luontokalentereita, lintulautoja, joulukransseja, itse tehtyä hilloa - sekä arpajaiset toimintakassan kartuttamiseksi.

 

 

Pikkujouluvaellus Päijänteen kansallispuistoon su 11.12. 2011

Sunnuntaiaamu näyttäytyi jo tutuksi tulleen kosteana ja hämäränä, mutta Päijännetalolle kokoontui tuttu ydinporukka luontointoisia metsään suuntaamaan: Raimo, Anja, Anna-Liisa, Jouko ja allekirjoittanut. Saku oli komennettu kotiin, koska sää näytti kovasti märältä ja tuulikin viuhui melko lailla. Karisalmen luontopolulla metsä kuitenkin suojasi sopivasti eikä lumi tai sohjokaan polulla haitannut. Matkalla ihmettelimme metsän erityistä vihreyttä: kosteana loistivat sammaleet ja mustikan varvut sekä havupuiden oksat silmiinpistävästi. Pysähtelimme myös tutkimaan tikkojen ja palokärjen hakkuujälkiä puiden rungoissa, sekä erilaisia kääpiä lahoilla rungoilla. 

 

    

 

Nuotiotulilla filosofoitiin makkaranpaiston ja eväiden rapistelun lomassa, kunnes kylmä ajoi paluumatkalle - seuraavan viikonlopun joulumyyjäistapahtumaa järjestelemään. TO

Hiljaisuuden retki la 8.10.2011

Hiljan päivän perinteinen hiljaisuuden retki suuntautui tänä vuonna Evolle; kohteeksi päätettiin yhdessä Syrjänalusen luontopolku, joka oli muutamalle osanottajalle tuttu ennestään.  Retkelle lähdettiin upeassa auringonpaisteisessa syyssäässä lauantaiaamuna klo 10.00. Matkan varrelle pysäköidyistä autoista päätellen moni muukin oli lähtenyt nauttimaan hienosta syyspäivästä, osa ilmeisesti hirvestyksen merkeissä. Kiipesimme monimuotoista polkua kosteasta lehtometsästä kuivalle harjulle, kuuntelimme tiaisten hiljaisia ääniä, joista yksi selvemmin erottuva todennettiin hömötiaiseksi. Anja-kasviopas kertoi naavan ja lupon eroista ja muutamista erikoisista sienistä ja käävistä. Totesimme, että syysmetsässäkin on paljon elämää ja luonnon ihmeitä. Harjulta laskeuduttiin pienen suon kautta Syrjänalusen laavulle, jossa sytyttelimme kosteahkoilla puilla hieman kituvan nuotion. Makkarat kuitenkin paistuivat, juttu luisti ja eväät maistuivat noin puolentoista tunnin tarpomisen jälkeen...uusia ideoitakin kehiteltiin kevään toiminnaksi.

 

 

 

Asikkalan ympäristöviikko 26. - 30.9.2011: Ympäristöviikon juliste ja teemanäyttely kirjastolla

 

Asikkalan ympäristöviikkoa vietettiin viikolla 39.

Teemana oli "Minun metsäni" tänä vuonna vietettävän kansainvälisen metsien vuoden merkeissä.

Asikkala ei ole osallisena Lahden seudun ympäristöpalveluissa ja järjestää näin ollen itse oman ympäristöviikkonsa, jonka toteuttamisesta vastaa jo kolmatta vuotta Vääksyn Yhteiskoulun ympäristötiimi ja Asikkalan luonnonystävät.

Luonnonystävien osuus viikon järjestelyissä oli tänäkin vuonna ympäristöviikon julisteen teettäminen, joka valittiin jo keväällä  tehdyista Vääksyn Yhteiskoulun oppilaiden töistä.

Yhteistyö koulun ja Luonnonystävien kanssa ympäristöviikon toteuttamiseksi on siten pitkäjänteistä toimintaa.

Keväällä päätettiin tulevan syksyn ympäristöviikon teema ja  kuvataideaineiden opettaja Iiris Lahtinen antoi kahdeksansien luokkien oppilaille tehtäväksi julisteen toteuttamisen otsikolla "Minun metsäni". Niistä parhaaksi valittiin Milla Nurmela

n työ, josta Luonnonystävät painatti ympäristöviikolla eri puolilla Vääksyä esillä olleen julisteen.

 

Luonnonystävät laati lisäksi kirjastoon teeman mukaisen näyttelyn, jossa oli esillä kirjallisuuden ja tiedotteiden lisäksi oppilaiden maalauksia.

 

 

Sieniretki 18.9.2011

Onko hyvänä sienivuotena parempaa tapaa viettää kaunista syyspäivää kuin lähteä kori käsivarrella metsään sieniä katselemaan ja keräämään? Viitisentoista näin ajattelevaa kerääntyi sunnuntaina Päijännetalolle osallistuakseen Asikkalan luonnonystävien järjestämälle sieniretkelle. Erinomaisena oppaana oli lahtelainen Veli Haikonen.

Päijännetalon pihalla pidetyn lyhyen tietoiskun jälkeen lähdimme kimppakyydeillä matkaan. Retken aluksi kävimme katsomassa suuren lehtikuusen juurella kasvavaa Suomessa erittäin harvinaista kantotattia, josta maassamme on vain muutamia havaintoja. Ruskeajalkaisen ja kellanruskea-lakkisen kantotatin tavallisempia kasvupaikkoja ovat Keski- ja Etelä-Euroopan tammimetsät.

Varsinainen retkemme suuntautui lehtomaiseen kuusimetsään. Maasto oli helppokulkuista, sää aurinkoinen eikä yhtään hirvikärpästä tavattu. Sieniä nähtiin runsaasti, ja tällä kertaa ei kiinnitetty huomiota vain ruokasieniin vaan kaikkeen, mitä kohdalle sattui, sienten ja kääpien lisäksi myös jäkäliin, kääväkkäisiin ja muutamiin kasveihinkin. Jäkälistä jäi mieleen korpiluppo sekä maassa kasvava nahkajäkälä, kääväkkäistä karvanahakka sekä hyty- ja rusorypykkä. Evästauon jälkeen teimme pienen kierroksen mäntymetsässä, mistä palasimme kuusimetsän kautta eri reittiä takaisin tielle, jonka varteen autot oli pysäköity.

