Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Varkauden yhdistys

Varkaus
Navigaatio päälle/pois

Kesäksi kääntyy

Kuva Pekka Varneslahti Sepeltasku 22.5.2020 Joroinen Eskelinsaari

Kevään ensimmäisiä herkkuja ovat korvasienet, joiden satokausi on jo käynnissä. Korvasienen kanssa samaan aikaan nousevat myös myrkyttömät huhtasienet. Näiden poimimisessa pitää olla tarkkana ja tunnistaa kummasta lajista kulloinkin on kyse. Korvasienet on aina keitettävä kahteen kertaan välillä vettä vaihtaen.

Kuva Liisa Tolvanen Huhtasieni

Sinivuokkojen kukinta alkaa olla lopuillaan ja valkovuokkojen parhaimmillaan. Nämä kevätkaunottaret hoitavat kukinnan ennen kuin ruohot ja puiden lehdet värittävät maiseman vihreäksi.  Vaiverot kukkivat parhaillaan karuilla soilla. Näiden varpukasvien kukinnat eivät tuoksu ja ulkonäkökin on vaatimattoman vaalea.

Kuva Liisa Tolvanen Sinivuokot
Kuva Pekka Nykänen Vaivero

Hämähäkkieläimet ovat monien hyönteissyöjä linnun perusravintoa. Näitä upeita eläimiä kannattaa tutkailla läheltä. Kuvan rantahämähäkki on hämähäkeistämme suurimpia, pituudeltaan 12-20mm.

Kuva Pekka Nykänen Rantahämähäkki 22.5.2020

Rantahämähäkit ovat yleisiä rehevissä rantakasvustoissa. Rantahämähäkki liikkuu myös veden pinnalla ja osaa jopa sukeltaa vaaran uhatessa.

Toukokuun loppua lähestyttäessä viimeisetkin muuttolinnut saapuvat lähiaikoina. Itäisistä muuttajista punavarpuset ovat jo tullee Varkauteen.

Kuva Pekka Nykänen Punavarpunen 18.5.2020 Lehtoniemi

Nämä varpuslinnut tulevat meille pesimään Intian niemimaalta ja Kaakkois-Aasian pohjoisosista. Pesänsä se rakentaa kuivalle alueelle pensaikkoon peltojen ja teiden laidoille tai metsien reunustoille.

Kuivien jättömaiden ja sorakuoppien kesäasukkaita ovat myös pikkutyllit. Nämä ovat löytäneet pesintäalueen Varkauden Portin takaa täyttömaalta.

Kuva Pekka Nykänen Pikkutyllit 18.5.2020 Varkaus

Kaukaisia muuttajia Afrikasta ilmaantui Yrjöntien teinoille. Käenpiika on ainoa muuttava tikkalintumme. Talvet linnut viettävät trooppisessa Afrikassa. Käenpiika ei itse koverra pesäkoloaan vaan valtaa haluamansa pöntön vaikka siellä olisi jo joku muu asukas. Käenpiiat ovat viime vuosina muuttuneet yhä harvinaisimmiksi ja jokainen onnistunut pesintä on hyvä juttu.

Kuva Pekka Nykänen Käenpiiat 21.5.2020 Varkaus

Harvinainen vieras löytyi 22.5. Joroisten Eskelinsaaren lammikon reunalta. Sepeltasku oli tullut vierailulle varmaankin sukulaistensa pensastaskujen ja kivitaskujen seurassa.

Sepeltaskuja tavataan vuodessa muutamia koko Suomessa, tänä keväänä Joroisten lisäksi on tehty sepeltaskuhavainnot Paraisilla, Siikajoella ja Hangon lintuasemalla. Sepeltaskua kävi katsomassa lukuisa joukko lintuharrastajia.

Kuvat Pekka Varneslahti, Kalevi Sundqvist ja Pekka Nykänen Sepeltasku Joroinen 22.5.2020
Kuva Kalevi Sundqvist Sepeltasku 22.5.2020 Joroinen Eskelinsaari