Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri Kyrön luonto

Hämeenkyrö
Navigaatio päälle/pois

Tässä joitakin Tuire Laurinollin kirjassa Hämeenkyrön arvokkaat luontokohteet (vuodelta 1996) esiteltyjä kohteita. Oheiset tekstit poimintoja kirjasta, kuvat otettu kesällä 2020.

 

Murhaojan purolehto

Murhaojan purolehto on toinen valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvista Sasin purolehdoista, joiden yhteispinta-ala on noin 15 hehtaaria. Lehdosta on rauhoitettu 1,3 hehtaaria luonnonsuojelualueeksi 2.4.1992 Turun ja Porin lääninhallitksen päätöksellä numero 14 YSL.

Murhaojan purouoma on syöpynyt syvälle hietaan: puronotkon rinteet kohoavat jyrkkinä ja paikoitellen toistakymmentä metriä korkeina uoman pohjalla solisevan puron yläpuolelle.

Murhaojan puronotko

Rinnepuuston varjostaman kostean saniaislehdon laajat, rehevät kotkansiipisaniaiskasvustot luovat keväiseen purolehtoon viidakkomaisen tunnun. Kotkansiipien lisäksi vaateliasta lehtokasvilajistoa edustavat mm. lehtopalsami, lehtoleinikki, lehtotähtimö, näsiä ja lehtokuusama.


Puronotkon rinteiden valtapuuna on kuusi. Uoman pohjalla kasvaa enimmäkseen harmaaleppää seuranaan tuomia ja koivuja.

 

Perkiönperän puronvarsilehto

Sirppijärven laskupuron varrella sijaitseva Perkiönperän purolehto lehtoisine rinnemetsineen (n. 40 ha) on vähintään paikallisesti, ellei maakunnallisestikin arvokas lehto. Sähkölinja kulkee purouomaa mukaillen vajaan kilometrin matkan. ’

Rinnemetsän valtapuuna kasvaa kuusi seassaan jonkin verran koivua. Suuria haapojakin löytyy. Alempana, lähellä puronvartta, kasvaa pääosin harmaaleppää, pajua ja vähän metsälehmusta.

Sähkölinjan alla puronvarressa on tuomitiheikkö, jossa kasvaa humala alkuperäisenä. Puronvarsilehdon kolmesta humalakasvustosta laajimmassa humalaa kasvaa noin viidenkymmenen metrin matkalla 10-15 metriä leveänä vyönä.

Humalakasvustoa Perkiönperän purolla

Puronvarren kasvillisuuteen kuuluu humalan ohella muutakin vaateliasta lehtolajistoa: kotkansiipi, lehtotähtimö, kevätlinnunsilmä, tesma, mesiangervo, purolitukka, sini- ja valkovuokko, taikinamarja, käenkaali, imikkä, näsiä, lehto-orvokki, ojakellukka, mustaherukka, kevätlinnunherne, lehtokuusama ja mustakonnanmarja.

Kotkansiipikasvustoa

Lehtoisassa rinnemetsässä kasvaa runsaasti imikkää ja kevätlinnunhernettä. Rinteessä on muutama kasvupaikka myös taantuneella pussikämmekällä. Metsän ylärinteessä kasvaa monin paikoin Etelä-Suomessa vielä jokseenkin yleistä valkolehdokkia, jonka kukkien eksoottinen tuoksu houkuttaa perhosia hämärinä kesäöinä.

Siellä täällä rinteessä kasvaa lehtokorvasientä. Idästä Perkiönperän puroon yhtyvän puronotkon varrella, suurella haavalla palokärjen koloissa on havaittu useita kertoja liito-orava. Liito-oravahavaintoja onkin näiltä seuduilta pitkältä ajalta.

 

Pirttijärven laskupuro

Pirttijärveltä Alaisenjärveen laskevan puron pohjoispäässä, Alaisenjärven puolella, noin kilometrin matkalla on hienoa purolehtoa.

Puron alapäässä kasvaa puhdasta lehtimetsää. Ylempänä puronvarressa on paljon vanhoja ja lahojakin lehtipuita: koivua, haapaa, tuomea, harmaa- ja tervaleppää sekä isoja raitoja. Aivan puronvartinen lehtipuusto on luonnontilaisempaa puron itärannalla. Länsirantaa reunustaa vanha kuusimetsä.

