Sijainti: Pääsivu / Luonto ja ympäristö / Metsät / suojeluesitykset / Suojeluesitys Suomenselän valtionmaista

Suojeluesitys Suomenselän valtionmaista

Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry
Suomen Luonnonsuojeluliitto ry
Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry
BirdLife Suomi ry
Luonto-Liitto ry
GreenPeace


                         Suojeluesitys 14.11.2002


Metsähallitus, Tikkurila
Metsähallitus, Länsi-Suomi
Ympäristöministeriö
Suomen ympäristökeskus
Alueelliset ympäristökeskukset
Maakuntien liitot


Suomenselän valtionmaiden arvokohteet: Suomenselän, Mäkelän ja Kulhan alue-ekologisten suunnitelmien alueet


Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen ja Pohjanmaan piirit järjestivät kesän ja syksyn 2002 aikana laajan selvityksen valtionmaiden arvokkaista luontoalueista Suomenselän alueella. Suomenselän alueella on valtion omistamia maa-alueita huomattavasti keskimääräistä Etelä-Suomea enemmän. Maastotyönä nyt tutkittu alue kattaa yhteensä lähes 130 000 hehtaaria Metsähallituksen hallinnoimia alueita. Suojeluesitys kattaa noin 15 000 ha.

Viime aikoina on yleisesti väitetty, ettei valtion mailla enää ole suojelemattomia arvokohteita. Tehty tutkimus osoittaa kuitenkin selkeästi, että arvokohteita valtion omistamiltakin alueilta yhä löytyy. Valtion omistamilla maa-alueilla on siis yhä tärkeä merkitys myös eteläisen Suomen suojelualueverkoston kehittämisessä.

Suomenselkä muodostaa perinteisen lajien vaellusreitin idästä, aina venäjältä saakka, eteläiseen Suomeen. Monet Suomessa uhanalaiset ja vähentyneet lajit, sekä etenkin lajit joiden lisääntymisalueet ovat pirstoutuneet erillisiksi pieniksi saarekkeiksi, tarvitsevat välttämättä "täydennystä" idän suuremmilta elinalueilta. Laajempia lajistoa säilyttäviä metsämantereita on yhä etenkin Venäjän Karjalassa, mutta myös Itä- ja Pohjois-Suomen suuremmilla suojelualueilla. Nykyisen kaltaisessa tilanteessa yhä suurempi osa myös nk. tavallisempaa metsä- ja suolajistoa on eteläisessä Suomessa vaarassa jäädä erillisten saarekkeiden vangiksi. Suomenselän alueella on siten erityinen merkitys koko eteläisen Suomen metsä- ja suoeliölajiston säilyttämisessä.

Suomalaiset ympäristöjärjestöt katsovat että Metsähallituksella on, kaikkien suomalaisten yhteisen maaomaisuuden hoitajana, erityinen vastuu myös suomalaisen metsä- ja suolajiston suojelijana. Järjestöt muistuttavat myös, ettei METSO-ohjelmassa korostettu vapaaehtoinen suojelu mitenkään rajaa Metsähallitusta vapaaehtoisen suojelun ulkopuolelle.

Tämän esityksen liitteenä olevassa raportissa esitellään lyhyesti löydetyt suojelemattomat, luontoarvoiltaan merkittävät kohteet. Näiden alueiden luonnon tilaa ei saa heikentää ja alueet tulee pikaisesti keinolla tai toisella suojella. Alueet täydentävät merkittävästi sekä eteläisen Suomen yleisesti heikoksi todettua metsiensuojelutasoa että suoluonnon suojelutasoa. Monet tässä selvityksessä löydetyt ja rajatut kohteet parantavat merkittävästi läheisten, jo olemassa olevien, suojelualueiden rajauksia. Alueet myös täydentävät suojelualueiden elinympäristötyyppejä ja yhdistävät erillisiä suojelualueita toisiinsa.

Esitellyt arvokohteet täydentävät merkittävällä tavalla myös kehitteillä olevan ns. "Suomenselän ekoyhteysvyöhykkeen" suojelualueverkostoa ja parantavat yleisesti koko eteläisen Suomen eliölajien ja elinympäristöjen suojelutasoa. Suojelun ollessa monilla lajeilla vielä kaukana suotuisasta tasosta, tämänkaltaiset suojelutasoa parantavat toimet ovat välttämättömiä. Suojelutason parannukseen velvoittavat myös monet Suomen solmimat kansainväliset sopimukset.

Monilla esitellyillä arvokkailla alueilla on vaara tulla hakatuksi jo lähiaikoina. Alueilla on leimikoita, joista monet sijaitsevat luonnontilaisissa tai luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Suunnitelluilla hakkuilla heikennettäisiin merkittävästi Suomenselän alueen lajiston suojelumahdollisuuksia.

Allekirjoittajat vetoavat Metsähallitukseen, että se luopuisi näiden arvokkaiksi todettujen alueiden sisällä olevien leimikoiden hakkuista. Samalla allekirjoittajat esittävät, että Metsähallitus ryhtyisi, yhdessä muiden tahojen kanssa, valmistelemaan näiden arvokkaiden alueiden suojelua. Liitteenä olevassa raportissa arvokkaiksi todetut alueet tulee myös merkitä tekeillä oleviin kaavoihin (mm. maakuntakaavat) suojelualuevarauksiksi.


Ritva Toivainen                         Hannu Tuomisto
puheenjohtaja                          puheenjohtaja
Suomen luonnonsuojeluliiton        Suomen luonnonsuojeluliiton
Keski-Suomen piiri ry                  Pohjanmaan piiri ry   

Kilpisenkatu 8                            Piilikuja 3
40100 JYVÄSKYLÄ                      60100 SEINÄJOKI  
(014)  611 223                           040 504 3236


Heikki Simola                              Eero Yrjö-Koskinen
puheenjohtaja                            toiminnanjohtaja
Suomen luonnonsuojeluliitto ry       Suomen luonnonsuojeluliitto ry                           

Ilkka Wentus                              Teemu Lehtiniemi
puheenjohtaja                            puheenjohtaja
BirdLife Suomi ry                         BirdLife Suomi ry

Jouni Nissinen                             Olli Manninen
pääsihteeri                                 metsäjaoston pj
Luonto-Liitto ry                           Luonto-Liitto ry

Jouni Lamminmäki                        Matti Liimatainen
puheenjohtaja                            metsäkampanjavastaava
Suomenselän Lintutieteellinen        GreenPeace
Yhdistys ry                                   


Liite: Raportti Suomenselän valtionmaiden arvokohteista.
----

Suomenselän valtionmaiden arvokohteiden selvitys Keuruulta Kinnulaan 2002

Karttaliitteen sisältö:
 
       Salamajärven kansallispuiston lähialueet:
1.   Kinnula, Salamajärven kansallispuiston koilliskulma, mm. lohkareikkoja,  n. 700 ha. Peruskarttalehdet 2334 02 ja 2334 01.
2.  Perho, Salamajärven kansallispuiston pohjoiskulma, läh. suota, n. 400 ha. Peruskarttalehti 2332 11.
3.   Perho, Salmelanharjun ympäristöarvometsä sekä Syrjäjärven seutu, n. 500 ha. Peruskartta 2332 10.
4. Perho, Salamajärven kansallispuiston eteläpuoleiset suoalueet, n. 1 400 ha.Peruskartat 2332 10 ja 2331 12. 
              
      Salamanperän luonnonpuiston ympäristö:
5.   Kivijärvi, Ruostelammen - Heikinnevan seudut Salamanperän luonnonpuiston itäpuolella, yht. noin 400 ha. Peruskarttalehti 2334 01.
6. Perho, Salamanperän luonnonpuiston lounaispuolinen suo - järvi - metsämosaiikki, yht. n. 700 ha. Peruskarttalehdet 2332 10 ja 2332 07.

      Muut Perhon seudun merkittävät aluekokonaisuudet:
7. Perho, Luolanevan - Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen eteläpuoli, pääasiassa suota,  n. 1500 ha. Peruskarttalehdet 2332 05, 2332 08 ja 2332 07.

      Kivijärven länsiosan muut arvokkaat aluekokonaisuudet:
8.   Kivijärvi, Hoikkalammen - Toukkavuori, myös kivikkoa,  n. 640 ha. Pk 2333 03. 
9. Kivijärvi, Perkausperän , n. 570 ha. Peruskarttalehti 2333 02.

              Alajärven, Soinin ja Kyyjärven valtionmaat:
10.  Alajärvi, Ahvenlamminnevan, Ylimmäisennevan ja Kortenevan soidensuojelualueiden  välinen valtionmaa, osaksi suota. Yht. noin 1 000 ha. Peruskarttalehti 2331 06.
11.  Soini - Karstula, Hankajärven kaakkoispuolen laajat suoalueet. Yht. noin 1 500 ha. Peruskarttalehdet 2242 06 ja 2242 09.
12.  Soini, Matosuon Natura-alueen koillispuoli, 50 ha. Peruskarttalehti 2242 05.
13. Soini, Matosuon, myös suoaluetta, n. 360 ha. Peruskarttalehti 2242 05.

