Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri

Pohjois-Savo
Navigaatio päälle/pois

Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri ry sekä

Iisalmen luonnon ystäväin yhdistys ry (ILYY)

Sisä-Savon luonnonystävät ry ja

Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys r.y. (KLYY)

Yleisesti ottaen tämä suunnitelma vaikuttaa hyvin tehdyltä. Kartat, kuvat ja taulukot ovat selkeitä ja teksti luettavaa. Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri keskittyy pääasiassa omaan alueeseensa. Teemme yhteistyötä, koska monet vesialueet ovat maakuntien rajoilla ja eräät reittivedet alkavat naapurimaakunnista ja toisaalta vesi, joka virtaa Pohjois-Savosta vaikuttaa myös mm. Haukiveteen, josta sijaitsee pääosin Pohjois-Savossa ja johon tulee vesiä myös Pohjois-Karjalasta ja jonkin verran Etelä-Savostakin, mutta vedet virtaavat Etelä-Savon kautta eteenpäin kohti Laatokkaa ja Suomenlahtea. Vesiluonto ja muu luonto ovat täten usein naapurimaakuntien kanssa yhteisiä, ja jokaisen pitää kantaa vastuunsa niiden puhtaudesta.

Luonnonsuojelijoille tyytyväisyyttä aiheuttavat tulkinnat, että vesienhoitosuunnittelun lupaharkinnassa huomioidaan Vesilain luvun 3 pykälät sekä YSL 51§. Täten vesien tilaa voidaan turvata paremmin. Samoin meitä miellyttää se, että EU-tuomioistuimen Weser-tuomion (C-461/13) ympäristötavoitteet ovat oikeudellisesti sitovia, minkä mekin miellämme Vesipuitedirektiivin mukaiseksi.

Lupaharkintaan liittyy myös valvonta, jota käsitellään suunnitelmassa. Siinä kannamme erittäin syvää huolta valvonnasta ja erityisesti ELY-keskusten työvoiman riittävyydestä ja osaamisesta. Tarkastajia pitää olla niin paljon, että valvonta todella toimii ja ELY pystyy myös etukäteen ilmoittamatta ottamaan valvontanäytteitä, joiden oton ja analyysin luonnollisesti valvottavat maksavat esimerkiksi jo lupapäätöksen yhteydessä. Tässä pitää siis laskuttaa sekä lupapapereiden lukemisesta ja arvioinnista, mutta myös jälkivalvonnasta – ihan kuten tehdään säännöllisesti autojen katsastuksia ja tien päällä ilmoittamatta tutkitaan autojen kuntoa ja autoilijoiden ajokuntoa – ja jossa matka voi katketakin heti.  Saastuttaja ei maksa mitään ilman valvontaa. vaan kunnostuksen maksavat muut kuin saastuttajat. Jos ainoastaan kansalaisjärjestöt ottavat vesinäytteitä, kansalaisten luottamus viranomaisiin heikkenee. Myös lupaviranomaisten jatkokoulutuksen pitää toimia ja heillä täytyy olla pääsy tieteelliseen tietoon.

Huolta aiheuttaa se, että vesien laadussa ei juuri tapahtunut toivomiamme laadun parannuksia, vaan päinvastoin Pohjois-Savossa pintavesien tila laski muutamissa tapauksissa hyvästä vain tyydyttäväksi. Pidämme hyvin pahana, että kaikkien pintavesien laadun ei vielä 2027 uskota olevan vähintään hyvässä ekologisessa tilassa ja edelleen hyvin monet pohjavedet ovat hyvää huonommassa tilassa. On rehellisesti tunnustettava, että nyt tehdyt toimenpiteet ovat siten olleet liian tehottomia ja tarvitaan paljon parempia toimia.

Virtaavaan veteen lisää huomiota 

 Olemme erittäin tyytyväisiä suunnitelman osioon 3.5. Kannatamme Palokin koskien patojen purkua, vaikka tarkkaan ottaen tämä alue ei ole Pohjois-Savoa. Se ja Pohjois-Savossa erityisesti Varkauden Ämmäkoski voisivat olla mukana kalateitä suunniteltaessa, sillä myös Ämmäkosken edustalla on osoitettu taimenen kutupesiä, jossa lajivarmistus on tehty DNA:n avulla  (Jaakko Syrjänen esitelmä 12.2.2020 Leppävirralla pidetyssä tilaisuudessa ”Järvilohi ja taimen Vuoksen päävesistöalueella” tai Suomen ympäristökeskuksen kotisivulla

Järvilohi ja taimen Vuoksen päävesistöalueella – Ymparisto.fi ).  Nyt kutupesistä kuoriutuvat poikaset eivät pääse ylävirtaan. Kunnostettuna tai edes osittain kunnostettuna Ämmäkoski toisi lohikaloja takaisin Leppävirran reitille ja siitä edelleen Kallaveteen laskeville reiteille, mistä monet ihmiset ovat pyydystäneet sekä taimenta että järvilohta yli 50-vuotta sitten.  Kallaveden järvilohta on käsitelty Ossi Seppovaaran väitöskirjassa. Näistä kahdesta Ämmäkoski on kokonaisuutena Pohjois-Savon kannalta tärkeämpi – jo siksi, että sen virtaama on paljon suurempi.

Joroisvirran Liunan kalatie on lämpimästi kannatettava varsinkin, kun se voisi osaltaan parantaa Haukiveden tilaa Varkauden edustalla ja vaeltavat kalat voisivat käyttää sekä yläpuolisia että alapuolisia vesiä syönnösalueinaan.

Iisalmen reitin kalatiet

Yleisesti ottaen Iisalmen reitti on huonossa kunnossa. Olemme suunnitelman kanssa samaa mieltä, että Iisalmen reitiltä erityisesti Kiurujoen virtaamiin pitäisi voida vaikuttaa, vaikka tämä ei ole tehokkain eikä suinkaan ainoa tapa parantaa Iisalmen reitin tilaa.  Kiurujoessa Saarikosken kohdalla patorakennelman osittainenkin purkaminen ja uudistaminen parantaisi kalojen kulkua. Se voisi myös parantaa veden happitilannetta ja muuta laatua ja sitä kautta omalta osaltaan vähitellen Iisalmen reitin veden laatua.

Huomautamme myös, että olemme tehneet 2019 vireillepanon Salahmin voimalaitoksen kalatiestä. Tässä luultavasti luonnollinen kalatie olisi paras ratkaisu. Tässä itse asiassa odotamme valtiolta ja myös toiminnanharjoittajalta rahoitusta.

