Pakoreittejä saimaannorpille

|
Omalle kohdalle sattuneet kuuttikuolemat saivat kalastaja Juha Taskisen kehittämään rysän, josta saimaannorppa pääsee karkuun.

Teksti Jenni Hamara
Kuvat Toni Härkänen

Punkaharjulaisen kylätalo Punkalon yläkerrassa on tarjolla kahvia ja pullaa. Satavuotias entinen kunnantalo huokuu idylliä, mutta Juha Taskista jännittää. Ei siksi, että tilanne olisi uusi – aiemmin saimaannorppakuvaajana elämäntyönsä tehnyt Taskinen kiersi esittelemässä uhanalaisen hylkeen elämää harva se viikko. Esitelmiä kertyi kymmeniä vuosittain. Taskista jännittää, koska kokemusta on.

”Koskaan ei voi tietää, onko yleisössä häiriköitä ja saimaannorpan suojelemisen vastustajia. He tulevat aina porukoissa.”

Tällä kertaa Taskinen voi huoahtaa. Yleisössä on vain tiedonjanoisia saimaannorpan symppaajia. Miksi Päijänteeltä puuttuu lohikanta, harjus ja monet muutkin kalat, joita Saimaassa on? Miten Saimaa on eriytynyt jääkauden jälkeen?, kysytään.

Pienellä paikkakunnalla ei ole helppoa olla näkyvästi saimaannorpan tai luonnon puolella. Savonlinnan Haukiniemessä asuva Taskinen on sen saanut kokea nahoissaan. Maine meni viimeistään siinä vaiheessa, kun hän asettui ehdolle vihreiden listalta eduskuntavaaleissa 2011. Sen jälkeen kalastusluvat vesialueiden omistajilta ja manttaalien haltijoilta ovat olleet kiven alla.

”Minulle on sanottu, ettei parane haukkua verkkokalastusta tai luvat vähenevät.”
Hyppäämme Taskisen valkoiseen pakettiautoon, jonka uumenissa kalastusvälineet ja kalat kulkevat Linnansaaren kansallispuiston vesiltä kauppoihin ja toreille. Punkaharjun ikonisten maisemien kehystämiä teitä ajaessamme Taskinen kertoo, että myös Saimi Hoyerin kuuluisa Hotelli Punkaharju kuului hänen asiakaskuntaansa.

”Siinähän kävi ohraisesti. Kun hotelli meni konkurssiin, menivät minultakin sivu suun yhden kesän tulot. Toimitin säännöllisesti hotellin ravintolaan kalaa. Sieltä saatettiin lyhyelläkin varoitusajalla soittaa, että nyt tarvitaan tuoretta kuhaa. Ei auttanut kuin lähteä järvelle rysää kokemaan. Sitten kesän lopussa ei maksua kuulunutkaan.”

Saimaannorppa on kuin kissa. Se mahtuu sinne, mistä pää mahtuu menemään.

Norppakuvaajasta kalamieheksi

Kaarramme maatalon pihalle illansuussa. Tuoksuu maahan pudonneille omenoille. Taskinen astelee pihan perälle ja avaa kanalan oven. Linnut ovat jo orsillaan iltatunnelmissa, kun isäntä heittää niille vielä iltapalaa ja kyselee päivän kuulumiset.

Aamulla on edessä aikainen lähtö järvelle rysiä kokemaan. Taskinen haluaa kuitenkin vielä tarjota itse tekemäänsä, pyytämistään kaloista valmistamaansa lahnapiirasta.

”Lahna ei ole roskakala. Kaikki haluavat kuhaa, mutta lahnaa tulee eniten. Kalastajan tili syntyy jalostuksesta.”

Niinpä Taskinen fileeraa ja purkittaa lahnansa kotitilallaan.

”Mieto savustus, ripaus suolaa ja rypsiöljyä.”

Syntyy Mietosavuinen norpanystävän lahnaherkku -säilyke. Kalastajuus kulkee Taskisella suvussa ja veri veti hänetkin kalamiehen hommiin.

