Sijainti: Pääsivu / Luonnonsuojelija / Lehtiarkisto / 2018 / 2/2018 / Metsienkäyttö ennen ja nyt

Metsienkäyttö ennen ja nyt

Metsienkäyttö ennen ja nyt

Toimittanut Hannu Toivonen, kuvat Jyri Mikkola, Hannu Toivonen ja Felix Siivonen

Vuonna 1948 kiellettiin muut kuin avohakkuisiin perustuvat metsänkäsittelymuodot. 2010-luvulla toivotaan, että jatkuvaan kasvatukseen perustuva metsänhoito leviäisi käytäntönä. Kaksi metsiensuojelijaa kertoo, mitä vuosikymmenten aikana on tapahtunut.

Metsät hakattiin sellukattiloihin

Metsiensuojelu vaatii pitkää pinnaa ja joskus on jaksettava jankuttaa väsymiseen asti. Vuosien varrella metsistämme on käyty ankaraa kamppailua. 

Sodan jälkeen jälleenrakennusaikana Suomessa katsottiin, että kansa ja talous on saatava jaloilleen hinnalla millä hyvänsä. Uusia tehtaita nousi joka puolelle, ja se tiesi metsiemme käytön hurjaa lisääntymistä. Tilannetta pahensi vuoden 1948 harsintajulkilausuma, joka käytännössä kielsi muut kuin avohakkuisiin perustuvat metsänhoitomuodot.

Olin huolissani tilanteesta. Yleisesti epäiltiin, etteivät laajat avohakatut metsät pohjoisessa uusiudu lainkaan. Kyllä ne lopulta uusiutuivat, mutta kesti jopa
40–50 vuotta ennen kuin puut lähtivät kunnolla kasvamaan  – paljon pidempään kuin mitä oli sanottu. Myös uhanalaisista lajeista puhuttiin paljon: jo silloin tiedettiin, että jos metsien käyttö jatkuu voimakkaana, monet metsien lajit, kuten kololinnut ja monet kääpälajit ovat vaarassa.

1960-luvulla luonnonsuojeluväki heräsi kunnolla puolustamaan metsiämme. Teimme maastoselvityksiä ja asioista keskusteltiin sekä kirjoiteltiin eri foorumeilla.

1970-luvulla ryhdyimme pelastamaan metsiämme laatimalla erilaisia suojeluohjelmia, kuten kansallispuistojen kehittämisohjelman. Aluksi kaikki kohteet eivät menneet läpi, mutta sinnikkyys palkittiin: 30 vuotta myöhemmin lähes kaikki ohjelman kohteet on suojeltu kansallispuistoiksi tai muina suojelualueina.

Avohakkuita on jatkettu vuosikymmenestä toiseen. Vasta vuoden 2014 uuden metsälain voimaantulon myötä muutkin metsänhoidon menetelmät kuin avohakkuut sallittiin. Jatkuva kasvatus tuli jälleen mahdolliseksi, mutta sen yleistymisessä on vielä tekemistä. Siinä hakkuiden yhteydessä metsästä poistetaan lähinnä isoja tukkipuita, jolloin metsä jää peittoiseksi ja hyvälaatuista puuta jää kasvamaan.

Jatkuvan kasvatuksen hyvä puoli on pehmeämpien luontovaikutusten lisäksi se, että sillä saadaan hitaasti kasvanutta laatupuuta puuseppien ja muiden korkean jalostusasteen tuotteita valmistavien käyttöön. Viljelymetsien tuottama pehmeämpi, pieniläpimittainen puu kelpaa lähinnä selluteollisuuteen. 

Tällä hetkellä olen huolissani biotalouden tolkuttomista laajennushankkeista. Jos kaikki kaavaillut hankkeet toteutuvat, metsämme joutuvat tiukille. Positiivista on kuitenkin se, että 1980-luvulta lähtien myös metsäammattikunnan piirissä metsillä on alettua nähdä muutakin arvoa kuin puun tuottaminen.

Esko Joutsamo
Suomen luonnonsuojeluliiton pääsihteeri 1973–2003


Avohakkuille on vaihtoehto

Metsänhoidossa on tehty menneinä vuosikymmeninä virheitä, mutta niihin ei pidä takertua. Ne on tehty ja niistä voidaan oppia. 

Asiat eivät usein muutu kerralla tai nopeasti, mutta muutos on väistämätöntä – se luo toiveikkuutta. Moni päättäjä etsii kuitenkin tällä hetkellä porsaanreikiä puunkäytön lisäämiseksi. Oma toiveikkuuteni tulee ihmisiltä, jotka elävät metsien vieressä ja joille ne ovat tärkeitä. Metsät ovatkin monille suomalaisille sielunmaisemia, paikkoja, joihin liittyy tärkeitä muistoja aina lapsuudesta alkaen.

Avohakkuiden myötä emme menetä pelkästään arvokkaita metsiä – samalla katoaa side itsellemme tärkeään metsään ja siihen liittyviin hetkiin ja tunteisiin.

Avohakkuita täytyisikin merkittävästi vähentää ja korvata jatkuvan kasvatuksen menetelmällä. Tähän iso osa metsänomistajista olisikin jo valmis, mutta tietoa ei ole helposti saatavilla. 

Myös valtion tuet pitävät yllä tasaikäismetsätalouden ja avohakkuiden rakenteita. Nyt tuetaan investointeja, jotka vaativat suuria määriä puuta, vaikka tukien pitäisi mennä tutkimukseen ja korkean jalostusasteen tuotteiden suuntaan. 

Jatkuvassa kasvatuksessa on monia hyötyjä avohakkuisiin verrattuna. Se tarjoaa paremmat oltavat metsälajeille. Ilmastonäkökulmasta on hyvä, että maaperää ei muokata, jolloin maaperän hiilivarasto säilyy. Se on parempi myös vesistöjen ja virkistyskäytön kannalta. Jatkuvassa kasvatuksessakin on huolehdittava esimerkiksi siitä, että metsään jää riittävästi lahopuuta. Eikä se korvaa koskaan suojelua.

Etelä-Suomen metsiensuojelutilanne on todella heikko, pohjoisessa tilanne on vähän parempi. Osa metsistä tulisi jättää pystyyn jo pelkästään hiilivarastomielessä. Tulevina vuosina suojeltujen metsien osuus pitäisi saada nostettua 17 prosenttiin. Nyt olemme takamatkalla. Uhkaamme jäädä jälkeen myös METSO-ohjelman tavoitteista ellei sen rahoitusta korjata. Nykyinen hallitus on leikannut metsiensuojelurahoja kovalla kädellä.  

Täytyy muistaa, että lopulta jaamme suunnan luonnon kanssa: ihmisen hyvinvointi kulkee samaa rataa luonnon hyvinvoinnin kanssa.

Paloma Hannonen
Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija

 

Allekirjoita kansalaisaloite: avohakkuuthistoriaan.fi

Julkaistu Luonnonsuojelijassa 2/2018. Lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu. Liity: sll.fi/liity