Oppaalle tuotiin runsaasti sieniä tunnistettaviksi ja varsinkin retken nuorimmat osanottajat olivat tässä innokkaita. He huomasivat muun muassa ojanvarressa kasvaneet jättimalikat, joiden valkoiset lakit olivat yli 20 cm läpimittaisia, mutta myös sammaleisen kannon päälle kiivenneet sudenmaito-limasienen pienet vaaleanpunaiset pallomaiset itiöpesäkkeet. Limasienet ovat erillinen eliöryhmä, jossa on sekä sienten että alkeellisten eläinten piirteitä. Elettyään aikansa karikkeessa liikkuvana limakkona ne nousevat avoimille paikoille ja muuttuvat itiöpesäkkeiksi, jotka ovat lajista riippuen esimerkiksi nuijamaisia tai pallonmuotoisia. Useimmat itiöpesäkkeet ovat niin pieniä, että ne jäävät huomaamatta.

Oppaalta saimme paljon tietoa sienten tunnistamisesta, toisiaan muistuttavien lajien erottamisesta, lajien yleisyydestä, kasvupaikoista, syömäkelpoisuudesta sekä mahdollisesta muusta käytöstä. Vielä kun muistaisi kaiken kuulemansa, kun seuraavan kerran suunnistaa metsään korin kanssa.    

Seitikit ovat suurin sienisukumme, joten niitä näimme useita lajeja. Vain yksi seitikkilaji, suippumyrkkyseitikki, on tappavan myrkyllinen, lähes kaikki muut syötäväksi kelpaamattomia, mutta pari syötävääkin lajia suvusta löytyy. Yksi niistä on näkemämme kellertävälakkinen monivyöseitikki, jonka jalassa on epäsäännöllisiä rengasvyöhykkeitä. Mikäli sientä ei kuitenkaan täysin varmasti tunnista, on parempi jättää se keräämättä ja syömättä. Pienikokoiset kauttaaltaan tummanpunaiset veriseitikit ja niitä vähän kookkaammat verihelttaseitikit, joiden heltat ovat nimen mukaisesti karmiininpunaiset, mutta lakki kellanruskea, eivät sovi syötäväksi, mutta lankojen värjäykseen ne ovat erinomaisia: niistä saa harvinaista punaista väriä. Aika lailla näitä värjäri kuitenkin joutuu keräämään, sillä sadan gramman lankamäärän värjäämiseen tarvitaan veriseitikkejä puoli kiloa ja verihelttaseitikkejä kokonainen kilo.

Pulkkosieni on hyvin yleinen sieni, joka muodostaa usein laajoja kasvustoja varsinkin ihmisen käsittelemillä alueilla. Sitä on aikoinaan pidetty ruokasienenä, mutta nykyisin tiedetään sen olevan myrkyllinen. Sienen sisältämä myrkky saa useiden syöntikertojen jälkeen osalla käyttäjistä veren muodostamaan punasoluja tuhoavia vasta-aineita. Pulkkosieni muistuttaa jonkin verran joitain rouskuja, mutta se on helppo erottaa niistä: rouskuilla on maitoa, pulkkosienellä ei. Toinen helppo tuntomerkki on se, että pulkkosienen kellertävät heltat tummuvat kosketuskohdista. Värjäykseen pulkkosientä voi käyttää, siitä saa hiekanruskeaa väriä.

Sienten tunnistamisessa voi käyttää myös hajuaistia. Suopavalmuska tuoksuu nimensä mukaisesti saippualle, kun taas löyhkä- ja haisuseitikin sekä löyhkäsilokan haju on epämiellyttävä. Löyhkävalmuska on kaasunhajuinen, aniskääpä tuoksuu tuoreena ja puolikuivana anikselle ja viitapalsamirouskun haju on kookoshiutalemainen.

Osa retken osallistujista keräsi sieniä, ja koreihin tai ämpäreihin kertyi muun muassa kantarelleja, mustavahakkaita, kehnäsieniä, mustatorvisieniä, leppä- ja karvarouskuja sekä lampaankääpiä. Kun olimme palaamassa autoille, ohitimme rinteen, joka kauempaa nähtynä vaikutti siltä, että joku retkiseurue on viskellyt eväspaperinsa sinne tänne. Roskia rinteessä ei kuitenkaan ollut, vaan kymmenittäin lampaankääpiä. Ne olivat kuitenkin enimmäkseen jo turhan iäkkäitä poimittaviksi, joten ne jätettiin toukkien ravinnoksi.

Retki oli hyvin onnistunut, kiitokset siitä oppaalle sekä osallistujille. Tällaiselle retkelle osallistuisi mielellään muinakin hyvinä sienivuosina.

Oppaana Asikkalan luonnonystävien puolesta

Anja Terho

Lepakkoretki 27.8. 2011

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päästiinpä viimeinkin lepakkotunnelmiin, edellinen yritys peruuntui huonon sään vuoksi. Tällä kertaa kaikki oli kohdallaan - oli lämmin ja tyyni elokuun ilta. Päijännetalon pihaan kokoontui lähes neljäkymmentä lepakkobongailijaa, jotka edustivat ikäluokkia ei ihan vauvasta vaan esikoululaisista vaariin.

Oppaana retkellä toimi Nippe Nikander, joka johdatteli retkeläiset aiheeseen tiiviillä esityksellä lepakoiden maailmasta ja lepakkoharrastuksesta.

 Sitten joukko hajaantui kolmeksi ryhmäksi, jokaisella ryhmällä oli käytössään detektori, (tietoa laitteesta: http://www.lepakko.org/index.php?id=445), jonka avulla lepakoita havainnoitiin silmin tehtävien havaintojen lisäksi.

