Kotimetsän suojelijat

”Olenhan mä täällä käynyt, mutta en tunnista missä olen, kun nämä maisemat muuttuvat näin järkyttävästi. Eikö tässä ennen ollut metsää?” kysyy aktivisti Iida Liimatainen. Olemme Jyväskylässä sijaitsevalla Laajavuoren ulkoilualueella.

”Joo, tästä meni se pieni hiihtolatu, kuntopolku. Kun kierrettiin perheen kanssa luontopolkua tuossa lähellä, oli polun varrelta kaadettu pitkät pätkät metsää. Mikä luontopolku se sellainen on?” Mervi Teräväinen jatkaa.

Juuri maiseman radikaali muuttuminen on perimmäinen syy, miksi olemme tulleet tähän metsään. Laajavuori on noin neljän kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta ja se on suosittu ulkoliikuntakeskus. Nyt valmisteilla on asemakaavan muutos, jolla on tarkoitus mahdollistaa alueelle lisää rakentamista.

Teräväinen ja Liimatainen ovat metsän kaatamista ja lisärakentamista vastaan. Ekokatastrofin kynnyksellä ei pitäisi rakentaa metsäiseen kaupunkitilaan mitään, ajattelee Liimatainen.

”Täytyisi keksiä muita ratkaisuja eikä lisärakentaa lähiluonnon kustannuksella. Se ei ole nykypäivää, ei varsinkaan sesonkiluontoinen luksusrakentaminen”, hän sanoo.
Teräväinen ja Liimatainen kävivät keväällä Luontoliiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämän Kotimetsän puolustajat -koulutuksen, ja tietävät nyt, mitä esimerkiksi juuri Laajavuoren metsän suojelemiseksi on tehtävissä.

Palautepalvelu kovassa käytössä

Teräväinen oli jo jonkin aikaa kaivannut mahdollisuutta vaikuttaa asioihin, mutta oma tapa vielä puuttui. Sitten hän huomasi ilmoituksen, jossa kerrottiin uudesta Kotimetsän puolustajat -koulutuksesta.

”Tuli siis eteen kuin tarjottimella, että tässä sinulle se vaikuttamisen väylä.”

Liimatainen taas oli jo useamman vuoden ollut mukana metsiensuojelutoiminnassa niin Metsäliikkeen metsävahtina kuin Elokapinassakin. Koulutus oli aiemmalle aktivismille luonteva jatke ja tarjosi lisää työkaluja käytännön tekemiseen.

Opintojen aikana käydään läpi niin kuntapäättämisen rakennetta, metsäkartoituksia, kaavoittamisen kiemuroita kuin konkreettisen vaikuttamisen väyliäkin – paljon sellaista, mikä keskivertokansalaiselta jää usein näkymättömiin.

”Se oli tosi mahtava ja tiivis paketti. Asiantuntijoita oli paljon ja he olivat vakuuttavia”, Liimatainen summaa.

Nyt Liimatainen tuntee prosessin ja osaa ennakoida.

Koulutuksessa opittua hyödynnetään nyt konkreettisesti Laajavuoren metsän puolesta. Esimerkiksi Jyväskylän kaupungin palautepalvelu on ollut Teräväisellä kovassa käytössä. Hän on naputellut päätöksistä ja muutoksista niin kriittistä kuin hyvääkin palautetta. Jos on pienikin kiitoksen aihe, se kannattaa sanoa ääneen – aktivismia kun tehdään väistämättä usein negatiivisen kautta, Liimatainen muistuttaa.

”Angstissa vellominen on rankkaa. On pakko keksiä keinoja tehdä tästä rakentavampaa. Ei jaksaisi osoittaa mieltä enää mitään vastaan, vaan mieluummin jonkun puolesta.”
Siksi nytkin tuntuu tärkeältä nimenomaan seistä lähimetsän rinnalla.

