Sijainti: Pääsivu / Luonnonsuojelija / Lehtiarkisto / 2015 / 3/2015 / Yksi juttu taloudesta

Yksi juttu taloudesta

Kauppatieteiden tohtori Timo Järvensivu haluaa murtaa talouden ylivallan ja nostaa luonnon etusijalle.

Teksti Jouni Tikkanen
Kuva Teemu Kuusimurto

Timo Järvensivu ei muista mitään tiettyä hetkeä. Hänen havahtumisensa nykyisen talousmallimme mahdottomuuteen liittyi yleisemmin siihen aikaan, kun hän oli valmistunut kauppatieteiden tohtoriksi, kun hän oli jo naimisissa ja toinen lapsikin oli tulossa. 

Elämä alkoi tuntua valmiilta. 

Järvensivu muistaa jutelleensa veljensä Paavon kanssa, joka viimeisteli omaa väitöskirjaansa samalta laitokselta. He alkoivat pohtia, olisiko tämä tässä: oli luettu markkinointia ja taloustieteitä, ja nyt jatkettaisiin Aalto-yliopiston tutkijoina tai mentäisiin töihin johonkin firmaan. 

Arvot olivat kiinnostaneet jo aiemmin. Järvensivu oli lukenut Sarasvuon Sisäisen sankarin ja muutamia muita kirjoja. Hän muistaa miettineensä ensin vähän pinnallisesti, mikä elämässä on tavoittelemisen arvoista ja minkä takia teemme työtä. Nyt nuo kysymykset syvenivät. 

Kauppatieteiden tohtorina hän tiesi, että työtä tehdään, jotta saadaan talouskasvua. Tämä vastaus ei enää riittänyt. Järvensivu alkoi esittää professoreille jatkokysymyksiä: 

Miksi talouskasvua tarvitaan? 

Koska tarvitaan hyvinvointia, he vastasivat. 

Ovatko talouden kasvu ja hyvinvoinnin kasvu siis sama asia? 

Ei… eivät ole. Eihän bruttokansantuotteen kasvu sinällään ole tärkeää vaan hyvinvoinnin kasvu. 

Voiko bruttokansantuotteen kasvusta sitten tinkiä? 

Ei oikeastaan. Onhan se kuitenkin taustalla hyvinvoinnin kasvussa. 

No entäs, kun tutkimusten mukaan käytämme aivan liikaa luonnonvaroja. Pitäisikö meillä olla vaihtoehtoinen suunnitelma? 

Ei… ulkoiskustannukset saadaan kyllä haltuun, kunhan vain järjestetään päästökauppa ja verotus kuntoon. Se on poliittinen, ei taloustieteen ongelma. 

Ulkoiskustannuksilla professorit tarkoittivat muun muassa ympäristöongelmia. Järvensivu huomasi, että he pyörittelivät kehäpäätelmiä ja sysäsivät ongelmansa poliitikoille, jotka vuorostaan eivät tehneet mitään. Näin siksi, että jos ulkoiskustannusten hinta nostettaisiin niin korkealle, että asialla olisi todellista vaikutusta, talouskasvu hidastuisi. Taloustieteilijät ovat opettaneet meille kaikille, että talouden on ensin kasvettava, ja vasta sen jälkeen meillä on vara ajatella ihmisten ja luonnon hyvinvointia. 

Järvensivu huomasi, että näin ei voi enää olla. Että meidän aikanamme luonnon on tultava ensin. 

Degrowthin synty 

Havahtumisen yhtenä seurauksena Timo Järvensivu perusti veljensä kanssa blogin nimeltä degrowth.fi. Tuolla sivulla he kertovat pitkän aikavälin tavoitteensa: 

  1. Talouden kulttuurinen ylivoima kumoutuu – talous palautuu itseisarvosta välineeksi. 
  2. Taloudellinen tuotanto saavuttaa tasapainon ekologisen ja sosiaalisen ympäristön kanssa. 
  3. Talousjärjestelmä uudistuu sellaiseksi, että se ei lähtökohtaisesti eriarvoista eikä kriisiydy kasvuttomuuden myötä. 
     

