Tuntsan syli

Teksti ja kuva

Sisli Piisilä, Lapin piirin toiminnanjohtaja

Hanki on sokeria vailla kantavia kerroksia. Se oli odotettavissa. Lyhyt päivä taittuu hämärään. Umpisen upottaessa vimmatusti etsimme asentopaikan teltoille. Tähtitaivas loistaa pakkasen kiristyessä. On liian lämmintä. Se ahdistaa, jos pysähtyy ajattelemaan.

Telttayön jälkeen kaarramme umpihangesta moottorikelkkauralle ja kuljemme pikatietä Vaarinkehumalle. Perinteikäs tupa on jälleen varaus- ja vuokrakäytössä. Salaisuus ei ole kiirinyt monen korviin. Tammikuun lopussa olemme ensimmäiset hiihtäjät koko talveen.

Nähdä sama maisema eri vuodenaikoina ja elää ja juurtua siihen on omanlaistaan onnea. Loppukesällä olen kulkenut kapustarinnan surumielisten sointujen tahtiin, talvella hiihdän kettujen helminauhoja, suksieni jäljissä kulkevat pian jänikset ja porot. Rakastan näitä pehmeitä tuntureita, joiden pyöreissä muodoissa olen kotona. Kaukana ovat turistit roskineen. Koko reissun aikana emme näe ketään.

Sorsatunturin rinteessä vähäluminen talvi näkyy hangen läpi työntyvinä kivilohkareiden huippuina. Niiden myötä emme jatka aivan Sorsatunturin huipulle asti, vaan ihastelemme maisemaa alempaa.

Lapin lennosto lentää yli, kuten se lensi ylitseni kesälläkin. Uusi äänimaailma, pysyväksi muuttunut.

Maankäyttö uhkaa Tuntsaa nyt paitsi metsätaloutena, myös uusin tavoin. Seutua on esitetty osaksi kansallista kriittisten mineraalien etsintäohjelmaa, ja Tuntsan erämaa-alueen viereen aiotaan kaavoittaa 200 tuulivoimalaa. Ja sitten on se hiljainen muutos, josta emme puhu. Luonto turboahtaa kasvuksi ylikulutuksemme hiiltä.