Sijainti: Pääsivu / Toiminta / Toimintaryhmät / Perinnemaisemaryhmä / Kesäblogi 2013

Kesäblogi 2013

Tällä sivulla kerrotaan perinnemaisemaryhmän tapahtumista. Uusimmat tapahtumat ovat ensin.

 

Kuvat Annika Harlio, ellei toisin mainita.

Kumminiittytalkoot Porvoossa 17.-18.8.

 

Järjestimme nyt toisen kerran talkoot omalla kumminiityllämme Porvossa Stensbölessä.

Talkoot2013_11

Tutkija Mikko Kuussaari SYKEstä kertoi meille ensin pikkuapolloperhosesta ja sen siirtoistutuksesta kumminiityllemme. Iloksemme kuulimme, että viime vuoden raivaustyömme tulos oli jo kuluneena kesänä nähtävissä perhosen parempana liikkumisena niittylaikkujen välillä. Siitä saimmekin lisäpuhtia viikonlopun talkoourakkaan.

Talkoot2013_5

Tämän vuoden talkookohteemme sijaitsi rinteessä, josta oli etukäteen käyty kaatamassa puita, jotta yläpuolella olevalta niittylaikulta avautuisi perhosen kulkuväylä isolle niitylle.

Talkoot2013_6

Sitten vain rinteestä oksia kantamaan kasaan.

Talkoot2013_4

Maiseman avautuessa metsästä paljastui mielenkiintoisia kasvumuotoja saaneita puita.

Talkoot2013_9

Huimapäillekin löytyi tänä vuonna hommia, sillä isojen kuusten alimmat oksat piti katkaista avoimemman maiseman vuoksi.

Talkoot2013_10

 Onneksi paikalla oli ensiapuvalmius.. Laukku pysyi kuitenkin kiinni koko talkooviikonlopun ajan.

Talkoot2013_8

 Evästaukoa jouduttiin välillä viettämään hieman savuisissa merkeissä, kun tuuli päätti vaihtaa suuntaa.

Talkoot2013_3

Lehtipuiden kaulaaminen kuului ohjelmaan tänäkin vuonna. Sillä estetään puiden vesominen ja saadaan lisää lahopuuta alueelle. Hannulle tämä oli mukavaa Helsinki City Marathonin jälkeistä palauttavaa puuhaa...

Talkoot2013_2

Talkoissa on mahdollisuus oppia myös uusia taitoja, kun me kaupunkilaistytöt emme nykyään automaattisesti omista sahaa...

Talkoot2013_1

Taukoja ei voi koskaan olla liikaa ja onhan oman työnsä jälkeä syytä pysähtyä ihailemaan. Merikin alkaa jo pilkottaa taka-alalla, kun maisema avautuu raivaustöiden tuloksena. Taukopaikalla sijaitsee vanhan torpan kellari, joten pääsimme hyvin kuvittelemaan, millaista elämä on täällä ollut aikoinaan.

Talkoot2013_7

Reippaat talkoolaiset jaksoivat vielä päivän päätteeksi kävellä niityltä majapaikkaamme, jossa odottikin herkullinen päivällinen ja pehmeä sänky.

 

Retki Harjun tilalle 29.6.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy järjesti retken vuoden 2013 perinnemaisemaan Harjun perinemaisematilalle.

Harju1

Harjun tila sijaitsee hämeessä ja koko tilan perinnemaisemia hoidetaan lampaita laiduntamalla ja ihmistoimin. Tilan pihapiiri sekä niityt ja metsälaitumet on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi.

Harju10

Tilan isäntä ja poika esittelivät niittyjen kasvillisuutta ja niiden hoitotoimia. Tilan kasvillisuutta on kartoitettu ja sitä seurataan jatkuvasti. Tällä hetkellä on löydetty 305 eri putkilokasvilajia, joista useat löytyvät uhanalaisten kasvilajien listalta. Kuvassa ruusuruoho.

Harju9

Pihapiirin niittyjä hoidetaan niittämällä ja uutta kasvilajistoa nousee siemenpankista säännöllisesti.