Rohkeita päämääriä. Järvensivut eivät kuitenkaan pyri niihin yksin, vaan ne ovat kansainvälisen degrowth-liikkeen tavoitteita. Oikeastaan ne ovat yhtä kuin degrowth. Sanalle on ehdotettu monia eri suomennoksia, kuten ei-kasvu, laskutalous ja kohtuutalous, joista yksikään ei ole aivan tarkka. Tässä jutussa käytämme sanaa ”kohtuutalous”, koska jokin sana on valittava, ja koska kohtuutalous on hyvä käsite. Suomalaiset tajuavat sen heti: kohtuus kaikessa, taloudessakin. 

Kohtuutalouden juuret ovat vuoden 1973 öljykriisissä ja vuotta aiemmin julkaistussa Kasvun rajat  -raportissa, jossa Rooman Klubin palkkaamat tutkijat loivat pitkän aikavälin ennusteita maailman tilasta. Viimeistään niiden myötä alkoi hahmottua, että rajallisella maapallolla ei riittäisi luonnonvaroja rajattomasti, jos väestö, kulutus ja talous aina vain kasvaisivat. 

Kasvu on itse luotu pakko.

2000-luvulla Maan kantokyky onkin monin osin ylitetty, ja me elämme velaksi. Kulutamme vuosittain puolentoista maapallon edestä luonnonvaroja, eikä suunta näytä ainakaan paranevan. Olemme aiheuttaneet kuudennen sukupuuttoaallon ja ajaneet ilmaston kaaokseen. 

2000-luvun alussa ranskalainen taloustieteen professori Serge Latouche nostikin kasvun rajat uudelleen keskusteluun alkamalla puhua décroissancesta, degrowthista. Latouchen mukaan käsite oli sanapanos, kasvupuheen rattaisiin heitettävä kapula, jonka on tarkoitus aiheuttaa häiriötä. Sitä kasvutalouden olisi vaikea kaapata omakseen ja alkaa myydä enemmän, niin kuin se tekee poikkeuksetta kaikille kauniille ja hyvää tarkoittaville ideoille. Ei-kasvusta ei saa kasvua tekemälläkään. 

Itse degrowth-liike laajeni kuitenkin 2000-luvun alussa nopeasti Italiaan, Espanjaan, Britanniaan ja Kanadaan. Ranskassa perustettiin jopa degrowth-puolue. 

Suomeen liike tuli viiveellä, samaan aikaan kun Järvensivut alkoivat kirjoittaa blogiaan. Räväkkä alku vuonna 2010 oli samalla liikkeen huippukohta. Luonnonsuojeluliitto järjesti Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla Kasvu murroksessa -konferenssin, jonne saatiin kolme supertähteä: Serge Latouche sekä britti Tim Jackson ja kanadalainen Peter Victor. Lehdet kirjoittelivat. Valtionvarainministeri Jyrki Katainen myönsi audienssin. 

Lyhyen kuherruskuukauden jälkeen degrowth eli kohtuutalous painui kuitenkin samaan marginaaliin, josta se oli tullut. 

Oliko ajoitus huono? Vuoden 2009 finanssikriisi oli saanut ihmiset pohtimaan talousjärjestelmämme järkevyyttä, mutta paradoksaalisesti se teki kasvun pakosta jopa entistä pakottavamman. Mitään välihuutoja ei haluttu kuunnella, kun köhivään kasvukoneeseen lapioitiin lisää polttoainetta. Kiisteltiin vain siitä, miten kasvu käynnistettäisiin uudelleen. 

Miksi talouden pitää kasvaa? 

Kohtuutalouden esittämä peruskysymys on edelleen hyvä: miksi talouden pitäisi kasvaa? 

