Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri Suur-Savon yhdistys

Suur-Savo
Navigaatio päälle/pois

Biologi Juha Kauppisen luento on visuaalinen kertomus luonnon monimuotoisuuden syntymisestä ja katoamisesta Suomessa ja maailmassa. Kauppinen avaa esityksessään kiehtovasti sen, miten monimuotoisuus rakentuu lajien välisten suhteiden verkostoina esim. metsissä ja niityillä. Esitys myös havainnollistaa, miten luonnon monimuotoisuuden hupeneminen voi näkyä ihmisten elämässä. Luento perustuu osin Kauppisen tuoreeseen kirjaan Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista (2019).

Luonnon monimuotoisuus tarkoittaa lajien ja erilaisten luontotyyppien runsautta. Tuorein uhanalaisten lajien arviointi viime vuodelta osoittaa, ettei Suomen luonnon köyhtymistä ole pystytty pysäyttämään, vaan edelleen suuri joukko luontomme lajistosta on vaarassa hävitä lopullisesti. Pysäyttävää ja silminnähtävää tässä luonnon köyhtymisessä on mm. yleisten lintulajien kuten metsätiaisten merkittävästi pienentyneet kannat. Myös luontotyyppien uhanalaisuutta arvioidaan, viimeksi vuonna 2018. Arvioinnin mukaan hieman alle puolet Suomen luontotyypeistä on uhanalaisia, erityisesti metsissä ja perinneympäristöissä. Luontotyyppien uhanalaistumisen tärkeimmiksi syiksi arvioitiin mm. metsänhoitotoimia, ojituksia, rakentamista ja vesien rehevöitymistä. Ilmastonmuutos arvioitiin merkittäväksi tekijäksi tällä hetkellä erityisesti tunturiluontotyyppien uhanalaistumisessa, mutta tulevaisuuden uhkatekijänä ilmastonmuutoksen merkityksen arvioidaan kasvavan huomattavasti.

Juha Kauppinen on hämeenlinnalainen toimittaja ja kirjailija. Hän on 20 vuoden aikana kirjoittanut luonnosta ja ympäristöstä uutisia ja reportaaseja muun muassa Helsingin Sanomiin, Suomen Kuvalehteen ja Suomen Luontoon. Kauppisen jutut ovat olleet merkittävästi vaikuttamassa luonto- ja ympäristöasioiden nousemiseen osaksi valtavirtaa 2010-luvun aikana. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa, Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista (2019) ja Talvivaaran vangit (2016, yhdessä Sampsa Oinaalan kanssa). Monimuotoisuus-kirja on kerännyt ylistäviä arvioita, ja se palkittiin lokakuussa Kanavan tietokirjapalkinnolla vuoden parhaana tietokirjana. Toimittajana Kauppinen on saanut Bonnierin suuren journalistipalkinnon ja tutkivan journalismin Lumilapion. Hän on koulutukseltaan biologi (FM, Jyväskylän yliopisto).

Vapaa pääsy. Tervetuloa matkalle monimuotoisuuteen!

Juha Kauppinen vierailee päivän aikana myös Rantakylän yhtenäiskoulussa pitäen siellä esityksen luonnon monimuotoisuudesta yläkoululaisille. Suomen luonnonsuojeluliiton Suur-Savon yhdistys ja Etelä-Savon lintuharrastajat Oriolus tarjoavat koululle tämän vierailuluennon.