Puronvarren koivikkoa

Puronvarressa kasvaa komeita kotkansiipikasvustoja. Muista lehtokasveista mainittakoon mustakonnanmarja, lehto-orvokki ja lehtokuusama.

Mustakonnanmarja Pirttijärven laskupurolla

Sorvajärven laskupuro

Sorvajärveltä Lavajärveen laskevan puron varressa, lähellä sen Lavajärven puoleista päätä on maakunnallisesti arvokas purolehto (2 ha).

Sorvajärven laskupuron varren metsikkö on rehevää lehtoa, joka itse puronvarressa tihenee maastoltaan hyvin louhikkoiseksi ja juurakkoiseksi ryteiköksi. Kenties juuri vaikeakulkuisuuden takia puronvarren puusto ja kasvillisuus ovat säilyneet niinkin hyvin, vaikka lehdon sijainnista johtuvat paikoittaiset kulttuurihaitat, kuten roskaantuminen ja vanhat puurakenteet, laskevatkin kohteen arvoa. Rajauksen etelälaitaa kulkee sähkölinja.

Purolehdon valtapuuna kasvaa harmaaleppä. Myös tuomea, koivua, haapaa ja raitaa on jonkin verran ja ilahduttavasti metsälehmuksiakin. Puronvarresta löytyy paljon lahopuuta, jossa käävät viihtyvät. Puron eteläpuolista rinnekuusikkoa on osin harvennettu.

Rajauksen itäpäässä, lähellä tietä kasvilajisto on kulttuurivaikutteista, mm. pujoa ja leskenlehteä. Syvemmällä lehdossa kasvillisuus muuttuu selkeämmin lehtolajistoksi: hiirenporras, lehtoleinikki, koiranvehnä, lehto-orvokki, lehtokuusama, kevätlehtoleinikki, sini- ja valkovuokko, mustakonnanmarja, lehtopalsami, lehtoarho, kevätlinnunsilmä, purolitukka, kevätlinnunherne, lehtokorte, salokeltano, tesma ja velholehti.

Lehtopensaista runsaana esiintyvät mustaherukka ja taikinamarja. Kotkansiivellä on rehevä, vajaan aarin kokoinen kasvusto puron eteläpuolella. Lähellä rajauksen länsipäätä on vielä niukahkona jäljellä yksi Hämeenkyrön alkuperäisistä humalaesiintymistä.

 

Ketokallio ja sen aluslehto

Lavajärven itäpään Sorvalahdenperän koilliskulmassa sijaitsee Ketokallio ja sen alapuolella haapaa kasvava pienialainen lehto (1 ha). Ketokalliolla kasvaa mäntyjä, jokunen kataja ja loivemmilla rinteillä suuria pihlajia.

Kallion laella, ruohoisilla kalliotasanteilla ja kuivilla avoimilla rinteillä viihtyvät keto- ja kalliokasvit: kissankäpälä, harmaapoimulehti, haurasloikko, mäkihorsma, kurjen- ja harakankello, päivänkakkara, ketoneilikka ja ketokeltto. Kallioseinämillä kasvaa kohtalaisesti karvakiviyrttiä ja monilla pienilläkin kalliopengermillä haisukurjenpolvea.

Kallion laella on runsaasti pesäpönttöjä linnuille

Kallionaluslehto on vyöhykkeenä rantaviivan ja kallioseinämien välissä. Lehtoa on muutama vuosi sitten raivattu, tosin hivenen liian roimasti, sillä osa lehtokasveista kärsii selvästi rantalehdon tuulettumisesta ja varjostuksen vähenemisestä. Lahopuustokin on miltei tyystin hävinnyt raivaussahan mukana.
Lehtolajistoa on kuitenkin vielä jäljellä: kevätleinikki, lehtoarho, lehtokuusama, punaherukka, taikinamarja, mustakonnanmarja, lehto-orvokki, sini- ja valkovuokko, kielo ja kalliokielo.

Punakoiso ketokallion aluslehdossa

 

Parilanjärvi ja Kuolemaisjärvi

Parilanjärvi ja Kuolemaisjärvi sijaitsevat Haukijärven kylässä lounaisessa Hämeenkyrössä, Kuolemaisjärvi osaksi Mouhijärven puolella.