              Karstulan - Pylkönmäen valtionmaat:
14.  Karstula ja Pylkönmäki, Aittosuon Natura-alue - Mäkelän virkistysmetsäalue -   Kiesimenjärven ranta-alueet jne., myös soita,  n. 2 300 ha. Peruskarttalehdet 2242 07, 2242 08, 2242 10 ja 2242 11.
15.  Pylkönmäki, Murtolammen vanhojenmetsien suoj.alueen lähialue, n. 200 ha. Pk 2241 12.
16.  Pylkönmäki, Mantankangas - Kallenkangas (suoj.esit. 6.10.02), n. 25 ha. Pk 2241 12.
17. Pylkönmäki, Mahasuon eteläpuolinen suo-metsäalue, n. 250 ha. Peruskarttalehti 2241 12.

    Ähtärin - Keuruun - Multian seutu:
18.  Ähtäri, Arpaisharjun suojelualueen luoteispuoli, myös suota, n. 360 ha. Peruskarttalehti 2242 04.
19.  Ähtäri, Paloharjunkankaan länsip, myös suota, n. 460 ha. Peruskartta 2241 09.
20.  Ähtäri - Multia, Maaherransuon - Hännättömänjoen Natura-alueen laajennus, n. 400 ha. Peruskarttalehdet 2241 08 ja 2241 09.
21.  Multia, Housukosken - Palsankosken vanhojenmetsien suojelualueen pohjoispuoli, myös kalliokkoja, noin 260 ha. Peruskarttalehdet 2241 08 ja 2241 11.
22.  Multia (Pylkönmäki), Kulhanvuoren vanhojenmetsien suoj.alueen lähialueet. Yht. n. 1 370 ha (josta UPM:n 150 ha) Pk-lehdet 2243 05 ja 2243 06 sekä 2243 02 ja 2243 03.
23. Keuruu, Lehmikorpi (Riihilammen AES-aluetta), n. 200 ha. Peruskarttalehti 2232 03.

                              Rajaukset yhteensä noin 15 000 ha.

Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen ja Pohjanmaan piirit, lokakuu 2002.

-----


Suomenselän valtionmaiden arvokohteiden selvitys Keuruulta Kinnulaan 2002

Raportti arvokohteista

Suomenselän, Mäkelän ja Kulhan alue-ekologisten suunnitelmien alueet

Tässä raportissa on pyritty lyhyesti kuvaamaan kukin luontoarvoiltaan merkittäväksi arvioitu alue. Alueista on esitetty myös kartoille merkityt rajausesitykset. Käytännössä kaikilla aluerajauksilla on varsinaisten arvometsien lisäksi myös arvoalueiden väliin jääviä tavallisia hoitometsiä. Näiden osuus vaihtelee aluekohtaisesti, mutta jokaisella alueella on kuitenkin normaalia enemmän luontoarvoja omaavia kohteita. Työssä ei ole haluttu lähteä kuviokohtaiseen arvokkaiden pienkohteiden erotteluun, vaan on pyritty löytämään usean lähekkäisen arvokohteen kokonaisuuksia, jotka voidaan yhtenäisellä ja ekologisesti mielekkäällä rajauksella yhdistää. Rajausalueiden sisään jäävät tavalliset talousmetsät ovat monessa tapauksessa tärkeitä alueen yhtenäisyydelle ja lajiston liikkumismahdollisuuksille. Ne jäävät toivottavasti odottamaan tulevaisuuden ennallistamistoimia, joilla aluekokonaisuuksien arvo yhä nousee. Rajausalueet sisältävät yhteensä noin 15 000 hehtaaria, eli noin 12 % koko tutkitun alueen pinta-alasta (yhteensä 130 000 ha). Rajausalueiden yhteenlasketusta pinta-alasta noin puolet on erilaisia soita.

Liitteenä olevilla karttakopioilla on esitetty ekologisesti mielekäs rajausesitys kullekin alueelle. Yhtenäinen musta viiva on esitetty aluerajaus. Pisteviiva kuvaa rajauksen tuntumassa olevien nykyisten suojelualueiden tai suojeluohjelma-alueiden rajauksia (usein vain osa alueista on piirretty näkyviin). Kohteella nro 22 on valtion omistamien maiden lisäksi myös  UPM-Kymmenen omistuksessa olevia alueita, jotka on erotettu "hakaviivalla". Kohteella UPM:n alueen suojeluarvoiset vanhat metsät on vielä erikseen merkitty vinoviivoituksella. Kohteiden tekstissä esitetyt aluenumerot (1-23) vastaavat kartoilla olevia numeroita. Yhdellä kohteella on, erillisistä alueista, kaksi erillistä karttaa (kartat 22a ja b).

Kullekin kohteelle on laskettu suuntaa-antava, hyvin karkea pinta-ala. Pinta-alaan eivät kuulu alueella jo olevat suojelualueet tai suojeluohjelma-alueet (esim. Natura-alueet). Alueiden esittelyn yhteydessä on myös kunkin alueen peruskarttalehtien numerot.




Valtionmaiden arvokkaat yhä uhanalaiset alueet
Lyhyt esittely löydetyistä suojelun arvoisista kohteista Kinnulasta Keuruulle,
pohjoisesta etelään.


    Salamajärven kansallispuiston lähialueet

1. Kinnula, Salamajärven kansallispuiston koilliskulma. Kaisanlamminkankaan suojelualueen ympäristö - Kivilammin suojelualue.
Peruskarttalehdet 233402 ja 233401.

Alue on laaja (noin 700 ha) kivierämaa, jonka kaltaisia ei uskoisi enää suojelemattomina Etelä-Suomesta löytävänsä. Koko aluetta luonnehtivat rakkakivikkot. Kivilohkareikkojen välillä on vanhoja mäntyvaltaisia metsiä, joista huomattavan suuri osa on täysin luonnontilaisen kaltaisia, laajalti yli 100 ja 150 vuotiaita metsiä. Osa rakkojen saarekkeista ja ympärysmetsistä on vaikeakulkuisuudestaan johtuen säilynyt selvästi täysin luonnontilassa. Lukuisat mäntyaihkit pitkin aluetta kertovat pitkästä jatkumosta. Joillakin kankailla on muutaman kymmenen yli 300 vuotiaan aihkin ryhmiä. Rakkakivikoiden väleissä kasvavien ikimäntyjen ikää voi vain arvailla. Palokoroja ja muita vanhojen palojen jättämiä jälkiä on kaikkialla pitkin aluetta. Puusto on pääosin luontaisesti palojen jälkeen syntynyttä. Keloja on runsaasti. Lohkareikkojen ja kangasmaiden väleissä on pieniä, ohutturpeisia, pääosin luonnontilaisia suotilkkuja. Alue on todellista ahman ja kotkan valtakuntaa. Esimerkiksi vanhanmetsän indikaattorilaji männynkääpä on silmiinpistävän yleinen.

Rajattu aluekokonaisuus sisältää myös joitakin nuoria metsiä ja pienialaisia tuoreita hakkuualueita. Nämä eivät, luonnostaankin ilmeisen usein laikuttaisesti palaneella, alueella kuitenkaan merkittävästi heikennä kokonaisuuden arvoa. Jäljellä olevien vanhojen metsien suojelu on välttämätöntä. Alue täydentää merkittävästi Salamajärven kansallispuiston kokonaisuutta, jossa ei nykyisellään ole vastaavia rakka-alueita. Esitetyn rajauksen sisään jää Kaisanlamminkankaan suojelualue. Samalla rajaus yhdistää sen Salamajärven kansallispuistoon ja Kivilammin suojelualueeseen. Kokonaisuuteen kuuluu myös Kivilammin suojelualueen vieressä sijaitseva Tikkakankaan yli 130 vuotias CT-kangas ja läheinen Pyhäpuun luontokohde sekä erillisellä valtionmaapalstalla Tikkakankaan pohjoispuolella sijaitseva metsäkuvio. Erillisellä kuviolla on paitsi yli 130 vuotiasta mäntymetsää, myös nuorempia ja rehevämpiä (MT-OMT) paikkoja, joilla kasvaa mm. runsaasti haapaa ja muita lehtipuita. 

Huomattava osa alueesta on alue-ekologisessa suunnitelmassa merkitty luontokohteeksi (erillisiä rakkoja ja soita) tai riista-alueeksi. Rakat ovat tietysti myös metsälain tarkoittamia erityisen arvokkaita kohteita. Alueiden laajuus ja lain vaatimus selvärajaisista, pienialaisista kohteista tekevät niiden säilymisen kuitenkin epävarmaksi. Alueen puuta tuottavia kangasmaita ei suojaa mikään. Laajan yhtenäisen ja juuri sellaisena merkittävän aluekokonaisuuden suojeluun nykyiset suojelukeinot ovat siis täysin riittämättömiä.

