Sijainti: Pääsivu / Luonnonsuojelija / Lehtiarkisto / 2016 / 3/2016 / Malja Julkunevalle

Malja Julkunevalle

Malja Julkunevalle

Teksti ja kuvat Hanna Kaisa Hellsten

Pohjanmaalla suokiistakin on suurta. Julkunevan turvetuotantoluvasta
on väännetty lähes 20 vuotta.

"Kotitalo on täsä.”

Metsuri Hannu Saari on asunut lähes koko ikänsä Räyringissä Keski-Pohjanmaalla. Lapsuuden koti on saman tien varrella kuin nykyinenkin asuinpaikka. Talo vilahtaa, kun ajamme kylän läpi. 

Matka jatkuu pieniä metsäteitä kohti Julkunevaa – suota, jonka ottamista turvetuotantoon on vastustettu lähes kaksikymmentä vuotta. 

Loppumatka mennään hitaasti, sillä tiellä on kiviä väisteltävänä. Tämä on onneksi Saarelle tuttua, ja pahempiakin tienpätkiä on tullut koluttua. Lopulta pysähdymme nuoren männikön laitaan. 

”Nämä ovat serkkupojan metsiä, joita olen itse ollut kaatamassa.”

”Nämä ovat serkkupojan metsiä, joita olen itse ollut kaatamassa.”

Metsätalous hienon suoalueen laitamilla tarkoittaa Saaren mukaan aivan eri luokan muutosta kuin turvetuotannon käynnistäminen. Metsät kasvavat takaisin sellaisen ajan sisällä, jonka ihminen voi omana elinaikanaan vielä havaita. Turpeenkaivun jäljiltä suoluonto ei palaudu koskaan ennalleen. 

Julkuneva on arvokas aapa- ja keidassuokokonaisuus. Alueella pesivät teeri, kurki, kapustarinta, suopöllö, liro, pyy ja joutsen. Pohjanmaan piirin mukaan siellä pesi vuonna 2006 myös uhanalainen metsähanhi. Perhoskartoituksessa suolta tavattiin valtakunnallisesti uhanalainen luumittari ja alueellisesti uhanalaiset rahkahopeatäplä ja suonokiperhonen. 

Jos Julkuneva otettaisiin turvetuotantoon, siihen valitut osat ojitettaisiin ja kuivattaisiin. Joka vuosi suolta jyrsittäisiin ja kuljetettaisiin pois noin 100 000 kuutiota turvetta. Tuotanto kestäisi noin 20–30 vuotta. Toiminnasta syntyisi jonkin verran pöly- ja meluhaittoja varsinkin kesäaikaan, mutta Vapon mukaan se ei haittaisi, sillä lähin rakennus sijaitsee tuotantoalueelta reilun puolen kilometrin päässä. 

Alue tunnetaan

Julkunevalle pääsee helpoimmin kulkemalla kiinteistön rajaa pitkin. Poikkeamme lyhyesti katsomaan Saaren löytämää muinaismuistomerkkiä. Kivikasan päällä on vanha kanto, joka kertoo siitä, että muodostelma on ollut paikallaan vähintään 1800-luvulta asti. Muistomerkistä ei kuitenkaan löydy mainintaa mistään.

”Tämä saattaa olla jopa pronssikaudelta. Tuo yksi murikka on siirtynyt, mutta katso, tämä reuna on aivan suora. Siitä tietää, että tämä on ihmisen käden jälkeä.”

Saari tuntee alueen kuin omat taskunsa. Hän myös työskentelee luonnossa. Alueen tuntemisesta onkin paljon hyötyä metsurin työssä.

”Minun ei tarvitse pyytää ketään suojelemaan vastaan tulevia arvokohteita. Voin huomioida ne itse.”

Matka jatkuu avosuon reunalle. Sieltä käyvä tuuli karkottaa kesän paarmat ja hyttyset, jotka ovat metsän suojassa käyneet ahneesti kulkijoiden kimppuun.

Näkymä nevalle avautuu upeana. Saari kertoo, että kyseessä on viimeinen avosuo Räyringin länsiosassa. Tämä sai aikanaan kyläkunnan vastustamaan alueelle suunniteltua turpeenottoa. 

Viimeisimpänä ihmisen toimena suon reunoja on nakertanut peltojen raivaus. 

Pitkä tarina

Julkunevan suokiista alkoi jo 1980-luvun alussa, kun Valtion polttoainekeskus hankki Pohjanmaalta laajoja suoalueita turpeenottoa varten. Yhtiö oli aloittanut turvetuotannon vain viisi vuotta aikaisemmin, ja halu uusien tuotantoalueiden hankkimiseen oli kova.

Suojelukiistan ensimmäinen erä käynnistyi vuonna 1998, kun Vapo teeetti ympäristövaikutusten arvioinnin 450 hehtaarin turvetuotantoalueesta. Vuonna 2004 Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi luvan 366 hehtaarin suuruiselle turpeennostoalueelle. Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri valitti päätöksestä välittömästi. 

Sen jälkeen alkoi varsinainen flipperipeli. Lupahakemus on käynyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa jo kahdesti, josta se on palautunut aluehallintovirastolle 2010 lopussa. Vapo veti hakemuksen kertaalleen pois vuonna 2012. Muutosten jälkeen hanke laitettiin uudelleen vireille.

Toukokuussa 2016 Pohjanmaan piirin aktiivien vuosikymmenten sitkeä työ vihdoin palkittiin, kun Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei myöntänyt lupaa turvetuotantoon Vapon uuden hakemuksen perusteella. Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri juhlisti tapahtunutta julkaisemalla videon, jossa piirin puheenjohtajana toimiva Saari juo kuohuviiniä saappaat suossa. 