Järviä ympäröivät osin pellot, osin metsät. Kummankin järven antavyöhykkeessä kasvaa pajukkoa, rehevyytensä puolesta järvet ovat runsasravinteisia. Lähialueen asutus ja ympäröivät pellot ovat kuormittaneet järviä vuosikymmenten ajan.

Parilanjärvi peltomaisemassa

Järvien pesimälinnusto on monipuolinen ja vaihteleva. Vuonna 1990-91 pesiviä lajeja oli 30 ja pareja 147. Valtalajit olivat naurulokki, ruokokerttunen, tukkasotka ja taivaanvuohi. Arvokkaimmat pesimälajit olivat pikkulokki, mustakurkku-uikku ja härkälintu.

Ruokailemassa järvillä käyvät mm. nuoli- ja tuulihaukka, kalasääski ja selkälokki. Kohteen kevätmuutonaikainen levähdysarvo on vähäinen, koska järvet vapautuvat jääpeitteestään melko myöhään.

 

Varitunjärvi

Varitunjärvi sijaitsee Herttualan kylässä keskellä Hämeenkyröä. Järven pinta-ala on neljä hehtaaria, josta avovettä vain vajaa hehtaari. Varitunjärvi on erittäin rehevä ja yksi tyypillisimpiä runsasravinteisia järviä Hämeenkyrössä. Rantoja kiertää paikoin yli kymmenen metriä leveä rahkasammalpatja.

Vuosina 1990-91 pesimälinnusto koostui 13 lajista, joiden parimäärä oli 28. Runsaslukuisimmat pesimälajit olivat naurulokki, ruokokerttunen ja taivaanvuohi. Arvokkaimmat pesimälajit olivat heinätavi ja kurki. Luhtahuittiakin on havaittu pesimäaikaan.

 

Sirppijärvi

Sirppijärvi sijaitsee Rokkakosken kylässä.
Sirppijärvi on kooltaan vain vajaat kolme hehtaaria ja tyypiltään runsasravinteinen. Järvi on viime vuosikymmeninä kasvanut umpeen ja avovettä onkin enää vajaa hehtaari.

Järvellä pesii mm. sinisorsa, heinätavi, tavi, telkkä, kurki, nokikana, taivaanvuohi, metsäviklo ja ruokokerttunen.

 

Kirkkojärvi

Kirkkojärvi on selvästi Kirkkojärven, Kallioistenselän ja Mahnalanselän peräkkäisistä järvialtaista matalin ja rehevöitynein. Sen pinta-ala on 335 hehtaaria.

Yläpuolisen teollisuuden, taajamien, haja-asutuksen ja maatalouden vesien mukana on kulkeutunut runsaasti ravinteita, jotka ovat rehevöittäneet järveä koko 1900-luvun ja erityisesti parinkymmenen viime vuoden aikana. Rehevöityneimpiä ovat matalat, suojaisat lahdekkeet, Prentinlahti, Kalalahti ja Naarlahti, jotka ovat kasvillisuudeltaan erittäin reheviä mutta myös linnustoltaan monipuolisia.

Kirkkojärven pesimälinnusto koostuu 33 lajista. Nykyään Hämeenkyrön suurimmat, parhaimmillaan parisensataa paria käsittävät naurulokkikoloniat pesivät Kirkkojärvellä. Muita runsaslukuisia pesimälajeja ovat nokikana ja silkkiuikku.

Ruokavieraiden kirjo on laaja: kalasääski, sarvipöllö, tuuli- ja ruskosuohaukka sekä lukuisat ympäröivien pelto- ja metsäalueiden pesimälinnut. Vuoden aikana tuhannet linnut käyttävät hyväkseen järven lähes rajattomia ravintovarastoja.

Ruskosuohaukan poikasia Kirkkojärvellä kesällä 2020

Kirkkojärven muuttoaikainen levähdysarvo on valtakunnallisestikin kohtalainen ja Pirkanmaan oloissa merkittävä. Pappilanjoen suulta jäät sulavat jo varhain keväällä ja avovesialue houkuttelee muuttavia vesilintuja pysähtymään. Ensimmäiset telkät ja isokoskelot saapuvat usein jo kevään kynnyksellä helmi-maaliskuun vaihteessa. Levähtäjämäärät kasvavat nopeasti ja lajisto monipuolistuu. Kirkkojärvi onkin monille vesilintulajeille yksi Hämeenkyrön tärkeimpiä levähdysalueita.

