Sijainti: Pääsivu / Luonnonsuojelija / Lehtiarkisto / 2017 / 4/2017 / Täällä asuu rauha

Täällä asuu rauha

Täällä asuu rauha

Teksti Laura Rantanen, kuvat Ritva Kovalainen

Kemiönsaari tarjoilee kappaleen kauneinta kansallismaisemaa retkeilijälle, joka osaa luoda itse omat polkunsa. Valmiiksi tehtyjä reittejä alueella ei ole, mutta Purunpään saaristoluonto ja näkymät ovat ruhtinaallinen palkkio pienestä vaivannäöstä.

Sähköpostissa meitä odottavat tulo-ohjeet: ”Tavataan Kesätien risteyksessä puomilla. Kävelen sinne vastaan. Tulen meloen paikalle, ja jätän kajakkini Finnvikeniin.” Viestin lähettäjä on luontomatkailun parissa työskentelevä Sanna-Mari Kunttu, joka katselee Purunpäätä useimmiten mereltä.

Kuntulla on kumppaninsa kanssa asunto Taalintehtaan kylän keskustassa. Taalintehtaalta on Purunpäähän pyöräilymatka, joten Kunttu käy siellä säännöllisesti retkeilemässä. Nyt innokas melonnan harrastaja on lupautunut oppaaksemme maastoon, jossa ei ole lainkaan valmiiksi tehtyjä polkuja. 

Turusta ajaa reilun tunnin Kemiönsaaren Purunpäähän, ja mystinen Kesätien risteys puomeineen löytyy yllättävän helposti. Puomin takaa hymyilee Kunttu norjalaisvillapaidassaan ja reppu selässään. Auto jätetään hiekkatien päähän. Mukana on myös 7-vuotias poikani, ja reitti on suunniteltu hänen jaksamistaan silmälläpitäen.

Rämpiessäni Kuntun perässä ylös sateen liukastamia kallioita mietin silti hetkittäin omankin kuntoni kestävyyttä. Luonnontilainen, syksyinen rantametsä on suomalaista luontoa parhaimmillaan. Tekisi mieli jäädä poimimaan sieniä ja silittämään sammalta, mutta valokuvaaja ja opas pitävät kokeneina metsänkävijöinä sen verran reipasta vauhtia yllä, että joudumme tekemään töitä pysyäksemme heidän perässään.

Valokuvaaja Ritva Kovalainen asuu itse Kemiössä ja tuntee Purunpään hyvin. Hän on Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen Kemiönsaaren Luonnon puheenjohtaja. Myös Kunttu on yhdistyksen hallituksessa. 

Meduusan hautajaiset

Jos Purunpäässä retkeilee ilman opasta, on alueeseen helpoin lähteä tutustumaan kipuamalla ensin korkeimmalle kohdalle, Glasbergetille. Sieltä avautuu näköala Saaristomeren kansallismaisemaan ja alueen hahmottaa kokonaisuutena.

Glasbergetille löytää kävelemällä Kesätien ris-teyksestä muutaman kilometrin hiekkatietä pitkin melkein sen päähän asti ja lähtemällä sitten tien oikealta puolelta metsään.

Me jätämme näköalapaikan retken kohokohdaksi ja käymme ensin katsomassa sääksenpesää ja kuolevia meduusoja. Loppusyksyn lauantai on ihmeellisen kirkas. 

”Äiti, tule meduusan hautajaisiin”, huutaa lapsi ja hyppää kiveltä toiselle. Ranta on meduusoja täynnä. Noita ihmeellisiä hyytelömäisiä pikkupetoja, joista korvameduusa on Itämeren ainoa ”oma” meduusa. Meduusat ovat eläneet maailman merissä jo satoja miljoonia vuosia, ja syksyisin ne kerääntyvät joukkokuolemaan rannikkovesiin.

Kalliolammikossa on yksinäinen meduusa, jonka lapsi haluaa hyvästellä henkilökohtaisesti sen elinkaaren pian päättyessä. ”Hei hei, meduusa.”

Hautajaisissa ihmisvieraille tarjoillaan keksejä. Meduusa on tainnut lounasplanktoninsa ja pikkukalansa jo saalistaa. Meidän matkamme jatkuu takaisin lähes koskemattomaan rantametsään. Tällaisen yhtenäisen, rakentamattoman rantametsäalueen säilyminen tuntuu ihmeeltä.