Reilun kahden tunnin ajan kuljeskeltiin Vääksyn kanavan ympäristössä ja tehtiin havaintoja kolmesta lajista: pohjanlepakosta, korvayököstä ja vesisiipasta.

Lisäksi detektorista kuultiin tunnistamattomaksi jääneen lepakon nakutusta.Retki oli antoisa ja erityisesti detektorin avulla saatu havainnointi herätti suurta innostusta.Detektori on todellakin erinomainen väline lepakkoharrastuksessa, joten päätimme hankkia pari laitetta yhdistykselle.

 

Retki Kotkan Maretariumiin ja Sapokan vesipuistoon la 6.8.2011

 

Kaloista kiinnostununeita luonnonystäviä löytyi elokuussa kymmenkunta, joten Ilkka Kamppilan järjestämä Maretariumin retki toteutui.

Matkaan lähdettiin yhteiskuljetuksella Päijännetalon luota Vääksystä klo 9.00. Perillä Maretariumissa meitä opasti asiantunteva opas kertoen noin tunnin kestävän kierroksen aikana monia mielenkiintoisia ja osin tuntemattomiakin asioita kalojen käyttäytymisestä, esiintymisestä, ruokailusta, lisääntymisestä, tuntomerkeistä jne.

Ruokailun jälkeen saatiin ihailla hienoa vesipuistoa Sapokassa, sen monenlaisia kasveja ja hyvin hoidettuja puutarha-alueita.

Mukavan retken päätteeksi arvuuttelimme vielä tulomatkalla eri puulajien tuntomerkkejä pelikorteista, jotka yksi retkeläinen oli Maretariumista hankkinut.

 

 

 

 

 

 

Luonnonkukkien päivän retki Salonsaareen 19.6.2011

 

Kasveista kiinnostuneita osallistujia oli retkellä mukana parikymmentä, mikä oli kolmelle oppaalle aika sopiva määrä. Varsinkin rehevässä tervaleppäkorvessa kuljettaessa tuntui välillä, että kaikkien kysymyksiin ei ehdi vastata. Korkeiden tervaleppien alla kasvoi erilaisia pensaita kuten taikinamarjaa, lehtokuusamaa, korpipaatsamaa ja herukoita. Näimme myös useita sanikkaisia: suurikokoisia hiirenportaita ja kotkansiipiä, matalia korpi-imarteita, peltokortetta sekä riidenliekoa. Ruohokasveista monille ennen tuntemattomia olivat alppivuokot, joiden kukinta-aika oli valitettavasti jo ohi, sekä pienet velholehdet, jotka kukkivat vasta heinäkuussa. Tutumpia kenttäkerroksen kasveja olivat rentukka, ojakellukka, vehka, mesiangervo, kurjenjalka, lillukka sekä monet muut.

Tervaleppäkorven jälkeen kävelimme rantametsään katsomaan vuoden teemalajia, tähtitalvikkia. Tähtitalvikilla on yksi kaunis valkoinen kukka pienten pyöreiden tummanvihreiden lehtien muodostamasta ruusukkeesta kasvavassa varressa. Näimme alueella myös pikku- ja isotalvikkia sekä erittäin runsaasti valkolehdokkeja. Valkolehdokin kukissa on hyvä tuoksu, mutta koska ne houkuttelevat pölyttäjikseen yöperhosia, ne tuoksuvat vain yöllä. Rannan matalassa vedessä kasvoi keltaisena kukkivia kurjenmiekkoja.

Tästä eteenpäin jatkoimme pienemmällä joukolla, koska kaikilla ei ollut mahdollisuutta viipyä pitempään. Kosteassa tervaleppäkorvessa viihtyvien kasvien sijaan näimme nyt tavallisempia metsälajeja. Mustikoissa oli jo vihreät raakileet, vanamot kukkivat. Lähisukulaisiaan iso- ja pikkutalvikkia kuivemmilla ja valoisammilla paikoilla viihtyvät kellotalvikit olivat vasta nupulla.

Maantien laidassa havaittiin aiemmin myös nuokkutalvikkeja, joten retkellä oli mahdollista nähdä maamme yhteensä seitsemästä talvikkilajista viisi.

Olimme nousemassa kalliolle, joten maasto muuttui koko ajan kuivemmaksi, mutta matkan varrella oli myös rehevämpää kasvillisuutta sellaisissa kohdissa, missä sadevesi kerääntyy kalliossa olevaan painaumaan. Alempana rinteessä nähtiin esimerkiksi hyvin suurikokoisia kalliokieloja sekä näyttävä isoalvejuuriesiintymä. Polun varrella oli myös lähde, josta saattoi juoda janoonsa tai täyttää vesipullonsa, jos se oli tyhjä. Ylempänä olevissa kalliopainanteissa kasvoi suopursua, juolukkaa ja mustikkaa, kalliopintoja koristivat pallero- sekä muut poronjäkälät. Kallion laelle päästyämme istuimme syömään eväitä samalla ihaillen kaunista maisemaa sekä taivaalla kaartelevaa nuolihaukkaa.

Retken loppuosalla kuljimme sekä metsässä että suolla. Suokasveista kiinnittivät huomiotamme tuoksuvat suopursut, tupasvillat valkoisine höytyvätupsuineen sekä pyöreälehtiset vaivaiskoivut. Alueella kasvaa paljon maariankämmeköitä, joiden täplälliset lehdet on helppo tunnistaa. Näimme myös kukkivia yksilöitä, joiden kukat olivat kauniin vaaleanpunaiset. Maariankämmekkä on ulkonäöltään monimuotoinen ja esimerkiksi kukkien väri voi samassakin kasvustossa vaihdella ruusunpunaisesta lähes valkoiseen. Eroja voi olla myös kukkien kuvioinnissa ja muodossa sekä lehtien täpläisyydessä.

