Kun kaikki muuttuu

Elämä Inarijärvellä

Matti Ropponen seisoo Nanguniemen kalliolla ja katsoo Inarijärvelle. 73-vuotiaalle kalastajalle järvi merkitsee paljon, ja kalliolta avautuva maisema on täynnä muistoja – lapsuuden ahvenpilkkipaikat, ensimmäinen saatu rautu ja koetut talvimyrskyt. Helsingissä syntynyt Ropponen muutti kaksivuotiaana Ivaloon, ja vaikka nuoruus vei hänet
kymmeneksi vuodeksi etelään, kaipuu toi takaisin. Helsingissä ei ollut tilaa, jota hän kaipasi.

Kalastuksesta tuli Ropposelle ammatti vuonna 1988 muikun talvinuottakurssin myötä, ja talvinuottaus on ollut hänelle tärkein kalastuksen
muoto. Eläkkeelläkin Ropponen myy kalaa Ivalon torilla torstaisin ja kalastaa talvisin. Kysyttäessä kalan myynnin merkityksestä hän vastaa nopeasti: tärkeintä on sen henkinen merkitys, ei taloudellinen.

Inarijärvi merkitsee hänelle paljon muutakin kuin elinkeinoa. Elämässä olleet huolet ovat järvellä hävinneet. Suurelta järveltä kaukana siintävä Ivalo näyttää pieneltä – ja samalla kutistuvat murheet.

Pidentyvä avovesikausi

Pohjoisessa sijaitseva Inarijärvi, inarinsaameksi Aanaarjävri, on muutoksien keskellä. Suomen kolmanneksi suurin järvi on osa Paatsjoen vesistöaluetta. Napapiirin pohjoispuolinen alue on lämmennyt jopa neljä kertaa nopeammin kuin muu maapallo viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana – ja tämä muutos näkyy selvästi myös Inarijärvellä.

Selkein muutos on avovesikausiajan pidentyminen. Jääkansi peittää järveä jopa yli 20 päivää vähemmän kuin aikaisemmin. Lämpeneminen vaikuttaa järveen monella tavalla, eikä kaikkia muutoksia ole helppo havaita. Matti Ropposta huolettavat erityisesti kalalajit:
”Täällä monet kalat ovat sopeutuneet juuri näihin olosuhteisiin. Nyt jo näyttää siltä, että lämpimän veden kevätkutuiset kalat, kuten hauki ja ahven, lisääntyvät.”

Karussa Inarijärvessä esiintyy kylmän veden kalalajeja, kuten taimen, nieriä ja siika. Nämä kylmien vesien lajit kärsivät veden lämpenemisestä, joka puolestaan suosii lämpimän veden kaloja. Se, miten paljon hauen ja ahvenen lisääntyminen vaikuttavat muihin lajeihin, kaipaa vielä tutkimusta.

Näyttää siltä, että lämpimän veden kevätkutuiset kalat, kuten hauki ja ahven, lisääntyvät.

Kullankaivusta luksushotelliin

Ilmastokriisin lisäksi Inarijärveä uhkaa muu maankäyttö. Järveä säännöstellään usean voimalaitoksen tarpeisiin, ja lisäksi koneellinen kullankaivu, metsähakkuut, yhdyskuntarakentaminen ja kasvava matkailu lisäävät vesistökuormaa.

Juuri tähän Nanguniemeen, missä Ropponen nyt seisoo, Jasper Pääkkönen yhteistyökumppaneineen suunnittelee luksushotellia. Kaava on jo lainvoimainen, mutta aikataulu epävarma.
Inarijärvellä tapahtuvien muutosten keskellä Ropponen pohtii jatkuvan kasvun tavoittelua.

”Sehän on ihan hirveä asia se, että kasvun pitäisi olla mahdollisimman suurta – mihin tämä maailma sitten joutuu?” hän kysyy.

Kulttuurin ja luonnon puolustaja

Inarijärven toisella puolella kolttasaamelainen Tiina Sanila-Aikio poimii kotipihan metsästä mustikoita suuhunsa. On lokakuun ensimmäinen päivä, ja on poikkeuksellista, että mustikat ovat vielä syömäkelpoisia. Maailmantilanteesta hän sanoo lähes samaa kuin Ropponen:

”Saavutetuista eduista ei haluta luopua – sehän tässä koko ilmastokriisissä on ongelmana. Me olemme tällä hetkellä menossa maailmana seinää päin 120 kilometrin tuntinopeudella.”

Sevettijärveltä kotoisin oleva Sanila-Aikio asuu nykyisin Inarissa, missä hänen inarinsaamelaisen puolisonsa suvun perinteiset maat ja porot ovat. Saamelaisten oikeuksien puolustaminen on ollut osa hänen elämäänsä nuoruudesta lähtien, ja esimerkiksi vuonna 2015 hän nousi ensimmäisenä naisena Saamelaiskäräjien puheenjohtajaksi.

