Kesähakkuisiin rajoituksia ensimmäistä kertaa

Orpon hallitus esittää kesällä tehtäviin metsänhakkuisiin rajoituksia. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun pesimäaikaisia hakkuita rajoitetaan lailla.
Kuva Lasse Kurkela

Teksti Oona Lohilahti


”Lakimuutos toisi turvaa linnuille, jotka pesivät parhaaseen pesimäaikaan rehevissä lehtipuumetsissä, korvissa ja rantametsissä. Muutos on askel oikeaan suuntaan, mutta ei turvaa kaikkia linnunpesiä”, sanoo Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola.

Aiemmin parhaiden pesimäpaikkojen hakkuurajoitukset ovat olleet suosituksia, jotka ovat olleet pakollisia vain FSC-sertifioiduissa metsissä. Niitä on noin 10 prosenttia Suomen metsistä.

Jatkossa rajoitukset olisi kirjattu lakiin. Hallituksen esityksen suuri heikkous on kuitenkin se, että rajoitukset eivät koske kaikkia metsiä ja kata koko pesimäkautta.

Lakimuutoksiin ryhdyttiin, koska EU-tuomioistuin antoi kesällä 2025 ratkaisunsa Viron kesähakkuisiin. Luonnonsuojeluliitto katsoi tuoreeltaan, että ratkaisu tarkoittaa sitä, että myös Suomessa on rajoitettava kesähakkuita.

Pesimäaikaiset hakkuut johtavat Suomessa 120 000 linnunpesän tuhoutumiseen vuosittain. Luonnonsuojeluliitto on vaatinut pesintäaikaisten hakkuiden lopettamista vuosikymmeniä. Vaikka lintujen pesintää ei lain mukaan saa nytkään häiritä, Suomessa lakia on tulkittu siten, ettei häirintäkielto koske metsätaloutta.

Teksti on ilmestynyt Luonnonsuojelijassa 1/2026.

Luonnonsuojelija-lehti on jäsenetu