 Keskitymme seuraavassa Nilsiän reitin kalateihin

Nilsiän reitillä kunnostusta on jo tehty Kiltuan voimalaitoksen ohittavassa purossa jäljitellen luonnontilaista puroa. Toivomme tämän puron toimivan hyvin ja auttavan kalojen kulkua reitin latvoilla. Myös reitin alaosassa Kuopiossa (entinen Juankoski) sekä Karjalankoskeen että Juankoskeen kalankulkua on pyritty parantamaan rakentamalla niihin kalaportaat, jotka ovat valmistuneet syksyllä 2020. Täten käytännössä niiden toiminnasta ei ole vielä tietoa – eikä liioin korjaustarpeista (jos niitä on). Näissä kalaportaissa voidaan seurata kalojen kulkua ainakin ylöspäin, mitä pidämme erittäin hyvänä. Tarve olisi seurata kalojen kulkua myös alaspäin. Juankoskeen museon viereen voi olla mahdollista tehdä kutusoraikko, jonka Nilsiän reitin suojeluyhdistys ry (NRSY) pystyisi tekemään talkootyönä, sillä tämä yhdistys on saanut mukavasti talkooväkeä ja se on kunnostanut tähän mennessä noin 30 kutusoraikkoa. Yhdistys on myös istuttanut kunnostettuihin soraikkoihin taimenen mätiä ja ainakin niistä muutamiin puroihin on jäänyt taimenia mäti-istutuksista näköhavaintojen ja koekalastuksen mukaan. Läheskään kaikkia kunnostettuja soraikkoja ei ole voitu tutkia oikeaan aikaan mm. sähkökalastuslaitteiston puuttumisen tähden.

Kiltuasta seuraava este alaspäin on Jyrkän pato. Se olisi ohitettavissa hyvällä kutupurolla padon oikealta puolen (alavirtaan katsottuna). Puron pituus olisi noin 100 metriä kiertäen Herralan maa-alueen ympärillä. Tällöin Jyrkän alue ja erityisesti sen alapuolinen Nurmijoki voisivat olla sen jälkeen hyviä kalastusmatkailukohteita. Nurmijoki Jyrkän jälkeen on noin 25 km pitkä ja siinä on koskialueita peräti noin 8 kilometriä. Tämän joen koskien kunnostaminen olisi Jyrkän padon kierron jälkeen talkootoimin järkevää. Kunnostusta ei ole tehty, koska runsas jyrsinturpeen nosto alueen läheisyydessä aiheuttaa kiintoainesta, joka tukkii soraikkoja. Tällöin soraikko ei ”hengitä” eli hapekas vesi ei virtaa sen läpi pitämään soraikkoon kudetun mädin hapekkaassa vedessä, jotta mädistä kehittyy poikasia. Kun turpeennosto loppuu tai vähenee, joten veden virtaamakin paranee ja soraikko muuttuu hapekkaammaksi, jolloin mäti voi kuoriutua poikasiksi.

Nurmijoki laskee Sälevään Koirakoskella. Tämän lisäksi Sälevään laskee vain kaksi pientä puroa, joten niin isoksi järveksi kutusoraikkoja on vähän sen jälkeen, kun Sälevän alapuoliset Itäkosket rakennettiin 1988. Koska lähialueella ei ole hyviä kutupaikkoja, Itäkoskeen rakennetun kalaportaan toiminta on selvitettävä sekä tarvittaessa korjattava tai uudistettava, sillä sen toiminnasta on eri mielipiteitä.

Sälevän alapuolella on Korpinen, jonka alapuolelle on rakennettu Atron voimalaitos, mikä säätelee Sälevän vedenkorkeutta ja Sälevää voidaan käyttää vesialtaana. Luonnollinen, vanha väylä Sälevästä Korpiseen on kulkenut reittiä Savilampi – Jyrkänkoski – Heinälampi – Pöllöskoski – Reposlampi – Reposkoski – Suvanto − Korpinen, jossa kokonaiskorkeusero on 6–7 m, (huom! tämä Jyrkänkoski on eri koski kuin Jyrkällä).  Tämä väylä aukeaisi, jos Savilammen ja Sälevän väliseen kannakseen palautettaisiin edes osin vanha, luonnollinen aukko. Tämän väylän koskista saataisiin merkittävä lisäys kutusoraikkoihin, jos väylän virtaus olisi niin suuri, että se pitäisi soraikot puhtaina. Tässä pitäisi mahdollisesti korjata myös muutamaa tierumpua ainakin Pöllöskosken kohdalla. Vaikka kokonaiskorkeusero on iso, reitti on aika pitkä ja siten yksittäisten koskien korkeudet ovat niin pieniä, että ne sallisivat lohikalojen nousun.

On huomattava, että Korpisen eteläpäähän, noin 8 km Itäkosken kalaportaista, laskee Tiilikkajoki kuljettaen Tiilikkajärven kansallispuiston vedet. Luonnonpuron kaltaiset ohitukset pääväylällä ovat myös virtavesien latva-alueilla kutumahdollisuuksiensa vuoksi kalaportaita parempia. Suunnitelmassa esitetään haaveita Älänteen, Tiilikkajärven, Ala-Luostan ja Keyrityn kalastusmatkailusta. Jotta näillä haaveilla olisi jotain kantavuutta, ainakin seuraavassa kappaleessa esitetty Atrojoen kalatien pitäisi toteuttaa. Suunnitelman on tehnyt Nilsiän reitin suojeluyhdistys (NRSY), joka on kunnostanut monia reitin puroja. Myös edellisen kappaleen esittämä kalatie Sälevä-Korpinen olisi eduksi.