Rajattu kohde tulee kokonaisuudessaan liittää Salamajärven kansallispuistoon.



2. Perho, Salamajärven kansallispuiston pohjoiskulma. Salaudenjoki (Honkajoki) - Pankanneva - Palokangas.
Peruskattalehti 233211.

Rajaus (yht. noin 400 ha) sisältää luonnontilaisen Pankannevan suoalueen. Suot reunustavat pääosin myös Salaudenjokea. Jokivarressa on myös pieniä rakkakivikoita. Alueella on myös pieniä vanhanmetsänsaarekkeita, joista tärkein sijaitsee Erijärven rannassa. Metsä on noin 140 vuotiasta, osittain erirakenteista VT-tyypin mäntyvaltaista sekametsää. Pieniä vanhanmetsälaikkuja (yli 150 v.) on myös Palokankaalla. Pätkä Salamajärven rantaa, Erijärven ja Tuohilammen ranta-alueet monipuolistavat kohteen luontotyyppejä. Rajaukseen sisältyvät muut metsät ovat lähinnä nuorehkoja kasvatusmetsiä.

Kansallispuiston pohjoisin kulmaus alkaa Salamajärven rannasta ja sisältää Myllyjärveen laskevan Honkajoen vartta. Joenvarren alajuoksu Salaudenjoki, Myllyjärven ja Salamajärven väliltä, ei kuitenkaan kuulu kansallispuistoon. Jokivarsi ja läheinen luonnontilainen Pankanneva sekä sen pohjoispuoliset vanhanmetsän saarekkeet muodostavat yhdessä hyvän ekologisen yhteyden kansallispuistosta kohti Lestijärvellä sijaitsevia laajahkoja suojelualueita. Salaudenjoen - Honkajoen liittäminen kokonaisuutena suojelun piiriin on järkevää. Kohteella olevien nuorten metsien ennallistaminen ja ojien tukkiminen on pidemmällä aikavälillä järkevää.

Rajattu alue tulisi liittää Salamajärven kansallispuistoon.


3. Perho, Salmelanharjun ympäristöarvometsä sekä Syrjäjärven seutu heti sen pohjoispuolella.
Peruskarttalehti 233210.

Salmelanharjun ympäristöarvometsä (500 ha) on pääosin komeita harjukankaita (mm. Suomen akatemian harjuluontokohde). Mäntyvaltaiset metsät ovat laajalti yli 100-, yli 150 ja jopa yli 200 vuotiaita. Alueella on myös pieniä lampia ja soita. Kokonaisuutena ympäristöarvometsän harjumetsät muodostavat erittäin merkittävän vanhanmetsänalueen.

Huomattava osa alueesta on AES:ssa merkitty luontokohteeksi tai ekologiseksi yhteydeksi, mutta kuitenkin noin kaksi kolmannesta alueesta on yhä tavallista talousmetsää. Talousosiin kuuluu mm. useita yli 150-vuotiaita luonnontilaisia metsäkohteita, joiden kaltaisia ei uskoisi enää Suomessa hakattavan. Vaikka ympäristöarvometsän vanhojen metsien osuuden määrän ei pitäisi ohjeiden mukaan laskea, ei näin vanhoja luonnonmetsiä tulisi enää hakata ollenkaan.
Heti ympäristöarvometsän pohjoispuolella sijaitsevalla Luolakankaan - Syrjäjärven valtionmaalla (noin 300 ha) on kokonaan talousmetsäalueella yhä jäljellä useampia pienialaisia vanhanmetsänsaarekkeita (yli 130, yli 150 v.). Metsät ovat pääosin CT- ja ClT-tyypin mäntyvaltaisia kankaita, joissa koivua ja kuusta on sekapuuna muutaman prosentin verran. Vanhanmetsänlaikuissa ja niiden ulkopuolellakin on pitkin aluetta ahkimäntyjä ja runsaasti merkkejä metsäpaloista, palokoroja yms. Luolakangas on erittäin kivistä, suurten lohkareiden kirjavoimaa maata. Tuoreet hakkuualueet näyttävät nyt rakkakivikoilta. Syrjäjärven ja Pikku-Syrjän järvien rannat lisäävät alueen monimuotoisuutta.

Suuri osa ympäristöarvometsän pohjoispuolisen rajauksen alueesta on nuorehkoja metsiä, aukkoja ja ojitettuja soita. Erillisinä pieninä laikkuina ei alueen vanhojen metsien suojelu kuitenkaan ole järkevää, joten näistä on tässä esityksessä muodostettu yhtenäinen kokonaisuus. Salmelanharjun ympäristöarvometsä, yhdessä näiden sen pohjoispuolisen alueen vanhojen metsien kanssa, muodostaa erittäin merkittävän metsäaluekokonaisuuden Salamajärven kansallispuiston eteläpuolella. Kansallispuistoon se liittyy suoraan välissä olevien suoalueiden kautta (alue nro 4).


4. Perho, Salamajärven kansallispuiston eteläpuoleiset suoalueet.
Peruskarttalehdet 233210 ja 23112.

Salamajärven kansallispuiston eteläpuolella sijaitsee kaksi laajahkoa suo- metsäkokonaisuutta. Alueiden pinta-alasta (yht. noin 1000 + 400 ha) noin puolet on luonnontilaisia soita, jotka on AES:ssa pääosin merkitty luontokohteiksi. Lisäksi alueella on ollut melko laajalti sekä talousmetsiksi että monimuotoisuuden lisäämisalueiksi AES:ssa merkittyjä vanhoja (noin 150 vuotiaita) metsiä, mutta molemmilla merkinnöillä varustetut vanhanmetsänalueet on lähes kaikki avohakattu muutaman viime vuoden kuluessa. Nyt rajausalueiden arvo perustuu lähes yksinomaan laajoihin luonnontilaisiin suoalueisiin sekä joissakin suosaarekkeissa toistaiseksi säilyneisiin vanhanmetsäntilkkuihin.

Kartalle rajatut suoalueet yhdistävät Salmelanharjun ympäristöarvometsän Salamajärven kansallispuistoon. Yhteensä kansallispuiston ja näiden sen ympärysalueiden laajat suokokonaisuudet muodostavat koko eteläistä Suomea ajatellen erittäin merkittävän suoeliöstön "manneralueen", joka ilmeisesti on riittävän laaja ylläpitämään monien suoeliöiden populaatioita pitkälläkin aikavälillä.

Soiden ympäristön ja saarekkeiden nyt pääosin nuorissa metsissä ja aukoissa pitäisi jatkossa pyrkiä laajoihin ennallistamistoimiin. Toistaiseksi kuitenkin riittää, että vähien vielä jäljellä olevien varttuneiden metsien (yli 80 v.) uudistamisesta pidättäydytään.

Kartalle rajattujen suoalueiden liittämistä Salamajärven kansallispuistoon kannattaisi ainakin harkita.



    Salamanperän luonnonpuiston ympäristö

5. Kivijärvi, Ruostelammen - Heikinnevan seudut Salamanperän luonnonpuiston itäpuolella, yht. noin 400 ha.
Peruskarttalehti 233401.

Kangaspuron varret ja Heikinneva on Naturassa liitetty kansallispuisto-luonnonpuiston aluekokonaisuuteen. Välittömästi sekä Kangaspuron etelä- että pohjoispuolelle jää kuitenkin yhä monimuotoisia, suojeluarvoja omaavia alueita, jotka eivät kuulu minkään suojelun piiriin. Alueilla on useita pienehköjä, erillisiä vanhanmetsänalueita (yli 120 v) sekä muita varttuneita kehityskelpoisia metsäkohteita. Kangaspuron ympäristössä on useampia seudulla melko vähälukuisia kuusivaltaisia (noin 100 vuotiaita) tuoreita kankaita (MT - OMT). Muualla rajatulla alueella metsät ovat pääosin VT-tyypin mäntyvaltaisia kangasmaita. Kankailla on kuitenkin sekapuustona kuusta, koivua ja haapaa (paikoin noin 5 % puustosta). Metsät ovat pääosin 1-2 rakenteisia. Vanhanmetsän alueilla on runsaasti palokoroja ja paikoin myös keloja. Osa kankaiden väliin jäävistä pienehköistä soista on luonnontilaisia, osa ojitettuja. Ojitetutkin suot ovat kuitenkin ainakin pääosin itsestään jo palautumassa luonnontilaan, ja loputkin ilmeisesti palaavat luonnontilaan ilman ennallistamistoimia, ellei kunnostusojituksia tehdä. Osin ohutturpeisten soiden laidoilla on myös pieniä rakkakivikoita.

Rajausten sisälle jää myös huomattava määrä tavallisia hoitometsiä; nuoria metsiä, taimikoita ja aukkoja. Jatkossa näiden ennallistaminen on tarpeen. Rajausalue täydentää kansallispuisto-luonnonpuistoalueen kokonaisuutta monimuotoisella metsämosaiikilla. Samalla se yhtenäistää suojelualueen itälaitaa, etenkin liian kapeana kaistaleena suojelualueeseen kuuluvan Kangaspuron varsien molemmille puolille. Heikinnevan ympäristön komeat vanhat metsät puolestaan kuuluvat selkeästi suoalueen kokonaisuuteen ja siten suojeltaviksi.

