Luonnonhenkien satupolku

Näin teet luonnonhenkien satupolun

Suomalainen luonto metsineen, vesistöineen ja kallioineen on kansanuskon ja kansantarinoiden mukaan monien luonnonhenkien koti. Luonto tarjosi elannon, joten luonnonhenkiä piti myös kunnioittaa, tai ne saattoivat suuttua. Nykypäivinä luonnonhenkien paikan ovat ottaneet muut satuhahmot.

On jo aika palauttaa luonnonhenget mukaan lasten luontoon opastajiksi.

Satupolkuohjeen kuvituksena on käytetty Luontokoulu Metsänpeiton hahmoja Luonnonhenkien satupolulla Haltiassa. Satupolun voi järjestää myös käyttämällä omia mieleisiä hahmoja. Luonnonhenkiä on lukuisa joukko. Varmasti löytyy kiinnostavia tuttavuuksia joka lähtöön!

Tarja Heikkonen, Luonnonsuojeluliiton ympäristökasvatustoimikunta

1. Sopivan luontopolkureitin etsiminen

Satupolku sopii perheluontopolkujen teemaksi sekä päiväkotiryhmien ja pienten koululaisten retkille.

Reitin pituus enintään 2 km. Helpointa on käyttää valmista luontopolkua, jos sellainen löytyy. Kierrä polku ennakkoon, ja suunnittele pysähtymispaikat ja tarvittavat rekvisiitat.

Sopivin maasto on mahdollisimman luonnonmukainen metsä, jossa voi olla myös puroja, lähteitä, kivikkoa, lahopuita, ylipäätään jotain jännittävää!

Luonnonhenkien tehtävähän on suojella ja hoitaa luontoa, puita, ihastuttavia kasveja ja luonnon eläimiä. Varsinkin metsän väen on ollut pakko sopeutua ja opetella elämään myös siivotuissa talousmetsissä, paljon lähempänä ihmistä kuin aiemmin. Aiemmin ikimetsät olivat metsän väen ominta valtakuntaa, ja luonnon kosket ja suot haltijoiden mielipaikkoja. Maahisilla ei ole ollut niin korkeita vaatimuksia.

2. Satupolun aloitus

Kun tullaan kenen tahansa kotiin, tervehditään. Ohjaajan tehtävä: ideoi lasten kanssa sopiva tervehdys luonnonhengille.

Poimikaa tuliainen luonnosta (ei kuitenkaan rauhoitettuja kasveja, tai sammalta tai jäkälää). Asettakaa tuliainen (puun lehti, kaunis oksanpala, kivi jne.) polun varteen näkyvälle paikalle. Tervehdyksen voi kehitellä itse, tai lausua ”Terve metsä, terve metsän haltijalle”. Metsän väki arvostaa kunnioittavaa tervehdystä, ja katsoo silloin tulijoita heti suopeammin silmin.

3. Luonnonhenkien kuuntelu

Metsäpolulla astutaan Tapion maille. Ohjaajan tehtävä on kertoa metsän kuninkaasta Tapiosta ja kerrata Tapion käyttäytymissäännöt. Metsän väki ei siedä meluamista, kiroilemista, riitelemistä. Puitten ja kasvien turmeleminen on kiellettyä. Nuotiopaikoilla on oltava varovainen tulen kanssa. Kuuntelutehtävä: hiljennytään kuuntelemaan ympäristön ääniä. Mietitään, mikä niistä voisi olla Tapion? Kuuluuko tuulen huminaa kuusten ja mäntyjen latvoissa, lehtien havinaa? Löytyykö ympäriltä vanhoja puita, sillä niistä Tapio pitää. Usein Tapion on sanottu olevan metsän korkuinen. Löytyykö maasta lahonneita puita, sillä nekin ovat Tapiolle arvokkaita. Onpa kansanperinteen mukaan metsän henki varoitellut nuotiolla nukkujaakin ” Nouse ylös, vanha mies panee maate”, ja kohta on vanha honka kaatunut samalle kohdalle, jossa retkeilijä on levännyt.