Harju7

Tilan luomupelloilta saadaan lampaille talviruoka.

Harju6

Tilalla on ennallistettu hakamaita ja metsälaitumia, joissa on mielenkiintoinen sekoitus niin metsä- kuin niittykasvillisuuttakin.

Harju4

Lampaat laiduntavat tarpeen mukaan tilan eri osissa. Laidunnusta on tilalla ollut lähes yhtäjakoisesti jo 1600-luvulta lähtien. Vuosittain ilmenee suurta vaihtelua laidunten laiduntamistarpeessa riippuen kasvillisuuden kasvuvauhdista ja sääoloista.

 

Pikkuapolloperhosen seuranta Stensbölen niityllä Porvoossa 31.5.

 

Suomen ympäristökeskus on tehnyt kumminiityllemme pikkuapolloperhosen siirtoistutuksen. Kannan kehitystä seurataan vuosittain.

Pikkuapollo1

Pikkuapolloperhonen on varsin suurikokoinen perhonen, joka on helppo havaita lennostakin.

Pikkuapollo2

Perhonen lentää vain aurinkoisella säällä, joten näitä maastotöitä ei tarvitse tehdä sateella!

Pikkuapollo3

Seurantaa tehdään merkintä-takaisinpyyntimenetelmällä. Kiinniotetun perhosen takasiipeen kirjoitetaan juokseva numero, jonka jälkeen perhonen vapautetaan vahingoittumattomana. Näin tiedetään, onko perhonen alueella ensihavainto vai jo jonkun toisen merkitsijän havainto ja saadaan mahdollisimaan luotettava arvio kannan koosta.

 

Kevätretki Mänstälään ja Hyvinkäälle 18.5.

 

Teimme tämän vuoden kevätretken yhteistyössä Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen ja Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistysten kanssa Sanbergin pellolle, Åvikiin ja Jaakkolan kedolle.

Sandberg12

Jossain päin Uuttamaata satoi rakeita, mutta meitä seurasi koko päivän pilvipoutainen sää.

Sandberg13Sannan

Olli Elo Mäntsälästä (keskellä) toimi oppaanamme. Olli ja Leila (oikealla) hoitavat väsymättömällä tarmolla Sandbergin peltoa, joka onkin noussut uuteen kukoistukseen heidän ansiostaan. Kuva Sanna Tarmi.

Sandberg11

Metsäisellä osuudella tavataan harvinaista ahonoidanlukkoa. Vaikka kevättä saatiin tänä vuonna odottaa tavallista kauemmin, löytyi kukkivia kasvilajeja ja liikkuvia hyönteisiä jo useita.

Sandberg9

Sandberg18Sannan

Sandberg14Sannan

Metsäorvokki, kevättaskuruoho ja nokkosperhosen toukka sattuivat niiden silmiin, jotka jaksoivat kyykistyä maan tasalle. Alemmat kuvat Sanna Tarmi.

Sandberg10

Mänstälän kohdetta voivat tarkkasilmäiset junamatkustajatkin ihailla. Paikalla on aikoinaan ollut maalaistalo, jonka tuotteita on myyty Helsingin torilla.

Sandberg19

Kohteessa tehdään monenlaisia perinnemaisemaa ja lajimonimuotoisuutta ylläpitäviä hoitotoimia. Yksi niistä puunrunkojen osittainen poltto talviaikaan. Näin saadaan puun ympäristöön luotua sopivat elinolosuhteet uhanalaselle hirvenkellolle, josta kuvassa näkyy vasta lehtiruusuke näin keväällä.

Sandberg7

Palanutta puunrunkoa vai sittenkin norsun ystävällinen katse?!

Sandberg8

Retki ja evästauko. Tarvitseeko niiden erottamatonta yhteenkuuluvuutta enempää selittää?

Sandberg6

Tankkauksen jälkeen matka jatkui Hyvinkään kohteisiin.

Sandberg4

Jaakkolan keto on sympaattinen pieni kukkula maalaismaisemassa.

