Melojan onni

Lempipaikat |

19.8.2026

”Liu´un meren selkää katse kaukaisuudessa”, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen Heidi Rantalainen nauttii merellisestä luonnosta kajakista käsin.

Teksti ja kuvat

Heidi Rantalainen

Tyynellä kajakki liukuu veden halki vaivatta. Aurinko lämmittää jo varhain aamulla, kun suuntaan kajakin keulan kohti kaukaisempia saaria. Edellisen päivän kevyt aaltojen poimuilukin on poissa. On ihana hiljaisuus. Kuuluu vain muutama linnun huikkaus.

Takana on yö Villaluotojen muodostaman saariryppään rinnalla sijaitsevalla Kotiluodolla riippumatossa. Vielä olisi aamutunteina aikaa meloa vähän kauemmas tutkimaan saaria ja meriluontoa ennen kajakin palauttamista. Ohittaessani Kivisaaren ja Villasaaret silkkiuikku nousee yhtäkkiä sukelluksista veden pinnalle. Säpsähdämme molemmat.

Liu´un meren selkää katse kaukaisuudessa. Pysyttelen suunnassani venereittejä vältellen.
Jo alkaa kalalokkien kailotus, kun ne huomaavat läheiseltä luodolta minun lipuvan ohi. Niiden seurassa taitaa olla myös haahkoja. Pehmeä kaakatus soi jossain taustalla vaimeana.

Kerään nämä näkymät, tuoksut, äänet ja onnen pisarat ja vaalin niitä kuin aarretta.

Ohittaessani Itäisen Villingin avautuu Itämeri edessäni. Se kimmeltää, tuoksuu ja kutsuu. Jännitys nipistelee kehossa. Saarten profiilit muuttuvat meloessani ulommas merta. Korkealle kurottavat puustoiset saariryppäät vaihtuvat avoimempaan merimaisemaan, harventuvaan puustoon saarilla ja tuulen piiskaamiin käkkyräisiin mäntyihin. Yhä paljaammat ja karummat kalliot sekä aaltojen silittelemät luodot täplittävät maisemaa. Pihlajaluoto kohoaa kutsuvana kimmeltävän veden keskeltä. Ohjaan kajakin sen etelärannan laakeille rantakallioille.

Käyn kallioilta vielä varovasti aamu-uinnilla. Kaivan kajakin luukun alta vaatimattomat evääni ja nautin saaristoaamiaisen autuaan onnellisuuden tilassa. Kerään nämä näkymät, tuoksut, äänet ja onnen pisarat ja vaalin niitä kuin aarretta.

Luonnonsuojelija-lehti on jäsenetu

Liity jäseneksi