Suomessa kasvavista kämmeköistä on maariankämmekkä toiseksi ja valkolehdokki kolmanneksi yleisin, ja näitä molempia olivat retkemme osallistujat ennenkin nähneet. Sen sijaan kolmas näkemämme kämmekkälaji, herttakaksikko, oli suurimmalle osalle uusi tuttavuus. Herttakaksikko on koko maassa yleinen, mutta ei erityisemmin runsas, ja pienen kokonsa (10 - 20 cm) sekä vaatimattoman ulkonäkönsä takia se jää helposti huomaamatta. Useimmin kasvin tapaa kosteissa ja soistuvissa kuusimetsissä. Sen kukinta-aika kestää kesäkuusta elokuuhun asti, joten sopivilla kasvupaikoilla kannattaa katsella sammalten sekaan, josko jossain näkyisi pientä kasvia, jonka varren alaosassa on kaksi herttamaista lehteä vastakkain ja varren yläosassa pienten rusehtavan- tai punertavanvihreiden kukkien muodostama harsu tähkäkukinto.

Autoille palatessa ehdimme vielä nähdä polun varressa erikoisen näköisen muurahaispesän, jonka kekomuurahaiset olivat rakentaneet kaatuneen pienen puunrungon alle ja sivuille rivitalomaisesti noin metrin matkalle. Ohitimme runsaasti saniaisia kasvavan purouoman ja kävelimme lähes aluskasvittoman kuusimetsän halki. Isojen kuusten alla hämärässä metsässä oli mukavan rauhallinen, lähes satumainen tunnelma.

Kasvi- ja muiden luontoretkien onnistumiseen suuresti vaikuttavia tekijöitä ovat osallistujat, sää sekä retkikohde. Tällä kerralla kaikki nämä olivat huippuluokkaa ja retki onnistui erinomaisesti.

Anja Terho, kasviopas

   

 

 

Yölaulajaretki tiistaina 7.6. 2011

Sää ei olisi voinut olla parempi, kun parikymmenpäinen lintuharrastajajoukko suunnisti yölaulajia kuuntelemaan, aluksi Hollolan Kutajärvelle. Kesäyö näytti parastaan, myös hyttysten muodossa.

Kutajärven kosteikossa nähtiin punasotkia, urostaveja, ruskosuohaukka, lokkeja, joutsenia...varsinaiset yölaulajat eivät vielä olleet aloittaneet iltakymmenen maissa, kun tornille saavuttiin. Paluumatkalla parkkipaikalle tehtiin kiinnostava havainto: sarvipöllön poikanen piipitti pesässään lähikuusessa. 

 

Varsinaisia laulutaitureita kuulimme yön hämärtäessä Viitailan ja Kurhilan pelloilla sekä Lahdenpohjan Natura-alueen reunamailla. Puolenyön maissa konsertti oli parhaimmillaan: satakielet helskyttivät monelta suunnalta yhtä aikaa, viita- ja luhtakerttuset lauloivat kilpaa, ruisrääkkä toi oman äänensä laulajien sekakuoroon.

Lehtokurppa lennähti kurnuttaen yli useaan otteeseen - ja nähtiinpä pieni joukko nuoria kurkiakin liitämässä heinikon yllä.

Retken oppaana toiminut Tapani Saimovaara totesikin, että harvoin on kuultu näin hienoa yökonserttia näillä main. Tällä kertaa siis retken ajoitus ja sääolosuhteet osuivat aivan nappiin. Mukavaa oli myös, että osanottajamäärä oli entisestään kasvanut; lintuharrastus on Saimovaaran mukaan lisääntynyt viime vuosina Suomessa, vähän muuta maailmaa jäljessä tosin.

 Asikkalan luonnonystävät ry:n stipendi Milla Nurmelalle

VYK:n ja Asly:n yhteistyö ympäristöviikon julisteen tuottamiseksi jatkuu. Tänä vuonna julistekilpailun aiheena oli YK:n metsien vuoden kunniaksi "Minun metsäni". Monista ansiokkaista töistä raati valitsi voittajaksi 8-luokkalaisen Milla Nurmelan herkästi ja samalla raikkaasti kuvatun metsämaiseman. Palkinnoksi voittajalle ojennettiin Asikkalan luonnonystävät ry:n stipendi sekä kunniakirja, ja syksyllä työstä painatetaan ympäristöviikon juliste.

Kesämielisten toripäivänä lauantaina 21.5.2011

 

 

 

Luonnonystävät olivat telttoineen torilla tänäkin vuonna. Tarjolla oli tietoa erityisesti YK:n metsien vuoden kunniaksi metsien tilasta, ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta.

Myynnissä oli mm. hunajaa, visakoivun taimia, linnunpönttöjä, koivuklapeja...

Aurinkoisessa säässä teltallamme kävi paljon luontomyönteistä väkeä keskustelemassa  ajankohtaisista luontoasioista. Uusia kontakteja luotiin myös paikkakunnan luontoyrittäjien suuntaan. 

 

MUUTTOLINTUKURSSI 

Teoriatunti pidettiin 17.2. Vääksyn Yhteiskoululla

Lintuasiantuntijamme Tapani Saimovaara piti kurssin teoriaosuuden tiukan pakkaskelin vallitessa 17. 2. Sää ei kuitenkaan ollut osanottajia pelottanut, vaan luokka täyttyi ääriään myöten linnuista kiinnostuneista miehistä ja naisista, lapsista ja aikuisista. Saimme tuhdin tietopaketin lintujen muuttoon liittyvistä, merkillisistäkin ilmiöistä sekä nimenomaan Asikkalan ympäristön muuttolinnuista, parhaista tarkkailupaikoista ja -ajankohdista. Lopuksi esiteltiin tarkkailuun suositeltavia kiikareita ja kaukoputkia.

