Kylmän aamun näytelmä

Teksti ja kuvat

Paul Stevens

Tuijotan tyhjää peltoa kirpeänraikkaana syysaamuna. Se jää vielä varjoon ja on kuorrutettu kuuralla. Yhtäkkiä sen vasemmalta laidalta kohoavan metsän puiden oksat kasvavat. Oksien alle putkahtavat pitkät, jykevät kuonot. Perässä seuraavat tukevat ruumiit pitkine koipineen. Metsäpeuran tokka saapuu syömään kuuraista ruohoa.

Ilokseni huomaan vaatimien keskellä kaksi vasaa. Viimeisenä valtahirvas mahtavine sarvikruunuineen saapuu. Se on vähän hukassa, epävarma omasta paikastaan. Testosteroni hyrrää, mutta kilpailija puuttuu.

Ilokseni huomaan vaatimien keskellä kaksi vasaa.

Hirvas seuraa haaremiaan, pyörii vaatimien takana ja niiden keskellä. Välillä se komentaa, mutta vaatimet keskittyvät syömään mehukasta aamiaista.

Hiljalleen ne häviävät näkyvistäni pellon vastalaidalle. Seuraan sarvipiikkien liikkeitä kukkulan takana. Sarvet alkavat nousta vaatimien ja vasojen kulkiessa hitaasti metsään. Hirvas miettii tovin, mutta seuraa sitten haaremiaan.

Näytelmä on ohi, tunnen aamun kylmyyden luissani asti.