Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Keski-Suomen piiri Petäjäveden yhdistys

Petäjävesi
Navigaatio päälle/pois

Bussiretki Isojärven kan­sal­lis­puis­toon

Kannuslahden yli rakennettu silta Kannussalmessa.
Kannuslahden yli rakennettu silta Kannussalmessa.

Petäjäveden Luonto ry:n 2.9. järjestämä retki Isojärven kansallispuistoon keräsi mukavasti lähes 30 osallistujaa, vaikka lauantain koulupäivä verotti osallistujia. Kuljetuksesta vastasi turvallisesti Pohjolan Matka Oy.

Liikkeellä oltiin omin eväin ja luonnollisesti reitinkin sai valita oman kunnon ja mieltymyksen mukaan. Monet valitsivat Heretyn luontopolun, jonka varrella oli runsaasti sammalpeitteisiä kivenlohkareita ja joitakin pystysuoria kalliojyrkänteitäkin. Opastaulut kertoivat alueen historiasta. Kaiken kruununa oli huikean suuri, pienempien kivien päällä lepäävä siirtolohkare. Polulla on paljon kivisiä osuuksia ja monin paikoin liukkaita puunjuuria, joten tarkkana kävellessä sai olla.

Kannuslahden taukopaikalle päästiin lahden yli rakennettua hienoa siltaa pitkin. Hyvin varustetulla taukopaikalla monet paistoivat makkaraa tai söivät muuten omia eväitä.

Loppumatka Heretyn kämppäkahvilaan on kuvattu vaativaksi esteettömäksi luontopoluksi. Kahvilassa monet kävivät ”elämänluukulla” ostamassa iltapäiväkahvit ennen paluumatkalle lähtöä. Retkisää oli mitä parhain. Kiitos kaikille mukana olleille onnistuneesta retkestä!

(Lauri Ijäs)