Suunnitelmakin kiinnittää huomion Atron voimalaan

 Korpisen vedet virtaavat nykyisin Atron voimalan kautta Syväriin, joka on reitin keskusjärvi. Tämä väli on nykyisin täysin suljettu kalojen vaellukselta, sillä kokonaiskorkeusero on n. 14 m. Tässä esitetään yhtenä ehdotuksena ratkaisua, jossa padotulla Kalliokoskella (Koskenniementie 2, Lapinlahti) tehtäisiin hyvä luonnollinen ohituspuro alavirtaan katsottuna padon oikealta puolelta. Siellä maaperä on osittain ilmeisen savikkoinen ja tehtävä olisi verrattavissa Kiltuan padon ohitukseen, vaikka ohituspuron pitää olla pidempi kuin Kiltualla. Maaperä on luonnollisesti tutkittava huolella etukäteen, jotta ei syntysi maanvyörymiä, kuten hiljan Oslon lähellä tapahtui (tai sitä ennen Tampereella). Muutoin käytettäisiin vanhaa väylää, jossa pohja on edelleen soraikkoinen ja helposti kunnostettavissa. Kunnostamalla Juuvinkoski, Kalliokoski (ohituspuro), Koivukoski, Atrotkoski, Siikakosket (3 kpl) ja Sompsankoski saataisiin vaelluskaloille palautettua hyvä nousuväylä, jos ympärivuotisen virtaus olisi vähintään 0,5 m3/s. Reitti on tässä pitkä, joten yksittäisen kosken korkeus jää niin pieneksi, että kalojen nousu olisi mahdollista. Talkootyön voisivat tehdä Nilsiän reitin suojeluyhdistyksen (NRSY) aktiivit. Täysin esteettömän nousumahdollisuuden palauttaminen alueella vaatii lisäksi ehkä yhden rumputyön, joka on helposti toteutettavissa, koska reitin poikki ei ole yhtään merkittävää tietä, mutta se vaatii Destian mukaan. Osin ongelmana on se, että osa pelloista ulottuu ihan rantaan asti ja suunniteltava ohituspuro voisi saada maatalouden lannoitteita. Alentamalla vedenpintaa Karsanjärvessä (tekojärvi) myös aiemman väylän Saarikoski saataisiin kutukelpoisiksi.

Vuotjärveen laskee lisäksi monta hyvää jokea ja puroja, joita NRSY aikoo kunnostaa tulevina vuosina. Ne voisivat olla houkuttimena siellä syntyville ja sinne leimautuneille taimenille, jotka vaeltaisivat Vuotjärven alapuolellekin ja sieltä takaisin syntymävirtaansa kudulle. Tähän jokien joukkoon kuuluvat itäiset Rautavaaran ja Säyneisen (Nilsiää) vedet, joita paikalliset kyläyhdistykset ovat jo paikoin kunnostaneet.  Vuotjärven ja Syvärin välillä on Lastukosken kanava ja siinä säännöstelypato. Tämä pohjapato on lähivuosina uusittava, mielellään siten, että kalojen liikkuminen sekä ylös että alas turvataan hyvin.

Yhteenvetona Nilsiän reitistä: Käsittääksemme yleensä kalaporrasta parempi on puromainen kalatie, jossa on riittävää jatkuva virtaamaa pitämässä pohjasoraa puhtaana ja vettä hapekkaana, jotta kalat voivat kutea. Hyvä kalatie voi olla myös koskikohdan porrastaminen, jolloin vaeltava kala voi kulkea syönnökselle tai kutuun monen pienen kosken kautta reittiä ylös ja alas. Kutuajat ja mädin kuoriutuminen voivat muuttua ilmastonmuutoksen myötä. Myös kevätvalunta voi sattua hyvin äkkiä, ottamatta huomioon vesioikeuden tai eri työryhmien päätöksiä järvien korkeuksien säätelystä eri ajankohtina.

Pohjois-Savossa murhetta aiheuttaa Iisalmen reitti

 Edelleen murhetta tuottaa Pohjois-Savossa lähes koko Iisalmen reitti. Tämän alueen maidontuotanto on tärkeää ja maito tuottaa tulon sadoille karjatiloille sekä myös lukuisille maitoteollisuudessa työskenteleville ihmisille ja kyseiselle teollisuudelle – sekä tuloille, joita saadaan  ulkomaankaupasta. Murheen aiheuttaa liiallinen fosfori, joka vesissä aiheuttaa levä- ja syanobakteereiden massaesinntymisiä.

Maidontuotanto nojaa pääosin tilojen omaan rehuntuotantoon. Ilmasto suosii hyvin nurmien ja apilanurmien kasvua, mutta vähemmän viljanviljelyä. Nurmitaloudessa on yritetty alentaa kaikkea lannoitusta ja varsinkin fosforilannoitusta sekä käyttää omaa karjanlantaa lannoitteena. Mielestämme erityisesti lannan fosforianalyyseihin pitää panostaa vielä paljon enemmän, sillä fosforinpitoisuus voi vaihdella lantavaraston eri osissa suurestikin ja oikea fosforilannoitus on ehdoton vaatimus eikä liikalannoitusta voida sallia. Paikoin varmaan vielä lannoitteiden määrää voitaisiin alentaa tinkimättä kaikkein taloudellisemmasta sadosta (joka on siis eri asia kuin korkein sato). Myös peltomaan fosforianalyysejä on tehtävä enemmän, sillä fosforipitoisuus voi vaihdella samankin pellon tai saman peltolohkon eri osissa ja sen eri syvyyksissä monista eri syistä. Analyysien laadunvalvontaa pitäisi tehdä, jotta virheelliset analyysit eivät aiheuta fosforin liiallista lannoitusta edes paikallisesti.

Toivomme, että kaikkia pintavesiä (myös ojia) vastaan tulisi suojakaistat, joiden kasvillisuus sitoisi ravinteita mahdollisemman paljon. Tämä on myös ympäristötukivaatimus. Suojakaistan kasvillisuus voisi olla myös puita tai pensaita, jotka kesällä varjostavat vettä vähentäen siten liian runsasta levä- ja syanobakteerikasvustoa, joista jälkimmäinen voi vielä sitoa typpeä ilmasta.   Suojakaistoille on osoitettava niiden tarvitsema rahoitus. Kaikkein heikoimmat pellot olisi hyvä metsittää. Muuten peltojen kasvukunnon on oltava hyvä, että nurmi tai muu viljelykasvi sitovat ravinteet mahdollisemman tarkasti kasvillisuuteen, eivätkä ravinteet pääse karkaamaan ympäristöön. Tarkkuuslannoitukselle on selvää tarvetta. Lantaa ei kannata kuljettaa pitkiä matkoja, joten joissakin tapauksissa karjamäärää olisi syytä tarkastella kriittisesti. Karjamäärä luultavasti tulee laskemaan, kun lihan ja maidon kulutukset vähenevät.

Usein patenttiratkaisuksi lannoitukseen esitetään biokaasua. Varsinainen biokaasu eli metaani on CH4, joka on palava kaasu – kemiallisesti vastaten maakaasua. Joukossa on myös hiilidioksidia, vettä, vetyä ja joitakin typpiyhdisteitä. Joukossa ei ole fosforia tai fosforipitoisia kaasuja, joten biokaasun teko ei ratkaise fosforiongelmaa. Biokaasun käsittelyjäännöksessä eli rejektissä on runsaasti fosforia ja myös valtaosa typestä sekä kiintoaineksesta, joten rejekti on lannoite. Rejektin fosfori on erittäin hyvin kasvien käytettävissä, joten tässäkin lannoiteanalyysi on tehtävä ja rejektiä ei saa levittää liikaa.

