Saimaannorpan pitkä taival

Kun jäätiköityminen alkoi pohjoisella pallonpuoliskolla noin 100 000 vuotta sitten, jää tukki Jäämereen laskevat joet nykyisen Luoteis-Venäjän alueelta. Syntyi suuria jääjärviä. Esimerkiksi Vienanmeri muuttui järveksi.

Järviin saattoi päätyä jäämerennorppia eristyksiin. Niitä saattoi olla jopa kymmeniä tuhansia. Jääkauden aikana norppapopulaatio pieneni merkittävästi, kun jääjärvet kutistuivat pieniksi jäämassojen ollessa suurimmillaan.

”Nämä olisivat tavallaan saimaannorpan kantamuodot”, sanoo molekyylibiologian ja genetiikan professori Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopistosta.

Teoriaa ei ole vielä todistettu, mutta se vaikuttaa uuden tutkimuksen valossa hyvin todennäköiseltä.

Aikaisemmin kirjoissa kerrottiin, kuinka saimaannorpat erosivat muinaisen Itämeren alueella uineista lajitovereistaan 9 000 vuotta sitten maan kohotessa. Teoria alkoi rakoilla jo yli 20 vuotta sitten, kun tutkijat huomasivat, että saimaannorppa eroaa geneettisesti hyvin paljon Itämeren ja Laatokan norpasta sekä Atlantin lajitovereista.

Uudessa tutkimuksessa tutkijaryhmä laski ja mallinsi, kuinka kauan saimaannorpan geenien erkaneminen muista norpista oli kestänyt mutaatioiden kautta. Tulos oli 60 000 vuotta. Sekin on varovainen arvio, sanoo Pohjoismäki, joka oli yksi ryhmän tutkijoista.

Vanha teoria ei voinut siis pitää paikkaansa. Norpat olivat päätyneet Saimaalle toisella tavalla.
Tutkijat käänsivät katseen luoteeseen.

Kun mannerjäätikkö alkoi vähitellen vetäytyä 12 000 vuotta sitten, syntyi vesireittejä. Niitä pitkin jääjärvinorpat päätyivät ensin muinaiselle Itämerelle ja maan kohotessa Saimaalle.
Todennäköisesti norppia jäi eristyksiin myös Päijänteeseen ja Keiteleeseen. Niistä norpat saatettiin metsästää sukupuuttoon, arvioi Pohjoismäki.

”Ottaen huomioon lajin kokeman ympäristönmuutoksen ja ihmistoiminnan paineen voi pitää isona ihmeenä, että saimaannorppa on vielä olemassa.”

Tärkeitä geenejä katoaa

Viime syksynä Metsähallitus arvioi, että Saimaassa ui 530 norppaa. Määrä on kasvanut suojelutyön ansiosta, mutta norpan uhkana on edelleen sukupuutto.

”Määrä on ihan hirvittävän pieni, kun siinä on kaikki maailman saimaannorpat”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen.

Norppien uhkana on pienen määrän lisäksi niiden jakautuminen eri puolille Saimaata pieniksi osapopulaatioiksi. Myös geneettinen monimuotoisuus heikkenee jatkuvasti – siitä huolimatta, että kanta kasvaa.

”Historiansa aikana norppa on menettänyt geneettistä monimuotoisuutta valtavasti. Silloin myös sukusiittoisuuden riski on iso.”

Monipuolisempi geeniperimä parantaisi norppien mahdollisuutta selviytyä. Kun geenejä häviää, katoaa ominaisuuksia, jotka voisivat olla vastuskykyisiä taudeille tai hyviä tietyissä olosuhteissa, kuten ilmaston lämmetessä.

Tähän ongelmaan on vain yksi lääke: kannan merkittävä kasvu.

Kivulias kuolema verkkoihin

Alkuvuodesta maa- ja metsätalousministeriölle luovutettiin esitys Saimaan uusista kalastusrajoituksista. Sen on laatinut Itä-Suomen elinvoimakeskus (ent. Pohjois-Savon ely-keskus).