Rajatut alueet tulee liittää osaksi kansallispuisto-luonnonpuisto suojelualuekokonaisuutta.


6. Perho, Salamanperän luonnonpuiston lounaispuolinen suo - järvi - metsämosaiikki, yht. noin 700 ha.
Peruskarttalehdet 233210 ja 233207.

Luotolammen, Kaitajärven, Hoikkajärven ja Kivijärven välille pääosin rajautuva laajahko alue sisältää noin 25 pienehköä järveä ja lampea. Noin kolmasosa alueesta on luonnontilaista suota. Kartalle rajatulla alueella on myös useampia vanhoja (noin 150 vuotiaita) metsäkohteita. Vanhat metsät ovat enimmäkseen tuoreiden avohakkuiden saartamia, mutta osittain suoalueiden reunametsien yhä toisiinsa yhdistämiä. Vanhoissa VT-CT- tyypin metsissä on runsaasti palokoroja, jonkin verran keloja ja jokusia aihkejakin. Kuusen osuus on paikoin yli 20 % ja sekapuustona on myös koivua.

Osa rajausalueen sisälle jäävistä nuorista metsistä on kehityskelpoisia, pääosa kuitenkin tehokkaasti hoidettuja männiköitä. Lammet ovat pääosin luonnontilaisia. Luotolammelle on kuitenkin tehty teitä, joten sinne lienee tulossa kesämökkejä. Pienemmät lammet ovat suorantaisia ja sellaisina soveltuvat huonosti rakentamiseen. Rajattu kokonaisuus täydentää Salamajärven alueen suojelualueita merkittävällä pienehköjen humuspitoisten lampien ja luonnontilaisten soiden kokonaisuudella. Myös alueen vanhoilla metsillä on merkitystä vanhojen metsien lajiston suojelulle. Jatkossa alueen nuorten metsien ja taimikoiden ennallistaminen olisi tarpeen. Varttuneiden metsien hakkuista tulee kuitenkin luopua välittömästi.

Aluekokonaisuus tulee liittää osaksi Salamajärven kansallis-luonnonpuistoalueen suojelualuetta.



    Muut Perhon seudun merkittävät aluekokonaisuudet

7. Perho, Luolanevan - Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen eteläpuoli, noin 1500 ha. Peruskarttalehdet 233205, 233208 ja 233207.

Luolanevan - Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen eteläpuolella on laaja suoaluekokonaisuus. Noin kaksi kolmasosaa rajausalueesta on luonnontilaisia tai itsestään sellaisiksi palautuvia soita. Pääosa soista on AES:ssa merkitty luonto- tai riistakohteeksi. Soiden välillä on kangasmaakannaksia ja saarekkeita, joiden metsät ovat kuitenkin lähes kokonaan nuoria hoitometsiä.

Luolanevan - Säästöpiirinnevan soidensuojelualueeseen suoraan liittyvä suomosaiikki on merkittävä lisä mm. alueen suurten petolintujen saalistusalueena. Laaja, pääosin luonnontilaisista soista koostuva, aluekokonaisuus täydentää myös merkittävästi seudun laajaa soidensuojelualuekokonaisuutta. Jatkossa myös alueen metsien tulisi antaa palautua, tai ne tulisi palauttaa, luonnontilaan.

Rajausalue tulisi kokonaisuudessaan liittää Luolanevan - Säästöpiirinnevan soidensuojelualueeseen.



    Kivijärven länsiosan muut arvokkaat aluekokonaisuudet

8. Kivijärvi, Hoikkalammen - Toukkavuoren metsäalue.
 Peruskarttalehti 233303. 

Hoikkalammen - Toukkavuoren noin 640 ha:n metsäkokonaisuus sisältää useita erityyppisiä vanhanmetsänalueita. Laajimpia yhtenäisiä alueita ovat CT-VT-tyypin valtapuustoltaan noin satavuotiaat mäntykankaat. Osalla kankaista valtapuusto on yli 120- ja jopa yli 150-vuotiasta ja nuoremmillakin alueilla kasvaa siellä täällä mäntyaihkeja. Pääosa kankaista on 1-2 rakenteisia. Keloja, palokoroja ja palokantoja on yleisesti ympäri aluetta ja vanhat metsät ovatkin palojen jälkeen luontaisesti syntyneitä. Alueella sijaitsevan Hoikkalammen kämpän läheinen noin 150-vuotias monimuotoisuuden lisäämisalueeksi AES:ssa merkitty kangas on avohakattu äskettäin. Alueen kannoista näkee yhä selkeästi kuinka metsäpalo on noin 80 vuotta sitten polttanut alueen, männyt olivat siitä selvinneet, eläen vuoteen 2002 saakka, jolloin alue hakattiin. Rajausalueella on runsaasti myös kivikkoa. Osa rajausalueen metsistä on hieman nuorempia (noin 80-100 v.) MT-tyypin kuusivaltaisia metsiä, joissa on myös pienehköjä korpipainanteita. Lahopuuta alueilla on enimmäkseen vain melko vähän, mutta joillakin laikuilla kohtuullisesti. Alueen piehköt suot on pääosin ojitettu. Osa ojikoista on palautumassa itsekseen luonnontilaan, toisilla taas tarvittaisiin luonnontilan palauttamiseksi voimakkaita ennallistamistoimia. Rajauksen sisään jää tietysti myös nuoria metsiä ja taimikoita, joiden ennallistamiseen kannattaisi tulevaisuudessa panostaa. Osa nuorista metsistä on kuitenkin tiheitä sekametsäpusikoita, jotka kehittyvät varsin luontaiseen suuntaan itsekseenkin. Alueen monimuotoisuutta lisäävät myös muutamat pienehköt järvet ja pätkä Hoikanjoen vartta.

Kartalle rajatulla alueella tulisi pidättäytyä olemassa olevien vanhanmetsänleimikoiden hakkuista, kaikista varttuneiden metsien hakkuista, kaikenlaisista ojituksista ja luonnonmetsän kehityksen kannalta kehityskelpoisten nuorten metsien harvennuksista ja muista perkuutoimista. Alueen kehittämistä kohti merkittävää metsiensuojelualuekokonaisuutta tulisi edistää kaikin keinoin. Jo nykyisessä tilassaan alueella on merkitystä vanhojenmetsien lajiston suojelussa. Osittain erillisiksi jääneiden vanhanmetsänsaarekkeiden välialueita tulisi kuitenkin palauttaa luonnontilaan ja näin pitkällä tähtäimellä parantaa lajiston elinoloja alueella.


9. Kivijärvi, Perkausperän metsäalue.
Peruskarttalehti 233302.

Iso-Perkausjärven länsi- ja lounaispuolella sijaitseva, kahdesta osasta koostuva, yhteensä noin 570 ha:n metsäalue on merkittävä vanhojen metsien keskittymä. Alueella on tehty hiljattain voimakkaita avohakkuita yli satavuotiaissa metsissä, ja useita vanhoja metsäkappaleita on menetetty. Yhä kokonaisuus on kuitenkin hyvä metsiensuojelun kehittämiskohde. Alueella on useita yli 120-vuotiaita pääosin VT-tyypin mäntyvaltaisia kangasmetsiä, joita kohtuullisesti yhdistää noin 80-100-vuotiaiden kankaiden verkosto. Etenkin Iso-Perkausjärven lounaispuolisella alueella on runsaasti vanhoja MT-tyypin kuusivaltaisia metsiä ja myös korpia. Korvet on kuitenkin pääosin ojitettu. Metsissä tavataan sekapuuna koivua (noin 10 %), mäntyä (n. 10 %) sekä yksittäin myös haapaa, raitaa, pihlajaa ja leppää. Kivijärven seudulla kuusikkoalueet ovat huomattavasti mäntyvaltaisia, karumpia alueita, vähälukuisempia. Rajausalueen mäntyvaltaisissa metsissä on lahopuuta vain vähän, kuusikoissa hieman enemmän. Keloja ja palokoroisia puita löytyy mäntykankailta kuitenkin yleisesti.

Rajausalueen vanhat metsät muodostavat yhä kohtuullisen verkoston. Välialueiden nuoria metsiä ja taimikoita tulisi kehittää luonnonmetsän suuntaan. Alueella tulisi lopettaa varttuneiden metsien kaikkinainen hakkaaminen, ojitukset ja nuorten kehityskelpoisten metsien harvennus yms. toimet. Alueesta tulisi muodostaa metsiensuojelualue, jota kehitettäisiin jatkossa nykyistäkin merkittävämmän vanhanmetsänkokonaisuuden suuntaan.



    Alajärven, Soinin ja Kyyjärven valtionmaat

10. Alajärvi, Ahvenlamminnevan, Ylimmäisennevan ja Kortenevan soidensuojelualueiden välinen valtionmaa. Yht. noin 1000 ha.
Peruskarttalehti 233106.

