Sijainti: Pääsivu / Luonnonsuojelija / Lehtiarkisto / 2017 / 2/2017 / Paratiisi pinnan alla

Paratiisi pinnan alla

Paratiisi pinnan alla

Teksti & kuvat Paula Humberg  Vedenalaiskuvat Pekka Tuuri

Kiteen Valkiajärvi on yksi Suomen sadasta luontohelmestä. Todellinen helmi se onkin: järvi on Suomen kirkkaimpia. Ihmeellistä tunnelmaa lisäävät poikkeuksellisen kesyt kalat ja ravut.

Metsässä kiemurteleva tie on huhtikuussa niin paksun sohjon peitossa, että lyhyestä matkasta huolimatta perillepääsy alkaa paikoin epäilyttää. Viimeisen mutkan kohdalla katseen uskaltaa jo siirtää maisemaan. 

Ulla ja Jari Lindberg ovat valmiita sukeltamaan.
Puiden takaa avautuu tavanomainen näkymä: Kiteen Valkiajärvi muistuttaa kevättalvella mitä tahansa suomalaista pikkujärveä, kuin lumen peittämää peltoa. Valtatie 6 kulkee alle kilometrin päässä, ja järveä reunustaa mäntymetsä, jota on vastarannalla harvennettu reippaalla kädellä. On selvää, ettei olla erämaassa.

Jotain erityistä tässä paikassa silti on, sillä jäällä häämöttää nytkin ihmishahmoja. Eivätkä he ole pilkkijöitä.

Hiljaisuutta kylmässä vedessä

Valkeaa taustaa vasten erottuu musta kolmio, josta pilkistää kahden sukeltajan päät. Toinen niistä on juuri katoamassa upoksiin sukelluslaitteiden kohina mukanaan. 

”Häntä ei sitten näekään tuntiin”, sanoo avannon reunalla seisova Ulla Lindberg Joensuun Urheilusukeltajista. Valkiajärvi on Keski-Karjalan Sukeltajien sukellustukikohta.

Avannossa ui vielä vapaasukellusta harrastava Janita Kulkula. Hän on Valkiajärvellä ensimmäistä kertaa ja kertoo mielellään ensivaikutelmiaan. Hän on kokeillut jäänalaista sukellusta vasta kerran aiemmin, Päijänteellä. Siellä näkyvyys oli kolmisen metriä, mihin verrattuna Valkiajärven näkyvyys tuntuu Kulkulasta uskomattomalta. 

Itse asiassa Valkiajärvi on poikkeuksellisen kirkas verrattuna melkeinpä mihin tahansa suomalaiseen järveen. Olosuhteista riippuen ilman lamppua pärjää ainakin 15 metriin asti ja 30 metriinkin tulee vähän valoa.

Kulkula on ollut avannossa puoli tuntia, ja hänen sormensa ovat kohmeessa. Vaatteidenvaihdon jälkeen hän hytisee kylmästä, mutta kasvoilla on tyytyväinen ilme.

Talvi on rauhallista vuodenaikaa vedenpinnan alla. Hiljaisuus korostuu vapaasukelluksessa, jossa ei käytetä hengityslaitteita. Kalat ovat hakeutuneet lämpimämmän veden perässä syvemmälle, ja järvi on kuin unessa. Jäässä, veteen kaatuneissa puissa ja valossa riittää silti ihmeteltävää. 

Sukeltaja tutkii lampun valossa ahvenen mahtavan kokoista mätinauhaa. Pituutta sillä oli yli kaksi metriä, kun normaalisti pituus jää 30 senttiin.
”Talvella sukelletaan yleensä selällään siten, että voi katsella jäätä alta käsin”, Kulkula selittää. ”Täällä ei tiedä miten päin olisi, koska kaikkialla on niin paljon katsottavaa.”

Hän kertoo, että hämärään tottumattomilta silmiltä kestää hetken huomata, miten häkellyttävää vedenalainen valo on. Jään alla on suuria, peilimäisiä ilmakuplia ja pienempiä jääkuplia, joita voi poksautella rikki kuin kuplamuovia. 

Avannon muoto piirtyy pohjaan valoisana kolmiona. Erityisen hieno hetki on Kulkulan mukaan se, kun nousee syvyyksistä ja vedenpinta alkaa lähestyä. Silloin ei kuule mitään, mutta näkee sekä taivaan että avannon ympärillä olevat ihmiset.