Iisalmen reitillä ja muuallakin maaperän ja lannan liika fosfori voi aiheuttaa hankaluuksia runsassateisina vuosina. Riski on suuri, jos vesisateita tulee myöhään syksyllä, talvella tai aikaisin keväällä eikä kylmyys tai/ja vähäinen valo salli kasvua – vaikka maa olisikin kasvipeitteinen. Lisäksi kasvipeite saattaa kärsiä noissa oloissa, joten talven 2019–2020 kaltainen hyvin leuto talvi lisää riskiä pintavesiin huuhtoutuvista ravinteista – erityisesti, jos vielä kesä on kesän 2020 tapaan kuiva, jolloin pelloille jäi käyttämättömiä ravinteita, vaikka viljelijä olisi levittänyt lannoitteita vain keväällä ja alkukesänä ja määrä olisi ollut suositusten mukainen. Lisäksi veden liiallinen fosfori lisää mikrobikasvustoa, joka kuluttaa happea ja voi sitä kautta puolestaan lisätä vielä fosforin liukenemista veteen.  Lannoitteiden valuminen vesiin aiheuttaa viljelijöille rahallisia tappioita – luonnon lisäksi.

Usein turvepohjaisia metsiä on raivattu pelloiksi, jotta saadaan lisää lannan levitysalaa. Näissä tapauksissa pitäisi katsoa, ostaako tila jostain muualta rehuja tai tuodaanko sinne lantaa jostakin muualta. Jos lannoitteena käytetään vain oman tilan lantaa ja tila myy ulos ainakin lihaa ja yleensä myös maitoa, tilan fosforitase vähenee hiljalleen. Sitä vastoin, jos tilalle tuodaan uutta fosforia lannoitteena tai rehuna, fosforitase voi jopa nousta ja lisätä lähivesien pilaantumisriskiä. Asia pitäisi selvittää ympäristötukiehdoissa ja niiden valvonnassa.

Pohjois-Savossa on muutamia järviä, joiden tila on vain välttävä. Suuri osa niistä on maatalouden ja/tai turpeennoston tai turvemaalle tehtyjen ojien rasittamia ja osa on sellaisia, joiden vedenkorkeutta on alennettu mm. maatalousmaan raivauksen tähden. Muutama näistä hyvin matalista järvistä voisi pitää paremmin lintuvesinä.

Tuntien Pohjois-Savon ihmisiä uskomme, että valtaosa viljelijöistä haluaa itsekin elää puhtaiden vesien ympäröimänä. He myös hyvin ymmärtävät, että suurin sato ei yleensä ole taloudellisesti kannattavin ja mm. kesän pituus, lämpösumma ja sateisuus määräävät satotasoa. Näille viljelijöille Luken Halolan (Kuopio, Maaninka) tilan päätös tulla hiilineutraaliksi on hyvin rohkaiseva esimerkki. On täysi syy uskoa, että sen parhaita käytäntöjä tullaan seuraamaan ja niistä monet voivat parantaa vesien tilaa, sillä tarkassa taloudessa ravinteet on käytettävä satoon eikä hukattava vesiin. Täten tavoite parantaa tilannetta laajemminkin.

 Myös muita saastuttajia ja saasteet leviävät myös Kallaveden alapuolelle

Maatalous on liian usein ykkössyytetty vesien likaajana. Fosforia ja orgaanista ainesta valuu myös metsistä erityisesti avohakkuiden jälkeen sekä, jos maata muokataan ja lannoitetaan. Sateet huuhtovat helpolla kasvittomasta metsämaasta ravinteita vesistöihin, mikä joskus näkyy sateisina aikoina tai sulamisen aikaan noroina. Iisalmen reitin veden liialliset ravinteet aiheuttivat varmaan suurelta osin sen, että Pohjois-Kallaveden ekologinen tila putosi vain tyydyttävään tilaan. Pohjois-Kallaveteen tulee toki jonkin verran ravinteita lähes kaikilta sen rannoilta, mutta me emme tiedä näillä alueilla mitään suuria kuormittajia – mahdollisesti Silmäsuon kaatopaikkaa lukuun ottamatta. Pohjois-Kallavesi luonnollisesti huolestuttaa meitä. Täten ylemmät osat Iisalmen reittiä ovat varmaan osin syynä myös Pohjois-Kallaveden ekologisen tilan huononemiseen. Osin tähän tilaan voivat  vaikuttaa myös tämän järven sekä sen yläpuolisten järvien sedimentit, joista voi irrota ravinteita vesipatsaaseen.

Lähes yhtä paljon suremme sitä, että vain tyydyttävään ekologiseen tilaan putosivat myös Oravilahti-Särkilahti ja Unnukka. Varkauden ja Joroisen edessä oleva osa Haukivettä oli jo aikaisemmin ekologisesti tyydyttävässä tilassa. Etelä-Kallaveteen, Oravilahti-Särkilahteen sekä Unnukkaan tulee käsittääksemme nykyään aika vähän maatalouden kuormaa ja samoin asumajätevedet johdetaan pääosin joko Kuopion tai Varkauden jätevedenpuhdistamoille, joten näistä ei pitäisi tulla kovin paljoa rehevöittävää kuormaa. Sinne tulee aika vähän vesiä niin reitin itä- tai länsipuolelta, joista kylläkin osa tulee soilta suo-ojien kautta. Ilmeisesti Oravilahti-Särkilahden ja Unnukan ekologinen tila putosi nimenomaan liiallisen leväkasvuston (klorofyllin) tähden, joten fosfori lienee pääsyyllinen. Tietojemme mukaan Oravilahti-Särkilahteen tulee luvatonta nikkelivaluntaa varsinkin Särkilahden kaivoksesta sekä jossain määrin myös Kotalahden lopetetusta kaivoksesta, mutta tämä nikkeli varsin ekotoksisena aineena todennäköisesti pikemminkin alentaa fosforin ja muiden ravinteiden aiheuttamaa rehevöitymistä.

