Yhdistykset ottivat kantaa Evon kaavoitukseen

Teksti Oona Lohilahti
Hämeenlinnassa laaditaan osayleiskaavaa Evon retkeilyalueelle Metsähallituksen aloitteesta. Kaavoituksen tavoitteena on lisätä retkeilyalueen palveluja ja majoitusmahdollisuuksia.
Luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri ja sen useat jäsenyhdistykset sekä Hämeenlinnan Retkeilijät jättivät yhteisen lausunnon Evon osayleiskaavaluonnoksesta. Lausunnossa kritisoidaan kaavaratkaisua, joka esittää vuokramökkien ja elämysmajoituspalvelujen rakentamista Evon retkeilyalueen länsiosaan maakuntakaavan vastaisesti. Rakentaminen kohdistuisi pienten, osin erämaisten järvien rannoille, pirstoisi luonnonympäristöä ja vaarantaisi suojeltuja luontotyyppejä.
Hämeenlinnan paikallisyhdistyksen aktiivit analysoivat kaavaa varten laaditun sidosryhmäkyselyn tulokset ja havaitsivat, että huomattava osa vastaajista vastustaa lisärakentamista Evolle ja toivoo, että alue säilytetään mahdollisimman luonnontilaisena. Yhdistysten kanta on, että Evon kehittämisen lähtökohtana tulee olla luonnonsuojelu ja kansallispuiston perustaminen.
Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto on päättänyt kaupunkistrategiassaan edistää tiedekansallispuiston toteuttamista Evolle. Luonnonmetsätyöryhmän tuoreen kansallispuistoverkon täydennysesityksen myötä Evo on saanut nostetta myös valtakunnallisesti merkittävänä luontoalueena. Evon kansallispuisto saa laajaa kannatusta.
Teksti on ilmestynyt Luonnonsuojelijassa 1/2026.