Metsien kohtalo auki

Ihme rantametsän säilyminen ei ole. Kunttu, Kovalainen ja muut luonnonystävät ovat puolustaneet näitä metsiä, kun alueen omistava kulttuuriyhdistys Konstsamfundet on useammankin kerran ollut aloittamassa alueilla hakkuita. Purunpään yli 350 hehtaarin niemestä taideyhdistys omistaa pari sataa hehtaaria.

Syksyllä 2014 kemiönsaarelaiset ja kauempanakin asuvat luonnonystävät huolestuivat, kun Konstsamfundet suunnitteli hakkaavansa yli 10 hehtaaria Natura-alueella sijaitsevia merenrantametsiä. Arvostelun seurauksena taideyhdistys lupasi jäädyttää hakkuut ja arvioida uusissa suunnitelmissaan myös suojeluvaihtoehtoa. Se lupasi tiedottaa, kun suunnitelmat ovat selvät, mutta aloittikin hakkuut kaikessa hiljaisuudessa. 

Viimeisimmät hakkuut Konstsamfundet aloitti alueella kaksi vuotta sitten. Tarkoitus oli hakata metsiä noin 40 hehtaaria. 52 kulttuurivaikuttajaa vetosi metsien suojelun puolesta, ja rantametsät saatiin toistaiseksi suojeltua hakkuilta. 

Tällä hetkellä Konstsamfundet odottaa Naturaan kuuluvien rantametsien osalta suojelutarjousta ELY-keskukselta. Tarjouksen perusteella kulttuuriyhdistys aikoo tehdä päätöksen rantametsien kohtalosta.

Kiitän mielessäni jokaista aktiivia, jonka ansiosta voin nyt tallustella jäkälämatolla ja katsoa merta puiden takana. Näissä metsissä on pesimäaikaan vilskettä. Retkeilijät ovat tavanneet paikalta kangaskiurun, tiltaltin, kulorastaan, metsäviklon, pikkutikan, kivitaskun, sääksen, kehrääjän, pikkulepinkäisen ja paljon muita lintulajeja.

Taattu rauha

Laskeudumme metsästä alas rantakallioille. Purunpään kalliot ovat niin täydelliset, että niille tekisi mieli jäädä loikoilemaan pidemmäksikin aikaa. Lapsi päättää tehdä juuri niin. Sanaakaan sanomatta hän käy pötköttämään kallion syliin ja katselee siitä hiljaa merelle.

Kysyn Kuntulta, miksi juuri Purunpää innoittaa niin paljon, että kaikista maailman luontokohteista hän palaa juuri sinne yhä uudestaan. Entä mikä paikassa vetoaa Kovalaiseen, joka on julkaissut metsäkuviaan Purunpäästä kirjassa Suomalainen aarniometsä?

Yksi yhteinen inspiraation lähde on maisema, joka avautuu Purunpäästä merelle. Mannervyöhyke vaihtuu suoraan avoimeksi ulappavyöhykkeeksi, mikä on Saaristomerellä poikkeuksellista. Rakentamaton ranta viehättää. Jylhän kallion päällä vartioivat vanhat ikiaikaiset käkkärämännyt, jotka ovat juurtuneet peruskallion koloihin ja muovautuneet saariston tuulissa.

”Purunpää ei ole helppo retkikohde, koska merkittyjä polkuja tai retkeilyrakenteita ei ole. Maastokin on haastavaa korkeuserojen vuoksi. Muita ihmisiä tapaa Purunpäässä todella harvoin, joten paikka on omiaan retkeilijälle, joka nauttii luonnonrauhasta ja on valmis löytämään omat polkunsa upeille kohteille”, Kunttu kuvailee.

Toisaalta maasto ei ole ollenkaan mahdotonta kulkea, olemmehan liikkuneet suhteellisen sujuvasti lapsen kanssa. 

Täydellisessä luonnonrauhassa on jotain melkein taianomaista. Aikoinaan oli toisin. Krogaruddenissa on toiminut keskiajalla krouvi, ja tarkkasilmäinen voi edelleen löytää kalliohakkauksia.