Meidän on pakko epäillä, että Oravilahti-Särkilahden ja Unnukan putoaminen tyydyttävään ekologiseen tilaan johtuu suurelta osin Etelä-Kallavedestä ja Kuopiosta. On myös epäiltävissä, että Etelä-Kallavedenkin oma tila on lähellä tyydyttävää ekologista tilaa ja mahdollisesti Etelä-Kallaveden sedimentistä irtoaa orgaanista ainesta ja sen mukana fosforia, joka sitten alentaa näiden alapuolisten vesien tilaa. Etelä-Kallaveden syvänteissä voi olla ravinteita ajoilta, jolloin Kuopion jätevedet johdettiin järveen ja jolloin vanhakantainen teollisuus ei puhdistanut jätevesiään vaan oli olemassa pohjaton usko laimenemiseen.

Nämä vain tyydyttävät ekologiset tilat huolestuttavat siksikin, että Haukiveden pohjoisosat kuuluvat saimaanhylkeen elinpaikkoihin, josta niiden on pakko saada ravintonsa. Täten Unnukasta tuleva suuri virtaama tyydyttävässä ekologisessa tilassa on suuri riski alapuoliselle Saimaalle.  Kuten edellä mainittiin jo ennestäänkin Haukivesi-Huruslahden (04.211.1.001.004) ja Haukivesi-Joroisselkä (04.211.1.001.005) vesimuodostelmien ekologinen tila on vain tyydyttävä kasviplanktonin, piilevien ja kalaston tähden.

 Teollisuus, metsäteollisuutta, elintarviketeollisuutta, metalliteollisuutta, it-teollisuutta

Pohjois-Savossa on jonkin verran teollisuutta, josta kaivannaisteollisuuden käsittelemme erikseen. Iisalmen reitillä on maidonjalostusta, josta Lapinlahden juustola on ehdottomasti suurin tällä alueella ja suuri jopa Euroopan mittakaavassa. Lapinlahden juustola on niin suuri, että se on EU:n hiilidioksidin päästökaupan piirissä. Kiuruvedellä tämän alan teollisuus on pientä. Lisäksi Iisalmessa on Olvin juomatehdas. Siellä on myös metalliteollisuutta yms. Tietojemme mukaan näiden jätevedet käsitellään nykyään asianmukaisesti osin asutusjätevesien kanssa. Tosin maidonjalostusteollisuuden jätevedet ja niiden laktoosi, maitohappo ja mahdolliset detergentit ovat kirjallisuustietojen mukaan hankalasti puhdistettavia.

Nilsiän reitillä on ollut Juankosken kartonkitehdas, joka ei tällä hetkellä toimi, joten se ei myöskään tuota jätevettä. Kuopiossa on Mondi Powerfluten selluloosatehdas, jolla on nykyään kolmivaiheinen puhdistamo ja tämäkin tehdas on niin suuri, että se on päästökaupan piirissä. Tehtaan paikalla on ollut aikaisemmin Savon Sellu, jolla ei ihan alkuun ollut mitään jätevedenpuhdistamoa ja sittemmin sen jätevedenpuhdistamo toimi ajoittain erittäin huonosti ja sen jäljiltä Etelä-Kallaveden syvänteiden tila lienee kärsinyt ja vaikutus osin jatkunee edelleen. Nykyisen toiminnan laadusta ei ole oikein tietoa. Kuopiossa on ollut myös muuta puunjalostusteollisuutta, metalliteollisuutta sekä elintarviketeollisuutta, jotka aikanaan ovat kuormittaneet Kallavettä. Tänä päivänä Mondia lukuun ottamatta Kuopion teollisuusjätevedet johdetaan Kuopion Lehtoniemen jätevedenpuhdistamoon, jonka käsittelemä jätevesimäärä on iso, mutta puhdistuskyky tietääksemme on pääosin hyvä.

Varkaudessa on vielä päästökaupan piirissä oleva Stora Enson tehdaskompleksi, jossa tuotetaan kartonkia, selluloosaa ja sahatavaraa.  Varkauden tehtailla on oma kolmivaiheinen jätevedenpuhdistamo.  Varkaudessa on vielä varsin paljon metalliteollisuutta ja IT-teknologiaa, jotka eivät erityisesti vesistöjä kuormita ja joiden jätevedet käsittelee kaupungin jätevedenpuhdistamo.

Finnpulp Oy haki lupaa havusellutehtaalle Kuopion Sorsasalon saareen Kallaveden rannalle, mutta 2019 KHO ei tätä antanut. KHO perusteli päätöstään vesiensuojelulla ja selventäen sitä vielä EU-tuomioistuimen Weser-päätöksellä. KHO:n päätöksestä voi selvästi lukea, että KHO:n käsityksen mukaan ei ollut varmuutta, että vesistö olisi tämän  teollisuuden käsitellyt jätevedet kestänyt putoamatta tyydyttävään ekologiseen tilaan. Nyt tehdyn vesistöjen ekologisen luokituksen perusteella KHO:n päätös vaikuttaa aivan oikealta.

 Mutta kaivannaisteollisuus

Pohjois-Savossa on itsellään huomattavan paljon kaivannaisteollissuutta. Osa on jo suljettuja kaivoksia, kuten Leppävirralla Outokummun Kotalahden kaivos ja Särkilahden kaivos, joka koskaan ei juuri toiminutkaan. Näistä molemmista tulee varsinkin nikkelikuormaa ja rikkihappoa Oravilahti-Särkilahteen. Suljettu on myös Kaavin timanttikaivos, josta tulee valumaa Juojärven reitille yläosaan. Juojärven reitille Luikonlahteen tulee myös jonkin verran kuormitusta Bolidenin tehtaalta.

Vielä raskaampi kuormitus tulee Nilsiän reitin yläosaan Terrafamen toiminnasta. Kainuun puolella Nilsiän reittiin kuuluva Kivijärvi on pahasti saastunut. Saastuminen on hoidettu julistamalla järvi sekoittumisvyöhykkeeksi, jolloin Terrafame voi hyvin jatkaa saastuttamista, mutta luonnolle se ei ole eduksi. Kivijärven alapuolinen Kivijoki on edelleen Kainuussa ja senkin nikkelipitoisuus ylittää ajoittain ns. prioriteettilistan pitoisuuden, mikä ei ole sallittua, sillä Kivijoki ei enää ole sekoittumisvyöhykettä. Sekoittumisvvöhykettä ei ainakaan saa lisätä (ks. teksti sivulla 8).