4. Tapion aitta

Metsää on sanottu myös Tapion aitaksi. Mitä metsä tarjoaa? Ohjaajan opastuksella tutkitaan, mitä metsä tarjoaa linnuille, eläimille, entä ihmiselle. Näkyykö eläinten jälkiä, ääni-vihjeitä? Asuisiko metsässä peräti liito-orava? Minkälaisessa metsässä se voisi viihtyä, vai asustaako metsässä tavallisia oravia? Mitä ne touhuavat?

Tutkitaan, mitä puita ympärillä kasvaa. Valitaan ainakin kolme erilaista. Kun leikin johtaja huutaa koivu! Kaikki juoksevat koskettamaan lähintä koivua. Puu on turvapaikka. Kohteisiin juostaan käskyjen mukaan. Johtaja yrittää saada jonkun kiinni, ja jos onnistuu, kiinni jääneestä tulee uusi johtaja. Välillä johtaja voi huutaa ”ukkosmyrsky”, ja silloin kaikkien on mentävä maahan istumaan tai kyykkyyn. Myrsky voi yllättää kesken juoksun tai jossain kohteessa.

Lopuksi valitaan paikan suurin puu. Keskustellaan puista ja niiden tarpeellisuudesta. Ennen ikivanha puu saattoi olla kylän pyhä puu. Annetaan metsän suurelle puulle lahja, joka voi olla metsän antimista askarreltu esimerkiksi käpykoriste.

Luetaan metsäaiheinen satu, joka voisi ilahduttaa Tapiota. Lukija voi esiintyä metsän haltijana, ja esittää sadun metsän valtaistuimelta, joka voi olla jokin korkea kohta tai iso kivi.

5. Metsänpiika

Tapion tyttäret, Metsänpiiat, ovat leikkisää väkeä, kuin sinertävä virvatuli tai maan pintaa pyyhkivä tuulenhenkäys. Niiden tehtävänä on Tapion tiukkojen määräysten mukainen metsän siivoaminen ja eläintenhoito. Onko poluilla roskia? Siivoamalla voimme auttaa Metsänpiikaa.

Onko metsässä linnuille pesätarpeita, koloja tai linnunpönttöjä? Myös väestönlaskenta on metsänpiikojen työtä. Kukapa nopeammin laskisi mäyrän kolot, ketun kolot ja linnunpesät. Osallistu laskentaan avuksi! Rajatkaa pieni alue, ja jokaiselle jokin laskentatehtävä: montako muurahaispesää, montako puuta jotain lajia, montako käpyä, jotain tiettyä kukkaa tai kasvia? Ohjaaja antaa laskemistehtävät ryhmän taitojen mukaan. Lopuksi leikkisä tehtävä: käpyjen tai tikkujen tarkkuusheitto maahan merkittyyn ympyrään.

6. Maahista etsimässä

Maastossa on hyvä olla kantoja, muurahaispesiä tai maapuita. Usein maahisten sanotaan käyttävän muurahaisten tai eläinten käyttämiä polkua. Löytyykö niitä? Maahisten sanotaan elävän maan alla, joten kannattaa tutkia kaikkea muutakin maan pinnan näkökulmasta ja mahdollisimman läheltä. Mukaa voi olla luuppeja.

Mikä voisi olla maahisen mielestä aarre: olisiko se kastepisara kasvin lehdellä, hienosti kiiltävä kiven tai sammalen pinta, maasta löytynyt linnun sulka? Esitellään aarteita toisille. Luetaan maahistarina (esimerkiksi kirjasta Taikametsä: Tarinoita ja taikoja suomalaisesta metsästä, sivu 80).

7. Mielikki Metsän emäntä ja juhla-ateria

Mielikki on tarkka ja taloudellinen, rikkaan Tapion uhkea emäntä. Mielikki näyttäytyy vain harvoin. Mielikki on ”metsän karjan” eli riistaeläinten omistaja ja hyvä hoitaja. Mielikki tuntee hyvin parantavat kasvit. Kerrotaan myös, että sitä, joka Mielikin huivin metsästä löytää, seuraa onni kaikissa hänen toimissaan!

