Vastaselitys Sipoon lausuntoon suun­nit­te­lu­tar­ve­rat­kai­sua (15.12.2022, § 132) koskevasta valituksesta

1. Valitusoikeudesta
Sipoon rakennus- ja ympäristövaliokunta perustelee lausunnossaan pitkästi, miksi Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry:llä ei olisi valitusoikeutta asiassa. MRL 193 §:n mukaan valitusoikeus poikkeamispäätöksistä ja suunnittelutarveratkaisuista on toimialueellaan sellaisella rekisteröidyllä yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen.

Piirin sääntöjen 2 §:n mukaan (liite 1.): ”Piirin tarkoituksena on monimuotoisen luonnon, elinkelpoisen ympäristön sekä kulttuuri- ja rakennusperinnön suojeleminen ja hoitaminen sekä samassa tarkoituksessa toimivien paikallisten ja alueellisten yhteisöjen tukeminen.” Piirin toimialue on Uusimaa. Valitusoikeutta ei ole MRL:ssa rajoitettu tiettyihin valitusperusteisiin.

Siuntion kunta yritti kiistää piirin valitusoikeuden asemakaavamuutosta koskeneessa valituksessa osin vastaavin perustein kuin Sipoon kunta nyt. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen H6248/2021 mukaan (liite 2.) : ”Hallinto-oikeus toteaa, että valitusoikeudesta on erotettava valitusperusteiden sisältö. Yhdistyksen esittämien asemakaavan muutoksen sisältöä koskevien valitusperusteiden tarkemmalla sisällöllä ei ole ratkaisevaa merkitystä yhdistyksen valitusoikeuden syntymisen kannalta, koska maankäyttö- ja rakennusasioissa valitusperusteita ei voida selkeästi erottaa muiden kuin menettelyä koskevien kysymysten osalta luonnon- tai ympäristönsuojelun edistämiseen liittyvistä tavoitteista.” Hallinto-oikeuden mukaan piirillä oli siten valitusoikeus.

Vaikka Siuntion asemakaavaa koskeva valitusoikeus määräytyi MRL 191 § 2 momentin mukaan ja nyt kyseessä olevassa asiassa valitusoikeus perustuu MRL 193 §:ään, on vastaavalla tavalla kyse maankäyttö- ja rakennusasiasta, jossa valitusperusteita ei voida selkeästi erottaa luonnon- tai ympäristönsuojelun edistämiseen liittyvistä tavoitteista. Rantarakentamisen ohjaaminen ja maankäytön suunnittelujärjestelmän lainmukaisuus ovat mitä suurimmassa määrin piirin sääntöjen mukaisten tavoitteiden kannalta olennaisia teemoja, joiden edistämisessä piiri voi käyttää valitusoikeuttaan.

2. Rantarakentamisen määrittely
Keskeinen kysymys asiassa on ratkaista onko kyseessä MRL 72 §:n tarkoittama rantarakentaminen vai MRL 16 §:n mukainen suunnittelutarveratkaisu.
Rakennusvalvontapäällikön päätösesitys on perustunut siihen, että kyseessä on rantarakentaminen. Immersbyn osayleiskaavan yleismääräyksissä taas todetaan: ”Osayleiskaavan perusteella ranta-alueille ei saa muodostaa uutta rakennuspaikkaa. Ranta-alueille ei saa rakentaa sivuasuntoa.” Siten lupaa ei olisi tullut myöntää.

3. Ranta-alueiden määrittelyn merkityksestä
Sipoon kunta on yrittänyt vapauttaa sivuasuntojen rakentamisen rannoilla rakennusjärjestyksen uudistuksessa vuonna 2017, mutta HHAO ja KHO totesivat päätöksen lainvastaiseksi.
Sipoon kunnanvaltuusto hyväksyi 11.12.2017 kunnan uuden rakennusjärjestyksen, jossa oli sivuasuntoja koskeva aikaisempaa huomattavasti sallivampi määräys. Hallinto-oikeus kumosi päätöksellään 14.12.2018 18/0818/5 tämän sivuasuntoja koskevan määräyksen lainvastaisena ja kumoamispäätös jäi voimaan korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksellä 2020:1. Kumoamispäätös kohdistui erityisesti määräykseen, joka olisi mahdollistanut sivuasuntojen rakentamisen aikaisemmasta poiketen myös rannoilla.

Kunnanvaltuusto teki 14.6.2021 rakennusjärjestyksen hyväksymisestä uuden päätöksen, jolla oli tarkoitus korjata oikeuden toteamat lainvastaisuudet. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri on valittanut myös tästä uusitusta Sipoon rakennusjärjestyksestä Helsingin hallinto-oikeuteen 27.7.2021. Kunta on päätöksessään nyt palannut sivuasuntojen rakentamiskieltoon ranta-alueilla. Piirin näkemyksen mukaan korjaukset eivät olleet kuitenkaan riittäviä poistamaan HHAO:n ja KHO:n toteamia lainvastaisia ongelmia. Asian käsittely hallinto-oikeudessa on kesken.