Kivijoen vesi ja myös sen raskasmetallit ja sulfaatti valuvat Laakajärveen, jonka ahvenet ylittävät usein sekä ympäristölaatupitoisuuden että myös elintarvikkeissa sallittavan pitoisuuden (0,5 mg/kg ahvenen lihaa tai 1,0 mg/kg hauen lihaa). Tästäkin valvova viranomainen on hiljaa, vaikka kyseessä voi olla terveysriski tietyille ihmisille (mm. raskaana olevat, kasvavat pikkulapset, muuten herkät ihmiset) EU:n tieteellisen paneelin käsityksen mukaan.  Lisäksi EU:n tieteellinen komitea antaa ymmärtää, että kokonaiselohopeaa paljon tärkeämpi olisi metyylielohopea, jota Suomessa ei kuitenkaan edes mitata (ks. seuraava kappale).

Tieteellinen selitys kalojen liialle elohopealle alkaa epäorgaanisesta elohopeasta, jota voi laskeutua ilman kautta sekä liueta myös mm. Terrafamen malmikivestä. Koska Terrafamen prosessissa sulfidi hapetetaan sulfaatiksi, jätevesissä on paljon sulfaattia. Jos veden hapetuspelkistyspotentiaali on matala esimerkiksi huonon täyskierron tähden tai paikallisesti sedimentin pinnalla tai sisällä, niin sulfaatinpelkistäjäbakteerit pelkistävät sulfaattia sulfidiksi ja näistä bakteereista monilla on kyky muuttaa samalla epäorgaaninen elohopea metyylielohopeaksi.  Mekanismi tunnetaan nykyään aika hyvin (Li, J-h., Purdy, K.J., Takii, S. & Hayashi, H.  1999.  Seasonal changes in ribosomal RNA of sulfate-reducing bacteria and sulfate reducing activity in a freshwater lake sediment. FEMS Microbiology Ecology 28: 31-39 sekä Gilmour, C.C., Elias, D.A., Kuden, A.M., Brown, S.D., Palumbo, A.V., Schatt, C.W.  & Wadl, J.S. 2011. Sulfate-reducing bacterium Desulfovibrio desulfuricans ND132 as a model for understanding bacterial mercury methylation. Applied Environmental Microbiology 77: 3938–3951).  Kirjallisuutta on paljon lisääkin, joten lisää viitteitä on helppo antaa, jos niitä kaivataan.

Syntynyt metyylielohopea kulkeutuu kalaan paremmin kuin epäorgaaninen elohopea ja on sitä paljon myrkyllisempää. Koska Suomessa kalastusoikeus kohdistuu yleensä vain tiettyihin vesiin, eivät kalastajat kovin helpolla voi siirtyä toisiin järviin. Lisäksi asuinpaikka säätelee ihmisten kalastusmahdollisuutta, joten Eviran vanha ohje kalastaa muissa vesissä on teoreettinen sekä se loukkaa monien ihmisten omistusoikeutta, sillä kenenkään toisen omaisuutta ei saa liata.

Terrafame aikoo laajentaa toimintaansa ja ainakin me pelkäämme, että sen sivukivikasat voivat valuttaa sulfaattipitoista vettä sekä Kivijokea (kuten ennenkin) pitkin Laakajärveen, että uutena väylänä myös Ison Savonjärven (04.644.1.009) ja Sopenjoen kautta ja Terrafame voi lisäksi kuormittaa myös Iisalmen reittiä Raudanjoen kautta. Latvavesien väliset välimatkat ovat pieniä ja alueella on lukuisia ojia ja virtaamasuunnat voivat muuttua sateiden yms. mukaan.  Sivukivikasojen valumisriskiä todistaa se tosiasia, että Kainuun puolella sivukivikasoista itään virtaavan Kivipuron vesi on sisältänyt jo parin vuoden ajan jatkuvasti nikkeliä, kadmiumia ja sulfaattia ylittäen Valtioneuvoston antaman asetuksen 1308/2015. Kivipuron löytää sen alapuolisesta Heinälammesta (59.883.1.002). Terrafame yhdessä valvovan viranomaisen kanssa ei ole saanut tätä valuntaa kuriin (jos on edes yrittänytkään). Kaivosalueelta etelään virtaavia eri jokia, puroja ja ojia ei koskaan edes tutkita, joten riskistä ei ole mitään oikeaa tietoa.

Terrafamen ja Kotalahden esimerkkien valossa vaikuttaa pahaenteiseltä suunnitelman taulukon 17 arvioidut kulut. Taulukon mukaan teollisuuden ja myös kaivannaisteollisuuden ympäristölupatarpeen harkinta tai lupaehtojen päivittäminen pohjaveden suojelun kannalta hoituisi, kun siihen panostettaisiin 6000 € eli noin yksi työkuukausi koko Vuoksen vesistön alueella koko 6-vuotiskautena. Pintavedestä ei ole tietoa. Edes teollisuuden investointitarve 22 milj. € ei vaikuta lupaavalta.

Vielä pahemmalta vaikuttaa taulukon 43 toteamus, että Oravilahti-Särkilahden kohdalla ”sekoittumisvyöhykettä tarkastellaan lupamääräysten mukaan”. Mitä tämä tarkoittaa ihan selkosuomeksi? Käsittääksemme alueella ei ole ketään toimijaa, joka noudattaisi mitään lupamääräyksiä. Aiotaanko sekoittumisvyöhykettä suurentaa vai pienentää? Jos aluetta suurennetaan, tarkoittaisiko se, että sekoittumisvyöhykettä olisi sekä entisten toiminnanharjoittajien että naapureiden alueella? Jos aluetta pienennettäisiin, niin olisiko saasteita sekä sekoittumisvyöhykkeellä että sen ulkopuolella?  Kuka mahdollisesti saasteet poistaisivat? Ja miten? Takavuosina Talvivaara esitti saastuneen järven eri kerrosten sekoittamista, jota sekoittamista ainakaan laboratoriojätteillä ei saa tehdä.  Muistutamme, että 2020 julkaistussa Ympäristöministeriön ELY:ille antamassa opaskirjassa ”Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu vuosille 2022–2027 Ympäristötavoitteiden asettaminen ja ympäristötavoitteista poikkeaminen” sivulla 30 sanotaan: ”Sekoittumisvyöhykkeen määrittäminen ei kuitenkaan saa estää sitä, että muu osa pintavesimuodostumasta on asianmukaisten ympäristönlaatunormien mukainen. Sekoittumisvyöhykkeen laajuus tulee olla tarkkaan määritelty ja tavoitteena on suunnitelmallinen vyöhykkeen vähittäinen pieneneminen ja pitoisuustasojen lasku vyöhykkeen sisällä” (vahvennus meidän). Siis sekoittumisvyöhykkeen koon pitää vähentyä ja pitoisuuksien alentua eikä alueen pidä laajentua.    