Maastoretki su 8.5.2011 

Lintujen kevätmuutto oli jo vauhdissa, kun lintukurssin vetäjä Tapani Saimovaara opasti kurssilaisia muutontarkkailun nikseihin toukokuisena sunnuntaina Vääksyn kanavaniemessä. Parhaaseen tarkkailuaikaan, aamulla varhain, kokoontui toistakymmentä kurssilaista kiikarit ja kaukoputket mukanaan kylmyyttä uhmaten odottamaan pohjoiseen menijöitä. Sää oli ehkä vähän liiankin aurinkoinen ja tyyni isommille muuttojoukoille, mutta useita lajeja havaittiin ja määriä kirjattiin, ks. www.phly.fi 

 

Luonto- ja ympäristöviikko kirjastossa 14. - 19.2. 2011

Luonnonystävät ja Asikkalan kirjasto järjestivät yhdessä valtakunnallisen ympäristöviikon aikana luonto- ja ympäristöaiheisen esittelyn kirjaston tiloissa. Viikon teemoina ovat tänä vuonna vapaaehtoistoiminta, suot ja metsät. 

Vapaaeh­toisten merkittävästä työpa­noksesta kertovat mm. lukuisat luontoretket, kurssit, tempaukset ja leirit sekä lausunnot ja vapaaehtoisvoimin teh­dyt luonto­selvitykset, jotka kaikki ovat osa arvokasta paikallistason suojelutyötä.

Luonnonsuojeluliiton oma teema vuonna 2011 on luon­non hiilivarastojen suojelu, joka on sa­malla sekä luonnon monimuotoisuuden että il­mastonsuojelua. Suomessa tämä tarkoittaa suurimpien hiilivarasto­jemme, soiden ja metsien, säilyttämistä ja suojelua, niiden hiilipääoman kasvattamista ja ennallistamis­ta. Soi­den ja metsien vaalimi­nen hiilivarastoina tukee myös niiden hyödyntämistä virkistyskäyttöön meille kaikille.

Puulajikysely

Näyttelyn yhteydessä arvuuteltiin 7 eri lehtipuulaijia, joista oli paikalla pienet näytekappaleet. Tehtävä oli melko vaativa, sillä 21 vastauksesta paras oli 5 oikein, ja näitä oli vain 1 kpl ( 4 oikein vastanneita oli 6 kpl, 3 oikein 8 kpl, 2 oikein 2 kpl,  1 oikein 3 kpl ja 0 oikein 1 kpl). Palkinnon, Perhosten lumo -kirjan, sai siis 5 oikein vastannut Johanna Kuitunen. Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille!

Luonto- ja ympäristöviikon näyttely oli avoinna helmikuun 14. - 19. päivä kirjaston aukioloaikoina.

 

TAPAHTUI 2010

Pikkujoulupatikointi la 18.12. klo 10.00

Kolme urhoollista luonnonystävää: Raimo, Anna-Liisa ja allekirjoittanut ilmaantui 17 asteen pakkasessa Michelin-ukoiksi pukeutuneina ja eväsrepuin varustautuneina Päijännetalon pihaan lauantaiaamuna. Hetken epäröinnin jälkeen päätettiin joka tapauksessa lähteä metsään ja patikoida sen verran kuin sisu antaisi myöten. Ja Pulkkilanharjun metsän keskellä sää tuntui melkein leppeältä, hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa. Vain muutama kelon pakkasrusahdus kuului - ja kaukaa joku pienenpieni tintin tirskahdus. Martinniemen taukopaikalle kantamamme puut lehahtivat hienosti palamaan ja makkaratkin paistuivat taukohetkemme lämmikkeeksi. Reilun parituntisen patikkaretken jälkeen posket punoittivat ja olo oli iloinen; totesimme tyytyväisinä, että kannattipa lähteä, säästä huolimatta! TO

 

Wanhan Vääksyn joulun avajaiset 4.12. 2010

Olimme mukana joulun avajaisissa Norrlinin puiston tuntumassa vanhassa Vääksyssä. Tarjolla oli tietoa: lehtiä, esitteitä, luontoaiheisia kysymyksiä - sekä myytävänä linnunpönttöjä, ruokintalautoja, luontokalentereita ja heijastimia. Melko tiukassa pakkaskelissä kävi kojullamme mukava määrä ihmisiä juttelemassa luontoasioista ja hankkimassa ruokintalautoja linnuille, jotka tänä syksynä ovat erityisesti tarvinneet ihmisten ruoka-apua kesän huonon marjasadon vuoksi. 

 

Onko Asikkalassa karhuja? Haistavatko perhoset? Uhkaako meitä eliölajien tuho?

SUURI LUONTOILTA  tiistaina 2.11. 2010 klo 18.00 Vääksyn Yhteiskoulun auditoriossa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Arvovaltainen asiantuntijapaneeli kokoontui vastaamaan yleisön kysymyksiin luonnosta ja sen ilmiöistä. Paneelin vetäjänä ja perhosasiantuntijana toimi Olavi Blomster, muut panelistit olivat (vasemmalta lukien) kalastusneuvos Juha Keto (kalat ja vesielämä), Anja Terho (kasvit), professori Heikki Setälä (ympäristöekologia), lehtori Heikki Kolunen (linnut) ja filosofian tohtori Matti Helminen (nisäkkäät).

 

Yleisöä oli saapunut paikalle noin 90 henkeä ja kysymyksiä sateli niin, että aika ei riittänyt läheskään kaikkiin kysymyksiin vastaamiseksi.

Moneen mielenkiintoiseen luonnon ilmiöön ja oikkuun saatiin illan kuluessa joka tapauksessa perusteellinen ja asiantunteva selitys - ja innostunut keskustelu jatkui vilkkaana vielä kahvipöydän ääressä tilaisuuden lopuksi, jolloin muisteltiin myös yhdistyksen 30-vuotista taivalta.

