Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Raseborgs natur, Raaseporin luonto

Raasepori, Raseborg
Navigaatio päälle/pois

Luonnon monimuotoisuus vähenee uhkaavaa vauhtia, mutta kehitys voidaan vielä pysäyttää!

Luonnon monimuotoisuus heikkenee hälyyttävää vauhtia

”Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta olisi keskeistä, ettei mikään ihmistoimi saisi enää johtaa luonnon monimuotoisuuden lisäheikennyksiin.”

Ari-Pekka Auvinen, SYKE

Luonnon monimuotoisuus on yhtä kuin elinympäristöjen laajuus ja kunto. Sen takia maankäytöllä on avainasema luonnon monimuotoisuuden tukemisessa. Viime vuosikymmenten aikana Suomessa on vähennetty joitakin elinympäristöjä heikentäviä toimia, kuten soiden ojituksia ja vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta. Samaan aikaan metsien hakkuut ovat nousseet uudelle tasolle puun kysynnän voimakkaan kasvun seurauksena.

Avohakkuut vähentävät hiilivarastoja

Vanhojen metsien uskottiin aiemmin olevan tasapainossa siten, että hiilivaraston koko ei muuttuisi. Toisinaan on myös oletettu, että vanhat metsät muuttuvat hiilen lähteiksi lisääntyneen myrskyistä ja hyönteisistä johtuneiden tuhojen takia. Erityisesti metsäteollisuus on käyttänyt näitä vanhoja tutkimuksia päättäjiin ja suureen yleisöön kohdistetussa mielipidemuokkauksessa. Uudempien tutkimustulosten perusteella vanhat metsät ovat kuitenkin hiilinieluja siinä missä nuoremmatkin. Biomassan hiilivaraston kasvu jatkuu pitkään – vaikkakin kasvunopeus heikkenee metsän ikääntyessä (Suomen ilmastopaneeli 2015 ja 2017 ja Soimakallio ym. 2018). Tämän lisäksi vanhojen luonnonmetsien elävään ja kuolleeseen biomassaan on sitoutunut valtava määrä hiiltä, hehtaaria kohden paljon enemmän kuin talousmetsien metsiköihin. Mikäli tällainen metsä hakataan, seurauksena on hiilidioksidin vapautuminen ilmakehään. Tämän lisäksi avohakkuun jälkeen metsä muuttuu päästölähteeksi 15–30 vuodeksi.

Avohakkuut ja puunkorjuun lisääminen pienentää metsien hiilinielua, sillä suurin osa metsästä korjatusta hiilestä vapautuu muutaman vuoden kuluessa ilmakehään. Metsiä olisi järkevämpää käyttää ilmastonmuutoksen hillinnässä kasvattamalla niiden hiilivarastoa. Tämä käy parhaiten jättämällä vanhat metsät rauhaan. Talousmetsissä on syytä välttää avohakkuita ja metsäpohjan käsittelyä ja sen sijaan suosia jatkuvapeitteiskasvatusta (Pukkala, 2016).

Metsät hiilinieluina

Jatkuvan kasvatuksen metsänkäsittelymenetelmästä liikkuu paljon sitkeässä istuvaa väärää tietoa, jonka mukaan jatkuva kasvatus ei olisi avohakkuun veroinen tai varsinkaan sitä parempi metsänkäsittelyn vaihtoehto. Kysyimme kuudelta alan asiantuntijalta, miten asian laita oikein on.

Jaana Bäck, Helsingin yliopiston metsien ja ilmakehän vuorovaikutusten professori, sademetsien kadosta puhutaan maailman keuhkojen tuhoutumisena, mutta mikä on pohjoisten havumetsien rooli tässä yhteydessä?

“Ilmaston kannalta maankäytöllä kaikkialla maailmassa on merkitystä. Maailmanlaajuisesti maankäytön merkitys kasvihuonekaasujen päästöille on 10% luokkaa. Trooppisten metsien tuhoutumisella on globaalisti katsottuna valtava merkitys sille miten paljon päästöjä syntyy. Mutta myös maailmanlaajuisesti kaikkien metsäekosysteemien käsittelyllä on valtavan suuri merkitys päästöjen vähentämisen kannalta.