Sen jälkeen Vapo on tosin valittanut päätöksestä 42 hehtaarin kokoisen alueen osalta. Suunniteltu turvetuotantoalue on kutistunut noin kymmenekseen alkuperäisestä. 

”Jonkinlainen vastaveto oli odotettavissakin. Nyt turvetuotantoalue on sen verran pieni, että turvekaivoksen perustamiskustannukset ovat suhteessa korkeat"

”Jonkinlainen vastaveto oli odotettavissakin. Nyt turvetuotantoalue on sen verran pieni, että turvekaivoksen perustamiskustannukset ovat suhteessa korkeat", Saari arvelee. 

Hän epäilee, kiinnostaako Vapoa lähteä asian kanssa vielä kertaalleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Paikallistoimijat sitkeinä

Julkunevan turvaaminen turvetuotannolta on ollut pitkä ja raskas prosessi. Välillä asiassa on ollut tiukempia rypistyksiä, välillä suvantovaiheita. Aihe on myös vaikuttanut kylän ihmisiin, ja vuosien varrella monet ovat väsyneet kiistaan. Ajan saatossa jotkut ovat saattaneet myös vaihtaa puolia, ja kanta Julkunevan turvetuotantoon on vaikuttanut jopa peltojen vuokraussopimuksiin.

Saari pitää Luonnonsuojeluliiton vahvuutena sitä, etteivät suuret ja pitkät kamppailut ole pelkästään paikallisten voimien varassa. Lupavalitukset monissa oikeusasteissa vaativat asiantuntemusta ja jatkuvuutta. 

”Vapon kaltaisella suuryrityksellä on varaa vuosikymmeniä kestäviin oikeustaisteluihin. Voisin sanoa, että yhden kylän asukkaat voidaan tällaisella väsyttää, mutta kokonaista liittoa ei.”

”Vapon kaltaisella suuryrityksellä on varaa vuosikymmeniä kestäviin oikeustaisteluihin. Voisin sanoa, että yhden kylän asukkaat voidaan tällaisella väsyttää, mutta kokonaista liittoa ei.”

Pohjanmaan piiri on aktiivinen: viimeisen viiden vuoden aikana on tehty lähes 150 valitusta ja lausuntoa, joista suuri osa käsittelee turvetuotantolupia. Vaikka välillä piirin näkemyksiä ei ole huomioitu, on työ silti ollut kannattavaa. 

Vesi ratkaisee

Julkunevan keskiosa on säilynyt luonnontilaisena. Pitkissä kumppareissa pystyy liikkumaan hetteikköä kohti. Välillä tottumattoman saappaan varsi hörppää hieman vettä. Suurin osa suomalaisista soista ei enää ole luonnontilaisia tai edes sen kaltaisia, sen verran tehokkaasti niitä on käsitelty. 

Julkunevan suojelukiistassa vesitalous on näytellyt tärkeää osaa. Suokokonaisuuden keskellä virtaa luonnontilainen noro, jota ei vesilain mukaan saa vaarantaa. Ojittaminen muuttaa suovesien virtausta ja päästää kiintoaineen liikkeelle. Turvemoska valuu läheisiin vesistöihin ja hajoaa, mikä kuluttaa happea. Suon lähellä sijaitsee Porasenjoki, joka on saukon elinaluetta ja virkistyskalastajien ilon aihe. Se kärsisi turvetuotannosta, sillä se on matala, kalkkipitoinen joki.

Julkunevan kiistan viimeisin erä käytiin juuri turvetuotannon vesistövaikutuksista. Toukokuussa tulleessa aluehallintoviraston päätöksessä todettiin, ettei ympäristö kestä lisäkuormitusta. Yhteispäästöt saattaisivat pilata alapuolisen vesistön, jonka tilaa pitäisi pikemminkin parantaa. Vapo perustelee luvasta tekemäänsä valitusta sillä, ettei turvetuotannon aiheuttama lisäkuormitus vesistöihin ole merkittävä. 

”Vapon mielestä Lappajärveen sopii vielä kuormitusta”, sanoo Saari, jonka mielestä hyväkuntoisten vesistöjen pilaamiselle ei ole tarvetta. 

Vetelissä kastuu

”Montako minuuttia menee, ennen kuin tuo rajuilma on niskassa? Kymmenen?” kysyn Saarelta, kun olemme päässeet suon keskiosaan. 

”Näyttäisi, että pikemminkin kymmenen sekuntia”, Saari sanoo. 

Samassa voimakas sadekuuro rummuttaa suon keskiosan veden rypyliäiseksi. Kastumme läpimäriksi. Rämmimme takaisin autolle, silmälasit huurustuvat. 

”Onneksi on tuttu reitti”, Saari vitsailee. 

”Loppukaneettina tästä koko prosessista voisi todeta, että Julkunevan puolustajien ansiosta eivät räyrinkiläiset joudu elämään suotta”

Kaadan saappaista pois ruskeaa suovettä ja käännän paidan kuivaksi. Reissu on kuitenkin kastumisen arvoinen. Avosuo on aina upea näky – ja varsinkin, kun näkee sen päälle vyöryvät synkät pilvet. 

Julkunevalle tulevaisuus näyttää valoisalta.

”Loppukaneettina tästä koko prosessista voisi todeta, että Julkunevan puolustajien ansiosta eivät räyrinkiläiset joudu elämään suotta”, Saari veistelee.  


Lue muista suovoitoista: Soita saadaan turvaan yksi kerrallaan