 

Lavajoki-Rokkakoskenjoki

Kymmenkunta kilometriä pitkä Lavajoki-Rokkakoskenjoki sijaitsee Joenkulman ja Rokkakosken kylissä kunnan itäpuolella.

Joki lähtee Lavajokena Lavajärven Sirkanlahdesta ja laskee Rokkakoskenjokena Sarkkilanjärveen. Uoma kulkee peltojen ja metsien halki ja rannoilla on jonkin verran asutusta. Jokeen laskee useita puroja ja siinä on kolme koskea, Kattilakoski, Pilpuankoski ja Rokkakoski.

Lavajoki-Rokkakoskenjoki on arvokas paitsi monipuolisen vesiperhoslajistonsa tähden, myös koskikaran pesimäpaikkana ja rauhoitetun saukon elinpiirinä.

Saukko Lavajoella

Jokeen laskevan puron varrelta Äkönmaalla tavattiin talvella 1993 myös liito-oravan jälkiä. Samaisen puron varrelta löydettiin syksyllä 1993 lahosta maahaavasta Suomen pohjoisimpiin kuuluva esiintymä osterivinokasta, noin 600 metriä pohjoisempana kuin Hämeenkyrön toinen tunnettu osterivinokasesiintymä Purtun pihamaalla Kalkunmäessä. Rapurutto tuhosi joen rapukannan viime vuosikymmenen taitteessa.

Lavajoen-Rokkakoskenjoen valuma-alueen tila vaikuttaa olennaisesti myös kunnan tärkeimmän lintuveden Sarkkilanjärven tilaan. Joen tulvapellot sekä Pilpuankosken pohjoispuolella että Sarkkilanjärven pohjoispäässä ovat keväisin tärkeitä muuttolintujen levähdyspaikkoja. Joen varren kasvistoa ei ole tutkittu, joten se tulisi kartoittaa.

Lavajoen-Rokkakoskenjoen vesiperhosia on havainnoitu 1980-luvun alusta lähtien.

Merkittävimpiin löytöihin kuuluu Suomen suurin ja komein vesiperhoslaji, jatulivesiperho (Semblis phalaenoides), joka löydettiin vuonna 1989 Hämeenkyrön Rokkakoskenjoen lisäksi toisaaltakin Pirkanmaalta. Joella asustaa ilmeisesti vähälukuinen kanta, sillä laji on havaittu useampana vuonna. Jatulivesiperhon levinneisyys on alun perin ulottunut etelärannikolta Lappiin, mutta se on kovasti harvinaistunut maan eteläosassa ja onkin yksi viidestä maassamme silmälläpidettäviksi arvioidusta vesiperhosta.

Jatulivesiperhon toukka elää vain virtaavissa vesissä, usein jokien ja purojen hitaammin virtaavissa suvannoissa. Virtaavissa vesissä elävien vesiperhoslajien toukat ovat erityisen herkkiä veden laadun muutoksille, mikä lienee osaltaan vaikuttanut lajin harvinaistumiseen.

Joella on tavattu muitakin vesiperhoharvinaisuuksia. Toistaiseksi suomenkielinen nimi on annettu useimmissa tapauksissa vasta vesiperhosten heimoille, jos niillekään, joten suomeksi nimeämättömät lajit esitellään tieteellisellä nimellään.

Rokkakoskelta 1994 löytynyt pikkusirvikkäisiin kuuluva Hydroptila sparsa oli löytyessään Satakunnan luonnonhistorialliselle maakunnalle ja samalla Pirkanmaalle uusi laji. Samana vuonna tavattiin virtaavien vesien lajeista harvinaiset Bereodes minutus, pitkäsarvisirvikkäisiin kuuluva Triaenodes simulans ja koukkusirvikkäistä Notidopia ciliaris. 