Yksi kolmasosa maapallon metsistä on boreaalisella vyöhykkeellä, eli myös sillä, mitä täällä tehdään, on valtava merkitys ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Erityisesti ihmisen käyttämä, eli talousmetsä, on suurelta osin boreaalisella vyöhykkeellä, joten me voimme siihen myös vaikuttaa.“

Hiilikeskustelu käy Suomessa kuumana. Onko tiedeyhteisöllä yhtenäinen tutkimukseen pohjautuva näkemys eri metsänkäsittelymenetelmien vaikutuksista metsien hiilensidontaan?

“Yhtenäistä näkemystä ei voida sanoa olevan, mutta se johtuu siitä, että tulokulma tutkimustuloksiin eroaa merkittävästi eri tieteentekijöiden välillä. Jos tutkimuksen lähtökohta on talousmetsän puun tuoton maksimointi, pyritään usein  maksimoimaan hiilensidonta nopeasti kasvavaan puusukupolveen, ja tulkitaan tuloksia tästä lähtökohdasta. Hiilen sidonnan oletetaan päättyvän vanhoissa metsissä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa; myös vanha metsä sitoo hiiltä siihen saakka kunnes puut kuolevat, ja erityisesti vanhat metsät ovat tärkeitä hiilen varastoina.

Kun asiaa tarkastellaan ilmaston tai metsän ekologisen olemuksen, eli luonnontieteellisistä faktoista tulevasta näkökulmasta, oleellista on, miten hiilensidonnan jatkuvuus taataan, ja miten jo sidottu hiili saadaan pysymään poissa ilmakehästä. 

Eri tulokulmat luonnollisesti tuottavat erilaisen metsänkäsittelyn suosituksen. Puuntuotannon näkökulmasta suositus painottuu puun kasvuvauhdin maksimointiin jolloin suositus tietysti on että puuta voidaan korjata jo varsin nuorena, koska nuori puu kasvaa nopeimmin. Käytännössä tämä usein tarkoittaa isoa määrää sellupuuta, ja lyhyempiä kiertoaikoja. 

Luonnontieteellisestä ilmastonäkökulmasta puita pitäisi kasvattaa mahdollisimman pitkään, hakattuja puita käyttää mahdollisimman pitkäkestoisiin puutuotteisiin, ja puunkorjuussa maaperään varastoitua hiiltä ei saisi päästää takaisin ilmakehään. Voidaan sanoa, että mitä rajummat toimenpiteet metsänkäsittelyssä tehdään, sitä isompi määrä sidottua hiiltä ilmakehään vapautuu.”

Metsässä iso osa, noin puolet tai jopa kaksi kolmasosaa, puiden sitomasta hiilestä on varastoituna runkojen sijaan metsän maaperään. Mitä tälle hiilivarastolle tapahtuu kun puut kaadetaan? Vaikuttaako valittu metsänkäsittelytapa maaperän hiilivarastoon?

“Kyllä vaikuttaa. Näyttöä on siitä, että kun puut poistetaan, maaperään sitoutunut hiili lähtee vapautumaan. Tämä johtuu siitä, että kun puu poistetaan tapahtuu muutos siinä mikrobistossa, jota metsän maaperässä on. Puun ollessa elossa, sen juuristossa on tietty mikrobisto joita puun juurisyöte pitää yllä, eli puu syöttää mikrobistolle hiiltä jota se vuorostaan sitoo metsän humuskerrokseen. Kun puu poistuu, maahan kertynyttä humusta hajottavat mikrobit valtaavat alaa. Eli puiden poistuessa ei pelkästään hiilen sidonta lopu, vaan myös jo maaperään sidottu hiili alkaa vapautumaan takaisin ilmakehään. Metsämaasta tulee siis hiilen päästölähde. Myös latvusten ja oksien korjaaminen poltettavaksi lisää päästöjä tässä hetkessä, koska poltettaessa niihin varastoitunut hiili vapautuu heti, kun se maaperässä kestäisi vuosia. 

Tutkimukset tukevat käsitystä, että peitteisellä metsäkäsittelyllä hakkuissa jäljelle jäävä puusto pystyy pitämään maaperän hiilivarastoa yllä, eikä maaperä muutu hiilen päästölähteeksi. Samalla jäljelle jäävien puiden kasvu nopeutuu kun isompia puita poistetaan ja nuoremmat puut saavat enemmän tilaa kasvaa.  