 

 

Asikkalan luonnonystävät ry 30 vuotta

Luontoillassa vietettiin samalla Asikkalan luonnonystävien 30-vuotisjuhlaa. Neljä pitkään yhdistyksen hallituksessa aktiivisesti mukana ollutta ja sen toimintaan merkittävästi vaikuttanutta yhdistyksen jäsentä palkittiin juhlassa ansiomerkein.

Suomen luonnonsuojeluliiton kultainen ansiomerkki ojennettiin Kari Kolsille ja Kirsi Viikilälle, hopeisen ansiomerkin saivat Tapani Saimovaara ja Erkki Vesterinen.

Juhlan kunniaksi nautittiin lopuksi täytekakkukahvit ja muisteltiin sattumuksia ja ihmisiä vuosien varrelta. Näitä muisteloja tullaan myöhemmin näkemään kirjallisessa muodossa, kunhan yhdistyksen historiikki valmistuu. 

 

 

Valokuvaretki sunnuntaina 3.10.2010 Pulkkilanharjun ympäristöön

                          

 

 Sukelsimme aamuhämärissä harmaaseen maisemaan, pilvet väistyivät pikku hiljaa ja aurinko tuli esiin. Kuljimme ja kuvasimme lokakuun auringon valaisemia rantanäkymiä ja metsän kätköjen kohteita. Eväistä ja antoisasta keskustelusta nautimme pitkän tovin Viinasaaressa rantakivillä istuen. Retken päättyessä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta - luonto oli tarjonnut muutaman tunnin sisällä edustavan valikoiman syksyn valaistuksen muunnelmia. Retken vetäjänä toimi Olavi Blomster.

Mukana kuvaamassa Tuula Wikström

 

 

Asikkalan ympäristöviikko 20. - 26. syyskuuta

 

 

Löydä luonto läheltäsi -näyttely kirjastolla

Asikkalan ympäristöviikkoa vietettiin tänä vuonna syyskuun 20 . - 26. päivä. Asikkalan luonnonystävät ry järjesti perinteiseen tapaan tänäkin syksynä ympäristöaiheisen näyttelyn Vääksyn kirjastoon. Näyttely oli avoinna 20. - 24. syyskuuta kirjaston aukioloaikona.

Löydä luonto läheltäsi -vitriininäyttely esitteli koko syyskuun ajan Vääksyn Yhteiskoulun oppilaiden Lähiluonto-aiheisia töitä kanavan varrelta ja Vesijärven rannoilta.

Ympäristöviikon juliste: Jesse Mäkiranta, 9. luokka

Ympäristöviikon juliste.

Vääksyn Yhteiskoulussa on keväällä valittu oppilastöistä syksyn 2010 ympäristöviikon julisteeksi 9. luokkalaisen Jesse Mäkirannan työ. Juliste oli näkyvillä kunnan katukuvassa ympäristöviikon ajan.

 

Muuttolintujen tarkkailuretki su 26.9. klo 6.00-14.00 Vääksyn Näkkimäellä

Päijät-Hämeen Lintutieteellinen Yhdistys ja Asikkalan luonnonystävät järjestivät sunnuntaina
26.9.2010 klo 6.00-14.00  opastettua lintujen syysmuutontarkkailua Asikkalassa Vääksyn Näkkimäellä.

Jo aamuhämärissä oli paikalla kymmenkunta lintuharrastajaa, oppaina PHLY:n aktiiviharrastajia. Sää oli mitä suotuisin ja heti auringon noustessa alkoivat runsaat hanhi-, kurki-, kyyhkys- ja närhiparvet lentää aivan tarkkailijoiden päiden ylitse etelää kohti. Muutto oli niin runsasta, että muistiin merkitsijät hädin tuskin ehtivät kirjata havaintojaan. Havainnoista lisää PHLY:n nettisivuilla os. www.phly.fi

 

Lepakkokävely  perjantaina 20.8. 2010

 

Lepakot innostivat elokuisena iltana liikkeelle parikymmenpäisen joukon, sekä aikuisia että lapsia. Sää oli mitä suotuisin, kun tutkimusretkeläiset kokoontuivat yhdeksän aikaan illalla Päijännetalon pihaan. Aluksi kuunneltiin ääniä ja havainnoitiin sitä kautta kanavan tuntumassa liikkuvia lepakoita, illan huipennukseksi nähtiin hieno vesisiippalaivue liitämässä veden pintaa hipoen. Lepakoita, noita mystisiä yön eläimiä, koskevia kysymyksiä sateli retken vetäjälle, luontokartoittaja Timo Metsäselle, ja paljon uutta saatiinkin tietää tästä harvemmin nähdystä, mutta koko ajan lähellämme elävästä yhdyskuntaeläimestä.  

- Upea luontoelämys, totesivat osanottajat tyytyväisinä retken päättyessä lähes puolenyön paikkeilla. 

 

 

PERHOSKURSSI  2010

 

Perhoskurssilla opeteltiin tunnistamaan Päijät-Hämeessä vakituisesti esiintyviä perhoslajeja, painottuen maastossa helpohkosti tunnistettaviin perhosiin.

Kevään aikana pidettiin 5 teoriailtaa perhosten tunnistamisen perusasioista. Teorialuennot pidettiin torstaisin Vääksyn yhteiskoululla biologian luokassa. Kurssiin sisältyi kesällä useita päivä- ja yöretkiä, jotka suuntautuivat Vääksyn lähiympäristön maastoon.

 

 Perhosasiantuntija Olavi Blomsterin mielenkiintoisia luentoja seurasi kolmisenkymmentä innostunutta perhos"tutkijaa".

 

Päiväperhosretki maanantaina 21. 6. 2010

 

Sää ei ihan suosinut - oli harmillisen pilvistä, mutta sateelta sentään säästyttiin. Viikilässä olisi auringonpaisteella varmasti nähty päiväperhosiakin, tällä kertaa havainnot keskittyivät pieniin mittareihin, kiitäjiin ja kehrääjiin, jotka nekin paljastuivat lähemmässä tarkastelussa uskomattoman kauniiksi luonnon ihmeiksi, kuten oheisen kuvan ruskokaarimittari.

