Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Varkauden yhdistys

Varkaus
Navigaatio päälle/pois

Sumuiset aamut, pilviset päivät

Hannu Holopaiinen Auringonlasku 8.9.2023

Syyskuun alku on ollut vielä kesäisen lämmin, mutta kuluvan viikon loppupuoli tuo tullessaan syksyn tunnelman sateineen ja viilenevine päivineen. Pimenevät illat mahdollistavat taivaan valoilmiöiden näkymisen ja niinpä ensimmäiset revontulet ovat jo ilahduttaneet varkautelaisia iltavirkkuja.

Pekka Varneslahti Revontulet Varkaus 12.9.2023

Syyskuun alkuun osui täydenkuun aika ja komeasti se näkyikin.

Pekka varneslahti Täysikuu 2.9.2023

Syksyllä matalalta tuleva valo ja aamun kosteus paljastavat hämähäkkien ja lukkien saalisverkot. Nämä uskomattoman lukuista rakennelmat jäävät muina vuodenaikoina lähes huomaamatta.

Hannu Holopainen Seitit

Syksyn lämpiminä ja pimenevinä iltoina lähtevät lepakot hyönteisjahtiin. Päivällä näihin nahkasiipiin voi törmätä vaikka puupinolla. Pinon koloissa on oivia päivälepopaikkoja. Itse kukin olisi vähän mörtsinä, jos herätetään kesken päiväunta. Kuvan lepakko on suipoista korvista päätellen siippa, tarkempaan lajimääritykseen ei taitoni riitä.

Hannu Holopainen Lepakko 11.9.2023

Haukkojen syysmuutto on parhaillaan menossa ja niitä näkee varsinkin peltoaukeiden ja metsäaukkojen yllä saalistamassa. Haukkojen havaitsemisessa useasti apuna ovat varislinnut, jotka varsin kärkkäästi ja äänekkäästi seurailevat saalistavia petolintuja. Usein nähtyjen tuuli- ja hiirihaukkojen lisäksi muutolla lukuisia rusko- ja sinisuohaukkoja. Vähän harvinaisemman arosuohaukankin voi hyvällä onnella onnistua näkemään.

Kalevi Sundqvist Arosuohaukka 11.9.2023 Joroinen

Harvinaisempia lintuvieraita on jälleen viivähtänyt Varkauden rannoilla. Jo jonkin aikaa virtavästäräkki on oleillut Ämmänkosken patoluukkujen liepeillä. Tämä pitkäpyrstö on toinen Pohjois-Savossa tänä vuonna havaittu. Toinen on nähty huhtikuussa Tervossa.

Pekka Varneslahti Virtavästäräkki 10.9.2023 Varkaus

Harvakseltaan havaittu on myös Huruslahdella havaittu harmaasorsa. Näitä nähdään yleensä keväisin joitakin yksilöitä, mutta syksypuolen havainnot ovat harvinaisia.

Pekka Nykänen Harmaasorsa 7.9.2023 Huruslahti

Varma syksyn merkki on SyysTaesto, joka kisataan lauantaina 23.9.2023. Tässä pohjoissavolaiseten kisassa pyritään havaitsemaan mahdollisimman monta lajia 4 tunnin kisa-aikana. Kisa toteutetaan yhteistyössä Lintuyhdistys Kuikan kanssa. Luonnonystävien joukkue on mukana seuraamassa syysmuuttoa Ruokojärven lintutornilla. Nokipannukahvia ja retkievästä on tarjolla klo 9 -11. Tervetuloa mukaan mukavaan tapahtumaan ja tekemään kanssamme muuttohavaintoja!