Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri

Pirkanmaa
Navigaatio päälle/pois

Asetusmuutos jäi torsoksi ‒ pienpetorautojen suojaaminen ei auta uhanalaista hilleriä

Valtioneuvosto hyväksyi lokakuun 6. päivä metsästysasetuksen muutoksen, jonka mukaan pienpetoraudat on sijoitettava suojarakenteen sisälle ja suojarakenteen suuaukko saa olla enintään 8 senttimetriä. Asetuksella pyritään estämään karhujen loukkaantumiset rautoihin. Asetus ei kuitenkaan estä hetitappavien rautojen käyttämistä, jotka eivät valitse uhriaan, ja saaliiksi voi päätyä esimerkiksi uhanalainen hilleri.

Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry antoi keväällä Maa- ja metsätalousministeriölle pienpetorautoja koskeneesta asetusluonnoksesta mielipiteen, jossa piiri esitti ratkaisuja nykyisen pienpetorautametsästyksen ongelmiin. Piiri pitää valitettavana, että tahtoa parantaa asetusta myös karhua pienempien, sivusaaliiksi päätyvien eläinlajien osalta ei löytynyt.

Nykyinen laki sallii hetitappavien rautojen käytön, jotka eivät valikoi uhriaan. Raudat voivat osua saaliseläimeen huonosti niin, että eläin jää kitumaan loukkuun pitkiksi ajoiksi. Lisäksi vieraslajien metsästäminen pienpetoraudoilla on mahdollista pelkällä maanomistajan luvalla ilman suoritettua metsästyskorttia tai tarvittavaa lajintuntemusta. 

Laki mahdollistaa siis edelleen tahattoman kärsimyksen aiheuttamisen pieneläimille ja luontokadon edistämisen sallimalla vaarantuneen hillerin metsästämisen. Hilleri tulisi välittömästi rauhoittaa, jotta lajin sukupuutto voidaan välttää.

Lue koko piirin mielipide asetusluonnoksesta tästä.
MMM:n tiedote asetusmuutoksesta.

Avauskuva: Ihastellaanko hilleriä tulevaisuudessa enää vain kuvista? Uhanalaisen hillerin alamäki jatkuu ja laji on jo vaarassa hävitä kokonaan lajistostamme.
Kuva: Rijksmuseum, CC0, via Wikimedia Commons.