”Kaikki meni oikein mallikkaasti. Tili ja kokemus kasvoivat rytkämällä. Tuli kehuttua, että kala on norppaturvallisesti pyydettyä.”

Kunnes heinäkuisena, lähes tyynenä aamuna 2023 hän lähti taas järvelle rysiä kokemaan. Heti ensimmäisellä rysällä Haukiveden Rauniosaaren kupeessa kalapesässä pilkotti jotain vaaleaa. Oliko se koskelo? Ei. Sillä oli viikset. Se oli kuutti.

”Se oli valtava järkytys. Ei tällaista pitänyt tapahtua.”

Siihen asti Taskinen oli aina lähtenyt järvelle riemu rinnassa. Kuuttikuoleman jälkeen järvelle lähtiessä rintaa kuristi. Rysien kokeminen kauhistutti joka kerta. Kalastamisen ilo katosi.

”Mietin, että tässäkö tämä nyt oli? Ei, en anna periksi vaan pienennän kaikkien rysien kalterit 12,5 senttiin. Rysiä oli 20 ja kaikki piti viritellä. Päätin, että vaarallisilla en rupea kalastamaan. Se oli ehto”, Taskinen kertoo.

Mieli oli maassa, mutta kalastus jatkui. Kunnes seuraavana syksynä rysästä löytyi taas kuutti.

”Kun kalterit pienenenivät, oli kuuttikin pienempi. Saimaannorppa on kuin kissa. Se mahtuu sinne, mistä pää mahtuu menemään.”

Toinen kuuttikuolema oli liikaa miehelle, joka oli omistanut elämänsä saimaanorpan suojelulle. Mieli musteni. Syyllisyyden tunne ei helpottanut, vaikka ystävät kuinka vakuuttelivat, ettei itseään kannata syyttää. Taskinen hakeutui terapiaan.

Mutta mitä tehdä, jos mies on mieleltään sekä norpansuojelija että kalastaja? Taskisen mielessä alkoi itää ajatus siitä, että olisi kehitettävä rysä, joka pyytää hyvin kalaa ja josta norppa pääsee pois.

Viimeinen rysänkoenta

Elokuinen aamu valkenee kuulaana Taskisen nostellessa kylmälaukut kalastusveneeseen. Tummanvihreät kurahousut jalkaan ja pelastusliivit niskaan. Muutama vuosi kuuttikuolemien jälkeen järvelle lähtiessä hymyilyttää jo.

”Nyt on edessä kalastusopereton viimeinen näytös. Sama takki ollu koko kesän päällä niin se haisoo ku ketun raato”, kalamies varoittaa.

Jos kalastajaksi ryhtyminen dokumentaristin ja norppakuvaajan uran jälkeen oli käännekohta Taskisen elämässä, on edessä jälleen jäähyväiset ja uusi alku. Tänään Taskinen kokee rysänsä viimeistä kertaa ennen kuin ne kerätään lopullisesti pois.

Nämä rysät eivät enää ole samanlaisia kuin kahden kuutin hengen vaatineet pyydykset. 68-vuotias Taskinen haluaa jättää Saimaan kalastuskulttuuriin pysyvän muutoksen. Hän on yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piirin kanssa kehittänyt rysiä, joista niihin kalojen perässä eksynyt saimaannorppa pääsee pois.

Takana on koejakso, jossa Linnansaaren kansallispuiston vesille on laskettu erikokoisilla estokaltereilla varustettuja koerysiä, joista löytyy myös pakotiet pulaan joutuneelle norpalle.

Metallinen kalastusvene kiertää luodon ja suuntaa kohti ensimmäistä rysää. On asetettava kuulosuojaimet korville, etteivät lippalakit lennähdä tuuleen kovassa vauhdissa. Täällä tuntee olevansa norppavesillä. Järveä pilkuttavat luodot ja vedestä nousevat kalliot, jotka muistuttavat olemukseltaan saimaannorppaa: sama kuviointi pinnassa, samat muodot jopa. Kivellä köllöttelevää pötkylää ei kokematon helposti huomaisi. Niin on norppa oman saaristonsa mukaiseksi muotoutunut.