Esityksen mukaan verkkokalastusrajoitukset pysyisivät pitkälti ennallaan. Verkkokalastus olisi kiellettyä saimaannorpan elinalueilla 15.4.–30.6. kuten nykyäänkin, mutta muikkuverkon käyttökielto lyhenisi viidellä päivällä päättyen jo kesäkuun puolivälissä. Perusteena on muikkujen saaminen juhannuspöytään.

Kalastusrajoitusaluetta ollaan laajentamassa reilulla 10 prosentilla, mutta tällä ei ole Tiaisen mukaan käytännössä suurta merkitystä nykytilanteeseen verrattuna. Uudet alueet, jonne on syntynyt kuutteja, on jo siirretty sopimuksilla verkkokalastusrajoitusten piiriin.

”Toki asetuksella varmistetaan rajoitusalueet sekä täydennetään ne yhtenäisiksi”, Tiainen kertoo.

Mutta se heinäkuu. Verkkokalastusrajoituksia ei olla vieläkään jatkamassa heinäkuun loppuun. Luonnonsuojeluliitto on ajanut tätä jo yli 15 vuotta ja asialla on useiden kyselytutkimusten mukaan myös kansalaisten vankka tuki.

”Se on hirveän turhauttavaa. Kun kalastusrajoituksia tiukennettiin noin 15 vuotta sitten, kevään ja alkukesän kalanpyydyskuolemat loppuivat, mutta kuolleisuuspiikki siirtyi selkeästi heinäkuulle”, Tiainen sanoo.

Esimerkiksi viime heinäkuussa verkoista löytyi neljä tukehtunutta kuuttia. Todennäköisesti oikea luku on paljon suurempi.

Vuoden 2024 lopulla julkaistun tutkimuksen mukaan kalanpyydyksiin kuolee kolme kertaa enemmän saimaannorppia kuin havaitut. Ilman kalanpyydyskuolemia norppakanta kasvaisi kaksi kertaa nopeammin.

”Silloin saimaannorpan sukupuuton uhka häviäisi nopeammin ja geenejä häviäisi vähemmän.”

Tiaisen mukaan verkkokalastuskiellon pidentämiselle on myös eläinsuojelullinen peruste. Verkkoihin sotkeutuneet norpat kokevat kivuliaan kuoleman. Ne tukehtuvat, koska norpat eivät vedä vettä keuhkoihinsa.

”Se kestää noin 20 minuuttia ja on hyvin tuskallinen kuolema.”

Vuosikymmenien vaino

Kalastajat ovat uhanneet saimaannorppia aiemminkin. Vuonna 1892 Suomen Kalastusyhdistys alkoi maksaa saimaannorpan tappamisesta palkkiota.
Kolmen markan tapporahan sai, kun toimitti norpan kallon tai pään yhdistyksen asiamiehelle. Summa vastasi tuohon aikaan noin 1–1,5 työmiehen päiväpalkkaa.

”Taustalla oli se, että hylkeitä pidettiin kalastukselle haitallisina. Ne hajottivat pyydyksiä ja söivät niistä kaloja, ja ihmiset ajattelivat, että ne karkottivat kaloja”, sanoo väitöskirjatutkija Mikko Hänninen Itä-Suomen yliopistosta.

Hänninen on tekemässä väitöskirjaa suomalaisten saimaannorppasuhteen historiasta 1800- ja 1900-luvuilla.

Tapporaha rajattiin hylkeistä vain saimaannorppaan yhdistyksen rajallisten varojen takia. Saimaa oli myös sopivan rajattu alue. Tapporahalistalle joutui myös muita kalastukselle haitallisina pidettyjä lajeja, kuten saukko, kuikka ja kalasääski.

Norppia kuoli kalastajien verkkoihin ja muihin pyydyksiin, mutta niitä myös ammuttiin ja joskus lyötiin erilaisilla astaloilla kuoliaaksi.

Vuonna 1905 Kalastusyhdistys luopui norpan tapporahan maksamisesta. Hänninen on tulkinnut syyksi yhdistyksen varojen puutteen. Reilussa 10 vuodessa tapettiin 264 saimaannorppaa.

Norpat eivät saaneet olla kauan rauhassa. Neljä vuotta myöhemmin tapporahan maksamista jatkettiin, tällä kertaa valtion kirstusta.