Vierailulle kalojen maailmaan

Sukellusvuorossa pian olevat Ulla Lindberg ja hänen miehensä Jari Lindberg penkovat farmariauton takatilasta varusteita esiin. Valkiajärvi innostaa vuodesta toiseen myös Lindbergien kaltaisia kokeneita sukeltajia. He käyvät täällä kymmeniä kertoja vuodessa. Yhtenä syynä ovat kesyt kalat ja ravut.

Järvessä elää ainakin ahvenia, haukia ja mateita. Särkikaloja tai simpukoita ei tiettävästi ole. Ulla Linberg kertoo, että kalapaljoutta hämmästyy joka kerta. Etenkin kesä- ja syysöinä järvi tuntuu kuhisevan elämää, kun kalat laskevat entistä lähemmäs ja ravut tulevat esiin koloistaan. 

Rapujen saksia on kuitenkin syytä varoa, ja joskus ahvenetkin yltyvät uhittelemaan uteliaille sukeltajille. Ulla Lindberg muistelee, kuinka kerran iso ahven lähti yllättäen tulemaan häntä kohti kaikki evät levällään. Hän ehti juuri ja juuri ottaa kuvan pikkupokkarillaan. Otos onnistui niin hyvin, että se on kotona seinällä.

Eräänä kesänä rantaveteen kaatui iso koivu, jonka vihreä lehvästö keinui vedessä siivilöiden valoa unenomaisesti. Lehdet katosivat hiljalleen, mutta jäljelle jääneestä rungosta tuli kolmen hauen vakituinen koti. 

”Kalat ovat kuin kavereita”, Jari Linberg sanoo kiskoessaan kuivapukua ylleen. 

Siksi Ulla Lindbergiä harmittaa, että joku oli käynyt järvessä harppuunoimassa suuren ahvenen.

Lisää mökkitontteja?

Valkiajärven asukkaat ovat kunnioittaneet järven luontoa, mutta tulevaisuus huolettaa sukeltajia ja paikallisia luonnonsuojelijoita.

sukeltajat2.jpg
Tarja Kokko on nousemassa avannosta Heikki Kokon ja Jari Lindbergin avustuksella. Varusteet painavat kymmeniä kiloja.
Rannan kaavoituksesta on väännetty kymmenen vuotta. Keski-Karjalan Luonto ry:n puheenjohtaja Kari Antikainen kertoo puhelimessa, että tällä hetkellä UPM-Kymmene on saamassa läpi suunnitelmansa neljästä mökkitontista. 

Ne tulisivat sukeltajien käyttämän rannan lähistöön ja vaikeuttaisivat sukeltajien pääsyä tutuille paikoille. Lisäksi on mahdollista, että tonttien valumavedet rehevöittäisivät järveä. Valkiajärven vesi on peräisin lähteestä ja vaihtuu hyvin hitaasti.

Antikainen korostaa, että suunnitellussa kaavassa tärkeimpänä uhkana on laajemman alueen luonnon merkittävä muuttuminen. Valkiajärven läheisyydessä on usean kylän alueella paljon pieniä erämaisia järviä ja lampia, jotka tulisivat melko tiiviisti rakennetuiksi. Osa maankäyttö- ja rakennuslakiin liittyvistä tarpeista on jätetty kaavassa huomiotta: siitä puuttuvat esimerkiksi yleiset virkistyspaikat kuten uimarannat ja venevalkamat.

Valkiajärvestä voitaisiin periaatteessa tehdä yksityinen vedenalainen suojelukohde, mutta säännöistä olisi sovittava yhdessä kaikkien vesialueiden omistajien kesken. Suomessa ei ole vastaavaa kohdetta, joten Antikaisen mielestä asia on pohtimisen arvoinen.

Erikoinen kulkusammaleläin

Kymmenien kilojen painoiset varusteet tekevät Lindbergien kävelystä kömpelöä. Kummankin selässä keikkuu kaksi keltaista paineilmapulloa. 

Ennen kuin Lindbergit solahtavat avantoon he auttavat vedestä ylös toisen sukeltajapariskunnan, Tarja ja Heikki Kokon

Kokkojen koira Martta juoksentelee avannon ympärillä. Se on tottunut sukeltajien seuralainen eikä huolestu veteen häviävistä ihmisistä, mutta on vastassa jokaista pinnalle palaavaa.

”Ei siellä kovin kova meno tällä hetkellä ole”, Tarja Kokko sanoo viitaten eläimiin. 

Hän näki vain posliinisammakon, joka nököttää pohjassa makaavan soutuveneen keulassa. Talvella avannosta ei voi lähteä kauas, vaan he seurailivat köydellä merkittyä harjoitusrataa. Kirkkaus tekee Valkiajärvestä erinomaisen sukelluskurssipaikan.

