Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri Ylä-Karjalan yhdistys

Ylä-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Ohjeita hyönteishotellin rakentajalle

Esimerkiksi villimehiläisille tarkoitetun perusmallin teossa muistettavia asioita:

Hotellin raamit

Yksinkertaisimmillaan villimehiläisille saa pesän poraamalla sopivaan puukappaleeseen (hirrenpätkä, halko, puukiekko tms.) reikiä.

Luonnossa villimehiläiset lisääntyvät muiden hyönteisten toukkien tekemissä koloissa, ja tätä hotelleissa pyritään jäljittelemään.

Mökkimalliseen hotelliin tarvitaankin jo hieman enemmän materiaaleja: katto sekä seinät vaativat lautaa, ja kana- tai katiskaverkkoa tarvitaan pitämään täytteet hotellin sisäpuolella. Verkko voi toimia myös kiinnitysapuna. Hotellin kehikon voi halutessaan vaikka maalata, täytteissä käytetyn puumateriaalin on sen sijaan oltava käsittelemätöntä!

Hyönteishotelli
Hyönteishotelli. Piirros: Marjaana Antikainen

Pesämateriaalit

Pesäpaikkoja hotelliin saa mm. ruo’osta, koiranputkesta ja bambusta, läpimitaltaan mieluiten 3 – 9 mm. Isommat pesäkäytävät jäävät asumatta! Putket olisi leikattava mieluusti nivelten kohdalta niin, että toinen pää jää suljetuksi. Toisen pään saa myös suljetuksi esim. vanulla, savella tai kiinnittämällä hotellin takaseinään.

Huom! Ruokojen ym. täytteiden kiinnittämiseen kannattaa paneutua, koska irtonaiset ruo’ot ovat nopeasti lintujen nokissa ja hotelli vailla täytteitä! Tee joko tiukkoja nippuja sitomalla tai liimaa vedenkestävällä puuliimalla.

Valmiiksi onttojen materiaalien lisäksi pesäkäytäviä voi itse porata sopiviin, käsittelemättömiin puukappaleisiin. Puu, etenkin kuiva lehtipuu, on hyvää pesämateriaalia, mutta sen on oltava ehdottomasti käsittelemätöntä!

Reikiä porattaessa on hyvä muistaa, että reiän syvyyden tulisi olla kymmenkertainen sen halkaisijaan nähden. Eli 3 mm läpimittaiseen kolosta olisi tehtävä vähintään 3cm syvä.

Myös pienireikäinen tiili (3 – 9 mm halkaisija) sopii pesäkäyttöön.

Esimerkiksi kävyt, ytimelliset kasvien varret, oljet ym. eivät sovellut erityisen hyvin pesätarvikkeiksi mehiläisille tarkoitettuihin hotelleihin.

Sijoitus

Aurinkoinen, suojaisa paikka. Voi olla myös puolivarjoisa, kunhan on kuiva! Kosteisiin ja sateelle alttiisiin paikkoihin sijoitetut hotellit jäävät ilman asukkaita. Lisäksi kannattaa huolehtia koko hotellin vakaudesta: valtoimenaan liikehtivät pesäkäytävät eivät houkuttele pysymään pidempään. Hotellin voi pystyttää esimerkiksi paalujen varaan.

Pesää pidetään ulkona vuoden ympäri. Talvella voi huoltotoimenpiteenä kopauttaa hotellia pesäaukot alaspäin kovaan alustaan ja siten yrittää poistaa mahdolliset kuolleet toukat ym. jäänteet. Monet lajit kuitenkin siistivät pesäkäytävänsä itse, ja jotkut muuttavat aina uuteen. Tämän takia pesätarjontaa kannattaa uudistaa säännöllisesti. Siivotessa ja pesämateriaaleja vaihtaessa kannattaa kuitenkin varoa asuttuja käytäviä.

YKLYn talkoissa valmistettu hyönteishotelli.
YKLYn talkoissa valmistettu hyönteishotelli. Kuva: Keijo Luoto

Kasveja pölyttäjien houkutteluun

Hotellin ympäristöön istutetut mesi- ja siitepölylähteet auttavat houkuttelemaan asukkaita, alla muutamia esimerkkejä.

Alpit, alvet (Lysimachia): esimerkiksi tarha-alpi. Monivuotinen ruoho, kukkii kesä-syyskuussa. Ei vaadi puutarhassa juuri mitään hoitoa, talvenkestävä, vaatimaton kasvupaikan suhteen.

Kellot (Campanula): esimerkiksi koristekasvina tuttu vuohenkello. Monivuotinen, kukkii heinä-syyskuussa. Perinteinen ja helppohoitoinen perennakasvi.

Maksaruohot (Sedum): esimerkiksi keltamaksaruoho. Monivuotinen, kukkii kesä-syyskuussa. Kasvaa todella ohuessakin kasvualustassa, sopeutunut kuiviin kasvupaikkoihin.

Peipit (Lamium): esimerkiksi hopeatäpläpeippiä myydään koristekasviksi. Talvenkestävä, kukkii touko-heinäkuussa. Mitä enemmän lehdissä on hopeista väriä, sitä enemmän lajike tarvitsee valoa, ei kuitenkaan suoranaista auringonpaahdetta.

Pähkämöt (Stachys): kasvavat Suomessa luonnonvaraisina etenkin Etelä-Suomessa. Esim. peltopähkämö. Monivuotinen, kukkii heinä-elokuussa.

Teksti: Marjaana Antikainen

 

Lähteenä käytetty:

von Orlow, Melanie (2014): Hyönteishotelli – Rakenna koti pölyttäjähyönteisille: 30 helppoa mallia. Minerva Kustannus Oy.

http://www.luontoportti.com

https://www.viherpeukalot.fi

YKLYn talkoissa valmistettuja hyönteishotelleja
YKLYn talkoissa valmistettuja hyönteishotelleja. Kuva: Keijo Luoto