Sijainti: Pääsivu / Vapo rikkoo ympäristölupia turvesoilla

Vapo rikkoo ympäristölupia turvesoilla

Luonnonsuojeluliitto Keski-Suomi tiedottaa 5.12.2017

Vapo oy vaatii ympäristöluvan vesiensuojelumääräysten löysentämistä Isonevan 75 hehtaarin laajuisella turpeenkaivuualueella. Alue sisältyy Heposoiden turpeenkaivuualue-kokonaisuuteen Soinissa ja Karstulassa.

Turpeenkaivuualueen alapuolisten vesien tila Saarijärven reitillä ei salli mitään heikennyksiä ympäristölupiin. Alapuolisilla järvillä on havaittu happikatoa, ja Alanen-järven ekologinen tila on vain välttävä. Siitä alavirtaan olevien Vahvanen-järven ja Vahvanen-joen ekologinen tila on vain luokassa tyydyttävä. Maakunnan ja Suomen vesienhoidon virallisena tavoitteena on kaikkien näidenkin vesien hyvä tila.

"Vapo oy ei ole kyennyt saavuttamaan ympäristöluvan ehtojen mukaisia vesien puhdistustehovaatimuksia typen, eikä etenkään fosforin osalta. Yhtiön ratkaisu on jopa lisännyt fosforia turvesuolta valuviin vesiin. Yhtiö on lupaehtojen vastaisesti myös kieltäytynyt vesienkäsittelyn tehostamista koskevan suunnitelman esittämisestä aluehallintovirastolle, perustellen kieltäytymistään tehtävän mahdottomuudella", sanoo toiminnanjohtaja Juhani Paavola.

Yhtiö on muutamassa kuukaudessa jättänyt vastaavia muutoshakemuksia jo ainakin neljän muun keskisuomalaisen turpeenkaivuualueen ympäristöluvan löysentämiseksi, koska ei ole kyennyt täyttämään niiden lupaehtoja. Näitä ovat Talkkunasuo Pihtiputaalla, Lehtosuo Keuruulla, Vehkaneva Kinnulassa, sekä Suoniemensuo noin 10 km Isonevasta koilliseen. Sieltäkin turpeenkaivuun jätevedet johdetaan Vahvasenjokeen.

Turpeenkaivuu-yritykset ovat jättäneet ympäristölupia vesittäviä hakemuksia koko maassa. "Onko Vapo käyttänyt aikaisempia ympäristölupahakemuksiaan pään avaamiseksi, käyttääkseen nyt ilmi tullutta takaporttia taloudellisen edun saavuttamiseksi mm. vesiensuojelun kustannuksella" kysyy Paavola.

Yhtiön nykyistä ympäristölupaa löysempi kuormitussuunnitelma vesistöön Isonevalla tai muillakaan turpeenkaivualueilla ei ole hyväksyttävä. Luonnonsuojeluliitto Keski-Suomi ja useat muut tahot ovat toistuvasti todenneet turpeenkaivuualueiden kuormituksen vesistöihin olevan paljon turpeenkaivajien laskelmia suurempia.

Kun myös metsätalouden hakkuiden aiheuttamat päästöt vesistöihin lisääntyvät sekä lisääntyvien hakkuiden että turpeenpoltonkin kiihdyttämän ilmastonmuutoksen seurauksena, ei ympäristöluvan lievennystä Isonevan pintavalutuskentän osalta tule myöntää. Luonnonsuojeluliitto Keski-Suomi vaatii muistutuksessaan aluehallintovirastolle, että turpeenkaivuu Isonevalla tulee lupaehtojen vastaisena lopettaa kokonaan.

Muistutukseen Isoneva (Heposuot) 2.12.2017

Lisätietoja:
- Juhani Paavola, toiminnanjohtaja, 040 354 0063, juhani.paavola a sll.fi

Keski-Suomi
Esittely

Suomen luonnonsuojeluliiton
Keski-Suomen piiri ry

Lähes 20 000 km2 laajalla alueellamme on Suomenselän ja Päijänteen ekologisesti arvokkaat vyöhykkeet. Metsäluontomme taantuminen jatkuu -huolenaiheeksi on noussut ns. biotalous sellutehtaineen. Turpeenpoltto on jyrkässä ristiriidassa suoluonnon ja vesien suojelun ja ilmastonmuutoksen torjuntatyön kanssa. Monimuotoista suojelutyötä laajalla alueella.

kokousta180p.jpg

Tapahtumat
Melomaan Nytkymelle valokuvakirjan maisemiin 27.06.2018 18:00 - 21:00
Kesäyönretki 30.06.2018 20:00 - 00:30 — Keuruu
Retki Turun saariston rengasreitille 07.07.2018 05:30 - 20:00 — Keuruu-Turku
Perhosretki Haapamäellä 08.07.2018 12:00 - 15:30 — Keuruu
Luonnonkukkaretki 12.07.2018 18:00 - 20:00 — Keuruu
Luontoilta kotiseutumuseolla 17.07.2018 18:00 - 20:30 — Keuruu
Lepakkoretki 25.08.2018 22:00 - 23:55 — Keuruu
Sieniretki 01.09.2018 18:00 - 20:00 — Keuruu
Lintutornikisa 08.09.2018 06:00 - 13:00 — Keuruu
Geologinen retki kalliolouhoksille 20.09.2018 16:00 - 19:00 — Keuruu
Tulevat...
« kesäkuu 2018 »
kesäkuu
matiketopelasu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930