Heikki Kokko kertoo sukeltaneensa täällä vuodesta 1988 lähtien, mutta järven ainutlaatuisuus on tiedetty paikallisten sukeltajien keskuudessa luultavasti jo 1970-luvulla. 

Vaikka Valkiajärven suosio perustuu pitkälti veden kirkkauteen ja lajisto on tavallista, yksi erikoisuus täältä löytyy, nimittäin kulkusammaleläin (Cristatella mucedo). Se on pieni selkärangaton otus, joka muodostaa hyytelömäisiä kolonioita. Pitkiä pajunkissoja muistuttavat koloniat kiinnittyvät esimerkiksi vesikasvien pintaan, jossa ne siivilöivät vedestä ravintoa. 

Kulkusammaleläin talvehtii sammaleläimille tyypillisenä statoblastina, eli eräänlaisena kotelovaiheena. Kolonioita alkaa kehittyä vasta alkukesällä. Suomessa lajin muista esiintymispaikoista on huonosti tietoa.

Järven tarinan maisemaa

Vaihdettuaan kuivat vaatteet päälleen kaikki viisi sukeltajaa kerääntyvät nuotion ympärille lämmittelemään ja valmistelemaan eväitä. Jaloissa pyörivä Martta katselee toiveikkaasti Janita Kulkulan leipää. 

Ulla Lindberg innostuu kuvailemaan valoa: ”Siitä tulee ihan käsittämättömiä fiiliksiä. Tuntuu kuin olisi tyhjän päällä.” 

Ulla Lindberg innostuu kuvailemaan valoa: ”Siitä tulee ihan käsittämättömiä fiiliksiä. Tuntuu kuin olisi tyhjän päällä.” 

Hän kertoo jaksavansa ihailla pelkkiä pohjan muotoja aina uudestaan ja uudestaan, koska valo vaihtelee niin paljon.

Lindbergin ilme vakavoituu, kun keskustelu välillä kääntyy järvelle tuleviin mökkeihin. Valkiajärvi on vasta hiljattain tullut laajemmalle yleisölle tutuksi suositun Järven tarina -dokumenttielokuvan myötä. Järvi on yksi Suomen sadasta luontohelmestä, jotka Luonnonsuojeluliitto on valinnut Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. 

Järvellä käy laitesukeltajien lisäksi snorklaajia ja melko paljon ulkomaalaisia turisteja. Pieni toivo kaavan perumisesta on olemassa, sillä Keski-Karjalan Luonto ry on valittanut siitä hallinto-oikeuteen. Myös muutama sukellusseura on tehnyt valituksen pelkästä Valkiajärven osuudesta.

Ennen lähtöä Ulla Lindberg esittelee vielä sukelluspaikan vieraskirjaa. Se on täynnä hymiöitä ja positiivisia kommentteja. Eikä ihme – tämä on lukuisissa muissa vesissä sukeltaneen Linberginkin lempipaikka. 

LUONTOHELMI: Valkiajärvi
Kuvailu: Valkiajärvi on yksi Suomen kirkasvetisimmistä järvistä. Se on enimmillään 34 metriä syvä, eikä lamppua tarvitse välttämättä tuossakaan syvyydessä. Vaakanäkyvyys on 10–30 metriä. 
Aktiviteetit: Valkiajärvi on hyvä sukelluskohde. Siellä voi myös snorklata, mutta ranta syvenee melko äkisti. Haukien ja ahventen tarkkailuun parasta aikaa on heinä-elokuu, jolloin kalat liikkuvat rannan tuntumassa. Mateita ja rapuja kannattaa etsiä kivenkoloista.  
Sijainti: Valkiajärvi sijaitsee Valtatie 6 lähellä vajaa 10 km Puhoksesta etelään.
Keski-Karjalan Sukeltajat ry:llä on rannalla sukellustukikohta, jossa on laituri, wc ja nuotiopaikka. Paikalle pääsee kääntymällä Siikavaaran kohdalta Himontielle, jota ajetaan 1,5 km verran. Himontieltä käännytään pienelle metsätielle, joka päättyy rantaan. Tukikohdan koordinaatit ovat N62.022594, E29.870058. keskikarjalansukeltajat.f
Myös Puhokset Sukeltajat ry:llä on sukellustukikohta Valkiajärven rannalla. sites.google.com/site/puhoksensukeltajat
Lisätietoa: 100luontohelmea.fi/helmi/valkiajarvi

Julkaistu Luonnonsuojelijassa 2/2017. Lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu. Liity: sll.fi/liity