Harvinaisuuksiin kuuluvat myös pikkusirvikkäiden heimoon kuuluva Oxyethira tristella ja putkisirvikkäistä Potamophylax nigricornis. Kummankin lajin toukat voivat elää sekä virtaavissa että seisovissa vesissä.

Lavajoelta ja Rokkakoskenjoelta on toistaiseksi tavattu 40 vesiperhoslajia, miltei viidennes koko Suomen ja suunnilleen neljännes Pirkanmaan vesiperhoslajeista. Uusia, merkittäviäkin lajeja voi vielä löytyä.

Vesien saastumisen lisäksi vesiperhosten elinmahdollisuuksia vähentävät vesistörakentaminen, koskien ja metsäpurojen perkaukset ja jokien ruoppaukset. Myös metsien avohakkuut metsäpurojen ympärillä näyttäisivät haittaavan sellaisia lajeja, jotka kaipaavat varjostusta ja suojalehvästöä eivätkä viihdy liian avoimessa ympäristössä.

Lavajoen alkupään peltomaisemaa

Sudenkorennoistakin on Lavajoen-Rokkakoskenjoen tienoilta tehty kiinnostavia havaintoja.

Kesällä 1995 Sirkanlahden perukasta Lavajoen suulta tavattiin runsas esiintymä immenkorentoa (Agrion splendens). Tämä neidonkorennon (Agrion virgo) harvinaisempi sukulainen on virtaavien, kirkkaiden ja puhtaiden vesien laji, joka on monin paikoin hävinnyt vesien likaannuttua.

Pilpuankoski Lavajoella

Pilpuankosken vaiheilla on puolestaan havaittu kirjojokikorento (Ophiogomphus serpentinus), joka on kaikkialla Suomessa harvinainen ja yksittäinen. Kirjojokikorento on nopeasti virtaavien, pienten ja keskikokoisten savipohjaisten jokien asukas. Havainto lienee ainoa Pirkanmaalla.

Luojuunlähteet

Luojuunlähteet on kolmen luonnontilaisena säilyneen lähteen muodostama kokonaisuus.

Ensimmäinen lähde sijaitsee jyrkkäreunaisessa supassa, jonka pohjoisreunalla kulke metsäautotie. Lähteen halkaisija on noin metrin ja antoisuus noin puoli litraa sekunnissa. Toinen lähde pulppuaa kivien välistä noin 200 metriä edellisen eteläpuolella ja on antoisuudeltaan samaa luokkaa kuin ensimmäinen. Näiden kahden lähteen laskupurot yhtyvät Luojuunojaksi. Kolmas, edellisiä pienempi lähde sijaitsee Luojuunojan pohjoispuolella pellonreunassa.

Ahvenusjärvi

Tummavetinen Ahvenusjärvi sijaitsee aivan Hämeenkyrön etelärajalla, eteläpäästään hivenen Mouhijärven puolella. Järven pinta-ala on 10 hehtaaria ja valuma-alueen noin 60 hehtaaria.

Ahvenusjärven enimmäkseen turvereunaista rantavyöhykettä elävöittää muutama kalliomuodostelma. Rannalla on vain yksi mökki ja muutamia veneitä, jotka sulautuvat melko huomaamattomina maisemaan. Rannoilla kasvaa mm. juolukka, karpalo, kurjenjalka, muurain, terttualpi, suopursu, vehka ja suoputki.

Ahvenusjärven ranta

Osa valuma-alueen soista on ojitettu hiljattain. Mäntymetsän vallitsemassa kaukomaisemassa näkyy vain vähän hakkuita.

Järven suojeluarvoa kohottaa rauhallinen ja hiukan erämainenkin tunnelma. Järveä ympäröivä metsämaisema on viehättävä, sillä maastonmuodot ovat kumpareiset ja lehtipuitakin on kohtalaisesti. Myös harvinaisten eläinten esiintyminen lisää kohteen arvoa. Järvellä ovat pesineet ainakin kuikka ja kurki.

Kilpilammi

Kilpilammi sijaitsee Kaitajärven vuorten eteläpuolella kunnan itäosassa 170,7 metriä meren pinnan yläpuolella.