Vastatessaan Timo Järvensivu alkaa kuulostaa niiltä professoreilta, joilta hän itse on asiaa kysellyt. Hän sanoo, että niin kauan kuin ihmisten määrä lisääntyy tai me haluamme nostaa elintasoamme, jostakin täytyy tulla sen kakun, joka jaetaan. Kakku ei voi pienentyä kuin siinä tapauksessa, että jakaisimme vähää tasaisemmin ja ymmärtäisimme, että hyvinvointi on muutakin rahaa ja tavaroita. Taloustiede kuitenkin olettaa ihmisten aina haluavan itselleen paremman aineellisen elintason, joten tämä ei vaikuta mahdolliselta. 

Kulutamme puolentoista maapallon edestä luonnonvaroja. 

Asia on toisin, jos meille sittenkin riittää vähempi.

Järvensivun mukaan taloustiede ei silti välttämättä pidä kasvua tavoitteena. Kasvu voi olla myös väistämätön seuraus ihmisten kekseliäisyydestä, joka synnyttää yhä tehokkaampia autoja, induktioliesiä, tietokoneita ja ledivalaisimia. Tehokkuus luo tuottavuutta, joka johtaa varsin vaikutusvaltaisen näkemyksen mukaan talouden kasvuun.

Mutta kasvu on myös lukko. Se on pakko, jonka olemme itse luoneet ja josta emme pääse helposti irti. Järvensivun mukaan koko yhteiskuntamme lukitsee talouskasvuun velka. 

Raha on aina velkaa joltakin jollekin. Se on velkasuhde, joka on alun perin luotu pankissa tyhjästä tietokoneen nappia painamalla. Siksi palkkamme on maksettu velalla ja talomme ja asuntomme on ostettu velaksi. Mökistä voi olla velkaa, samoin autosta, kattoremontista ja veneestä. Yritykset ovat tehneet investointinsa velaksi, ja valtiolla on velkaa, joka on luotu pankeissa ja jonka valtio on sitten lainannut itselleen vaikkapa sairaaloiden ja teiden rakentamiseen. 

Kaikki tuo velka on maksettava takaisin korkojen kanssa, mikä on mahdollista vain, jos rahaa on joskus tulevaisuudessa käytettävissä enemmän kuin nyt. Korkoihin tarvitaan talouskasvua. Voimme pyrkiä kasvuttomaan talouteen vain, jos velkoja maksetaan pois tai aletaan antaa anteeksi, niin että pankkeja omistavat sijoittajat kärsivät tappionsa nahoissaan. 

Toinen kahlitseva tekijä on se, että talouden kasvu hallitsee kulttuuriamme ja ajatteluamme. Olemme tottuneet siihen, että palkat nousevat ja että jos tänä vuonna voimme lentää kaksi kertaa vuodessa Thaimaahan, kymmenen vuoden päästä niin voi tehdä neljästi. Siihen tarvitaan talouskasvua. Aivan ensiksi kohtuutalous haluaakin katkaista  tämän päätämme puristavan vanteen.  

Kolmen kehän mallit 

Mikään Järvensivun henkilöhistoriassa ei ennustanut, että hän päätyisi pohtimaan näitä asioita. 

Hän ei kokenut nuorena ympäristöherätystä. 

Hänen perheellään ei ollut erityistä luontosuhdetta; patikointia ei harrastettu. Häntä ei pantu edes partioon. 

Järvensivun isä on lääkäri yksityisellä sektorilla ja äiti teki uransa terveydenhuollossa julkisella puolella. Lapsuus oli kaupunkilainen, turvattu ja tasainen. Järvensivu harrasti kitaransoittoa ja uintia ja eteni onnellisessa sumussa kohti tulevaisuuttaan kauppatieteilijänä. 

Käytännössä kohtuutalous tarkoittaa, että pitää ymmärtää maapallon rajallisuus.

