Jääkauden päättyessä alkoi kasvien paluumuutto vasta paljastuneelle maaperälle. Ensimmäisiä paluumuuttajia olivat kylmää sietävät arokasvit. Ne saapuivat kaakosta Karjalan kannaksen kautta Etelä- ja Keski-Suomeen. Leviämisreitteinä toimivat Baltian jääjärvestä esiinpistäneet Salpausselät ja niihin liittyvät pitkittäisharjut.
Arokauden kasvit menestyvät nykyisin Salpausselkien ja harjujen etelään viettävillä paahderinteillä sekä niitä korvaavilla kasvupaikoilla tienluiskissa ja hylätyissä hiekkakuopissa. Näitä jäännekasveja ovat mm. tunturikurjenherne, idänkeulankärki, masmalo, kangasraunikki, hietaneilikka, vuorimunkki ja kangasvuokko.
Salpausselkien valoisien etelärinteiden kasvillisuus poikkeaa varjoisten pohjoisrinteiden kasvillisuudesta. Etelärinteillä vallitsevat kuivat kangasmetsät, pohjoisrinteillä tuore ja lehtomainen kangas tai lehto. Paahderinteille sopeutuneita lajeja ovat mm. mänty, sianpuolukka, mäkilehtoluste, kangasajuruoho ja kissankäpälä, varjorinteille puolestaan kuusi, metsälehmus ja monet vaateliaat lehtokasvit kuten mustakonnanmarja, lehtotesma ja imikkä sekä saniaiset. Monet uhanalaiset hyönteiset ovat riippuvaisia harvinaistuvista paahderinteiden kasveista esim. muurahaissinisiipi ja palosirkka.
Etelä-Suomen korkeimman kohdan Tiirismaan kasvillisuus ja eläimistö ovat hyvin monimuotoisia. Syynä ovat mm. alueen korkeuden ja rinteiden kaltevuuskulman ja –suunnan vaikutukset pienilmastoon, supra-akvaattinen maaperä sekä runsas lähteisyys. Harvinaiset lajit kuten vuorijalava, pähkinäpensas, pyökki, hajuheinä, tuoksumatara, noidanlukot ja hohkasammal sekä liito-orava, saukko, pikkusieppo ja isosulkukotilo ilmentävät Tiirismaan poikkeuksellisen arvokasta luontoa.