”Voisi sanoa, että Suomen kalastusyhdistys sai ajattelutapansa yleistymään, että kalastukselle haitallisista lajeista pitää maksaa tapporahaa ja niitä vastaan pitää taistella”, Hänninen kertoo.

1910-luvun lopulla tapporahasta luovuttiin toistamiseen, mutta tälläkin kertaa vain väliaikaisesti. Lopulta saimaannorppa rauhoitettiin vuonna 1955. Vielä tämänkin jälkeen yli 30 norppaa tapettiin poikkeusluvilla 1960-luvulla.

”Voi esittää kysymyksen, oliko norppa tosiasiassa rauhoitettu, kun oli tiedossa, että niitä on sata tai vähän yli.”

Vaikka norppaa vainottiin 1800-luvun lopulla ja vielä pitkään 1900-luvulla, sillä oli myös tukijansa. Hänninen kertoo, että pikku hiljaa ihmiset huomasivat norpan arvon vain Suomessa esiintyvänä lajina.

Esimerkiksi 1905 eläintieteen professori Johan Axel Palmén kirjoitti luonnonsuojelua käsitelleessä kirjoituksessa, että saimaannorppaa ei pidä hävittää.

”Jotkut ihmiset kokivat jopa jonkinlaiseksi isänmaalliseksi velvollisuudeksi suojella saimaannorppaa täydeltä hävittämiseltä.”

Kalastusrajoituksista apu 1980-luvulla

1980-luvun alussa saimaannorpan tilanne oli jälleen vaikea. Norppia ei näkynyt juuri Saimaalla.

Tuohon aikaan ei tehty nykyisenkaltaisia kanta-arvioita, mutta määräksi arvioitiin vain 120–150 yksilöä. Muutama vuosikymmen aiemmin luvun oli arveltu olleen useita satoja.

Tiainen kertoo, että syyt määrän pienenemiseen olivat jo aiemmin kannan romahduttanut metsästys sekä ympäristömyrkyt PCB ja DDT, jotka haittasivat norppien lisääntymistä.

Uudeksi merkittäväksi uhkatekijäksi tulivat kalaverkot. Nylon-verkkojen käyttö yleistyi Suomessa 1960–70-lukujen aikana. Aikaisemmin kalastajat olivat käyttäneet puuvillasta valmistettuja verkkoja, jotka norpat yleensä saivat revittyä rikki.

Nylon-verkkoihin norppia alkoi jäädä kiinni, varsinkin keväällä vieroitettuja kuutteja.
Tilanteeseen havahduttiin 1970-luvulla ja ensimmäiset kalastusrajoitukset asetettiin Saimaalle 1982.

”Ne olivat hyvin satunnaisia alueita siellä täällä. […] Se oli tämmöistä reikäjuustoa, mutta sekin alkoi jo auttaa”, Tiainen kertoo.

Myöhemmin kalastusrajoitukset ovat osoittaneet toimivuutensa, kun rajoitusalueita on pikku hiljaa laajennettu.

Saimaannorpan tilannetta paransi myös ympäristömyrkkyjen väheneminen ja vedenpinnan tason saaminen vakaaksi jääpeitteen aikana. Aikaisemmin vedenpinnan taso saattoi vaihdella paljon, mikä aiheutti pesien tuhoutumista ja kuuttien kuolemia.

Norpalla kokemusta lämpimästä kaudesta

Ilmaston kuumenemisesta on tullut saimaannorpalle pysyvä haaste. Lauhoina talvina yli 80 prosenttia kuuteista on käyttänyt apukinosta tai keinopesää. Apukinoksia kolataan nykyään joka talvi.

Vaikka ilmasto lämpenisi edelleen, norpalla on hyvät mahdollisuudet selviytyä. Muinaiset lajitoverit ovat osoittaneet sen.

Jääkauden jälkeen Euroopassa oli Atlanttinen lämpökausi, joka oli huipussaan 6 800–5 500 vuotta sitten. Suomen keskilämpötila oli tuolloin 2–3 astetta 1900-luvun keskiarvoja korkeampi.

Ympäristöhistorian tutkija, dosentti Heikki Simola arvioi saimaannorpan pärjänneen lämpökaudella hyvin. Todennäköisesti Saimaa jäätyi useimpina talvina ainakin osittain. Jos jää- ja lumitilanne oli heikko, norpat pystyivät pesimään esimerkiksi luodoilla.