Livelähetys veden alla

Vauhti hiljenee ja edessä näyttää kelluvan soutuvene vailla miehistöä. Keskellä venettä makaa kallellaan aurinkopaneeli ja keulassa sojottaa metallitanko, kyljessä lukee Vouhotus. Mitäs täällä vouhotetaan?

”Veneen keulassa on 4G-yhteyslaite, videovalvontatallennin sekä virtalaitteet kameroita varten”, Taskinen selittää.

Videoitava kohde sijaitsee veden alla. Rysään on kiinnitetty vedenkestäviksi koteloituja kameroita. Liikkeentunnistin herättää kameran, kun kala tai norppa liikkuu rysän kalterilla tai pakoreitillä.

Taskinen alkaa vetää naruista ja rysä nousee pintaan. Kameran linssi on likaantunut. Kalastaja kauhaisee ämpäriin vettä ja ripsuttelee sitä linssiin puhdistaen lasia sormella kevyesti hinkaten.

”Eipä tämä tässä enää montaa päivää ole”, hän tuumaa.

Rysään on asennettu myös pakoreitit norpalle.

”Tämä on tonttuhattumalli, jossa tummaan rysään on kiinnitetty vaaleaa, uppoavaa havasta. Kun se viritetään koholla nousemaan tonttulakkimaisesti ylöspäin, se erottuu norpan silmään vaaleana aukkona, jonka läpi voi nousta pois rysästä”, Taskinen selittää.

Magneettimallissa puolestaan pieni aukko aukenee, kun norppa työntää nenänsä magneettien väliin pyrkiessään pakoon rysästä.

Tänä kesänä ei rysään ole kuuttia eksynyt. Pakoreittien lisäksi neljään eri rysään on asennettu estokaltereita erikokoisilla aukoilla. Eri kalterimallien vaikutusta rysän kalastavuuteen vertaillaan myös. Jotta rysän paikan vaikutus kalastavuuteen saadaan tasattua, täytyy kaikki kalterimmallit kierrättää vuorotellen joka rysässä. On aika jatkaa seuraavalle testipaikalle siis.

Taskinen kaivaa esiin ruutuvihkon, josta löytyy oma lokeronsa kuhalle, hauelle, ahvenelle ja lahnalle. Hän alkaa repiä rysää pintaan. Kalapesästä löytyy kaksi ahventa ja seitsemän lahnaa, joista suurin osa heitetään takaisin järveen kasvamaan.

”Suutarin kalasaalis. Kyllä oli huono!” Taskinen toteaa.

Suurimmat emokalat ja pikkukalat hän heittää aina takaisin järveen.

”Yhdessä mammakuhassa voi olla miljoona mätijyvää. Isot ovat kalavesien hoitajia.”

Kalasaaliin kirjaaminen on tärkeä osa rysien koentaa, sillä tavoitteena on luoda norppaturvallinen rysä, jolla kaupalliset kalastajat saavat riittävän hyvän saaliin. Jos tavoite saavutetaan ja kalastajat ottavat rysän omakseen, voisi Saimaalla kaupallisesti pyydystettyä kalaa syödä hyvillä mielin.

Viimeisestä rysästä tulee kaksi ahventa ja seitsemän lahnaa.

”Pietarin kalasaalis oli tavoite, mutta tämmöstä se on. Koko kauden huonoin tulos. Parhaimmat kuhasaaliit ovat olleet sata kiloa rysää kohden. Mutta nyt on tieteelliset välppäykset tehty.”

Kun rysät on koettu, kalat jäissä ja saalis kirjattuna ruutuvihkoon, kaarramme Selänpesijäksi nimetyn naarasnorpan suosimaan saareen evästelemään.

Norppavesien tarinaniskijä

Haukivesi ja Linnansaaren kansallispuiston vedet ovat Taskiselle täynnä tarinoita ja kohtaamisia. Hän tuntee norppien lempipaikat ja nimet. Tietää, minkä kiven kainaloon on mikin kuutti syntynyt.