Kilpilammi on pieni, pinta-alaltaan vain vajaan hehtaarin kokoinen, tummavetinen suolampi, jossa kasvaa vähän ulpukkaa ja pohjanlummetta. Lammesta ei lähde selviä tulo- tai lähtöuomia, joskin sen koillispäässä on pari umpeenkasvavaa ojaa.

Ylänkölampea ympäröivät tyypilliset räme- ja nevareunukset, joissa kasvaa mm. juolukka, karpalo, muurain, suopursu, tupasvilla, raate, vaivaiskoivu, paatsama, valkopiirtoheinä, pullosara ja mutasara. Heti rantavyöhykkeen reunamilla on maisemaa elävöittäviä kalliomuodostelmia. Vaikka valuma-alueella on laajoja hakkuualueita, ne eivät ulotu häiritsevän lähelle lampea.

Kilpilammi on kaunis ja tyypillinen lajinsa edustaja, joka soveltuu hyvin vaikka opetuskohteeksi.

Vähä-Kaita

Vähä-Kaita sijaitsee myös Kaitajärvenvuorten alueella, kilometrin verran Kilpilammista pohjoiseen, 147,3 metriä meren pinnan yläpuolella.

Vähä-Kaita on nevareunuksinen suolampi, jonka pinta-ala on kaksi hehtaaria. Karun kauniissa lammessa kasvaa vain niukasti vesikasveja: lampisirppisammal, pohjanlumme, ulpukka, rantapalpakko ja pikkupalpakko. Avovesialuetta kiertää miltei kauttaaltaan rahkasammalhetteikkö, joka on leveimmillään kymmeniä metrejä ja jää osin ajoittaisten tulvien alle.

Rantavyöhykkeessä on tavattu seuraavat putkilokasvilajit: järvikorte, valkopiirtoheinä, luhta- ja tupasvilla, rahka-, tähti-, muta-, pullo-, juurto-, jokapaikan-, riippa- ja jouhisara, vehka, raate, kurjenjalka, suoputki, luhtakuusio, leväkkö, pyöreälehti- ja pitkälehtikihokki, pikku- ja isokarpalo, suokukka ja variksenmarja.

Juolukkasinisiipi karpalon kukalla

Tulvarajalta metsään päin hetteikkö mätästyy ja kasvistoa luonnehtivat varvut ja puut: muurain, suopursu, kanerva, vaivaiskoivu, puolukka, juolukka, mustikka, paju, mänty, kuusi ja koivu.

Pohjoisrannan rantametsä on ympäristöään rehevämpää, sillä rannassa kasvaa muutamia tervaleppiä, tuomia, paatsamaa ja katajaa sekä runsaasti nuoria lehtipuita. Rehevämpää rantametsää löytyy myös Vähä-Kaidan eteläpuolelta.

Järven itäpäässä näkyy hakkuiden vaikutuksia kaukomaisemaan. Metsäautotie kulkee aivan järven kaakkoispään tuntumassa.

Vähä-Kaidan pohjois- ja länsipuolella rantavyöhykettä ympäröivät korkeat kalliot. Lammen pohjoisrannassa on osin seinämäinen, muhkea jyrkänne ja ylempänä metsässä pienehkö kumpare. Länsipuolella, lammen soistuneen perukan reunana on pohjoiskoilliseen antava seinämä. Jyrkänteistä mahtavin, korkeimmillaan yli kymmenmetrinen, etelään antava seinämä sijaitsee lammen lounaispuolella, Pitkänsuon suulla. Paikoin seinämien halkeamista tihkuu vettä ja seinämissä on hyllyjä, koloja ja halkeamia.

Kalliomaisemaa Vähä-Kaidan rannalla

Komeat kalliot ja louhikot tekevät kohteesta ennen kaikkea maisemallisesti arvokkaan. Mökki, metsäautotie ja avohakkuualue heikentävät luonnontilaisuutta.

Majanmaankulman kallio

Kunnan koilliskulmalla Lavajärvellä sijaitseva Majanmaankulman kallioalue (n. 28 ha) on arvioitu alueellisesti arvokkaaksi. Biologisesti alue on valtakunnallisesti arvokas uhanalaisen lajistonsa takia, mistä on tarkemmat tiedot kunnan ympäristötoimistossa.

Majanmaankulman kalliot kohoavat korkeimmillaan 125 metriin. Kallioperä on porfyyristä graniittia.