”Susi lienee ollut tuolloin kuuttien ainoa varsinainen uhka. Voisi ajatella, että heikot jäät jopa turvasivat ulkoluotojen pesiä pedoilta”, Simola sanoo.

Saimaa oli tuolloin paljon nykyistä suurempi järvi, kun Vuoksi ei ollut vielä puhjennut lasku-uomaksi.

”Norppapopulaatio oli taatusti paljon nykyistä isompi.”

Vastuu saimaannorpan
suojelusta painaa vain ja ainoastaan suomalaisten hartioita.

.

Kaarina Tiainen

Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija

Verkot asteittain pois Saimaalta

Saimaannorpalla vaikuttaa olevan vahva kansalaisten tuki. Viime syksynä toteutetussa kyselyssä yli 90 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että norppakanta pitää saada pitkällä aikavälillä elinvoimaiseksi.

Kaksi kolmasosaa vastaajista kannatti verkkokalastusrajoitusten jatkamista heinäkuun loppuun asti. Lähes yhtä voimakas tuki tuli Saimaan alueella asuvilta. Kyselyn tilasi WWF Suomi.

Miksei verkkoja saada sitten pois Saimaalta?

Verkkokalastajien ja vesialueiden omistajien vastustus on niin voimakasta, sanoo Luonnonsuojeluliiton Kaarina Tiainen. Omistusoikeutta painotetaan ja kalastajilla sekä vesialueiden omistajilla on vaikutusvaltaa, mikä vaikuttaa siihen, ettei asia etene maa- ja metsätalousministeriössä.

Luonnonsuojeluliiton mukaan kaikki norpille vaaralliset pyydykset, kuten verkot, pitäisi kieltää Saimaalla ympärivuotisesti. Muutos pitäisi tehdä asteittain: ensin kieltää vapaa-ajankalastajilta ja asteittain ammattikalastajilta. Kalastus voisi jatkua norppaturvallisilla välineillä.

Asia olisi mahdollista ratkaista. Saimaalla on noin pari sataa kaupallista kalastajaa, joista vain hyvin pieni osa päätoimisia. Suurin osa kaupallisesta saaliista on muikkua, jota pyydetään lähes täysin norppaturvallisilla nuotilla ja trooleilla.

Norpan ainutlaatuinen historia

Viime kesänä saimaannorpasta tuli oma lajinsa Pusa saimensis. Kansainvälinen merinisäkästieteellinen seura hyväksyi tutkijoiden esittämät perusteet, että saimaannorppa eroaa aiemmin tiedettyä enemmän muista norpista. Aiemmin saimaannorppaa oli pidetty hylkeisiin kuuluvan jäämerennorpan alalajina.

Tutkimuksen toteuttivat Helsingin, Itä-Suomen ja Kööpenhaminan yliopistojen sekä Tokion luonnonhistoriallisen museon ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat. Luonnonsuojeluliitto myönsi tutkijaryhmän suomalaisille jäsenille viime vuoden lopulla liiton Ympäristöpalkinnon.

Ryhmään kuulunut Pohjoismäki pitää norpan nousemista omaksi lajiksi merkittävänä asiana. Norpalla on ainutlaatuinen evolutiivinen historiansa.

”Se korostaa sitä, että jos saimaannorppa katoaa, katkeaa lopullisesti yhteys muinaiseen jääjärvinorppaan”, Pohjoismäki sanoo.

Hänen mukaansa suojelugenetiikassa katsotaan yleisesti, että pitkällä aikavälillä elinkykyisessä populaatiossa pitäisi olla vähintään 500 lisääntyvää yksilöä. Tällöin geeniperimä on riittävän monipuolinen tulevaisuuden muutoksiin sopeutumisessa. Koko populaation pitää olla siis huomattavasti suurempi kuin 500 yksilöä.

Norppia on Saimaalla reilut 500. Onneksi järvessä on paljon sopivia elinympäristöjä, jonne norpat voivat tulevina vuosina levittäytyä.

Kunhan niille annetaan siihen mahdollisuus.