 

Meidän käsityksemme mukaan pitää olla kunnollinen harkinta ennen lupaa sekä luvan jatkuva valvonta, johon liittyisi myös mahdollisuus keskeyttää toiminta ihan kuten auto voidaan pysäyttää, jos auto tai sen kuljettaja eivät täytä vaatimuksia. Valvonnan on voitava jatkua vielä sulkemisen jälkeenkin, joten luvituksessa siihen on varauduttava myös rahallisesti. Valvonnassa on voitava varautua myös häiriötilanteisiin. Myös ilmastonmuutoksen mukana tuleviin häiriöihin on varauduttava nykyistä paremmin. Valvontatarve voi olla kestää jopa 3000 vuotta, kuten Rio Tintossa, jossa sen olisi pitänyt alkaa jo noin vuonna 900 ennen ajanlaskumme alkua (Olias, M. & Nieto, J.M. 2015.  Background Conditions and Mining Pollution throughout History in the Río Tinto (SW Spain). Environments 2015, 2(3), 295–316;   https://doi.org/10.3390/environments2030295 . Rio Tinto-joki laskee Atlanttiin Cadizin lahteen ja tämän lahden pohjassa kaivostoiminnan aiheuttama kuormitus näkyy, vaikka veden laimeneminen on paljon suurempi kuin missään Suomessa, sillä pinnalla Atlantin vettä virtaa Välimereen ja pohjassa Välimeren vettä virtaa Atlanttiin. Vastaavasti Ruotsissa Gladhammarin kaivoksen toiminta lienee alkanut noin 900 vuotta siten ja sen toiminta on loppunut noin 130 vuotta sitten, mutta entisestä kaivoksesta valuu yhä metalleja läheiseen Tjursbo-järveen (Gladhammar-broschyr-2011-pdf). Molemmissa näissä tapauksissa valvonnan ja mahdollisen kunnostuksen maksavat muut kuin saastuttajat, jotka eivät maksa yhtään mitään. Miten pitkään Suomessa on ajateltu tulevaisuutta?

Taulukossa 42 on mielestämme turhaa selittelyn makua.  Elohopeaylitykset kaloissa ja siis epäorgaanisen elohopean metyloituminen johtuvat ainakin kolmesta yhtä aikaa voimassa olevasta seikasta:

1) elohopean ilmateitse tulevasta laskeumasta tai maassa jo olevasta elohopeasta,

2) veden liiasta sulfaatista ja

3) veden hapettomasta tai vähähappisesta tilasta, joka voi olla hyvin paikallistakin (tämän lausunnon sivu 6).

Elohopeaa joutuu ilmaan esimerkiksi, koska ihmiset käyttävät elohopeaa kullan erottamiseen ja ihmiset polttavat kivihiiltä ja ruskohiiltä. Elohopeaa voitaisiin poistaa, joskin se on kallista. Tässä pitäisi kuitenkin verrata kumpi on kalliimpaa savukaasujen puhdistus vai petokalojen liiallinen elohopeapitoisuus ja sen seuraukset ihmisiin. Hinnan toki maksavat eri ihmiset. Kyse on silti pääosin ihmisen toimista eikä luonnonolosuhteista. Myös veden liiallinen sulfaattipitoisuus ja hapettomuus ovat yleensä ihmisen aiheuttamia.  Sulfaatinpelkistykseen liittyvän elohopean metyloitymisen lisäksi voi hyvin olla muitakin metyloitumisen mekanismeja sekä muitakin säätelymekanismeja, joita tieteellisessä kirjallisuudessa ei nyt tunneta.

Myös kadmiumin ja nikkelin (yleensä kaivannaisteollisuuden saaste) ja erityisesti tributyylitinayhdisteiden kohdalla tuo ”luonnonolosuhde” tai tekninen peruste vaikuttavat tekosyiltä, jolla pyritään hämäämään ihmisen velvollisuus puhdistaa tai estää saastutus. Ei pitäisi luvittaa toimintaa, jota ei osata. On vaikea pitää luonnonolosuhteena sitä, että kemiallinen alkuaine ei hajoa, vaan kemiassa tunnettu aineen häviämättömyyden laki on voimassa tässäkin.

Turpeennosto

 Fosforia ja myös orgaanista ainesta valuu vesiin myös turvesoista sekä sen toiminnan aikana ja myös jälkeen. Valitettavasti vain varsinkin keväinen ja nykyään talvinenkin kuormitus jäävät usein mittaamatta niin fosforipitoisuuden, kuin erityisesti valumaveden määrän suhteen, joten kuormitusta ei voida laskea.  Myös metsäojista valuu fosforia ja orgaanista ainesta vesistöön ja valunta tässäkin voi jatkua vuosikymmeniä. Osa metsäojista on tehty entisille soille täysin turhaan, sillä kaikkiin näihin paikoihin ole koskaan edes syntynyt metsää. Esimerkiksi Nilsiän reitin itäpuolella turvamaiden ojat saastuttavat vesiä. Tämän saastelähteen suuruus voi olla tuntuvasti suurempi ja monessa tapauksessa se irrottaa veteen orgaanisen aineksen, fosforin ja typen lisäksi myös mangaania ja rautaa, joiden yhteisvaikutuksesta vesi tummuu. Joissakin tapauksissa myös metyylielohopeaa on irronnut suo-ojista.

Taulukon 17 kustannuksista hämmästyttää, että valvontaan ei ole yhtään varattu rahaa, vaikka muuten taulukko on tehty ikään kuin turvetuotantoa aiottaisiin jatkaa ikuisesti. Tässä suunnitelman kirjoittaja ei ole mukamas tiennyt, että Suomi on sitoutunut hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseen ja polttoprosessissa turve tuottaa energiayksikköä kohti jopa enemmän hiilidioksidiekvivalentteja kuin kivihiili, joten turpeenpoltolle on jo löydetty vaihtoehtoja ja niitä etsitään koko ajan. Täten turpeenpoltto on jo nyt vähentynyt ja tulee vähenemään lähivuosina.

 Liikenne huolestuttaa

 Liikenteessä seuraamme huolestuneena siltahanketta Ruotimonsaareen Varkauden kaakkoisimmassa osassa kansallismaisemaksi nimetyn Heinäveden reitin jälkeen. Saaressa on nykyään muutama harva asukas (jos yhtään). Saareen kulkijoita varten on mantereella autojen parkkipaikka ja lautta, jolla saareen pääsee. Saaresta matka mm. kouluihin, kauppoihin Kangaslammin kirkonkylään on linnuntietä 25 km ja terveydenhoitopalveluihin Varkauden keskustaan on linnuntietä 42 km.  Matkat maanteitä pitkin ovat pidempiä. Täten ainakaan yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä ei ole kyse. Varkauden asukasmäärä oli 26554 henkeä vuonna 1980 ja 20562 vuonna 2020 https://fi.wikipedia.org/wiki/Varkaus_(kaupunki), joten asukasmäärä vähenee ja tässä välissä mm. Kangaslampi oli liitetty Varkauteen. Tätä tietoa vastaan koko kaavoitusprosessia on todella vaikea ymmärtää.

