Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri Oulun yhdistys

Oulu
Navigaatio päälle/pois

Perjantai 15.03 on täynnä ilmastoon liittyvää ohjelmaa myös Oulussa.

Kaupungintalon edessä on tukimielenilmaus Gretalle ja ilmastotyölle. Mielenilmaukseen osallistuu eri tahoja kello 8 ja 12 välillä.

Torilla on klo 12.30-14 koululaisille suunnattu ilmastotapahtuma. Siellä nuoret voivat kertoa terveisensä päättäjille. Ympäristöjärjestöjen Korvaamaton-kampanjassa herätellään ihmisiä pohtimaan, mikä on sellainen heille korvaamaton asia, jota ilmastonmuutos uhkaa. Näitä asioita kirjoitetaan kangasviireihin, jotka ripustetaan esille. Terveiset päättäjille voi myös piirtää, valokuvata, runoilla, laulaa. Järjestäjät välittävät nuorten viestejä vaaliehdokkaille ja medialle. Tarkoitus on myös laulaa ilmastolauluja.

Ilmastopäivä jatkuu Rotuaarilla, jossa lavalla on ohjelmaa klo 15-18. Tarjolla on musiikkiesityksiä, puheenvuoroja, kahvi- ja mehutarjoilu, paneelikeskustelu, ilmastolauluja ja ilmastoterveisten keruuta kaupunkilaisilta. Tapahtuma on suunnattu kaikille kiinnostuneille ja yleisö voi ottaa mukaan myös omia kylttejä. Kello 15.15 kutsuvat rummuttajat väkeä paikalle. Kello 16.15 esiintyvät Rommakko -yhtyeestä Mika Kolehmainen, kitara ja Kari Kuivamäki, haitari.