Mukana perhosia innokkaasti pyydystämässä ja tuntomerkkeihin tutustumassa Viikilän maastossa oli toistakymmentä perhosystävää.

 

Kesän aikana pyydystettiin lisää päiväperhosia aurinkoisessa säässä, komeimpina saaliina mm. isokokoiset ja värikkäät haapaperhonen ja ritariperhonen.  Yöhavaintoretkellä asetettiin valosyöttejä yöperhosille, joita kerääntyi mahtavin joukoin kurssilaisten tutkittavaksi.

 

 

 

Luonnonkukkien päivän retki su 20.6. 2010

Pohjoismaisen Luonnonkukkien päivän teema oli tänä vuonna metsämansikka, jota kasvaa runsain mitoin Vääksyn Aurinkovuorella. Parikymmentä luonnonystävää, joukossa ilahduttavasti tällä kertaa myös lapsia, kokoontui sunnuntaiaamuna Päijännetalon parkkipaikalle, josta suunnattiin Aurinkovuoren rinteille havainnoimaan lähiluonnon kasveja. Oppaamme Anja Terho oli laatinut listan siellä nähdyistä kasveista - ja lähes kaikki listassa olleet löydettiin tälläkin kertaa. Erityisen suurina ja komeina erottuivat polun varrella valkolehdokit, jotka olivat parhaillaan kukassa. Lisäksi alarinteiltä ja runsaskasvuisesta lehtometsästä löytyi kymmeniä, vähän tuntemattomampia kasvilajeja. Nähtiinpä polulla jo kantarellejakin, mikä vaikutti uskomattomalta ennen juhannusta.

Erityisesti halusimme nähdä omin silmin harvinaisen idänkeulankärjen, joka tosin nyt oli jo kukintansa kukkinut. Bonuksena saimme kuulla Tapani Saimovaaralta liito-oravien pesimäpuista ja koloista, vaikka itse oravat jäivät tällä kertaa näkemättä. 

Eväitä nautittiin tällä kertaa upealla näköalalaavulla Aurinkovuoren Päijänteenpuoleisella rinteellä.

 Asiantuntevina kasvioppaina retkellä toimivat Anja Terho ja Olavi Blomster.

 

Yölaulajat-linturetki ma 7.6. 2010

Tapani Saimovaaran vetämän retken osallistujista enemmistö oli keltanokkia yölaulajien tunnistamisessa.Lähdimme kierrokselle  Päijännetalolta klo 21  kohteina Rantakulma, Vesivehmaalla lentokentän tienoo, Muikkula  ja lopuksi paluu Männikönrannan kautta  takaisin lähtöpaikkaan Päijännetalolle, jonka pihalla vietettiin vielä yöllinen piknikhetki retkieväitä nauttien ja toisella korvalla  lintujen laulua kuulostellen. Vuorokausi ehti vaihtua ennen kotiin lähtöä.

Jokainen yölaulajaretken noviiseistakin - joihin allekirjoittanutkin kuuluu - oppi retkellä tunnistamaan useitakin laulajia. Illan poptähdeksi nousi viitasirkkalintu. Ensinnäkin siitä syystä, että se hämmästytti hämäävällä laulullaan, joka muistutti sirkan siritystä, toiseksi sen vuoksi, että se oli useimmille täysin uusi tuttavuus ja kolmanneksi, koska tunnistamisen oppi aloittelijakin kertaheitolla.

Lista laulajista, joita ainakin kuulimme:
Rantakulmalla: kultarinta, lehtokerttu, mustapääkerttu, punakylkirastas,  ruokokerttunen, rytikerttunen, sepelkyyhky, viitakerttunen
Vesivehmaalla: pensastasku, käki
Muikkulassa : viitasirkkalintu
Männikönrannassa: kaulushaikara, punarinta, ruokokerttunen, satakieli

Nähtiin: pikkulepinkäinen, lehtokurppa ja käki lennossa. Käen lentoa katsellessamme näimme myös uljaan turilaan – vaikkei se nyt ihan lintu olekaan – pörräävän korkeuksiin lentokentän kupeella.

Tosi antoisa retki, kiitos asiantuntevalle vetäjälle, Tapani Saimovaaralle!

 

Keväinen kasviretki Hanneksen muistometsään su 23.5. klo 10

Helluntaipäivänä teimme neljän sadetta pelkäämättömän luonnonystävän porukalla onnistuneen retken Hanneksen metsään, joka on yksityinen kaikille avoin arboretum (puupuisto) Hollolassa Kalliolan kylässä. Aivan neljästään meidän ei kuitenkaan tarvinnut poluilla kulkea, sillä heti autoista noustuamme saimme seuraamme runsaat hyttysjoukot, jotka sateesta piittaamatta pysyivät mukanamme koko retken ajan. Tuulalla oli mukanaan sateenvarjo, joka osoittautui tehokkaaksi suojaamaan paitsi sateelta myös hyttysten hyökkäyksiltä.

Hanneksen metsä on kymmenien hehtaarien kokoinen, ja koko alueen läpikäymiseen olisi kulunut liian paljon aikaa, joten sepelkyyhkyjen ja muiden lintujen ääniä kuunnellen kiertelimme enimmäkseen korkean mäen päällä olevalla ydinalueella, missä on eniten ja vanhimpia istutettuja puita. Sinne tänne lähti houkuttelevan näköisiä polkuja, joiden tutkiminen piti jättää seuraaviin käyntikertoihin.

Metsän luonnonvaraisista kasveista sinivuokot, näsiät ja imikät olivat jo ehtineet lopettaa kukkimisensa ja alkoivat kypsyttää siemeniään, mutta monet muut kevätkasvit olivat parhaassa kukassaan. Kauniita kevätlinnunherneitä, joiden kukat ovat ensin punaiset, mutta muuttuvat myöhemmin sinisiksi, kasvaa alueella paljon kuten myös kumariinilta tuoksuvaa metsämaarianheinää, jota voi kuivattuna käyttää antamaan hyvää tuoksua liinavaatekomeroon.