Edes mantereella ei ole ollut julkista liikennettä enää vuosikymmeniä, sillä ollaan entisen Kangaslammin kunnan sivukulmilla.  Silta-asia on ollut pitkään esillä ja se on kerran jo käynyt sekä Vaasan hallinto-oikeudessa että KHO:ssa (2908/2014), jotka molemmat hylkäsivät sillan rakentamisen ja molemmat perustelivat päätöstään intressivertailussa ja totesivat yksityisen edun pienemmäksi kuin yleisen haitan. Haittaa voi tulla virtaamamuutoksien tähden sekä kalataloudelle, saimaannorpalle sekä maisemalla. Virtaama on tässä kova ja vaihteleva, sillä alueelle tulee vesiä Leppävirran, Heinäveden ja Pielisen reiteiltä sekä ajallisesti sen mukaan, mitä kullakin reitillä on satanut, sulanut   ja haihtunut. Laivamatkalla Kuopion ja Savonlinnan välillä vain Savonlinnan satamassa Olavinlinnaan menee matala silta ja tämä olisi toinen, mutta muut sillat ovat korkealla. Täten maisema tässä kohdassa muuttuisi pahasti.

Haukiveteen tulee Leppävirran reitiltä vain tyydyttävässä ekologisessa tilassa olevaa vettä ja Heinäveden erinomaisessa ekologisessa tilassa olevaa vettä. Haukiveden tämän osan kemiallinen tila on sitä vastoin huolestuttavampi. Varkauden edustalla Haukiveden kemiallista tilaa rasittavat sedimentissä olevat TBT-yhdisteet. Samoin laajalla alueella Varkauden, Rantasalmen ja Savonlinnan alueella bromattujen difenyylieetterien pitoisuudet ovat liian korkeita. Vielä nyt Haukivedessä ahventen elohopeapitoisuudet alittavat ympäristölaatunormin, mutta aluetta on silmälläpidettävä (kuva 69). Huoltamme lisää se, että voimakkaasti epäilemme säännöllisen ja riittävän tiheän valvonnan toimintaa. Emme esimerkiksi ole nähneet yhtään ainoaa raporttia, jossa eri kokoisten ja eri ikäisten Haukiveden tai muun Saimaan ahvenien kokonaiselohopeaa ja metyylielohopeaa olisi analysoitu (EU:n asiantuntijat kiinnittävät huomion metyylielohopeaan ihmistä suojellessaan https://efsa.onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.2903/j.efsa.2012.2985  ). Asiantuntemuksemme ei riitä arvioimaan esimerkiksi saimaannorpan, kuutin tai norpan sikiön elohopean tai metyylielohopean sietokykyä.  Kaiken kaikkiaan tämä vesistö on siksi herkkä, että sen kemiallista tai ekologista tilaa ei pidä heikentää eikä vesipuitedirektiivikään sitä salli.

Liikenne on muutenkin pettymys. Meillä on Vuoksen vesistön alueella monia rautateiden tai maanteiden siltarumpuja, jotka eivät salli kalan kulkua. Silti Väylävirasto ei ole näihin mitenkään puuttunut, vaikka tukkeentuneet tai särkyneet siltarummut voivat haitata myös maanteiden ja rautateiden käyttöä ja kestävyyttä. Sitä vastoin sattumalta juuri hiljan tätä kirjotettaessa Kaavin kunta sai Väylävirastolta viranomaismääräyksen, jotta sen on tehtävä junaradan yli silta moottorikelkkaliikenteelle (!) ja Kaavin kunta joutuu käyttämään siihen 315 000 €. Lumen aika on jo nyt lyhentynyt myös Kaavilla ja myös Kaavilla maantiet ovat huonossa kunnossa. Myös Kaavilla maantiet ovat yleisenä kulkuyhteytenä myös talvisin – eivätkä moottorikelkkareitit. Autot, polkupyörät ja kävely ovat paljon tavallisempia kuin moottorikelkat.

Tässä suunnitelmassa Väylävirasto esittää 815 000 € rata- ja maantiealueiden pohjavesiriskien hallintaan koko Vuoksen vesistön alueella, joka ei ole kovin paljoa ottaen huomioon, että maantiet ja jopa rautatiet kulkevat monissa paikoissa pitkin harjuja, jotka samalla ovat juomaveden lähteitä.  Ilmastomuutos todennäköisesti tulee lisäämään aikoja, jolloin maantiet ovat liukkaita, joten liukkauden torjuntaan tarvitaan suolauksen lisäksi muitakin keinoja. Tukkeentuneet tierummut me jo mainitsimme.

Viranomaistyö ja talkootyö

Yhä useammin purokunnostuksia tai rantojen siivouksia tai muita töitä tekevät erilaiset yhdistykset talkootyönä. Ne voivat tyypillisesti saada ELY-keskuksilta avustuksia 50 % ja loppu 50 % on talkootyön osuutta, jolla maksetaan mahdollista soraa, kiviä, mätiä, syvissä puroissa välttämätöntä konetyötä tai työvälineiden ja roskien pois kuljetusta yms. Ostettaessa kiviä, soraa, konetyötä tai kuljetuksia näihin menoihin lisätään vielä ALV:n 24 %. Konetyön tekevät usein paikalliset maansiirtoyrittäjät, jotka joskus tekevät osan talkootyönä, mitä ei voi pitää reiluna. Talkootyön pitää kattaa myös ALV eli nykyisellään todellisen talkootyön osuus on lähes aina selvästi yli 50 %. ELY-keskuksen rahoitus tulee vielä jälkikäteen, jolloin pienet yhdistykset joutuvat vaikeuksiin eivätkä voi lupautua hankkeisiin, jossa niiden pitää maksaa toiminnan aikana monia maksuja. Olisi kohtuullista, että talkootyöstä ei jouduttaisi maksamaan ALV: ia tai että avustus-% voisi olla esimerkiksi 80 % sekä avustuksesta suuren osan pitäisi tulla toiminnan alussa.


 

 

.