Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Karjalan piiri Lappeenrannan seudun yhdistys

Lappeenranta
Navigaatio päälle/pois

Linnoituksen perinteisellä kasviretkellä suunnataan historiaa kukkiville valleille, joko Pallon tai kaupunginlahden puolelle kesän aikataulusta ja kasvitarjonnasta riippuen. Sotatulokkaiden, ikiaikaisten taikayrttien ja tärkeiden ravinto- ja maustekasvien ohella tarjolla on kirjava joukko ketojen ja niittyjen kasveja. Retkellä todennäköisesti sivutaan alueella olevaa kulttuuri- ja luontopolkua, jolla voi myös omatoimisesti tutustua Linnoituksen historialliseen kasvimaailmaan.

Kaupungin ydinkeskustaan sijoittuva linnoitusniemi on ensimmäisen Salpausselän osana ollut todennäköisesti karua ja kuivaa mäntykangasta, jonka alkuperäinen asujaimisto on lähes tyystin hävinnyt ihmistoiminnan jalkoihin. Alkuperäinen pintamaa on vuosisatojen saatossa saanut päälleen hiekkaa, kivi- ja tiilimurskaa sekä ruoppaus- ja rakennusjätettä. Kun Linnoituksessa kaivellaan maata, sieltä löytyy lähes poikkeuksetta ihmisen luita – ja kaivantojen penkereiltä yhtä varmasti hullukaalia. Lajin vanhimmat tiedot Lappeenrannasta ovat 1850-luvulta, mutta hullukaali lienee satoja vuosia vanhempaa perua, sillä alueen asutushistoria ulottuu 1500-luvulle, ehkä jopa 1400-luvulle. Ruotsinvallan aikana niemen länsipuolinen Lapvedenranta oli tärkeä kauppapaikka. Rantaan ja harjurinteille sijoittunut varhainen asutus ja karjanhoito rehevöittivät maaperää samalla kun alueelle kulkeutui lääke-, hyöty- ja ravintokasveja. Kun Linnoitus siirtyi Venäjän vallan alle 1743, sotaväen hevosrehun ja viljan mukana idän aroilta saapui paljon tulokkaita, idänharmio ja idänulkopalko niistä leimallisimpina. Sittemmin kasvilajeja on tullut varsinkin maantie- ja rautatieliikenteen mukana. Linnoituksen länsipuolella Rapasaareen kulkeva rautatie kuljetti kasveja vuodesta 1875 vuoteen 2001, jolloin se purettiin entisöityjen bastionien tieltä.

Kattavin Linnoituksen kasvillisuudesta tehty selvitys on pro gradu -työ 1960-luvulta. Sen yhteydessä ”Linnanmäeltä” kirjattiin noin 250 kasvilajia. Vanhan asutuksen seuralaisia olivat mm. hukanputki, kamomillasaunio, kylämaltsa, mustakoiso, pihakurjenpolvi, rautanokkonen ja terhi. 1980-luvulla länsirinteillä tehdyt arkeologiset kaivaukset valottivat jo suurelta osin kadonnutta kasvilajistoa aina 1600-luvulle saakka. Maakerrostumien kasvijäänteistä ja idätyskokeista tunnistettiin 115 lajia, joista alle puolet (47) oli Linnoituksessa yhä hengissä. 1990-luvun alussa alueelta löytyi noin 225 kasvilajia. Edellä mainitut 1960-luvun kasvit olivat poissa, mutta uusina tulokkaina havaittiin mm. hietalituruoho, kanadankoiransilmä, kaunokainen, kissankita, komealupiini, rikkanenätti sekä rohto- ja valkomesikkä.

Viimeisin kasvikartoitus tehtiin kesällä 2018. Lajisto osoittautui yhä monikerroksiseksi. Vanhat hyötykasvit ovat elävää kulttuuriperintöä, joka vie kulkijan vuosisatojen taakse kertoen ihmistoiminnan vaiheista alueella. Säännöllinen niitto, vaikkakin liian aikaisin tehtynä, on ylläpitänyt valleilla ja aukioilla niitty- ja ketokasvillisuutta, joka on laajamittaisesti taantunut maatalouden muutosten myötä. Linnoituksen valliniityt onkin arvioitu maakunnallisesti tärkeiksi perinnebiotooppien lajeille. Vallit ovat myös luonnonsuojelun kannalta tärkeitä uhanalaisten kasvien elinympäristöjä.