Tällä hetkellä Sanila-Aikio työskentelee monipuolisesti kieliasioiden parissa sekä poronhoidossa hallinnollisista tehtävistä äytännön poronhoitoon ja kaikkeen siltä väliltä.

Porot rautahangella

Poronhoitoon ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt, ja lämmenneen ilmaston Sanila-Aikio näkee luonnossa:

”Vuodenajat eivät ole entisellään. Talvi tulee myöhemmin ja erilaiseen maahan kuin ennen. Talvet ovat lyhentyneet ja leudontuneet. Helmikuussa 2025 satoi vettä viisi päivää putkeen, minkä jälkeen porot olivat käytännössä lopputalven rautahangella.”

Myös kesät ovat lämpimämpiä: vuosi 2024 oli poikkeuksellisen kuiva ja kuuma. Utsjoen mittausasemalla mitattiin jopa 25 hellepäivää, ja Inarijärven saarissa riehui lukuisia metsäpaloja. Vuosi oli koko maailmassa mittaushistorian lämpimin.

”Meillä on täällä vielä saamelainen ravintoautonomia ja luonnon antimet, joihin kulttuurimme
perustuu. Meillä on poronhoito, metsästys, kalastus, keräily, pienimuotoinen karjanhoito ja käsityö sekä niihin liittyvä perinteinen tieto, saamelaiset lait ja tapaoikeus. Jos olosuhteet muuttuvat niin radikaalisti, etteivät maa ja vesi enää pysty meitä
elättämään, emmehän me ole enää sama kansa. Ja se on aika pelottavaa.”

Meillä ei ole paikkaa mihin väistää.

Kodan ja riistan paikka

Jäljellä olevat saamelaisten kotiseutualueen metsät ovat poikkeuksellisen luonnontilaisia. Saamelaisten perinteinen luonnonkäyttö on vaikuttanut metsien rakenteeseen vain vähäisesti. Metsä on ollut aikoinaan suojaisa paikka kodalle, riistan ja petun lähde, ja sieltä on otettu tarvepuut.

Nykyisin valtaosa alueen metsistä on valtion hallinnoimia, ja merkittävä osa tuottavista metsämaista on edelleen metsätalouden käytössä. Luonnonmetsät Sápmi-työryhmä on kartoittanut näitä vielä olemassa olevia metsiä.

Suomen hallituksen vanhojen metsien kriteereissä metsien ikä määritellään metsätalouden
pohjalta valtapuuston ikänä. Näin näiden kriteereiden ulkopuolelle jää paljon metsiä, joiden iän työryhmä on todennut olevan satoja, jopa tuhansia vuosia. Näissä metsissä kuitenkin valtapuuston ikä alittaa hallituksen kynnysarvon, 200 vuoden iän.

Luonnonvarakeskuksen uusimpien tietojen mukaan ainoastaan pohjoisen metsät ovat enää hiilinielu, ja nyt näiden vielä jäljellä olevien metsien merkitys korostuu.

Tavoite yhdistää

Sainila-Aikion kotipihan ympärillä Inarijärven rannalla kasvaa jyhkeitä vanhoja mäntyjä. Osa niistä on pettupuita, joiden rungoissa näkyy jälkiä entisaikojen petun käytöstä. Nyt niiden oksilla kasvaa naavaa ja luppoa, ja näin puut tarjoavat edelleen ravintoa porojen kautta.

Nämä samat puut ovat myös vuosisatojen ajan sitoneet hiiltä ja varastoivat sitä edelleen runkoihinsa ja maaperään, ja ovat nyt tärkeitä meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta.

Ainoastaan pohjoisen metsät ovat enää hiilinielu.

Sainila-Aikion toivoisi ratkaisuksi varovaisuusperiaatetta kaikkeen maankäyttöön.
”Meillä ei ole paikkaa mihin väistää. Maata ei voi monistaa, vettä ei saa lisää. Saamelaisina meillä ei ole enää varaa antaa meidän maitamme tai vesiämme elämän vastaiseen käyttöön.”

Yhteistyö luonnonsuojelupuolen kanssa on Sainila-Aikion mielestä ollut äärimmäisen tärkeää.
”Näkemyseroista huolimatta saamelaisella poronhoidolla ja luonnonsuojelulla on valtavan paljon yhteistä. Enemmän yhdistävää kuin erottavaa.”

Se konkretisoituu juuri täällä, Inarijärven rannalla. Suojelemalla näitä metsiä ja vähentämällä hakkuita turvaamme saamelaisen kulttuurin jatkumista, metsäluonnon monimuotoisuutta – ja samalla hillitsemme ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia Inarijärvessä, pohjoisen luonnossa ja koko Suomessa.

Pohjoisen luonnon
suojelu on merkittävässä
asemassa ilmastokriisin
ratkaisemisessa.

Nelli Immonen

Luonnonsuojeluliiton ilmastoasiantuntija