Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Lapin piiri Inarin yhdistys

Inari
Navigaatio päälle/pois

UHKAKUVIA INARIJÄRVEN YLLÄ!

*1929 Metsähallitus päätti suojella kaukaa viisaasti Inarijärven rantametsät yli 20 000 hehtaarin osalta mm. Sarminiemen osalta. Maisemametsien etäisyys rannasta oli keskimäärin kilometrin levyinen. Ne olivat Lapin ensimmäisiä suojelualueita ja saivat olla sellaisia lähes 85 vuotta.

*2000-luvun alkupuolella Metsähallitus suunnitteli Juutuan retkeilyalueen laajentamista koskemaan valtion maita sillä osaa Inarijärveä, joka ei kuulunut Vätsärin erämaa-alueeseen. Inarin kunta vihelsi tilanteen poikki ja ryhtyi kaavoittamaan Nanguniemen kärkeen ja Mahlattinuoraan loma- ja majoituskäyttöön tarkoitettuja valtavia mökki- ja hotellikeskittymiä. Niiden vuodepaikkamäärä oli suurempi kuin siihen aikaan oli Saariselän – Kakslauttasen alueella. Hankkeita ajoi joukko nimeämättömiä kiinteistösijoittajia sekä maanhaltijana toiminut Metsähallitus.

*Samaan aikaan Metsähallituksen tuolloinen Laatumaa suunnitteli Sarminiemen pohjoisosiin 21 ”vaatimatonta kalastustukikohtaa”, joissa kussakin oli vähintään 160 neliötä.

*Hankkeita tukenut Ivalon alueen yleiskaava kumottiin Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa Inarijärven etelärannan osalta, sillä Laatumaan kalastustukikohdista ei oltu laadittu Natura-arviointia. Myös Apajalahti – Paavisvuonon ranta-asemakaava kaatui valituksiin, sillä sitä suunniteltiin Rantojensuojeluohjelma-alueelle. Metsähallitus rankaisi valituksien allekirjoittajia työhönottokielloilla, vaikka oikeus oli todennut kaavasuunnitelmat laittomiksi.

*Inarin Luonnonystävät ry. avasi 5.4.2011 adressin Inarijärven erämaisuuden säilyttämisen puolesta. Samalla haluttiin rauhoittaa rakennushankkeita. Adressin allekirjoitti yli 6700 nimeä netissä (6105) ja paperikaavakkeilla. Inarilaisia allekirjoittajia oli yli 1000 henkeä.

*Näihin aikoihin Nanguniemen kärkeen jopa 600 mökin lomakylää kaavaillut kiinteistösijoittaja siirtyi tuontaivaisiin, ja hanketta luultiin lopullisesti kuopatuksi. Metsähallitus kaikessa hiljaisuudessa laajensi retkeilyalueen Inarijärvelle.

*2015 suunniteltiin uutta Metsähallituslakia. Kaikki ministerit, inarilainen kansanedustaja ja monet muut tahot vannoivat, ettei ”mikään muutu” uuden lain myötä. Itse laki ei suoraan mitään muuttanutkaan, mutta lain voimaantultua uusi yleiskaavaesitys esitti vanhan rantametsien suojelualueen muutettavaksi Metsähallituksen vaatimuksesta muodosta ”rantametsissä ei saa suorittaa metsätaloustoimia” muotoon ”rantametsiä ei saa kokonaan poistaa”.

*Inarijärven osayleiskaavaa hyväksyessään 2017 Inarin kunnanhallitus päätyi kaavamerkinnöissään rantametsien suojelun kannalle. Tätä olivat esittäneet Inarijärviyhdistys ja Inarin Luonnonystävät.

*Kovan väännön jälkeen näyttää siltä, että Metsähallitus on viimein luopumassa rantametsien hakkuutavoitteista. Taustalla ovat myös EU:n vaatimukset luonnonmetsien säilyttämisessä hakkaamattomina.

