Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Satakunnan piiri

Satakunta
Navigaatio päälle/pois

Tapiolanvainion 16 hehtaarin metsä Kokemäellä on harvinaislaatuinen, aarniomainen kokonaisuus, jonka Luonnonperintösäätiö osti maaliskuun lopulla 2015. Kaupan rahoitti suurimmaksi osaksi Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri Arvi ja Eija Laaksosen jättämän testamentin turvin. Näillä testamenttivaroilla hankittiin vuosina 2010–11 myös Tapiolan metsä Noormarkusta.

Tapiolanvainio
Kuva: Niina Uusi-Seppä

Tilan alkuperäinen nimi on Vainio erillään sijaitsevan talonpaikan mukaan. Sen omisti vuoteen 1976 asti Matti Anttila saatuaan sen 1935, kun hänen äitinsä Anttilan suuri perintötilan jaettiin. Matti Anttila oli suuri metsänystävä – hänelle nämä sydänmaat merkitsivät henkilökohtaista maisemaa, jonka hän halusi säilyttää ehjänä. Tapiolanvainion metsä onkin säilynyt harvinaisen luonnontilaisena.

Maastonmuotojen vaihtelevuus luo Tapiolanvainiossa pohjan erilaisille metsäisille elinympäristöille. Itälaidalla on pohjois-eteläsuuntainen rehevä korpinotkelma, josta kohoavat länsilounaaseen ja itään kalliot jyrkänteineen ja louhikkoineen.

Puusto on monipuolista notkelman tervalepikoista kankaiden kuusikoihin ja karujen lakikallioiden männiköihin. Kankaalla kuusikko on paikoin vanhaa ja jykevääkin. Lahopuuta Tapaninvainion metsässä on poikkeuksellisen paljon ja lahon eri vaiheissa, myös järeinä maapuina ja pystyyn kuolleina kuusina. Pesimälinnustosta löytyykin harvinaistuvia vanhenevan kuusimetsän lajeja, kuten pohjantikka. Myös varpuspöllö, peukaloinen, puukiipijä ja palokärki asuttavat metsää.

Soistumat ja lähteisyys lisäävät Tapiolanvainion monimuotoisuutta. Korpinotkelman puroa on joskus matalasti kaivettu, mutta se on jo luonnontilaistumassa.

Teksti: Anneli Jussila, Luonnonperintösäätiö

Tapiolanvainion luonnonsuojelualue MML:n karttapaikassa: Tapiolanvainio

Tapiolanvainio

Suojelumetsät

Piirillä on luonnonsuojelurahasto, jonka tarkoituksena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua. Rahastolla on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia…

Lue lisää
Porolansuo

Porolansuo

Luonnonperintösäätiö osti aivan vuoden 2017 lopulla Porolansuon palstan Harjavallasta. Luonnonsuojelupiiri tarjoutui rahoittamaan valtaosan…

Lue lisää
Tapiolan suojelumetsä Poosjärvi. Kuva: Raimo Hakila

Tapiola

Syyskuun lopulla 2010 löydettiin ensimmäinen sopiva kohde suojelualueeksi Satakuntaan. Tällöin ostettiin kiinteistönvälittäjän kautta…

Lue lisää
Arkinmäkeä

Arkinmäki

Luonnonperintösäätiö osti Rauman Sorkan kylässä sijaitsevan Arkinmäen 3,2 hehtaarin metsän lokakuussa 2014. Varat metsän ostoon lahjoitti…

Lue lisää