Sijainti: Pääsivu / Tiedotus / Espoon Luontohelmet -luontokuvakilpailu on päättynyt

Espoon Luontohelmet -luontokuvakilpailu on päättynyt

Espoon ympäristöyhdistyksen luontokuvakilpailu on päättynyt ja kilpailun voittajakuvat on valittu!

Luontokuvakilpailu on saatettu päätökseen ja kilpailuun saatiin mielenkiintoinen ja inspiroiva kuvakollaasi espoolaisista luontohelmistä. Eniten kilpailukuvia lähetettiin "Muut luontohelmet" -sarjaan, johon sai lähettää kuvia ympäri Espoon. "Espoon Keskuspuisto"-sarjaan osallistui toiseksi eniten kuvia. Nuorten sarja ei tällä kertaa innostanut osallistujia. 

Espoon Keskuspuisto-kategorian kuvatuin kohde oli Mossenkärr eli Vehkalampi. Alue on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen, sillä se on valittu yhdeksi kolmesta 100-vuotiaan Suomen kunniaksi perustettavista suojelualueista Espoossa.

Muualta Espoosta useita kuvia oli napattu Nuuksiossa, Tapiolan Otsolahdessa, Haukilahdenrannassa ja esimerkiksi Kauklahden Lasilaaksossa. Myös luonnon yksityiskohtia - kukkia, sieniä ja eläimiä - oli kuvattu paljon.

Luontokuvakilpailun palkintojenjako järjestetään tammikuussa. Kilpailun parhaat otokset on valittu puolueettoman tuomariston toimesta ja lisäksi yleisöäänestyksen perusteella. Kaikkien kilpailijoiden ja yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan muutamia lisäpalkintoja. Kilpailun voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti ennen palkintojenjakoa.

Lisätietoja palkintojenjakotilaisuudesta seuraa myöhemmin ja kaikki kilpailuun osallistuneet ja kilpailusta kiinnostuneet ovat tänne tervetulleita!

Luontokuvakilpailun otoksia voi käydä tarkastelemassa täältä.

Kiitoksia kaikille kilpailuun osallistuneille!

 

Laura Ahopelto
Kilpailun koordinaattori
laura.ahopelto@sll.fi

 

Ota yhteyttä

Espoon ympäristö-
yhdistys ry

Villa Apteekki
Pappilantie 5, 02770 Espoo
espyy.ry (at) kolumbus.fi
puh. 040 507 2004
www.sll.fi/espoo