Ahvenlamminnevan (yhteydessä Pohjoisnevan soidensuojelualueeseen), Ylimmäisennevan ja Kortenevan (Perhoa) soidensuojelualueiden väliin jää laajahko (noin 800 ha) valtionmaa, jolla on muutamia merkittäviä vanhanmetsänalueita ja luonnontilaisia sekä sellaiseksi helposti palautuvia soita. Osa alueen luonnontilaisista soista erikoisia ohutturpeisia, melko suuripuustoisia rämekankaita, jollaisia on ojittamattomina vain vähän jäljellä. Osalla alueen aikoinaan ojitetuista soista ojat ovat jo täysin umpeutuneet, osa on palautumassa itsestään luonnontilaan ja osa tarvitsisi ennallistamistoimia. Rajausalueen merkittävimmät vanhanmetsänkohteet ovat Kortenavan lounaispuoleiset kankaat, joiden ikä on pääosin yli 120-, osin yli 150 vuotta. Pienehköjä vanhanmetsänsaarekkeita on kuitenkin muuallakin alueella. Pääosa vanhoista metsistä on VT-CT-tyypin mäntyvaltaisia kankaita. Alueella on kuitenkin myös kuusivaltaisia (MT) ja reilusti lehtipuuta (koivua parhaimmillaan noin 20 %, ja haapaa noin 5 %) sekapuustona sisältäviä kohteita sekä ClT-karukoita. Lahopuuta alueella on enimmäkseen melko vähän, mutta keloja tavataan kuitenkin pitkin aluetta, paikoin runsaastikin. Muutamilla paikoilla eri lahoasteista maapuutakin on kertynyt melko runsaasti. Suuri osa rajausalueen metsämaista on kuitenkin nuoria metsiä ja taimikoita. Alueen soista vajaa puolet on AES:ssa merkitty luontokohteiksi ja pieni osa alueesta myös riista-alueeksi. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa koko alueen on merkitty kuuluvan luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeään alueeseen.

Rajattu aluekokonaisuus yhdistää neljä erillistä soidensuojelu- (Natura-) aluetta kiinteästi toisiinsa. Tämän välialueen soiden tulisi antaa palautua tai ne tulisi palauttaa luonnontilaan. Alueen metsien kaikkinainen hakkaaminen tulisi lopettaa välittömästi. Nuorten metsien ja taimikoiden osalta tulisi aloittaa luonnontilaan palauttamistoimien suunnittelu. Rajattu alue on merkittävä erityisesti suuren yhtenäisen soidensuojelualue- kokonaisuuden muodostajana. Alueen vanhoilla metsillä on kuitenkin myös oma erillinen merkityksensä vanhanmetsän lajien suojelussa. Vanhanmetsän laikut toimivat myös alueella elävien suurten petolintujen ainoana mahdollisena pesimäalueena.


11. Soini - Karstula, Hankajärven kaakkoispuolen laajat suoalueet. Yht. noin 1500 ha. Peruskarttalehdet 224206 ja 224209.

Hankajärven kaakkoispuolella sijaitsevat laajat pääosin täysin luonnontilaiset suoalueet, Kotineva, Kokkoneva, Ketvenenneva, Kukkoneva jne. Soinin alueella olevilla soilla ei ole AES:ssa ainoatakaan luontokohdemerkintää. Eteläisin osa rajausta on Karstulan puolta, jossa yksi pienehkö suo on luontokohteena ja alue rajautuu pienehköön Natura-suojelualueeseen. Alueen eteläosassa sijaitsee Joutenjärven matala lintujärvi. Alueeseen kuuluu myös pääosa Lemetinpuron ja Konipuron, suurelta osin luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia pienvesiä. Rajatun suoaluekokonaisuuden ympärillä on laajat turvetuotantoalueet. Rajauksen sisään jäävät kangasmaat ovat enimmäkseen nuoria tai varttuneita mäntyvaltaisia metsiä. Varsinaisia vanhoja metsiä alueella ei ole. Alueella on myös useampia pääosin soiden ympäröimiä lampia ja se rajautuu koillisessa Hankajärven rantaan. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa koko Limaperän seutu on merkitty erityisesti luontoon painottuvan matkailun vetovoima-alueeksi.

Suoaluekokonaisuus tulisi suojella merkittävänä luonnontilaisten soiden keskittymänä. Alueen kangasmaat ovat lähinnä suosaarekkeita ja soiden välisiä kannaksia, joilla etenkin metsänhoidon maisemavaikutukset tulisi ottaa erityisesti huomioon. Yleisesti esim. noin sataa metriä lähempänä suonlaitaa ei tulisi tehdä hakkuita. Alueesta tulisi muodostaa soidensuojelualue.


12. Soini, Matosuon Natura-alueen koillispuoli, 50 ha.
Peruskarttalehti 224205.

Matosuon Natura-alueen koillispuolella on valtionmaalla pienehkö vanhojen kuusimetsien luonnehtima metsäalue. Huomattava osa kartalle rajatusta alueesta on joko korpea tai MT-OMT-tyypin kuusivaltaisia yli 80-vuotiaita metsiä. Osa alueesta on ojitettua rämettä. Kuusikot ovat monin paikoin paksusammaleisia ja niissä on runsaasti naavoja. Lahopuuta alueella on melko vähän - kohtalaisesti. Alueella näkyi runsaasti mm pohjantikan syönnösjälkiä ja se sopisi erinomaisesti mm. kuukkelille. Vaikeasti havaittavan kuukkelin mahdollisesta esiintymisestä alueella ei kuitenkaan ole tietoa. Pienehkö osa alueesta on myös nuorempaa mäntyvaltaista metsää. 

Alue rajautuu suoraan Matosuon suojelualueeseen ja tulisi kokonaisuudessaan liittää siihen. Erityisesti alueen korvet täydentävät merkittävästi Matosuon soidensuojelualueen suotyyppejä. Kohteella on merkitystä myös metsiensuojelualueena. Alueella ei tule tehdä metsänhoitotöitä eikä ojituksia. Ainakin osa alueella olevista ojista tulisi tukkia.


13. Soini, Matosuon eteläpuolisen vanhojenmetsien suojelualueen ympäristö.
Peruskarttalehti 224205.

Matosuon eteläpuolella, lähellä Ähtärin rajaa, sijaitsevan pienen vanhojenmetsien suojelualueen (entinen aarnialue) laidassa on kappale suojelunarvoista metsää. Vanhanmetsän alueen ympärillä on laajempi, yht. noin 360 ha:n pääosin suoalue. Matosuonniemen alue on enimmäkseen mäntyvaltaista noin 80-vuotiasta sekametsää. Vaikka kohteen metsät eivät ole erityisen vanhoja, ne sisältävät monia hyviä elementtejä. Niissä on esim. useampia latvuskerroksia, runsaasti lehtipuuta sekapuustona ja jonkin verran lahopuuta. Rajausalueella on metsiensuojelualueen ja sen lähimetsien lisäksi myös AES:ssa luontokohteiksi määriteltyjä luonnontilaisia soita ja pieni Hoikkalampi. Yhdessä vanhojenmetsien suojelualue, luonnontilaiset suot ja niitä yhdistävä nykyinen talousmetsä muodostavat hyvän luontokokonaisuuden, jonka säilyttäminen on tärkeätä. Alueen monipuolisuutta lisäävät lampi ja pieni puronvarsi.

Huomattava osa kartalle rajatusta alueesta on AES:ssa luontokohteita, palautettavaa luontokohdetta, ekologista yhteyttä tai riista-aluetta ja sen keskellä on nykyinen vanhojenmetsien suojelualue. Kohteesta tulisi muodostaa rajauksen mukainen ekologisesti järkevä suojelualuekokonaisuus. Kaikista alueen luonnontilaa heikentävistä toimista tulee pidättäytyä välittömästi.



    Karstulan - Pylkönmäen valtionmaat

14. Karstula ja Pylkönmäki, Aittosuon Natura-alue - Mäkelän virkistysmetsäalue - Paajala - Kiesimenjärven ranta-alueet.
Peruskarttalehdet 224207, 224208, 224210 ja 224211.

Leppäsuon-Aittosuon Natura-alueelta Mäkelän virkistysmetsäalueen ja Paajalan kankaiden kautta Kiesimenjärven rannoille ulottuvalla laajalla (yht. noin 2300 ha) metsien, soiden ja lampien mosaiikilla on huomattavan runsaasti suojeluarvoja omaavia kohteita. Alueella on huomattavasti keskimääräistä runsaammin vanhoja yli 100-vuotiaita ja jopa yli 150-vuotiaita metsiä. Alueen eteläosassa ja aivan pohjoisimmissa osissa vanhat metsät ovat pääosin VT-CT-tyypin mäntyvaltaisia karuja metsiä. Mäkelänperällä ja Aittosuon eteläpuolisilla alueilla taas metsät ovat suurelta osin tuoreita MT-OMT-tyypin kuusivaltaisia metsiä. Osassa alueen vanhoista metsistä on melko runsaasti eriasteista lahopuuta, osassa taas vain vähän. Sekapuustona alueen metsissä on paikoin runsaastikin koivua ja haapaa, vähemmän raitaa ja pihlajaa. Alueella on myös korpia.