Rakennusjärjestystä koskevassa piirin valituksessa (liite 4.) on kuvattu ongelmaa, joka aiheutuu siitä, ettei kunta suostunut rakennusjärjestyksessä määrittelemään tarkemmin, mitä tarkoitetaan ”ranta-alueella”. Kuten myös nyt tämän valituksen kohteena olevasta rakennus- ja ympäristövaliokunnan päätöksestä huomataan, ”ranta-alueen” määrittelyn ongelmat eivät koske vain rakennusjärjestystä vaan myös mm. Immersbyn osayleiskaavaa. Rakennusvalvontapäällikkö on perustanut päätösesityksensä siihen, että kyseessä on kaavan tarkoittama ranta-alue, jolle sivuasuntojen rakentaminen on osayleiskaavan mukaan kielletty. Kuitenkin rakennus- ja ympäristövaliokunta on kiertänyt ongelman tulkitsemalla, ettei kyse ole ranta-alueesta vaan tavanomaisesta suunnittelutarveratkaisusta siksi, että valiokunnan mukaan rakennuspaikka sijaitsee rantavyöhykkeen ulkopuolella.

Epäselvyyttä lisää määrittelemättömien käsitteiden ristiriitainen ja vaihteleva käyttö. Immersbyn osayleiskaavassa ja rakennusjärjestyksessä puhutaan sivuasuntojen osalta ”ranta-alueesta”. Nyt kunnan rakennus- ja ympäristövaliokunta kuitenkin vetoaa sivuasunnon sallivassa suunnittelutarveratkaisussaan siihen, että maankäyttö- ja rakennuslaissa laajempaa ”ranta-aluetta” koskevat rajoitukset kohdistuvat vain loma-asutukseen ja sivuasuntojen ja vakituisten asuntojen osalta pitäisi tarkastella vain suppeampaa ”rantavyöhykettä”. Rakennus- ja ympäristövaliokunnan linjaus poikkeaa osayleiskaavan ja rakennusjärjestyksen linjauksesta. Joko on oletettava, että Immersbyn osayleiskaavassa ja rakennusjärjestyksessä tarkoitettu sivuasuntojen rakentamiskielto koskee niissä käytetyn terminologian mukaisesti nimenomaan laajempaa ranta-aluetta eikä vain välitöntä rantavyöhykettä, tai sitten näyttää siltä, ettei edes kunnalle itselleen ole selvää, mistä vyöhykkeestä kulloinkin puhutaan. Tämä on omiaan lisäämään epävarmuutta päätöksentekoon ja ennakoimattomuutta lupakäytäntöön.

Kertaalleen KHO:ssa kaatuneen rakennusjärjestyksen sivuasuntomääräyksen uusimisen vaikeudet sekä tässä valituksessa käsiteltävä viranhaltijan ja valiokunnan erimielisyys osoittavat, että kysymys on tätä yhtä suunnittelutarveratkaisua laajemmasta ongelmasta, johon kaivataan oikeuden linjausta.

4. Vaihtoehtoinen ratkaisu
Mikäli oikeus katsoo, ettei kyse ole rantarakentamisesta MRL 72 §:n tarkoittamalla tavalla, on tarkasteltava täyttääkö päätös MRL 137 § mukaiset rakennusluvan erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella. Rakennusvalvontapäällikön päätösesitys on perustunut siihen, että kyseessä on osayleiskaavan tarkoittama ranta-alue, jolla on voimassa sivuasuntojen rakentamiskielto. Rakennus- ja ympäristövaliokunta on tehnyt päätöksensä pohjaesityksestä poiketen tavanomaisena suunnittelutarveratkaisuna. Päätöksessä ei ole perusteltu suunnittelutarveratkaisun edellytysten täyttymistä hallintolain 45 § edellyttämällä tavalla, vaan valiokunta on tyytynyt toteamaan mielipiteensä, että edellytykset täyttyvät. Pohjaesitystä ei ole perusteltu suunnittelutarveratkaisun näkökulmasta. Alue on ennestään tiiviisti rakennettu ja sille kohdistuu pääkaupunkiseudun läheisyydestä johtuen merkittävä rakennuspaine.

Kerrannaisvaikutuksia siinä tapauksessa, että vastaavat luvat myönnetään jatkossa muillekin maanomistajille, ei ole arvioitu. Rakennusvalvontapäällikön mukaan muut vastaavat lupahakemukset on Sipoossa valmisteltu kielteisenä.
Näin ollen katsomme, että MRL 137 §:n rakennusluvan erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella eivät täyty. Katsomme, että rakentaminen aiheuttaa haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle sekä johtaa yhdessä muiden alueelle myönnettyjen rakennuslupien kanssa merkittävään rakentamiseen alueella. Lupapäätös on siten kumottava myös siinä tapauksessa, että oikeus katsoo kyseessä olevan MRL 137 § mukainen suunnittelutarveratkaisu.