Sijainti: Pääsivu / Kannanotot / Kannanotot ja tiedotteet 2017 / * Mielipide Solakalliontien asemakaavan muuttamisen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

* Mielipide Solakalliontien asemakaavan muuttamisen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on perehtynyt hankeaineistoon ja lisäksi yhdistyksen kaavaryhmä on tehnyt alueelle maastokatselmuksen marraskuun 2017 lopussa. Näiden pohjalta yhdistys esittää alla olevan mielipiteen.

Solakalliontien asemakaavan muuttamisen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

 

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on perehtynyt hankeaineistoon ja lisäksi yhdistyksen kaavaryhmä on tehnyt alueelle maastokatselmuksen marraskuun 2017 lopussa. Näiden pohjalta yhdistys esittää alla olevan mielipiteen.

 

Yleistä hankkeesta

Solakalliontien asemakaavahanketta varten on valittu joukko erillisiä osa-alueita, joiden osalta mietitään mahdollista täydennysrakentamista. Osa mahdollisesta lisärakentamisesta on luettavissa varsinaiseksi täydennysrakentamiseksi, mutta merkittävä osa kuuluu luontoalueille laajenevan rakentamisen piiriin. Esitetty lisärakentaminen ei myöskään liikenteellisesti kovin hyvin tukeudu joukkoliikenteen päälinjoihin, joten se ei siltäkään osin vaikuta erityisen perustellulta.

 

Yksilöityjä huomioita

Esitetyistä mahdollisista rakentamisalueista jatkosuunnitteluun kannattaa rajata lähinnä Yhdyskunnantiehen välittömästi rajautuvat alueet (Yhdyskunnantien ja Pikkumatintien välinen alue, Yhdyskunnantien ja Jahtivoudintien välinen alue) sekä Toivolan oppilaskodin pohjois-luoteispuolinen osa-alue.

Jahtivoudintien eteläpuolinen osa-alue on luontoarvojen, virkistyskäytön ja lähimaiseman osalta vakiintunut osa arvostettua ja tärkeää Patolan metsän aluetta. Alueen rakentaminen aiheuttaisi kohtuuttomia haittoja suhteessa hyötyihin. Varsinkin osa-alueen itäosa on jo nykyisellään arvokasta lahopuustoista lehtoa.

Henrik Sohlbergin puisto toimii paitsi ulkoilureittiyhteytenä myös metsäekologisena yhteytenä Patolan metsän ja Toivolanpuiston välillä. Tästä syystä se on esitetty viheryhteytenä Helsingin vielä vailla lainvoimaa olevassa kaupunkikaavassa.  Tarkasteluun otettu puistoalueen pohjoisosan rakentaminen heikentäisi erittäin vakavasti alueen kykyä toimia metsäekologisena yhteytenä eli rakentamisen jälkeen kyseessä olisi enää kapean puustokaistaleen ympäröimä ulkoilureitti ja ojanvarsi.

Rakentamistarkasteluun esitetyn Henrik Sohlberginpuiston länsipuolisko on maastokäynnin perusteella melko lahopuustoista, varttunutta lehtisekametsää kasvavaa lehtoa (METSO I). Itäosassa on pienialainen kenttä, jonka rakentaminen ei kentän osalta aiheuttaisi välittömiä luontoarvojen menetyksiä. Luontoarvohaitat tulisivat välillisten haittojen, kuten lähimetsiin kohdistuvan lisääntyneen metsänhoitopaineen muodossa. Tästä syystä myös kenttä kannattaa jättää pois jatkosuunnittelusta.

Toivolanpuiston lounaisosassa tutkitaan lisärakentamista sekä uuden tien paikkaa. Nämä kohdistuisivat alueelle, jossa vallitsevat puustoltaan monipuoliset ja osin melko lahopuustoiset lehdot ja lehtomaiset kankaat.  Rakentamistarkasteluun otetut metsät ovat fyysisesti osa Toivolanpuistoa ja alueen poikki kulkee myös metsäekologinen yhteys Henrik Sohlberginpuiston kautta Patolan metsään. Alueella on myös ilmeistä potentiaalia liito-oravan sekä lahopuilla viihtyvien vaateliaiden sammal- ja kääpälajien kannalta.

Toivolan oppilaskodin koillispuolinen, nykyisen ulkoilureitin eteläpuolinen rinne on kohtalaisen edustavaa kulttuurilehtoa, jonka arvoa lisää suora liittyminen Toivolanpuiston yhtenäiseen luontoalueeseen. Tämän osa-alueen rakentaminen todennäköisesti haittaisi myös ympäristön nykytoimintoja.

 

Luontotietopohjan puutteista

Helsingin luontotietojärjestelmässä on hankealueen osalta merkittäviä puutteita. Ilmeisesti alue on aikanaan jätetty mm. METSO-selvitysten ulkopuolelle. Mikäli alueen kaavoitusta jatketaan, kaupungin on syytä saattaa alueen luonto- ja lajistotiedot vuonna 2018 ajan tasalle.

Luontotyyppien osalta esitämme tehtäväksi METSO-elinympäristöjen sekä uhanalaisten ja silmälläpidettävien luontotyyppien selvitykset. Toivolanpuiston lounaisosassa on lisäksi syytä selvittää se täyttääkö alueelta löytyvä, merkittäviä määriä puumaisia vaahteroita sisältävä metsikkö luonnonsuojelulain 29 § suojellun jalopuumetsän kriteerit.

Lajistoselvitysten osalta Toivolanpuiston lounaisosa ansaitsisi liito-oravaselvityksen ajantasaistuksen, kääpäselvityksen sekä lahokaviosammalselvityksen. Kääpäselvitys olisi perusteltu myös Henrik Sohlbergin puiston luoteisosassa.

 

11.12.2017 Helsinki

Helsingin
luonnonsuojeluyhdistys ry
      Itälahdenkatu 22 b
00210 Helsinki
050 3011 633

helsy@sll.fi

Muut yhteystiedot

Rekisterinumero 130.861
Y-tunnus 0276051-3


Helsyviesti    

Lue ympäristöön ja kaupunkiin liittyvistä tapahtumista ja uutisista