Maaperän mekaaninen häiriintyminen vaikuttaa myös, eli hakkuiden yhteydessä tai taimia varten tehtävässä laikutuksessa syntyvät vauriot maanpintaan lisäävät hiilen vapautumista ilmakehään. 

Avohakkuun jälkeen kestää vuosikymmeniä ennen kuin uusi puusto muuttuu taas nettohiilinieluksi. Aika riippuu paikasta ja puulajista; Etelä-Suomessa siihen menee n 20 vuotta, pohjoisessa 40 vuotta tai jopa kauemmin, koska siellä puut kasvavat niin paljon hitaammin.”

Metsät eivät sido hiiltä ellei niitä kaadeta, vanha metsä kuolee ja muuttuu hiilen päästölähteeksi; näin saa toistuvasti kuulla kun puhutaan metsistä hiilinieluna. Onko väittämä tosi?

“Ei ole. Metsien hiilensidonnasta on paljon mittaustuloksia. Näiden mukaan myös satoja vuosia vanha metsä toimii edelleen hiilinieluna. Niin kauan kuin puu seisoo ja on elossa, se sitoo hiiltä ilmakehästä puuainekseen ja maaperään. Tämän voi todeta mm. katsomalla puun vuosilustoja joita tulee lisää joka vuosi puun elinkaaren aikana. Vasta kun puu kuolee, hiilensidonta lakkaa. Kuollutkin puu säilyy kymmeniä tai satoja vuosia hiilivarastona, jos sitä ei viedä pois metsästä ja polteta. Yksi luonnollinen tila jossa metsä muuttuu hiilen päästölähteeksi on metsäpalo. Silloinkaan monimuotoisessa metsässä eivät kuole kaikki puut, vaan varsinkin isoja puita jää eloon ja ne jatkavat hiilen sitomista. Monimuotoinen metsä uudistuu palon jälkeen paremmin kuin monotoninen metsä. Metsäpaloja on ollut aina ja ne ovat osa metsien luontaista häiriödynamiikkaa. Ilmastonmuutoksen seurauksena metsäpalot ovat lisääntyneet maailmanlaajuisesti ja niistä syntyvät päästöt ovat suuria. Myös tuholaiset kuten kaarnakuoriainen voivat muuttaa elävän pystymetsän kuolleeksi metsäksi muutaman vuoden kuluessa, silloin hiiltä lähtee hitaasti vapautumaan kuolleista puista. Tuholaiset on kuitenkin yksi merkittävä ilmastonmuutoksen aiheuttama riskitekijä johon jatkuvalla kasvatuksella ja sekametsien suosimisella on hillitsevä vaikutus.”

Luonnonmonimuotoisuudesta

Sini Savilaakso, metsäekologi ja vieraileva tutkija Helsingin Yliopistossa metsätieteiden osastolla, mitä tiedetään jatkuvan kasvatuksen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuten, kun vertailukohteena on jaksollinen metsänkasvatus, eli avohakkuut?

“Jatkuva kasvatus on metsästä riippuvaisten lajien monimuotoisuudelle parempi kun verrataan alle 80 vuotiaisiin jaksollisen kasvatuksen metsiin. Siitä vanhemmissa jaksollisen kasvatuksen metsissä metsästä riippuvaisten lajien määrä on samanlainen kuin jatkuvan kasvatuksen metsissä, mutta kun huomioidaan kaikki lajit, lajimäärä on pienempi kuin jatkuvan kasvatuksen metsissä. Tämä tulos perustuu vuoden alussa julkaistuun tiedon synteesiin, joka tarjoaa parhaan tämänhetkisen näytön aiheesta. Huomionarvoista on, että jatkuvan kasvatuksen metsien ja luonnontilaisten metsien lajimäärät eivät viimeisimmän katsauksen mukaan eroa merkittävästi toisistaan. Lajiyhteisöistä sen sijaan ei vielä ole tehty samanlaista tiedon synteesiä, mutta se on työn alla. Oletus on, että luonnontilaisten metsien lajiyhteisöt poikkeavat jatkuvan kasvatuksen metsätalousmetsien lajiyhteisöistä. Luultavasti luonnontilaisissa metsissä on enemmän erikoistuneita, harvinaisia lajeja. Katsauksen mukaan jatkuvan kasvatuksen metsissä esimerkiksi lahopuun määrä (8-47m3/ha) on lähempänä luonnontilaisten metsien lahopuun määrää (17-73m3/ha), kun taas jaksollisen kasvatuksen metsissä lahopuuta on huomattavasti vähemmän (4-11m3/ha).”