Majanmaankulman kallioalueella on eri suuntiin avautuvia pieniä jyrkänteitä, joiden keskellä sijaitsee Kisaniittu.

Rajausalueen pohjoisosan eheässä kalliokummussa ja Kiusaniitun länsipuolella on etelälounaaseen avautuvia jyrkänteitä. Niityn kaakkoispuolella kohoavassa kalliossa on sekä luoteeseen että lounaaseen antavia jyrkänteitä.

Pohjoisosan etelälounaaseen avautuvat jyrkänteet ovat paikoin louhikkoisia, mutta paikoin ne kohoavat äkkijyrkkinä, muutaman metrin korkuisina sileinä, sammalmaton peittäminä seinäminä.

Jyrkänteen alla olevaa metsää on harvennettu hellällä kädellä ja kallioseinämän pienilmastoa ajatellen harkitusti. Kiusaniitun länsipuolen pienehkön kallioseinämän erottaa pellosta vain parikymmentä metriä leveä metsävyöhyke.

Pohjoisosan kallioalueen laella kasvanutta kohtalaisen iäkästä, viehättävää kuusimetsää harvennettiin kevättalvella 1996.

 

Lintuharju

Lintuharjun valtakunnallisesti arvokkaasta 235 hehtaarin harjualueesta Hämeenkyrön puolella on 65 ja Viljakkalan 170 hehtaaria. Harju kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan.

Lintuharju on tyypillisesti kerrostunut lännestä virranneiden sulamisvesien kuljettamasta aineksesta, joka on peräisin alueen pohjois- ja luoteispuolelta. Lintuharjun tasalakinen moreeniselänne noudattelee maajään kulkusuuntaa idästä länteen. Harjun laki kohoaa 168 metriin merenpinnasta. Laella on kuusi pienehköä suppaa.

Lintuharjun metsämaisemaa

Itäosassa Lintuharjun matalahko, terävälakinen ja paikoin lohkarepeitteinen selänne muistuttaa reunamuodostumaa ja alueen itäpuolella jakso onkin kerrosrakenteiden perusteella selvästi reunamuodostuma. Varsinkin harjun pohjoisrinteellä on erittäin edustavia muinaisrantamuodostumia: törmiä, terasseja ja valleja. Harjulla on myös pieni rantakivikko noin 160 metrin korkeudessa. Alue on geologisesti erittäin arvokas.

Lintuharjun ja sen jatkeena olevan selänteen kasvillisuus on kuivaa ja kuivahkoa kangasta, jossa valtapuuna kasvaa mänty. Metsät ovat enimmäkseen nuorehkoja. Selänteen varjorinteellä kasvillisuus on valtaosin puolukkatyypin kangasta, mutta paikoin esiintyy myös tuoretta ja rantavalleilla kuivaa kangasta. Valorinne on enimmäkseen kuivaa kanervatyyppiä runsaine sianpuolukkakasvustoineen. Kasvillisuus on kivisyyden vuoksi varsin karua.

Mustikkaa kypsymässä Lintuharjulla

Lintuharjun länsipäässä on useita pienehköjä sorakuoppia ja tasattu alue. Alueen itäpäässä Koivistonsuon itäpuolella on maisemoitu, matala sorakuoppa ja saman muodostuman pohjoisrinteellä syvä, käytössä oleva kuoppa. Itäosassa on myös laajalti avohakkuita ja taimikoita.

Lintuharju on geologisesti ja maisemallisesti erittäin merkittävä. Varsinkin Lintuharjun länsiosa on eheiltä alueiltaan maisemallisesti todella kaunis. Lintuharjun seutukaavassa suojeltavaksi merkityn alueen eteläpuolella on vastikään uudisojitettu suo. Eteläreunaa kulkee myös maantie. Lintuharjua tulisi hoitaa pääosin maisemansuojelualueeni tiukahkoin määräyksin ja edustavimmista osista luonnonsuojelualueena lievin määräyksin.

Hämeenkyrön luontokohteet

Timin mänty Timin mänty lienee Pirkanmaan vanhin ja kuuluisin mänty. Männyllä on kairausten mukaan ikää vajaat 400 vuotta. Timin mänty…

Lue lisää