Alueen vanhoja metsiä on hakattu aivan viime vuosina voimakkaasti, mutta ne muodostavat yhä melko yhtenäisen, ekologisesti toimivan verkoston koko alueelle. Harvinaisen laaja ja yhtenäinen metsäalue on eteläisen Suomen oloissa poikkeuksellinen ja erittäin arvokas vanhojen metsien lajiston suojelussa. Alueen metsissä elää useita harvinaisia ja uhanalaisia lajeja. Esimerkkinä metsäalueen erikoisuuksista mainittakoon läntisessä Suomessa erittäin vähälukuinen ja uhanalainen raidantuoksukääpä (2 havaintopaikkaa) ja alueella olevat kuukkelien elinpiirit. Myös mm. metson, teeren ja pohjantikan kannat ovat alueella runsaat. Nisäkkäistä merkkejä mm. metsäpeurasta, karhusta ja metsäsopulista on havaittavissa alueella yleisesti. 
Leppäsuon-Aittosuon Natura-alueella on suojeltuna merkittävä suoaluekokonaisuus. Nyt määritellyllä rajausalueella on myös useita muita soita, joista osa on merkitty AES:ssa luontokohteiksi tai riista-alueiksi. Etenkin alueen korpien suojelutilanne on kuitenkin hyvin heikko. Useimmat korvet on myös ojitettu ja ne vaatisivat luonnontilan palautustoimia. Sen sijaan monet ojitetut rämeet ovat, ojien jo lähes täysin umpeuduttua, hyvää vauhtia palautumassa itsekseen takaisin luonnontilaan.

Rajatun aluekokonaisuuden monista järvistä ja lammista suurin osa on kirkasvetisiä ja karuja. Mukaan mahtuu kuitenkin myös humuspitoisia suolampia. Alueen lampien ja järvien rannat ovat lähes kokonaan luonnontilaisia ja rakentamattomia, lukuun ottamatta alueella olevaa hyvää retkeilijöiden palveluvarustusta useine laavuineen. Alueen järvillä tavataan mm. useita pesiviä kuikkapareja. Kiesimenjärven rannat ovat pääosin rantojensuojeluohjelmassa.

Rajatulla laajahkolla metsä-suo-järvi kokonaisuudella on erityisen suuri merkitys eteläisen Suomen suojelualueverkoston kehittämisessä. Sekä alueen laajat vanhat metsät että luonnontilaiset suot tuovat merkittävän lisän molempien luontotyyppien suojeluun. Rajauksen sisään jäävien hakkuualueiden, nuorten metsien ja ojitettujen kohteiden ennallistamisen suunnittelu kannattaa käynnistää piakkoin. Koko alueella tulee välittömästi pidättäytyä kaikista sen luontoarvoja heikentävistä toimista, etenkin kaikista varttuneiden metsien hakkuista ja erityyppisistä ojituksista. Huomattava osa alueesta on AES:ssa merkitty riista-alueeksi, luontokohteeksi, palautettavaksi luontokohteeksi, ekologiseksi yhteydeksi, maisema-alueeksi tai monimuotoisuuden lisäämisalueeksi. Näistä kuitenkin ainakin riista-alueita ja monimuotoisuuden lisäämisalueita on avohakattu viime vuosina surutta. Useimmat alueen vanhat metsät eivät ole AES:ssa saaneet minkäänlaista erityismerkintää.

Kaikkineen Leppä-Aittosuolta Kiesimenjärvelle ulottuva monipuolinen alue vastaa hyvinkin keskimääräistä Etelä-Suomalaista kansallispuistotasoista kokonaisuutta (vrt esim. Haapasuon tuore kansallispuistoalue). Luonnoltaan keskeiset elementit rajausalueella ovat laajat suoalueet alueen pohjoisosissa, vanhat kuusivaltaiset metsät alueen itäosissa ja runsaiden järvien kirjomat helppokulkuisia kangasmaastot alueen keski-eteläosassa. Virkistysmetsä-statuksen ansiosta alueella on myös valmis palveluvarustus leiripaikkoineen ja luontopolkuineen. Alueella sijainnut varauskämppä on tosin palanut, mutta uusi näyttää jo olevan rakenteilla komeammalle järvenrantapaikalle. Lähes keskellä aluetta, parhailla retkeilyosilla, sijaitsee myös Paajalan loma ja retkeily-yritys, entisen koulun kiinteistössä. Alueelle järjestetään jo nyt myös elämysmatkailua paikallisen yrittäjän toimesta.

Aluekokonaisuuden kehittämiseksi tulisi perustaa työryhmä, jonka tehtäviin kuuluisi laatia aluetta koskevat tulevaisuudensuunnitelmat. Suunnitelmat tulisi tehdä siten, että aluekokonaisuuden luontoarvot säilytetään ja samalla alueesta kehitetään, koko Pylkönmäen taantuvan kyläyhteisön ja lähikuntien piristykseksi, toimiva virkistys- ja retkeilykohde. Matkailuun voimakkaasti panostamalla seutukunnan taantuvaa aluetaloutta voitaisiin varmasti tukea paremmin kuin viimeisten vanhojen metsien konehakkuilla. Hakkuiden työllistävä vaikutus jää nykyisin varsin pieneksi ja lyhytaikaiseksi, kun taas matkailu voisi luoda alueelle uusia pysyviä työpaikkoja. Kävijät myös jättävät rahaa kohdealueelle. Matkailun edellytyksenä on kuitenkin vetovoimainen luontokohde. Retkeilyalueiden metsien käsittely on osoittautunut matkailua ajatellen kestämättömäksi. Laajat avohakkuut ovat jo nyt tuhonneet useita kiinnostavia retkeilykohteita kyseessä olevan aluekokonaisuuden sisälläkin. Rajauksen sisällä parhaillaan olevien leimikoiden hakkuista tuleekin nyt välittömästi luopua, siihen saakka kunnes koko aluekokonaisuuden kehittämissuunnitelmat on saatu tehtyä. Suunnittelun tulee olla osallistavaa ja vuorovaikutteista. Työryhmässä käsiteltävistä mahdollisista alueen eri käyttövaihtoehdoista ei tule sulkea pois myöskään alueen kehittämistä tulevaisuudessa jopa kansallispuistoksi.


15. Pylkönmäki, Murtolammen vanhojenmetsien suojelualueen lähialue.
Peruskarttalehti 224112.

Murtolammen kämpän vieressä sijaitseva pieni metsiensuojelualue on pääosin turvetuotantoalueiden ja taimikoiden saartama. Alueen kaakkois- ja eteläpuolella on kuitenkin muutamia pieniä (yhteensä muutama hehtaari) varttuneen metsän saarekkeita sekä hieman laajempi (yht. noin 150 ha) luonnontilainen suoalue. Aivan suojelualueeseen rajoittuen, tien varressa, on pieniä noin 80-100-vuotiaita sekametsäkuvioita. Näiden puustossa on kuusen ja männyn lisäksi myös runsaasti haapaa ja koivua. Joutenlammensuon suunnalla on myös pieniä yli 100-vuotiaita männikkötupsuja. Alueiden välissä on kuitenkin myös tuoreita pieniä avohakkuualueita. Joutenlammensuota ei ole merkitty AES:ssa luontokohteeksi, vaikka se onkin luonnontilainen.
 
Pientä suojelualuetta tulisi laajentaa läheisillä kehityskelpoisten metsien kohteilla ja Joutenlammen suoalueella.


16. Pylkönmäki, Mantankangas - Kallenkangas (suojelualoite tehty 6.10.02).
 Peruskarttalehti 224112.

Pylkönmäen eteläosassa Mantankankaalla (Kallenpalokankaalla) pieni noin kolmen hehtaarin laajuinen aarniometsä. Metsä on Alue-ekologisessa suunnitelmassa merkitty syystäkin luontokohteeksi. Pienen metsälaikun puusto on kuin pala parasta Pyhä-Häkkiä; ylispuumännyt järjestään yli 300 vuotiaita aihkipetäjiä ja alikasvoskuusikkokin on pääosin yli 200 vuotiasta. Alue on selvästi säästynyt ilman metsätaloustoimia koko historiansa ajan. Kohteen suurin ongelma on sen pienuus. Muutaman hehtaarin laikulla reunavaikutus kattaa koko alueen. Alueen välittömässä läheisyydessä, sen eteläpuolella, Kallenkankaalla sijaitsee yli 130 vuoden ikäinen kuusimetsälaikku. Tämä vanhanmetsäalue on AES:ssa merkitty riista-alueeksi, mutta silti se on nyt hakkuuliputettu. Kyseinen vanha metsä on jo itsessäänkin luontoarvoja sisältävä. Iäkkään kuusivaltaisen puuston lisäksi siellä on runsaasti mm. vanhoja palokoroisia kelokantoja, jokusia sammaloituneita maapuita ja keloja. Mainittujen kahden metsälaikun välissä on purojen varsiin merkitty AES:ssa ekologista yhteyttä ja palautettavaa luontokohdetta sekä riista-aluetta. Näistä puronvarren alue on noin satavuotiasta kuusivaltaista rehevää (OMT-lehtomaisiakin kohtia) aluetta. Riista-alueena puolestaan on noin 60-80 vuotiaita kuusisekametsiä sekä osin männikköäkin. Mainitut vanhanmetsän alueet ja niiden väliin jäävä kehityskelpoinen metsäalue muodostavat yhdessä yhä pienen (noin 40 ha), mutta silti merkittävän metsäkokonaisuuden.