Onko luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta katsottuna tieteellinen tutkimusnäyttö Suomessa niin vahvaa, että siihen voidaan nojata kun tehdään päätöksiä metsänkäsittelytavoista Suomessa. 

“Kyllä on.”

Suomen 50 000 lajista noin 20 000 elää metsissä. Näistä yli 2200 on uhanalaisia. Kaikista Suomen uhanalaisista lajeista noin kolmannes on metsälajeja. Mitkä uhanalaiset lajit tai lajiryhmät hyötyvät eniten jatkuvaan kasvatukseen siirtymisestä?

“Tiedon synteesissä ei ollut vahvaa tilastollista näyttöä, että tietyt lajiryhmät olisivat erityisiä hyötyjiä, vaan tietynlaisia habitaatteja suosivat lajit eri lajiryhmistä nousivat esiin hyötyjinä. Esimerkiksi hämähäkeissä varjoa suosivat hämähäkkilajit hyötyivät jatkuvasta kasvatuksesta enemmän kuin valoa suosivat hämähäkkilajit. Monet käävät ja sammalet hyötyvät selvästi jatkuvasta kasvatuksesta.Kaikkien tutkittujen lajiryhmien sisällä ne lajit, jotka ovat metsästä riippuvaisia hyötyivät selvästi jatkuvan kasvatuksen metsänkäsittelystä jaksolliseen kasvatukseen verrattuna. Joistain lajiryhmistä tutkimustietoa tarvitaan vielä lisää, esimerkiksi linnuista ja nisäkkäistä, joista katsauksessa oli mukana vain muutama tutkimus.”

Voiko jatkuvalla kasvatuksella korvata metsien suojelun?

“Ei voi. Tietoa erilaisten metsien lajiyhteisöistä ei ole tarpeeksi. Vaikka eroa lajimäärissä ei havaittu jatkuvan kasvatuksen metsän ja luonnontilaisen metsän välillä, eroa siinä, mistä lajeista nämä lajimäärät koostuvat luultavasti on. Näin ollen jatkuva kasvatus ei korvaa luonnontilaisia metsiä.

On huomattava, että verrattuna avohakattuihin jaksollisen kasvatuksen metsiin, luonnontilaisissa metsissä on keskimäärin enemmän lajeja ja erityisesti metsistä riippuvaisia lajeja enemmän. Nuorissa jaksollisen kasvatuksen avohakatuissa metsissä avoimen paikan lajien määrä nostaa kokonaislajimäärää ensimmäisinä vuosikymmeninä, mutta 50 vuoden jälkeen, kun metsästä riippuvaisten lajien määrä korostuu, luonnontilaisten metsien kokonaislajimäärä on merkittävästi suurempi. 

Lajipohjaisella suojelulla, jossa suojellaan yhtä erityistä lajia sen esiintymisalueella, autetaan erityisesti lintuja ja nisäkkäitä tai sillä turvataan uhanalaisten lajien harvinaiset esiintymät. Yleisesti metsistä riippuvaista lajistoa sen sijaan hyödyttäisi suojelu, jossa katsotaan enemmän kokonaisuutta. Varovaisuusperiaatteen mukaan kaikki luonnontilaiset metsät pitäisi ehdottomasti suojella.”

 

Jatkuvan kasvatuksen ja alle 80v. jaksollisesti kasvatetun metsän vaikutus eri habitaatteja suosivien lajien lajimäärään. Nollan oikealla puolella olevat positiiviset arvot tarkoittavat, että jatkuvan kasvatuksen metsässä on enemmän lajeja. Nollasta vasemmalle olevat negatiiviset arvot tarkoittavat,  että jaksollisen kasvatuksen metsässä on enemmän lajeja. Metsänkäsittelyn vaikutusta lajimäärään pidetään suurena kun arvo on yli +/- 0.8. Kuvassa ’Kaikenlaisia lajeja’ pitää sisällään ne tutkimukset, joissa lajeja ei oltu eroteltu habitaatin suosimisen perusteella.