*Sipilän hallituksen aikaan heikennettiin Valtakunnallisten alueittenkäyttötavoitteiden (VAT) vaatimuksia. Uusi ohjeistus ei suhtautunut enää niin tiukasti taajama-alueiden ulkopuolelle rakentamisiin eli paikkoihin, joissa ei ole aiemmin rakentamiselle sopivaa infrastruktuuria.

* Liikemies Veikko Lesonen alkoi suunnitella pientä matkailualuetta Miesniemen kärkeen. Samaan aikaan joukko kiinteistösijoittajia otti tähtäimeen Nanguniemen rakentamattomaksi jääneen alueen. Taustalla hääri näyttelijä Jasper Pääkkönen.

* Kesäkuussa 2018 Inarin Luonnonystävät ry. luovutti noin 1100 henkilön allekirjoittaman adressin ”Inarijärven muuttamiseksi kansallispuistoksi” Inarin kunnanvaltuustolle. Aloite ei saanut riittävää tuulta taakseen. Helmikuussa 2023 yhdistys jätti Inarijärven kansallispuistoesityksen Ympäristö- sekä Maa- ja Metsätalousministeriöille.

* Inarin kunnanvaltuusto hyväksyi 2021 Pääkkösen saunamaailmahankkeen Nanguniemen kärkeen. Alkuperäisen VAT:n mukaan se olisi ollut lainvastainen.

* 2022 Inarin kunnanvaltuusto torppasi niukasti Miesniemeen suunnitellun ja ”saunamaailmaksi” muutetun Lesosen eliittihotellihankkeen. Samana vuonna Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valitukset Jasper Pääkkösen saunamaailmasta Nanguniemen kärkeen. Pääkkönen ja co haki rakennusoikeutta 3000 m2, mutta Metsähallituksen kiinteistökehityksen vaatimuksesta alueelle myönnettiin rakennusoikeutta peräti 10 000 m2.

*Myös Lesosen hankkeen rakennusoikeusvaatimus on kasvanut vuosien mittaan kymmenkertaiseksi yli 5000 m2:iin. Lesosen hanke tulee vielä uudelleen vuoden 2023 aikana pienin muutoksin kunnanvaltuuston päätettäväksi.

*2021 valtioneuvosto teki päätöksen uusista Maisema-alueista Lappiin. Juutuan ja Inarin maisema-alueen sisälle tulivat myös Lesosen matkailusuunnitelmat. Maisema-aluepäätöksen mukaan alueille voidaan rakentaa, mikäli kaavat on pantu vireille 31.8.2022 mennessä. Lesosen uudelleen esille tuotu hanke päivitettiin 28.8.2022. Vastaavanlainen liike nähtiin Kaunispään maisema-alueessa – nyt sen keskeiselle maisemapaikalle suunnitellaan kiinteistösijoittajien uutta ”maisemahotellia”.

* Maankäyttö Inarijärvellä on ollut koko 2000-luvun tempoilevan ja sekavan suunnittelun alla. Monet ristikkäiset suunnitelmat uhkaavat järven maisemakuvaa sekä perinteistä käyttöä kaiken aikaa. Mitä on odotettavissa seuraavaksi, kun ”iso raha” lähtee kunnolla käyntiin?

* Näistä syistä Inarin Luonnonystävät ry. on esittänyt Inarijärvelle uutta kansallispuistoa. Sen tarkoituksena ei ole muuttaa vaan säilyttää järven perinteiset käyttötavat ja -kulttuurin.

* Inarin kunta ei ole vielä innostunut hankkeesta. Näin oli aikoinaan myös Konneveden ja Sallan kansallispuistoesitysten laita omissa kunnissaan. Kun puistot lopulta tulivat, ne ovat osoittautuneet isännilleen varsinaisiksi helmiksi, eikä puistopäätöksiä ole kaduttu.

* Vähin, mitä Inarijärvi tarvitsee, on eräänlainen hoito- ja käyttösuunnitelma, jossa yhteisesti katsotaan se, miten Inarijärveä kehitetään ilman erilaisten ”kiinteistökeinottelijoiden” painostuksia.

 

Inarin Luonnonystävät ry.