Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri Lieksan yhdistys

Lieksa
Navigaatio päälle/pois

Tässä on kerrottu Lieksan Luonnonystävien perinteisistä vuosittaisista retkistä, joiden järjestämistä pyrimme edelleen jatkamaan. Perinteisten retkien lisäksi on tietenkin mahdollista pitää muitakin retkiä jäsenistön mielenkiinnon ja innostuksen mukaisesti!

Jäniksenkäpälähiihto – maaliskuu

Siihen aikaan, kun kilpikaarnaisten mäntyjen jykevillä oksilla roikkuvat, kevään auringosta painavat lumipaakut alkavat muistuttaa metsäjäniksen käpäliä, on aika hiihtää Pienen Ritojärven ympäri. Jäniksenkäpälähiihto kulkee Ritosärkän päältä lammen rannan laavulle, jossa tulistellaan, syödään eväitä ja viihdytään yhdessä. Kenties bongataan töyhtötiainen tai jopa kuukkeli! Myös lumikengillä pääsee mukaan.

Linturetki – toukokuu

Kun kurjet, laulujoutsenet ja hanhet palaavat, käymme kiertämässä kiikarein ja kaukoputkin varustautuneena Lieksan parhaat lintupaikat: Pappilanluhdan, Reposuon, Yrjölän pellot, Mäntypuron tulvan ja Niitty-Jamalin pellot. Nautitaan keväästä kaikilla aisteilla ja opetellaan lintulajeja. Mukana on osaavia lintuoppaita.

Luonnonkukkien päivän retki – kesäkuu

Suomen Luonnonsuojeluliiton teemapäivää vietetään ennen juhannusta. Joka vuonna tutustumme eri teemalajeihin, retkeilemme kasvioppaiden kanssa jollain Lieksan monista luontokohteista ja opettelemme luonnonkasveja kukin oman tyylinsä mukaan.

Kesäretki

Toisinaan yhdistys järjestää Luonnonkukkien päivän lisäksi vielä erikseen kesäretken, joka voi suuntautua esimerkiksi jollekin vähemmän tunnetulle luontokohteelle Pielisen ympäristössä. Ehdotuksia retkikohteista tai -teemoista otetaan mielellään vastaan!

Joulun tulet

Kun joulu tulla jollottaa, kokoonnumme hämärän hyssyssä elävän tulen ympärille luonnon keskellä. Keskitymme hiljaisuuteen, pohdimme luonnon kiertokulkua ja toivotamme metsän eläimille joulurauhan.

 

Toiminta

Yrjölän Kotiseututalon perinneniitty

Lieksan Luonnonystävät ry on saanut hoitoonsa Yrjölän Kotiseututalon pihapiiristä perinneniityn. Ensimmäiset niittytalkoot järjestettiin lauantaina 7.8.2021. Niittytalkoot on tarkoitus järjestää joka kesä.

Lue lisää

Tapahtumat

Luonto lainassa - helmikuu

Lue lisää

Luonnonsuojelu