Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Itä-Uudenmaan yhdistys

Itä-Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Kotimetsä helmipöllölle – keräys tuottaa tulosta

Kotimetsä helmipöllölle- keräystä suojelumetsän hankkimiseksi itäiseltä Uudeltamaalta ollaan toteuttamassa, kunhan sopiva suojeltava metsä löytyy.

Keräys on aloitettu joulukuussa 2016, ja sen suojelijana ministeri Kaj Bärlund. Keräys on yhteinen Luonnonperintösäätiön kanssa, kertoo puheenjohtaja Jyrki Ikonen vuosikokouksen 4.2.2020 tunnelmissa, ja toivoo vinkkejä suojeltavan alueen löytymiseksi.

Toimintavuonna 2020 edistetään Porvoon ja yhdistyksen muun toiminta-alueen (itäinen Uusimaa, Orimattila) kuntametsien suojelua ja haetaan sopivaa suojeltavaa, yhtenäistä aluetta, mikä hankittaisiin Luonnonperintösäätiön omistukseen.

Vesistöjen ja meren suojelu on Suomen Luonnonsuojeluliiton teemavuosi, joten siihen liittyviä tapahtumia tullaan järjestämään toimintavuoden aikana. Joka vuotista pohjoismaista luonnonkukkien päivää vietetään 14.6. retkeilemällä, samoin Suomen luonnonpäivänä 29.8 järjestetään luonnonystäville mahdollisuus tutustua sopivaan luontokohteeseen.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin vuodelle 2020 edelleen loviisalainen Jyrki Ikonen. Hallituksen jäseniksi valittiin porvoolaiset Jari Tolin (metsävastaava ja taloudenhoitaja), Mikko Nieminen (varapuheenjohtaja) ja Mirja Suhonen (sihteeri), Askolasta Reija-Riikka Stenbäck, lisäksi Loviisasta jatkaa Lotta Ikonen.

Hallituksen varajäseniksi valittiin Terhi Kakkonen, Rauno Matilainen, Anna Ikonen ja Matti Suhonen. Toiminnantarkastajaksi valittiin Kai Kurki-Suonio ja varatoiminnantarkastajaksi Anna-Stiina Lundqvist.

Vuosikokous pidettiin 4.2.2020.