Perhetausta vaikutti kuitenkin siihen, että hän alkoi tutkia verkostojohtamista juuri sosiaali- ja terveysalalla. Näin hänestä tuli yrittäjä, joka nykyisin konsultoi sairaaloita johtamisessa. 

Toistaiseksi Järvensivun on ollut vaikea sovittaa arkityötään verkostojohtamisen tutkijana ja konsulttina siihen aktivismiin ja tutkimukseen, jota hän harrastaa kohtuutalouden alalla. Kauppatieteilijän taustasta on kuitenkin hyötyä, koska hän tuntee tarkkaan taloustieteen perusteet ja tietää, ettei se uusklassinen taloustiede, jota päättäjämme kuuntelevat, ole ainoa taloustiede. Se on vain se taloustiede, jota he kuuntelevat. 

Uusklassinen taloustiede on painanut merkkinsä muun muassa kestävän kehityksen käsitteeseen, joka tunnustetaan aika laajasti Euroopan unionin toiminnassa, Suomen valtion organisaatioissa tai vaikka Pekka Himasen Sinisessä kirjassa. 

Järvensivu selittää, että kestävä kehitys hahmotetaan usein kolmen ympyrän – talouden, sosiaalisen hyvinvoinnin ja luonnon hyvinvoinnin – muodostamana kolmiona. Yhteiskunnan tasapainon pitäisi löytyä kolmen ympyrän keskeltä, sieltä, missä ne leikkaavat. Todellisuudessa talouskasvusta huolehditaan kuitenkin ensin, sosiaalisesta hyvinvoinnista jos pystytään ja luonnosta ei käytännössä ollenkaan, koska siihen asti ei uusklassisessa ajattelussa koskaan ehditä. 

Niin sanottu ekologinen taloustiede pitää tärkeysjärjestystä hölmönä. Sen mukaan sosiaalinen hyvinvointi voi todellisuudessa nousta vain luonnonvarojen riittävyydestä ja talous voi toimia vain niissä rajoissa, jotka sosiaalinen pääoma mahdollistaa. Ekologisessa taloustieteessä ympyrät piirretään sisäkkäin, ja talous on niistä pienin. Tämä on hyvin keskeinen ajatus kohtuutalouden taustalla. 

Mitä on tehtävä 

Käytännössä kohtuutalous tarkoittaa, että pitää ymmärtää maapallon rajallisuus, Järvensivu sanoo. 

Toiseksi meidän kaikkien pitää tajuta olevamme kokonaisia ihmisiä, hän jatkaa. Oravanpyörässäkin pitää ottaa sen verran aikaa omaan ajatteluun, ettemme koskaan ole "vain töissä" vaan aina samaan aikaan myös isiä, äitejä, lapsia tai luontoharrastajia. Jos nimittäin havahdumme siihen, että olemme tekemässä jotakin päätöstä "vain työntekijöinä", päätös on suurella todennäköisyydellä väärä. 

Yritysten roolia kohtuutalous tahtoo kohtuullistaa. Jos nimittäin hyväksymme sen taloustieteilijöiden usein hellimän ajatuksen, että yritysten ainoa tehtävä on takoa voittoa, niiltä pitäisi johdonmukaisesti kieltää kaikki osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon. Pelurien ei koskaan pidä antaa osallistua pelisääntöjen luomiseen, Järvensivu sanoo. 

Mielikuvamainonta pitäisi kohtuutalouden näkökulmasta kieltää kokonaan. Vallitseva uusklassinen taloustiedekin olettaa, että ihminen on rationaalinen, laskeva olento, joten miksi edes sen nimissä sallimme sellaisen mainonnan, jonka ainoa tehtävä on ihmisten rationaalisen päätöksenteon ohittaminen? Mielikuvamainonta on hyvän markkinatalouden vastaista, Järvensivu huomauttaa. 

