Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Varsinais-Suomen piiri Paimion seudun yhdistys

Paimion seutu
Navigaatio päälle/pois

Lampaita, kesäkukkia ja Yllätysten retkireitti

Askalankosken kesä alkaa sunnuntaina 12.6. klo 12 – ja viime kesää runsaampana. Paimion seudun ympäristöyhdistys haluaa näin edistää lähiretkeilyä. Riukuaitauksessa on välivuoden jälkeen taas lampaita, ja myös Ketotalon kamarissa on perinteiseen tapaan näyttely.

Näyttelyn aihe on nimen mukainen: Paimion luontopolku – yllätysten retkireitti. Luonto- ja maisemakuvien lisäksi mukana on monille aivan tuntematon maailma, polun suo-osuuden teollinen historia. Sitä valotetaan mm. lukuisin havainnollisin piirroksin. Yhdistys on luontopolun perustajajäseniä.

Ketotalo näyttelykamareineen on auki kesäsunnuntaisin klo 12-15, poikkeuksena juhannusviikonlopun sunnuntai. Yhteistä iloa perinnemaiseman äärellä kestää koululaiskesän ajan. Kahvila on silloin auki, sään mukaan puuhellakeittiössä tai pihapuiden alla.

Mäkitervakko on kansallisen Luonnonkukan päivän teemana 19.6., ja niitäkin kukkii mm. ’Onnin rinteellä’, tietyllä osuudella perinnemaisema-alueen jyrkkää rinnettä.

Tulkaa ihmeessä käymään 😊