Merkityn leimikon hakkuusta tulisi ehdottomasti pidättäytyä ja metsäalueet yhdistää laajemmaksi suojelluksi kokonaisuudeksi, jolla vaateliaan metsälajiston säilyminen olisi mahdollista.


17. Pylkönmäki, Mahasuon eteläpuolinen suo-metsäalue. Yhteensä noin 250 ha.
Peruskarttalehti 224112.

Mahasuon turvetuotantoalueen eteläpuolella on AES:ssa luontokohteeksi merkitty luonnontilainen suoalue. Suo on luonnontilaista lyhytvarpurämettä ja osin nevarämettä. Suolla on useampia saaria, joiden metsä on noin 80-vuotiasta männikköä. Saarissa on jokusia keloja ja hiiltyneitä kantoja. Suon kaakkois-itäpuolella virtaavan Pahapuron varret ovat pääosin lehtomaisia, kuusivaltaisia, noin satavuotiaita metsiä. Puronvarsissa kasvaa erittäin runsaasti saniaisia (ainakin hiirenporrasta, metsä- ja isoalvejuurta). Paikoin puronvarret ovat lehtokorpea. Purossa on muutamia reheviä suvantoalueita ja runsaasti merkkejä mm. saukon oleskelusta. Puron rannat on AES:ssa kapealti merkitty joko luontokohteeksi, ekologiseksi yhteydeksi tai monimuotoisuuden lisäämisalueeksi. Puron kaakkoispuolella on melko laaja ja yhtenäinen korpialue, jonka keskeiset osat ovat luonnontilaisia. Osa alueesta on yli satavuotiasta kuusivaltaista metsää, osa nuorempia kuusi- tai mäntyvaltaisia metsiä. Nuoremmatkin metsät ovat paikoin erittäin märkiä, kävelijääkin upottavia, korpialueita. Korvissa on havaittavissa myös lähteisyyttä. Lahopuuta alueella on paikoin hyvin runsaasti, paikoin taas vain vähän. Tuoreehkoa tuulenkaatopuuta on pitkin aluetta melko runsaasti. Rajatun alueen nuoretkin metsät ovat pääosin sekapuustoisia ja usein useamman latvuskerroksen omaavia, kehityskelpoisia luonnonmetsiä. Alueella on myös rämeitä-korpirämeitä, joista pääosa on harvakseltaan ojitettuja. Ojat ovat pääosin jo umpeutumassa, ja alueet palautumassa itsekseen luonnontilaan. Osassa alueen metsistä on tehty harvennushakkuita melko hiljattain. Korpialueen keskeiset osat on parhaillaan merkitty leimikoksi. Alueen lajistosta mainittakoon kuukkeli, josta on havaintoja aivan viime vuosiltakin. Metsäalue onkin ympäröivien alueiden lähes ainoa kuukkelille yhä riittävän laadukas ja laaja metsäkokonaisuus. Pahapuro on lähiseutujen ilmeisesti lähes ainoa pääosin luonnontilainen puro.

Alueen leimikoiden hakkuista tulee luopua. Kartalle rajatusta suo-metsäkokonaisuudesta tulee muodostaa suojelualue.




    Ähtärin - Keuruun - Multian seutu

18.  Ähtäri, Arpaisharjun suojelualueen luoteispuoli.
Peruskarttalehti 224204.

Arpaisharjun suojelualueen luoteispuolella on valtiolla laajahkosti varttuneita, kehityskelpoisia metsiä. Noin 360 ha:n rajausalue rajoittuu suoraan olemassa olevaan suojelualueeseen. Alueella on myös muutamia AES:ssa luontokohteeksi merkittyjä luonnontilaisia tai nopeasti palautumassa olevia suoalueita. Soiden laidoilla ja välialueilla on laajalti 60-80-vuotiaita ja muutamia noin 100-vuotiaita metsiä. Pääosa metsistä on mäntyvaltaisia (CT-VT-MT), mutta soiden laidoilla on myös koivuvaltaisia laikkuja (OMT). Sekapuustona ympäri aluetta esiintyy kuusta (noin 10-30 %) ja pieniä määriä myös haapaa. Alueen metsät ovat enimmäkseen 1-2 rakenteisia. Lahopuuta alueilla on enimmäkseen vain vähän.

Rajausalueen metsät ovat rakenteeltaan hyvin saman tyyppisiä kuin olemassa olevan suojelualueen metsätkin. Alue muodostaa hyvän, kehityskelpoisten metsien luonnehtiman, lisäalueen Arpaisen suojelualueeseen, johon rajausalue siis tulisi liittää.


19.  Ähtäri, Paloharjunkankaan länsipuolinen metsämosaiikki.
Peruskarttalehti 224109.

Paloharjunkankaan vanhojenmetsien suojelualueen länsipuolella on puolustusvoimien hallinnoimalla ja äskettäin Metsähallitukselle siirtyneellä alueella, pienipiirteinen metsien ja soiden mosaiikkialue. Noin 460 ha:n alueella on muutamia vanhanmetsänsaarekkeita, useampia kehityskelpoisia varttuneita metsiköitä ja myös nuoria metsälaikkuja. Kohteen suot on enimmäkseen ojitettu, mutta ne eivät toistaiseksi ole menettäneet luontaista kasvillisuuttaan.

Alueen suljetusta luonteesta johtuen (sotilasalue) on kohteen kartoituksessa jouduttu tyytymään toisenkäden tietoihin, eikä siitä ole tarkempaa kuvausta. Alueen tarkempi kartoittaminen ja Paloharjunkankaan suojellun metsäalueen laajentaminen Karttaan merkitylle rajausalueelle sekä kohteen soiden ennallistaminen olisi järkevää. Laajennus käytännössä yhdistäisi Paloharjunkankaan suojelualueen Maaherransuon suojelualueeseen.


20. Ähtäri - Multia, Maaherransuon - Hännättömänjoen Natura-alueen laajennus. Peruskarttalehdet 224108 ja 224109.

Maaherransuon soidensuojelualueelta alkava Natura-alue jatkuu kapeana kaistaleena Hännättömänjoen vartta Multian rajalle saakka. Jokivarren Natura-alueen itä- ja länsipuolella on laajahko vanhojen ja varttuneiden metsien sekä soiden kokonaisuus (yht. noin 400 ha). Alueella on selkeästi runsaasti suojeluarvoja. Alueella on laajahko yli 150-vuotiaiden mäntyvaltaisten metsien alue ja toinen laajahko, yhtenäinen, noin 100-vuotiaiden metsien alue. Vanhimmat osat alueesta ovat CT-ClT-kankaita. Satavuotiaissa metsissä on runsaasti VT-kankaita, joissa kuusta ja koivua on sekapuustona kohtuullisesti. Metsissä on yleisesti palokoroja ja runsaasti naavaa. Vanhoja aihkeja ja keloja tavataan siellä täällä. Maalahopuuta on enimmäkseen vain vähän. Harjukankailla on useampia komeita suppa-kuoppia. Sysisuon useat pienet lammet ja suot sekä jokivarsi monipuolistavat aluetta. Alueen soista pääosa on harvakseltaan ojitettu, mutta ojat ovat enimmäkseen jo lähes umpeutuneet. Suot ovatkin hyvää vauhtia palautumassa itsekseen luonnontilaan. Suonlaidoilla on myös pieniä korpilaikkuja. Huomattava osa rajausalueesta on AES:ssa merkitty joko luontokohteeksi, palautuvaksi luontokohteeksi, monimuotoisuuden lisäämisalueeksi tai riista-alueeksi. Pääosaa alueen metsistä ei kuitenkaan ole merkitty erityiskohteiksi. Sysisuon vanhaan metsään on merkitty leimikko. 

Rajausalueella olevien leimikoiden hakkuista tulee välittömästi luopua. Alueella ei tule tehdä metsänhoitotoimia tai ojien kunnostamista. Alueen merkittävä metsäkokonaisuus tulee liittää Maaherransuon - Hännättömänjoen Natura-alueeseen.


