Janne Autereen kuvausretki sai yllätyskäänteen, kun karhu ilmestyi hänen eteensä metsästä.
Kuva Janne Autere
Teksti ja kuvat
Janne Autere
Olin toukokuussa Kainuussa kuvaamassa majavaa. Istuin metsässä naamioituneena maastopukuun ja naamioverkkoon, ja sain ohi uivasta majavasta jonkinlaisen kuvan. Päätin jäädä odottelemaan, jos se palaisi korjaamaan patoansa. Nappaisin vielä paremman kuvan arasta majavasta.
Yhtäkkiä metsästä, suoraan edestä, ilmaantui karhu, joka ei näyttänyt huomaavan minua. Se haisteli ilmaa ja nuuhki pitkään. Se lähestyi hitaasti ja tuli melko lähelle puiden taa. Ilmeisesti silläkin oli majavasaalis mielessään, mutta hieman eri tavalla kuin minulla.
Välimatkaa meillä oli ehkä 30 metriä. Istuin rauhassa puun alla, yritin olla tuntematta pelkoa ja kuvasin sydän pamppaillen. Sain muutaman melko hyvän kuvan karhusta auringonlaskun väreissä.
Päätin näyttäytyä sille.
Mietin, että tässä taitaa olla naaraskarhu kyseessä ja pennut ehkä matkassa jossain kauempana. Se vähän arvelutti, koska pentujaan suojeleva karhu saattaa käyttäytyä agressiivisesti.
Kun karhu tuli majavan padolle ja näytti suunnittelevan uimaan menoa, päätin näyttäytyä sille. Noustessani karhu poistui nopeasti puiden taakse. Sinne se jäi katsomaan, kun lähdin kävelemään pois päin. Otin vielä mennessäni yhden kuvan karhun katsoessa puiden välistä minua suoraan silmiin.
Teksti on ilmestynyt Luonnonsuojelijassa 3/2025 Silmäkkäin-palstalla.
Lähetä meille oma kohtaamisesi: luonnonsuojelija@sll.fi
Luonnonsuojeluliiton metsiensuojelutyö sai Keskinäiseltä Vakuutusyhtiöltä Turvalta 24 000
euron lahjoituksen viime vuoden lopulla. Lahjoituksella tuetaan erityisesti luontokartoituksia, joiden avulla saadaan tietoa suojelunarvoisista metsistä kuntien alueella. Kuntametsillä on tärkeä rooli luontokadon pysäyttämisessä ja niitä koskevat päätökset vaikuttavat myös kuntien asukkaisiin.
22. heinäkuuta 2025 saimaannorpasta tuli oma lajinsa. Sitä ennen Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs saimaannorppa oli tieteellisesti luokiteltu norpan alalajiksi. Muutoksen myötä saimaannorpan tieteellinen nimi vaihtui. Aiempi Pusa hispida saimensis lyheni muotoon Pusa saimensis.
Suomen päästöjen kehitystä ja ilmastotoimien riittävyyttä seuraava jokavuotinen ilmastovuosikertomus julkaistiin kesäkuun lopussa. Sen mukaan on selvää, etteivät Suomen ilmastotoimet ole riittäviä velvoitteisiin nähden. Suurin haaste on se, että metsät ovat muuttuneet päästölähteeksi.