Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Lapin piiri

Lappi
Navigaatio päälle/pois

Tule kuulemaan ja keskustelemaan lähiluonnon linnuista

Lähiluonnon lintujen tarkkailu on mieleistä puuhaa. Tarkkailun lisäksi moni meistä auttaa oman pihan ja lähialueen lintuja rakentamalla linnuille pönttöjä ja ruokkimalla lintuja talvisin. Muutokset lähiluonnossa, ilmastonmuutos ja luontokato vaikuttavat pihapiirien lintujen elinoloihin. Mitä lintuja kylissämme ja taajamissamme viihtyy? Millaisia muutoksia viime vuosina on nähty lintujen esiintymisissä? Miten voisimme tukea lintujen pesimistä ja elinympäristöjen säilyttämistä omassa kunnassa ja kaupungissa? Lähiluonnon linnuista meille kertoo Ismo Kreivi Lapin lintutieteellisestä yhdistyksestä. Aikaa on varattu myös keskustelulle.

Tänä talvena olemme kuulleet että Lapissa ja muualla Suomessa on nähty jopa lunneja. Ne eivät yleensä kuulu lappilaisen kaupunki- tai kylämaiseman lintuihin. Tervetuloa kuulemaan ja katsomaan mitkä kuuluvat ja mitä niille kuuluu!

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Paikka: Rovaniemen kansalaistalon Väärti-sali, osoite Rovakatu 23.