Sandberg17Sannan

Kedon tunnusmerkki on rahapuuksi kutsuttu vanha mänty. Tarinan mukaan vanhassa viiden markan setelissä olevan rahapuun kuva on juuri tästä puusta... Kuva Sanna Tarmi.

Sandberg15Sannan

Tämän ja monta muuta tarinaa Hyvinkään kohteista osasi kertoa meille Yrjö Ala-Paavola, joka toimi asiantuntevana oppaanamme. Kuva Sanna Tarmi.

Sandberg2

No, mitäs mielenkiintoista sieltä nyt löytyi?

Sandberg1

Onneksi hyönteisasiantuntijamme Juho oli mukana retkellä, joten saimme perusteellisen kertomuksen niin tämän karvajalan lajinmäärityksestä (isohangokas eli Cerura vinula eli entinen haarukkakehrääjä) ja elämänvaiheista kuin alla olevasta saalistustapahtumasta, jossa kukkahämäkki on selättänyt pajukkokiertomehiläisen.

Sandberg3

 

Raivaustalkoot 13.4.

 

Osallistuimme raivaustalkoisiin Kirkkonummella Dåvitsin laitumella, joka on yli 60 hehtaarin kokoinen Natura-alue. Alue on päässyt kasvamaan pahasti umpeen, sillä Porkkalan alue jäi Neuvostoliitolle vuokralle toisen maailman sodan jälkeen.

Dåvits2

Tällä alueella tiedetään olleen laidunnusta jo 1700-luvulla. Alueella aloittavat laidunnuksen uudelleen tulevana kesänä lampaat ja karja. Lehmien toivotaan laiduntavan taka-alalla näkyvää ruovikkoa, jotta alueen lintu-arvoja saadaan palautettua.

Dåvits8

Kasojen sytyttämiseen tarvitiin hieman apua, sillä alue oli talven jäljiltä vielä varsin kostea.

Dåvits1

Ei kun pökköä pesään! Sateisesta sääennusteesta huolimatta saimme työskennellä suhteellisen kuivin jaloin koko päivän. Alla oleva kuva Pekka Hintikka.

Dåvits9

Dåvits5

Dåvits4

Ikä ei ole näissä hommissa rajoite! Tervetuloa mukaan vauvasta vaariin!

Dåvits10

Ryhmän puheenjohtajalla näyttää olevan kiire eväsrepun luokse! Kuva Pekka Hintikka.

Dåvits6

Hyvää hiillosta ei kannata jättää hyödyntämättä evästauolla.

Dåvits3

Paljon saimme päivän aikana aikaiseksi, mutta paljon jäi vielä tehtävääkin. Alueella tekevät töitä myös piirin ULLA-hankkeen työntekijät.

 

Lumikenkäretki 17.2.

 

Tänä vuonna UUPEn kesätoimintaan otettiin reilu varaslähtö jo hiihtolomaviikolla!

Lumikenka_martti2

Teimme lumikenkäretken sunnuntaina 17.2. Porvooseen omalle kumminiityllemme. (Kuva Martti Rajamäki)

Lumikenkä2

Retki aloitettiin Stensbölen kartanon luota.

Lumikenkä5

Matkan varrella törmäsimme kesäisen kasvillisuuskartoituksemme koealan kulmatolppaan. Sen löytäminen talvella näyttää olevan helpompaa kuin kesällä korkean kasvillisuuden seasta!

Lumikenkä7

Evästaukoa pidimme viimekesäisellä talkoopaikalla.

Lumikenkä6

Tältä pikkuapolloa varten harventamamme lentoaukko näytti talvella. Alla kuvat viime kesältä ennen ja jälkeen talkoiden.

Takaniitty ennen

Takaniitty jälkeen

Paluumatkan teimme merenrannan kautta. Tänne ei sulana aikana pääsekään liikkumaan, koska alue on suojeltu ja siellä pesii arvokasta lintulajistoa.

Lumikenkä3

Lumikenka_martti6

Sää oli poutainen ja mukavan leuto. Kesällä taas palaamme tänne talkoiden merkeissä! (Kuva Martti Rajamäki)