Erilaisten ihmisten verkosto

Kotimetsän puolustajat -koulutuksia järjestettiin keväällä Jyväskylässä ja Tampereella. Molemmilla paikkakunnalla osallistujia oli parisenkymmentä. Porukkaan mahtui keskenään hyvin erilaisia ihmisiä, ja Liimataisen mielestä juuri se on lähialueen metsiä puolustettaessa suuri etu. Kaikilla on omat vahvuutensa, joita voi toiminnassa hyödyntää. Siitä syntyy yhteisön voima.

”Koulutuksessa oli esimerkiksi kaupungin virkaihmisiä, jotka tuntevat byrokratian ja meitä, jotka jaksamme meuhkata”, hän sanoo.
Eikä vaikuttamisen mahdollisuuksia tarvitse keksiä yksin, vaan niitä voi pohtia porukassa. Yhteyttä pidetään Whatsappin välityksellä aina tarvittaessa, kuten silloin, jos löytyy jotakin, mistä olisi syytä antaa palautetta tai jos kaava-asia nitkahtaa eteenpäin.

Teräväinen työskentelee varhaiskasvatuksen parissa ja toiminnallisen ohjelman järjestäminen on hänelle luontevaa. Liimataisen vahvuuksiin taas kuuluu omasta ja muiden jaksamisesta huolehtiminen. Hyvinvointinäkökulman hän haluaa tuoda myös lähimetsiä suojelevaan porukkaan.

”Aihe on sellainen, joka menee vahvasti tunteisiin ja toiminta lähtee intohimosta ja huolesta. Olen nähnyt, miten ihmiset uupuvat ja väsyvät, kun lähtevät huolensa vuoksi tekemään enemmän kuin jaksavat. On tärkeää pitää huolta myös itsestä ja delegoida tehtäviä.”

Liimatainen uskoo, että koulutukseen oli turvallista lähteä myös sellaisten ihmisten, joille aktivismileima ei välttämättä ole eduksi.

”Se on minusta erittäin hyvä juttu. Esimerkiksi luonnonsuojelija-sanalla on valitettavasti ikävä kaiku. Heitä ei aina oteta tosissaan, eikä sellainen välttämättä ole virkahenkilölle eduksi.”

Pullakahveilla suojeltu

”Tälle alueelle on esitetty avohakkuuta”, kertoo Teräväinen ja osoittaa käsillään vielä pystyssä seisovaa metsää.

”Avohakkuu näinä maailman aikoina, kaikista niistä keinoista”, Liimatainen sanoo päätään pudistaen.

Samalla, kun kuljemme syvemmälle metsään, Liimatainen ja Teräväinen suunnittelevat tulossa olevaa lähimetsäpäivää. Se on yksi lähimetsän puolustajien toimintatavoista. Päivän tarkoitus on nimenomaan puhua avohakkuulle vaihtoehtoisista keinoista. Lähimetsäpäivään on kutsuttu paitsi alueen asukkaita, myös virkahenkilöstöä ja kaupunginvaltuutettuja.

”Tuomme päättäjät tänne, jotta he tietävät konkreettisesti, mistä ovat päättämässä. Samalla voimme keskustella siitä, miksi tätä päätöstä ei kannattaisi tehdä ja miten toisin asian voisi ratkaista”, Teräväinen sanoo.

Tällaisista päivistä on kaavailtu pysyvää toimintatapaa, ja niitä on tarkoitus järjestää ympäri kaupunkia kaikissa kaavoituksen uhkaamissa kohteissa. Päivän aikana kierretään uhan alla olevaa aluetta ja lisätään tietoisuutta ja ymmärrystä siitä, mitä lähimetsän hakkuu todella tarkoittaa.

Positiiviset kokemukset suojeltavaksi toivotusta ympäristöstä voivat nimittäin hyvinkin vaikuttaa päätöksentekoon.

”Koulutuksessa kerrottiin, että se nimenomainen paikka, jossa pullakahvit päättäjien kanssa juotiin, oli suojeltu”, Liimatainen sanoo.

Tulee sellainen olo, että olen jättänyt jäljen.

