Eurooppa palaa mutta minä katson muualle

Näkökulmat |

18.8.2026

”En halua kuulla huonoja uutisia, en jaksa. Eurooppa on tulessa, mutta minä olen nyt lomalla. Tiedän, etten ole kokemukseni kanssa yksin. Itse asiassa ilmastokriisi on niin vaikea ja dystooppinen ongelma, että se saa meidät kokonaisina kansakuntina välttelemään asiaa”, kirjoittaa päätoimittaja Liisa Hulkko pääkirjoituksessaan.

Teksti

Liisa Hulkko

Lomalla kännykkäni ruudulle tupsahtaa kuvia hirmuhelteistä ja raivoavista maastopaloista. Huomaan nopeasti ohittavani videot, kuvat ja uutiset. En halua kuulla huonoja uutisia, en jaksa. Eurooppa on tulessa, mutta minä olen nyt lomalla.  

Tiedän, etten ole kokemukseni kanssa yksin. Itse asiassa ilmastokriisi on niin vaikea ja dystooppinen ongelma, että se saa meidät kokonaisina kansakuntina välttelemään asiaa.  

Yksilön kohdalla voitaisiin puhua psykologisin termein dissosiaatiosta: kun jokin on liian vaikeaa kohdata, ihminen etääntyy ja mieli suojautuu irrottamalla tunteet tilanteesta. Olo voi tuntua epätodelliselta eikä vakavakaan asia kosketa. Kun on kyse kokonaisesta ihmiskunnasta, voisi ehkä puhua jopa kollektiivisesta dissosiaatiosta.  

Dissosiaatio on sekä luonnollinen että ongelmallinen selviytymiskeino. Se auttaa hetkellisesti selviytymään mutta estää meitä kohtaamasta asiaa ja ratkaisemasta ongelmaa.  

Kun jokin on liian vaikeaa kohdata, ihmismieli suojautuu dissosioimalla.

Ajatellaanpa tätä kesää. Helleaalto aiheutti Euroopassa 12 000 ylimääräistä kuolemaa kymmenessä päivässä kesäkuussa. Vertaus on ehkä groteski, mutta määrä vastaa sitä, että noin 40 matkustajalentokonetta syöksyisi maahan ilman yhtäkään selviytyjää. Heinäkuussa yli 300 000 eurooppalaista evakuoitiin kodeistaan maastopalojen tieltä. Vastaavaa ei ole tapahtunut sitten toisen maailmansodan. 

Suomen hallituksen ministerit vaikenivat pääministeriä myöten. Entä jos vastaavan määrän kuolemia ja evakuointeja aiheuttaisi sota? 

Psykologit ja yhteiskuntatieteilijät kutsuvat ilmastokriisiä ”pirulliseksi ongelmaksi” (wicked problem), koska se on kuin suunniteltu ohittamaan kaikki ihmisaivojen hälytysjärjestelmät. Ilmastokriisi on näkymätön ja muodoton. Sitä ei voi korjata kerralla eivätkä vaikutukset näy heti: lentomatkamme eivät suoraan aiheuta maastopaloa eivätkä maastopalot lopu heti, vaikka vähentäisimme lentämistä.  

Totumme myös pelottavan nopeasti siihen, että maailma palaa. Jos oma kortteli ei ole tulessa, jatkamme elämää tässä hetkessä, jossa on omat arkiset haasteensa ja mukavuutensa. 

Ilman tunteita ei ole motivaatiota eikä toimintaa.

Ongelman vaikeuden edessä on hyvä muistaa, että ilmastokriisi voidaan ratkaista. Tiedämme, mitä pitäisi tehdä. Vaikeus piilee juuri ihmismielessä, joka välttelee monimutkaista ja pelottavaa asiaa. 

Onkin tärkeää hakea yhteyttä tunteisiinsa ja kuunnella niitä, koska ne kertovat meille jotain tärkeää. Ilman tunteita ei ole motivaatiota eikä toimintaa. Tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi viha on yksi voimakkaimmista tunteista, joka ajaa ihmisiä ilmastoaktivismiin ja poliittiseen toimintaan. Ilmastokriisin herättämistä tunteista kannattaa puhua myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka välttelevät asiaa.  

Mutta ennen kaikkea: meillä ei ole varaa siihen, että päättäjät ummistavat silmänsä ilmastokriisiltä, joka uhkaa kaikkea mikä on meille rakasta. 

Julkaistu Luonnonsuojelijassa 3/2026.

Luonnonsuojelija-lehti on jäsenetu

Liity jäseneksi