Kukassa olevia lehtokuusamia ja taikinamarjapensaita näkyi pitkin matkaa. Kielot olivat vielä enimmäkseen nupulla, mutta muutamassa päivässä aukenemassa. Kivikkoalvejuurien kauniisti kierteellä olevat pehmeät lehdet kohosivat maasta. Käenkaalit kukkivat puiden varjossa. Poluilla ja polkujen varsilla kasvoi sinikukkaisia metsäorvokkeja, alueen alkuperäiseen kasvistoon kuulumattomia valkokukkaisia ruotsinpitkäpalkoja runsaasti kukkivia ahomansikoita sekä paikoin vesiheinää muistuttavaa lehtoarhoa ja pienen kuusen mallisia metsäkortteita.

Tavallisten kotimaisten puulajien lisäksi metsässä on saarnia, vuori- ja kynäjalavia, metsälehmuksia ja runsaasti tammia. Ulkomaisia lajeja ovat muun muassa erilaiset pihdat, männyt, kuuset, lehtikuuset ja tuijat. Kirsikkapuissa oli kauniit valkoiset kukat. Kauniita olivat myös tuohituomet, jotka lehdiltään ja kukiltaan muistuttavat tavallista tuomea, mutta joiden kellanruskea runko tuo mieleen koivun.

Metsään on istutettu useiden kotimaisten puulajien erikoismuotoja. Hyvin näyttäviä olivat kultakuuset, joilla on nimensä mukaisesti kullanväriset vuosikasvaimet, kasvukauden aikana neulasten väri kuitenkin yleensä muuttuu vihreäksi. Luonnonvaraisia kultakuusia voi tavata Etelä- ja Keski-Suomen metsissä. Myös roikkuvaoksaiset riippakuuset olivat erikoisen näköisiä. Punalehtikoivujen silmuista vihreinä puhjenneet lehdet olivat jo selvästi punertavia ja muutamassa viikossa ne muuttuvat tumman viininpunaisiksi. Kaikki Suomessa puistoihin tai muualle istutetut punalehtikoivut on kasvullisesti lisätty yhdestä puusta, joka löydettiin Pohjois-Suomesta vuonna 1979. Erilaisia visakoivuja oli metsään istutettu useita, esimerkiksi tyylikäs kuningatar- ja matala pensasvisakoivu. Lepän erikoismuodoista näimme sulkaharmaalepän, jonka lehdet ovat kauniin liuskaiset, sekä luonnossa hyvin harvinaisia, korkeita ja kapeita pilaritervaleppiä, punertavalehtisiä punalehtiharmaaleppiä ja matalan mukulavartisen mukulaharmaalepän.

Sade lakkasi sopivasti, kun istuimme metsässä olevan auditorion pölkkyistuimille syömään eväitämme. Syödessämme ihailimme lähellä kauniisti kukkivia metsäomenapuita ja hätistelimme ympärillämme edelleen viihtyviä hyttysiä. Olimme yhtä mieltä siitä, että tänne tullaan retkelle toistekin, ja mikäli sää on suotuisampi, saadaan toivottavasti mukaan enemmän osallistujia. Meitä sade ei haitannut eikä haittaa muulloinkaan, mutta seuraavalla kerralla tiedämme varustautua paremmin hyttysiä vastaan.

Anja Terho, kasviopas

 

Kesämielisten toripäivä Vääksyn torilla la 22.5. klo 8-14

 

 

Aurinkoisena lauantaina torilla kävi runsaasti väkeä Luonnonystävien kojulla juttelemassa luontoasioista, kyselemässä toiminnastamme, ostamassa hyvää siemenperunaa sekä erityisesti ihailemassa pajupillimestari Olavin pillintekoa. Moni osti mukaansa haikeasti viheltävän pajupillin, joka toi mukavia muistoja lapsuuden kesistä.

 

 

 

 

LUMO2010

Luonto- ja ympäristöviikko 15. - 19.2.2010
Suomen luonnonsuojeluliitossa vietetään vuonna 2010 luonnon monimuotoisuuden teemavuotta tunnuksella LUMO2010. Jo yli 80 % suomalaisista asuu taajamissa. Taajamaluonto, kuten pihat, lähimetsät, puistot, purot, niityt ja muut taajamien sisäiset ja läheiset luontoalueet ovat erittäin tärkeitä viihtymisen ja virkistäytymisen kannalta. Monet niistä ovat myös tärkeitä luonnon monimuotoisuuskeskittymiä. Monille eläimille ne tarjoavat tärkeän elinpiirin. Siksi on tärkeää, että lähiluontoalueita suojellaan ja hoidetaan oikealla tavalla.

 Asikkalan luonnonystävät ry rakensi luonto- ja ympäristöviikolla kirjastoon näyttelyn, jossa jaettiin tietoa lähiluonnon merkityksestä sekä luonnonystävien paikallistoiminnasta.

 

Lähiluontomme Vesijärvi:

Luento- ja keskustelutilaisuus ti 16.2. klo 18.00

pidettiin Vääksyn yhteiskoululla. Biologi Esa Lammi esitelmöi Vesijärvi-teemaan liittyen Vesijärven linnuston ja kasvillisuuden erityispiirteistä. Kuulimme paljon mielenkiintoista tietoa Vesijärven kasviston ja linnuston kehityksestä aina kaukaisesta historiasta nykypäivään - ja vähän ennusteita tulevaisuudestakin. Tilaisuus oli avoin kaikille, ja kiinnostunutta kuulijakuntaa oli parikymmentä henkeä.

 

 

TAPAHTUI VUONNA 2009

 

 

TAPAHTUI VUONNA 2008       

                                    

   

 

 

TAPAHTUI VUONNA 2007

 

   

Takaisin etusivulle