Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Varkauden yhdistys

Varkaus
Navigaatio päälle/pois

Syysmuuttoa ja sup­pi­lo­vah­ve­roi­ta

Pekka Nykänen Silkkiuikku Lehtoniemi 19.9.2020

Lauantaina 19.9 Varkauden luonnonystävien lintuharrastajat osallistuivat Pohjois-Savon alueella Lintuyhdistys Kuikan järjestämään SyysTaestoon. Aamu valkeni kirkkaana ja tyynenä Lehtoniemessä, lämmintä oli +4C.

Liisa Tolvanen Lehtoniemi 19.9.2020 klo 7:00

 Taeston tavoitteena on kisailun varjolla kerätä lintujen syysmuuttoon liittyviä havaintoja ympäri maakuntaa. Kisa-aika alkoi klo 7:00 ja kukin joukkue sai ajoittaa 4 tunnin tarkkailujaksonsa siten, että kisa-aika päättyi klo 13:00. Kisassa oli mukana 10 joukkuetta.  Varkautelaisten joukkue havaitsi 33 lajia ja sijoittui kuudenneksi. Kisan paras tulos tuli Lapinlahdella kisanneelle joukkueelle 54 lajia.

Liisa Tolvanen Kaukoputket Lehtoniemen laiturilla 19.9.2020

Varkaudessa Lehtoniemen laiturilla päivysti kahvitauon aikana vain optisten apuvälineiden joukko.  Puolta päivää lähestyttäessä tuuli yltyi ja loupulta haittasi myös lintujen havannoitia vieden äänet mukanaan. Lintujen syysmuuttoa kävi joukkueen lisäksi seuraamassa 12 vierasta. Havaituista lajeista mielenkiinntoisimmat olivat piekana ja harmaasieppo. Havaitsemattomista, niin sanotuista varmoista, jäi pimentoon käpytikka, joka pysytteli näkymättömissä ja kuulumattomissa.

Lehtoniemessä havaittujen lintujen lajilista.

Laulujoutsen, sinisorsa, telkkä 3p, isokoskelo, silkkiuikku 2p, harmaahaikara, kanahaukka, varpushaukka, piekana 1 m S, kurki, kalalokki, harmaalokki, kesykyyhky, niittykirvinen, västäräkki, mustarastas, räkättirastas, punakylkirastas, uunilintulaji sp, harmaasieppo, sinitiainen, talitiainen, närhi, harakka, naakka, varis, korppi, pikkuvarpunen, peippo, vihervarpunen, punatulkku, keltasirkku, pajusirkku

Pekka Nykänen Metsähanhet Joroinen 20.9.2020

Linnuista osa on jo siirtynyt pois pesimäalueiltaan kohti etelää, mutta kyllä lintumaailmassa riittää havainnoitavaa edelleen. Kaupunkialueen puistoissa voi vielä viipyilla punarintoja, mustapääkerttuja, pajulintuja ja tiltaltteja. Viimeiset kurjet ovat vielä näillä korkeuksilla, hanhien muuttoparvet vasta tulossa ja joutsenten kokoontumiset alkamassa.

Syksyn sieniä on noussut lisää sateiden kastelua maaperää. Nyt on hyvä aika etsiä suppilovahveroita. Niitä on paikka paikoin runsaasti.

Hannu Holopainen Suppilovahverot

Metsässä on muitakin sieniä ainakin ihmeteltäväksi. Limanuljaskat ovat nousseet joukolla ja limasieni kasvanut koivun kannon kylkeen.

Liisa Tolvanen Limanuljaskat 18.9.2020
Liisa Tolvanen Hyytelösieni 18.9.2020 (ehkä kantohytynupikka)

Syksyisin näyttäviä luontoilmiöitä ovat sateenkaaret. Voimakkaat värikontrastit syntyvät auringon paistaessa matalalta pilvien lomasta.

Pekka Nykänen Sateenkaari 11.9.2020