Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Varkauden yhdistys

Varkaus
Navigaatio päälle/pois

Talvipäivän seisaus

Pekka Nykänen 19.12.2020 Ämmänkoski

Vesisade vei viimeisetkin lumet ja jo jäähän ehtineiden lapien pinnalla laihehtii vesi. Pimeää riittä eikä tähtitaivaaltakaan saa apua kun pilviverho on paksuna peittona. Jupiter ja Saturnuskin olisivat lähekkäin, mutta tämä harvinainen kohtaaminen jää pilvien taakse.

Pekka Nykänen Jäätä korsissa Kämärillä 19.12.2020

Tämä koronan merkitsemä vuosi lähenee loppuaan ja vuoden kierto alkaa taas alusta. Jo muutaman viikon kuluttua päivän jatkumisesta saadaan ensimmäiset havaittavat merkit.

Pekka Nykänen Puukiipijä Kämäri 19.12.2020

Luonnonystävien uusi toimintavuosi on käynnistymässä ja olemme suunnitelleet ensi vuodellekin perinteisiä tapahtumia. Yleisötapahtumille on varmasti tilausta, mutta maltetaan vielä siihen saakka kunnes tapaamiset ovat kaikille turvallisia. Jokainen voi kuitenkin retkeillä yksin tai yhdessä lähiperheen kanssa. Tämä aika on osoittanut luonnon tärkeyden meille kaikille. Pitäkäämme huolta sekä toisistamme että luonnosta myös tulevana vuonna!

Pekka Nykänen Tilhi 13.12.2020 Varkaus Itsenäisyyden puisto

Varkauden luonnonystävät toivottavat Hyvää Joulua ja Luontorikasta Vuotta 2021!