”Tuolla korkean kiven päällä olen kuutteja seuraillut. Selänpesijä käy imettämässä kivien välissä piilossa. Sen lähtiessä saalistamaan menee kuutti usein samaan kivenkoloon nukkumaan. Välillä se leikkii ja puljaa tuossa rantavedessä.”

Suojainen kivikko, jonka taakse pääsee piiloon, on norpalle mieluisa. Taskinen on huomannut, että Selänpesijän eri vuoden kuuteilla on samat piilopaikat. Hänen seurantansa mukaan vanha rouva on vähintään 36-vuotias. Muutamaan vuoteen ei Selänpesijän kuutteja ole löytynyt.

”Luulin jo, että se on siirtynyt tuonilmaisiin sukeltamaan. Mutta dosentti Kunnasrannan Mervi oli nähnyt Selänpesijän tuon seuraavan saaren ruovikossa.”

Taskisen omakin tytär on norppavesillä kastettu. Suunnitelmissa oli nimetä tyttö jylhän Linnavuoren laella, mutta kova tuuli muutti suunnitelmat. Jouduttiin jäämään veneeseen.
”Juuri kun pappi oli valelemassa vettä vauvan päälaelle, nosti norppa yllättäen päänsä vedestä veneen vieressä”, Taskinen muistelee.

Kaikki alkoivat huudahdellen osoitella norppaa. Sekä pappi että Vienaksi nimetty tyttö olivat jäädä huomiotta ratkaisevalla hetkellä.

Linnavuoren juurelta ei tarvitse kauaksi ajella, kun Taskisen mieleen muistuu toinenkin veikeä tapaus. Presidentti Martti Ahtisaari oli eräänä päivänä soittanut ja sanonut haluavansa nähdä puolisonsa Eeva Ahtisaaren kanssa saimaannorpan. Taskinen lupasi viedä presidenttiparin veneajelulle.

”Siikasaarien lähettyvillä iso Teemu-norppa näyttäytyi. Ahtisaari kysyi, että paljonko tuo Teemu painaa. Mie sanoin, että 110 kiloa herra residentti. Siihen Eeva Ahtisaari huudahti, että hyvänen aika Martti, sinä painat enemmän!”

Perintö Saimaalle

Mökkirannan hiekka ottaa veneen vastaan. Testirysien kalterit on nyt vaihdettu viimeistä kertaa ja kalasaalis lepää jäämurskeessa laatikoissa. Kalastajalle ei kuitenkaan vielä suoda lepoa. Saalis on heti fileoitava ja toimitettava eteenpäin. Lähiviikkoina ovat edessä vielä viimeiset ”tieteelliset välppäykset”, kun Vouhotus riisutaan aurinkopaneeleista, kameroista ja mittareistaan.

Näyttää lupaavasti siltä, että Saimaalle on syntymässä rysämalli, jolla kalastaja saa saaliinsa ja josta kuutti pääsee luikahtamaan karkuun.

Mitä meinaa norppamies Taskinen siinä tapauksessa eläkepäivillään?

”Kerätä marjoja ja sieniä. Siihen ei tarvita vesialueiden omistajien ja manttaalien haltijoiden lupia.”

Norpalle turvalliset rysät

Luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri kehittää yhdessä Juha Taskisen kanssa norpalle turvallista rysää kaupallisille kalastajille

Tavoitteena on mahdollistaa ammattikalastuksen jatkuminen kalastusrajoitusten mahdollisesti lisääntyessä.

Tutkimustulosten mukaan 7×40 senttimetrin kaltereilla varustettu rysä
pyytää yhtä hyvin kuin isommalla kalterivälillä varustettu.

Valikoivasta kalastuksesta hyötyvät norpan lisäksi muun muassa järvilohi ja taimen.
Rysien kehittämistä ovat rahoittaneet Euroopan unionin osarahoittama Itä-Suomen Kalaleader, Heidi Anderssonin rahasto ja Lumimuutos Osuuskunta.

Artikkeli on julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2026.

Luonnonsuojelija-lehti on jäsenetu