Taloustieteissä kohtuutalouteen siirtyminen tarkoittaisi muun muassa sitä, että niin sanotut ulkoisvaikutukset, kuten ympäristöhaitat, pitäisi ottaa tosissaan. Pitäisi myöntää, ettei lajien monimuotoisuuden, hiilinielujen, puhtaan juomaveden tai vaikka lehtometsän rahallista arvoa voi kerta kaikkiaan laskea. Siksi talouskasvu on riskipeliä. 

Kaikki edellä sanottu yhdessä tarkoittaa Järvensivun mukaan sitä, että jokainen elämämme taso on läpeensä poliittinen. Politiikasta irrallisia saarekkeita ei ole, ja kaikkein vähiten irrallaan on talous. 

Valtakunnan politiikassa luonto ja ihmisistä huolehtiminen pitäisikin hänen mielestään nostaa etusijalle ja talous ohjaavana voimana panna palvelemaan näitä kahta. Talous ei tällöin välttämättä lähde laskuun, Järvensivu sanoo, mutta sekin riski on otettava. Kasvun tavoitteleminen ei meidän aikanamme saa olla enää itseisarvo. 

Sitä se kuitenkin on, muun muassa Suomen nykyiselle hallitukselle. Timo Järvensivu on lukenut Sipilän hallituksen hallitusohjelmaa ja tunnistaa sieltä tuttuja sanankäänteitä: Suomen hallitusohjelma viittaa kestävään kehitykseen, mutta se laimentaa jo aiemmin vesittyneen käsitteen lopullisesti. Kestävä kehitys muuttuu hallituksen suussa "kestäväksi kasvuksi". Enää ei vaivauduta esittämäänkään, että luonnon tai ihmisten hyvinvointi voisivat olla kovin merkityksellisiä. Vain talouskasvun on jatkuttava. 

Ihminen omassa pyörässään 

Järvensivu pitää kohtuutaloutta ennen kaikkea kyseenalaistamisen välineenä, jonka avulla me voimme hypätä pois siitä, mitä nyt sokeasti teemme. 

Omassa elämässään hän ei ole vielä hypännyt kovin kauas, mutta tietoisuus kasvun rajoista on kyllä muuttanut häntä. Kun Järvensivu joitakin vuosia sitten havahtui kasvun rajoihin, hänen ekologinen omatuntonsa alkoi herätä. 

Järvensivu päätti järjestää työnsä yhden vuoden kuluessa niin, että hän voi luopua autosta, ja hän myös luopui. Hän luopui paljolti lentämisestä, mutta ehdoton hän ei tahdo olla: syksyllä tytär pääsee kymmenvuotismatkalleen toivomaansa maahan, Kreikkaan. 

Järvensivu alkoi pitää päiväkirjaa, jossa hän kyselee aika ajoin itseltään: onko tämä, mitä teen juuri nyt, hyväksi maailmalle ja minulle? 

Päiväkirjan avulla hän on hypännyt pois kauppatieteilijän oravanpyörästä. Hän on hypännyt omaan pyöräänsä, jossa tutkimus, konsultintyö ja aktivismi yhdistyvät. Se pyörä pyörii yhä kiivaammin, mutta sitä hän ei edes tahdo pysäyttää, koska sellaisessa pyörässä, joka on laajemmin merkityksellinen, ihminen pyörii mielellään. 

  

Mitä se on?

Kohtuutalous eli degrowth on aatesuunta sekä kansainvälinen liike, joka tahtoo syrjäyttää talouskasvun yhteiskuntaa hallitsevana ideologiana. Tähän tavoitteeseen se pyrkii 
1) vastustamalla talouden ideologista ylivaltaa, 
2) tutkimalla vaihtoehtoisia talousjärjestelmiä sekä 
3) vähentämällä kulutusta teknologisen kehityksen rinnalla. 

Lähteet: degrowth.fi sekä Serge Latouche: Jäähyväiset kasvulle 2010
Lue Luonnonsuojeluliiton kohtuutaloushankkeesta:  sll.fi/kohtuutalous