Mielikki arvostaa kauneutta, ja koristelee kuuset talvisin kimaltavaan lumipeitteeseen, verhoaa syksyisin puut väriloistoon, iloitsee punaposkisista marjoista ja sienistä.

Tehtävänä on etsiä jokin kaunis näkymä, ja kuvata se kännykkäkameralla tai mikä vielä parempaa, liikuteltavalla kameralla eli omilla silmilläsi. Tarvitaan huiveja ja avustaja. Huivi sidotaan silmille. Pari kuljettaa ”sokon” maisemakohtaan, jossa on jotain metsän emännän silmääkin ihastuttavaa. Jos kohdetta voi koskettaa, sitä kosketaan sokkona. Sitten saa katsoa ilman huivia silmänräpäyksen, ja huivi takaisin silmille. Pari kuljettaa sokon taluttaen takaisin. Perillä saa huivin ottaa pois. Tehtävänä on etsiä ilman huivia paikka, josta kaunis kohta löytyi.

Lopuksi valitaan yhdessä mieleisin paikka eväiden syöntiin, ja pidetään juhlat Mielikin ja luonnonhenkien kunniaksi! Ja muistammehan ottaa roskat mukaan lähtiessämme, niin Mielikki, Tapio ja muut luonnonhenget ovat tyytyväisiä!

8. Oma satu, onnenhuivi tai koriste
Satupolkua voi hyödyntää myös jälkikäteen. Lapset voivat keksiä omia satuja luonnonhengistä, ja piirtää jonkin luonnonhengen. Mitä se haluaa sanoa?

Onnea tuovan huivin voi askarrella kankaanpainannalla. Voi myös askarrella luonnosta kerätyistä aarteista onnea tuovan hiuskoristeen, käpykaulakorun tai metsänhaltijan kruunun.

Lyhytvideo Suomen luonnon päivän tapahtumasta 29.8. 2015 Riihimäellä. Luonnonhenkien satupolku- teemalla metsään johdattivat Riihimäen nuorisoteatterin haltiat, peikot ja mentsänneidot. Tarjolla oli myös linturetki. Tapahtuman järjesti Suomen luonnonsuojeluliitto yhteistyössä Ekokemin kanssa.

Luonnonsuojeluliitto järjesti Luonnonhenkien satupolun Suomen luonnon päivänä 31.8.2013 luontokeskus Haltian metsämaastossa. Tapahtuman toteuttivat Luontokoulu Metsänpeitto näyttelijöineen yhteistyössä Luonnonsuojeluliiton ympäristökasvatustoimikunnan kanssa.

Kuvat: Jetro Stavén
Luonnonhenkien satupolkuohjeen teksti: Tarja Heikkonen

Lyhytvideo Suomen luonnon päivän tapahtumasta 29.8. 2015 Riihimäellä. Luonnonhenkien satupolku- teemalla metsään johdattivat Riihimäen nuorisoteatterin haltiat, peikot ja mentsänneidot. Tarjolla oli myös linturetki. Tapahtuman järjesti Suomen luonnonsuojeluliitto yhteistyössä Ekokemin kanssa.

Tietoa ja tarinoita luonnonhengistä:

• Metsänhaltiat, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983
• Haltijoitten mailla, maahisten majoissa, WSOY, Elina Ranta-Maija Ranta,1996
• Taikametsä, Tarinoita ja taikoja suomalaisesta metsästä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2000 (kirjassa myös tarinoita eläimistä)
• Peikot, keijut ja haltijat, Minerva, Eero Ojanen, Ari Jokinen 2007
• Näkki, Perhemediat 2008 (Kirjasarjassa myös muita luonnonhenkiä)
• Lumoava haltijakansa, Karisto, Marjut Hjelt, Jaana Aalto 2011
• Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja, Mervi Koski, Karisto 2008
• Eläinaiheista tietoutta ja leikkejä löytyy Tarinoita metsästä -oppimateriaalista.