Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Varsinais-Suomen piiri Raisionjokilaakson yhdistys

Raisionjokilaakso
Navigaatio päälle/pois

Lintutorni ja kat­se­lu­ta­san­ne

Koko perheen pistäytymispaikka

Kuva: Reija Heinonen

Etusivu Raision luontokohteita Raisionlahden lintutorni

Raision kaupunki rakensi keväällä 2018 Raisionlahden kaakkoisosan Karjaniemeen pienelle kumpareelle uuden lintutornin vanhan ränsistyneen ja ahtaaksi koetun tilalle. Tornille johtaa runsaan sadan metrin pituinen esteetön pistopolku Nesteentietä seuraavalta kevyenliikenteen väylältä. Nesteentien reunassa on pieni parkkipaikka, josta on tornille noin 300 metrin kävelymatka. Tornin suunnittelussa pyrittiin ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan eri käyttäjäryhmien ja myös opetuksen tarpeet. Lintutornin tasanne on 15 m x 2,4 m, jolloin siihen mahtuu esim. koko koululuokka yhtä aikaa. Kaiteet on suunniteltu siten, että alakouluikäisten lastenkin on mahdollista tarkkailla lintuja turvallisesti. Käyttömukavuutta lisää kapea penkki tasanteen toisella sivulla. Rappujen rakenne on toteutettu niin, että niissä käveleminen ei tärisytä tornia. Tornin lähelle on tehty katselutasanne, minne myös liikuntarajoitteisten henkilöiden on helppo päästä.

Lintutornista on lähes esteetön näköala koko Raisionlahden pohjukan vesialueelle ja raivatuille ja hoidetuille rantaniityille. Laajan näköalan takia lintutorni soveltuu erinomaisesti myös muuttavien lintujen seurantaan. Uudesta lintutornista on nopeasti muodostunut erittäin suosittu kohde, missä keväästä syksyyn lähes aina on paikalla lintujen tarkkailijoita. Näiltä voi vähemmänkin lintuja tunteva tornissa kävijä aina saada neuvoja ja opastusta lintujen löytämiseen ja tunnistamiseen.

Opastettua lintujen tarkkailua lintutornilla

Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ja Turun lintutieteellinen yhdistys järjestävät huhti-toukokuussa ja elo-syyskuussa pari kertaa viikossa iltaisin klo 18-20 opastettuja lintuiltoja lintutornilla. Paikalla on tällöin yksi tai useampia lintuoppaita, jotka esittelevät ja tunnistavat alueella olevia tai muuttavia lintuja. Oppailla on mukanaan myös lintukaukoputket, joista tornilla kävijät voivat kurkata lietteellä ja vedessä ruokailevien ja lepäilevien lintujen yksityiskohtaisia tuntomerkkejä. Oppaat pyrkivät myös vastaamaan lintuihin, lintuharrastukseen ja -harrastusvälineistöön liittyviin kysymyksiin. Näihin torniopastuksiin kannattaa osallistua, jos on vähänkään kiinnostunut linnuista. Moni on täällä saanut kipinän pysyvään lintuharrastukseen. Tietoja torniopastuksen ajankohdista löytyy etusivulla olevasta tapahtumakalenterista ja Turun lintutieteellisen yhdistyksen verkkosivuilta.

Miten perille

Raision luontokohteita

[vc_row full_width="stretch_row_content_no_spaces"][vc_column][sll_hero element_image_credits="Jouko Lunden" heading="Metsästä meren rantaan"…

Lue lisää

Raisionlahti

[vc_row full_width="stretch_row_content_no_spaces"][vc_column][sll_hero_breadcrumb element_image_credits="Kauko Häkkilä" heading="Raision suosituin…

Lue lisää

Uikkupolku

[vc_row full_width="stretch_row_content_no_spaces"][vc_column][sll_hero_breadcrumb element_image_credits="Kauko Häkkilä" heading="Ympäri Raisionlahtea"…

Lue lisää

Timalipolku

[vc_row full_width="stretch_row_content_no_spaces"][vc_column][sll_hero_breadcrumb element_image_credits="Kauko Häkkilä" heading="Rehevää…

Lue lisää

Kerttulan luontopolku

[vc_row full_width="stretch_row_content_no_spaces"][vc_column][sll_hero_breadcrumb element_image_credits="Jouko Lunden" heading="Metsä kivenheiton…

Lue lisää