Kun olemme kivunneet iltapäivän päätteeksi Purunpään korkeimmalle kohdalle, olen kiitollinen, että säästimme sen viimeiseksi. Edessä avautuu Saaristomeri, ja tämä kansallismaisema voittaa mielestäni Kolin maisemat 6–0. 

Kunttu on juuri kertomassa, miten on kouluttautunut retkiluisteluohjaajaksi ja aikoo tulevaisuudessa tuoda ryhmiä luistelemaan näihin maisemiin, kun hän hihkaisee kesken lauseen ilosta. Merellä näkyy pikkuinen piste, joka lähestyy meitä saaren edustalta.

Purunpään puukansa

Piste paljastuu Kuntun elämänkumppaniksi, joka on lähtenyt melomaan saaresta puolisoaan vastaan. Hän on Panu Kunttu, WWF:n metsäasiantuntija. Pariskunta aikoo vielä samana iltana meloa muutaman tunnin matkan ja yöpyä sitten sopivassa saaressa. 

Purunpää on paitsi melojien suosiossa, myös valittu monesti vuoden parhaaksi siikapaikaksi. Seuraavalla kerralla otan kalastusvälineet mukaan. Sillä seuraava kerta tulee. Niin minulle kuin meille kaikille. 

Maisema on lumoavan kaunis. Mietimme, miten sen saisi säilymään sellaisena. Kovalainen ja Kunttu kertovat pohtineensa asiaa paljonkin. Vaikka paikka on hurmaava ja ainutlaatuinen juuri tällaisena, ilman valmiiksi tallattuja polkuja ja opasteita, voisi lisääntyvä virkistyskäyttö kuitenkin lisätä omistajien ymmärrystä Purunpään suojeluarvosta ja tuoda tuloja matkailun kautta metsän hakkaamisen sijaan.

Vastaavaa maisemaa ei ole toista missään maailmassa. Kauneus on niin väkevää, että se nostaa melkein kyyneleet silmiin. Jos tänne tulisi turisteja saasteiden harmaannuttamista suurkaupungeista, olisi kokemus heille varmasti vähintään yhtä voimakas.

”Purunpää voisi tulevaisuudessa olla paitsi metsätaloudelta turvassa oleva luonnonsuojelualue, myös kestävän luontomatkailun ja etenkin hiljaisuusmatkailun kohde”, Kunttu miettii katsellessaan koko ajan kasvavaa pistettä.

Hiljaisuus. Todella. Sen arvo on monelle vielä luonnon itseisarvoakin vaikeampi tunnistaa. Tai ehkä jossain kohtaa elämää lakkaamme ymmärtämästä. Lapsi tajuaa ilman ohjaustakin. Saavuttuamme illalla kotiin hän ottaa puheeksi meduusan hautajaiset.

”Meduusat osaavat tulla kaikkein kauneimpaan ja rauhallisimpaan paikkaan kuolemaan. Ne olivat hyvät hautajaiset.” 

Meduusoille. Onneksi eivät Purunpäälle. Palaamme talvella, kiipeämme kalliolle katsomaan rantametsää, joka on siinä yhä. Niin kuin on ollut satoja vuosia. Purunpään puiden suku. 

 

Luontohelmi: Purunpää 
Kuvailu: Merellistä kansallismaisemaa. Lähes koskematonta rantametsää, kallioita, suota ja vedenalaisluontoa. Alueelta voi bongata monipuolisesti lintuja ja esimerkiksi hylkeitä.
Aktiviteetit: Melonta, kalastus, sienestys, patikointi ja henkeäsalpaavien maisemien fiilistely. Talvisin hiihto, lumikenkäretket, retkiluistelu. Useita sopivia rantautumispaikkoja venelijöille. Ei merkittyjä polkuja tai retkeilyrakenteita. Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys järjestää muutamia ohjattuja retkiä vuodessa: kemionsaarenluonto.fi
Sijainti: 60°0′29.699″N, 22°23′6.878″E
Lisätietoa: 100luontohelmea.fi/helmi/purunpaa



Julkaistu Luonnonsuojelijassa 4/2017. Lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu. Liity: sll.fi/liity