Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Lapin piiri

Lappi
Navigaatio päälle/pois

Kestävän metsätalouden kehittämisen yhteistyöhanke edistää metsien kestävää käyttöä Suomen Lapissa, Pohjois-Ruotsissa, sekä Murmannin ja Arkangelin alueilla Venäjällä.

Hankkeessa pyritään löytämään ratkaisuja Barentsin alueen metsätalouden kehittämiseen ja uusiin haasteisiin liittyen ilmastonmuutokseen, tuottavuuteen ja talouteen, huomioiden metsien monimuotoisuuden ja hiilivarastojen turvaamisen.

Hankkeen aikana kartoitetaan ja koostetaan materiaalia olemassa olevista kestävistä metsienkäyttömenetelmistä Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Kartoitettuja käytäntöjä esitellään hankkeen partnereille ja muille sidosryhmille hanketapaamisissa.

 

Esittelyt kestävistä metsänkäyttömenetelmistä koostetaan hankkeen aikana perustettavalle web-sivustolla sidosryhmien käyttöön. Metsätaloussektorin kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja kestäviä metsätalouskäytänteitä kokeillaan hankkeen pilottialueilla Venäjällä ja Ruotsissa.

 

Hankkeen puitteissa järjestettävien seminaarien ja tapaamisten avulla pyritään lisäämään vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä metsäalan eri sidosryhmien välillä.

Suomen Lappi, Pohjois-Ruotsi, Pohjois-Norja ja Luoteis-Venäjä on samaa puuntuottoaluetta. Pohjois-Suomeen suunnitteilla olevat biotehdashankkeet vaikuttavat puun kysyntään koko Barentsin alueella.

Jopa metsien onnistunut suojeleminen yhdessä maassa johtaa välittömästi hakkuupaineen kasvuun rajan toisella puolella.

Rajat ylittävällä yhteistyöllä pyrimme edistämään metsien kestävää käyttöä koko Barentsin alueella.

Hanketta vetää WWF-Arkangeli Venäjältä, ja partnereina ovat mukana Suomen Luonnonsuojeluliiton Lapin piirin lisäksi Ruotsin maataloustieteellinen yliopisto (Swedish University of Agricultural sciences), Ruotsin Metsähallitus (Swedish Forest Agency) ja ILIM metsäyhtiö Venäjältä.

Kolmevuotinen IMPRESS -hanke käynnistyi syksyllä 2019, ja se päättyy 30.9.2022. Hankkeen budjetti on yhteensä lähes miljoona euroa, josta Suomen Luonnonsuojeluliiton Lapin piirin osuus on 150 000 €. Hanketta rahoittaa Kolarctic CBC -ohjelma, jonka rahoitus koostuu EU:n rahoituksesta ja Suomen, Ruotsin ja Norjan kansallisista osuuksista.

Kuvat luontokuvaaja Jaakko Alatalo, Lapin piirihallituksen jäsen