Laajavuoressa on tehty metsäkartoitusta, ja sen perusteella se on luontoarvoiltaan merkityksellistä, kertoo Teräväinen. Lahopuun määrä on melkoinen, ja kartoituksissa on löytynyt silmällä pidettäviä lajeja ja vanhasta metsästä indikoivaa lajistoa. Liimataista ärsyttää, että metsästä pitää ensin löytyä jokin uhanalainen laji, jotta alue nähdään suojelun arvoisena.

”Eikö se riitä, että on monipuolista, iäkästä ja ihmisiä lähellä olevaa metsää?”, Liimatainen kysyy.

Monesti se ei riitä.

Aktivistina Liimatainen on saanut huomata myös jatkuvan vähättelyn ja naiiviksi leimaamisen.

”Se on tehokas menetelmä. Halusin lähteä koulutukseen, jotta minulla on pitävät argumentit ja perustelut, jotta tiedän mistä puhun ja pystyn keskustelemaan päättäjien ja virkahenkilöiden kanssa.”

Vielä ehtii vaikuttaa

Usein käy niin, että tieto kaavoituksista kiirii kansalaisten korviin vasta sitten, kun ne on viety jo hyvin pitkälle, sanoo Liimatainen.

”Suomalaisilla on luotto siihen, että kyllä päättäjät luontoarvoja ajattelevat. Eiväthän he nyt polun vierestä mitään kaada! Ja kun tieto hakkuusuunnitelmista sitten lopulta kantautuu kuntalaisen korviin, annetaan ymmärtää suunnitelmien olevan jo niin pitkällä, ettei tavallisen ihmisen enää kannata mitään tehdä”, hän sanoo.

Metsän kaatamisesta on saattanut kuulla jopa vasta sitten, kun se on jo tapahtunut, ja se on aiheuttanut turhautumista ja avuttomuuden tunteita. Nyt Liimatainen tuntee prosessin ja osaa ennakoida.

Laajavuoren kaavamuutos on tullut vireille viime kesänä, ja siihen on vielä on aikaa vaikuttaa. Siinä kohtaa kun kaavaprosessi on ohi, tilaisuus on menetetty. Vain lainvastaisesta päätöksestä saa enää silloin valittaa.

Paikka, jossa pullakahvit päättäjien kanssa juotiin, oli suojeltu.

Jos Liimatainen ja Teräväinen saisivat päättää, kaikki metsäiset alueet Laajavuoressa myös jäisivät metsäisiksi. Metsään ei rakennettaisi mitään, kaikki kaavoitus tehtäisiin jo rakennetuille alueille ja lähimetsät jätettäisiin hoitamatta. Ja jos jotain tehtäisiinkin, niin ainoastaan ennallistettaisiin.

”Talousmetsää on Suomessa ihan hirveästi, ja siksi kaikki tilkut, jotka ovat lähimetsää tai lähellekään luonnonmukaista, pitäisi ehdottomasti suojella”, Liimatainen sanoo.

Vaikka kuinka haluaisi pelastaa koko maailman, myös oman osansa löytämiseen voi olla tyytyväinen. Lähialueen puolesta toimimisella voi olla suuri merkitys paitsi ympäristölle ja lähialueen ihmisille, myös itselle.

”Tulee sellainen olo, että olen jättänyt jäljen ja pystynyt tekemään jonkun tärkeän asian puolesta töitä”, Teräväinen summaa.

Myös toivo on jaksamisen kannalta ehdoton asia, sillä toivottomuus ja ahdistus ovat aktivismissa alati läsnä. Koulutus antoi paitsi konkreettisia työkaluja, myös ehkä vähän yllättäenkin toivonpilkahduksia paremmasta. Erilaisista taustoista tulevista ihmisistä muodostunut yhteisö on nimittäin luonut uskoa muutoksen mahdollisuuteen, Liimatainen sanoo.

”Yleensähän he, jotka jaksavat meuhkata, ovat marginaalissa. Mutta koulutuksessa oli ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä asioille jotakin. Kriittinen massa, keskivertoihminen, rupeaa lämpenemään tälle asialle ja se herättää toivonpilkahduksia.”