21. Multia, Housukosken - Palsankosken vanhojenmetsien suojelualueen pohjoispuoli. Yhteensä noin 260 ha.
Peruskarttalehdet 224108 ja 224111.

Housukosken - Palsankosken Natura-alueen pohjoispuolella, pienen yksityismaakaistaleen tästä erottamana, on valtion omistama Käkiniemenkankaan vanhojen mäntymetsien alue. Vanhimmat osa alueesta ovat noin 120-vuotiaita, osa noin satavuotiaita ja osa noin 80-vuotiaita. Alue on CT-ClT-harjukangasta ja osittain kalliokkoa. Harjulla kasvaa yksittäisiä aihkeja ja on myös suppia. Palokoroja on havaittavissa yleisesti. Kankaalla on havaittu mm. kehrääjä ja metsoja. Alueella voimakkaasti laajeneva maa-ainesten otto uhkaa lähes koko kangasaluetta. Hännättömänjoen varsi on kapeana kaistaleena merkitty AES:ssa luontokohteeksi, monimuotoisuuden lisäämisalueeksi tai ekologiseksi käytäväksi. Joen varsilla on kuitenkin myös vanhanmetsän laikkuja. Laikut (iältään yli 100-v., jopa yli 150-v.) ovat pääosin rehevämpiä, MT-OMT-tyypin kuusivaltaisia metsiä. Paikoin jokivarressa on jopa lehtopainanteita. Joella asustaa majavia, joiden patoaltailla on runsaasti myös lahopuuta. Jokivarressa on runsaasti myös lehtipuuta; pajuja, koivua ja haapaa. Majavan tappamilla lahopuilla koputteli maastokierroksella sekä pikku- että pohjantikka. Joella liikkuu myös saukkoja. Jokivarressa on myös pieni tuore paloalue. Kauempana joesta alueen metsät ovat nuoria hoitometsiä.

Hännättömänjoen varsi luo hyvän ekoyhteyden Housukosken - Palsankosken ja Maaherransuon sekä Paloharjunkankaan Natura-alueiden välille. Yhdessä edellä esiteltyjen (nro 19 ja 20) laajennusten kanssa, alueet muodostavat toimivan yli 20-km:n pituisen lähes yhtenäisen aluekokonaisuuden. Luode-kaakko suuntainen kokonaisuus on enimmäkseen hyvin kapea, mutta sen neljä laajempaa aluekokonaisuutta, yhdessä niiden välisen yhteyden kanssa, muodostavat kuitenkin varsin edustavan metsä-suo-aluekokonaisuuden, jolla on merkitystä lajistonsuojelulle koko eteläisen Suomen suojelualueverkoston kehittämisen mittakaavassa.

Alueella ei tule tehdä sen luonnontilaa heikentäviä toimia. Maa-ainesten ottoa ei tule laajentaa rajausalueelle ja sillä olevien leimikoiden hakkuista on pidättäydyttävä. Kartalle rajatut alueet tulee liittää Housukosken - Palsankosken suojelualueeseen.


22. Multia (Pylkönmäki), Kulhanvuoren vanhojenmetsien suojelualueen lähialueet. Erilliset alueet yhteensä noin 440 ja 780 ha, sekä UPM-Kymmenen omistamat vanhat metsät noin 150 ha.
Peruskarttalehdet 224305 ja 224306 sekä 224302 ja 224303.

Kulhanvuoren suojelualueen eteläpuolella oli vuonna 1933 laaja metsäpalo. Palaneiden alueiden nyt noin 70-vuotiaista metsistä suurin osa on varsin tehokkaasti perattuja hoitometsiä. Osa metsistä on kuitenkin kehityskelpoisia. Kulhanvuoren suojelualueen eteläpuolella karttaan rajatulla alueella, on osin em. paloalueen metsiä, osin muita vanhempia (noin 100-v.) metsiä. Alueella on myös edustava kallioalue, Pirttijärven kalliot sekä karuja harjukankaita. Metsät ovat pääosin VT-tyypin mäntyvaltaisia kankaita, kallioilla luonnollisesti karukkoja. Metsissä on näkyvissä runsaasti palojälkiä ja jonkin verran keloja. Muuten lahopuuta on vain vähän. Alueella on myös pieniä puustoisia soita, jotka kuitenkin on pääosin ojitettu. Osa ojikoista on palautumassa luonnontilaan, osa on muuttunut turvekankaiksi. Rajausalueen eteläpuolella sijaitseva Köpinkankaan komea harjualue (aiemmin yli 120-vuotiasta mäntykangasta) on äskettäin avohakattu kutakuinkin kokonaan. 

Kulhanvuoren suojelualueen länsipuolella on toinen metsäkokonaisuus. Alueella on kaksi erillistä Kulhan suojelualueeseen kuuluvaa pienehköä vanhanmetsän suojelukohdetta (Saunalehto ja viereinen pienempi aarniometsälaikku). Hieman näiden pohjoispuolella sijaitsee Viuhkavuoren (Pylkönmäkeä) toistaiseksi ilmeisesti suojelematon todellinen aarniometsähelmi. Alue on pieni, pääosin MT-tyypin yli 120-vuotiasta kuusivaltaista metsää, jossa kaiken asteista lahopuuta on erittäin runsaasti. Alueella on myös suuria haapoja sekä mäntyä, raitaa ja koivua. Aarniometsälaikku jatkuu karuun kalliorinteeseen, jonka päällä taas on noin 80-vuotiasta OMT-tyypin runsaasti lehtipuuta sisältävää sekametsää. Alueella elää mm. liito-orava ja metsäsopuli.

Läheisellä Särkivuoren metsäalueella on muutamia erityisen hienoja vanhanmetsänlaikkuja. Alue on kuitenkin vain osittain valtion maata. Pääosin Särkivuori on UPM-Kymmenen omistuksessa. Yhteensä alueen metsäkokonaisuus on kuitenkin merkittävän laajuinen vanhojen metsälaikkujen kerääntymä. Molempien omistajien alueiden erilliset laikut yhdistyvät toisiinsa, toisen omistajan alue huomioiden, toimivaksi kokonaisuudeksi. UPM:n omistuksessa olevat vanhanmetsänalueet ovat noin 120-vuotiasta MT- (myös VT ja OMT) kuusivaltaista sekametsää, jossa sekapuuna on mäntyä ja koivua sekä suuria haapoja ja raitoja. Lahopuuta alueilla on vähän-kohtalaisesti. Alueilla on myös palokoroja ja yksittäisiä APS-mäntyjä sekä pieni noro ja jokusia liekopuita. Merkkejä liito-oravasta löytyy ympäri metsäalueita, samoin mm. raidankeuhkojäkälää. Alueen metsokanta näytti käynnillä hyvältä, sillä kierrokseen osui peräti neljä metsoa ja useita jätöskasoja.  

Valtion maalla Särkivuoren länsiosissa on ollut laaja korpialue, josta kuitenkin noin puolet on äskettäin avohakattu. Jäljellä olevat korpikuusikot kuitenkin yhdistävät yhä UPM:n alueen erilliset vanhanmetsän saarekkeet toisiinsa. Korpialueella on lahopuuta paikoin melko runsaasti, paikoin vain vähän. Pieni kaistale on AES:ssa merkitty ekologiseksi yhteydeksi. Särkivuoren pohjoispää nuoremmat metsät yhdistävät alueen Viuhkavuoren aarniometsälaikkuun. Lisäksi AES:ssa monimuotoisuuden lisäämisalueeksi merkitty Haaviston nuorehko, mutta rehevä, OMT-sekametsä yhdistää edelliset alueet Saunalehdon vanhojenmetsien suojelualueeseen. Saunalehto puolestaan on luontokohdesuon kautta lähes yhteydessä Kulhanvuoren laajempaan suojelualueeseen. Kartalle merkittyyn rajausalueeseen kuuluu myös Särkilammen umpeenkasvanut kosteikkoalue, pätkä Honkajoen vartta ja Partajärven rantaa. Partajärven rannassa rajausalueella on pieni monisatavuotiaita aihkimäntyjä kasvava niemi ja sen itäpuolella Kyläkunnanahon edustava, yli satavuotias korpikuusikko.

Kahden omistajan (valtio ja UPM) vanhat metsät muodostavat yhdessä merkittävän vanhojen metsien keskittymän, joka samalla yhdistää toisiinsa kaksi, ehkä kolmekin (jos Viuhkavuori on jo suojeltu) olemassa olevaa suojelualuetta. Aluekokonaisuudella on erityismerkitystä mm. seudulla muutoin hyvin vähälukuisen liito-oravan suojelulle. Yhteensä alue on riittävän laaja metsämanneralue, joka turvaa liito-oravan säilymisen, huolimatta lajin populaatiodynamiikan ailahteluista. Alueen lähes kaikissa erillisissä vanhanmetsän saarekkeissa on tällä hetkellä liito-oravia. Alueelta on havaintoja myös kuukkelista.

Alueen varttuneiden ja kehityskelpoisten metsien käsittelystä tulee välittömästi luopua ja sen suojeluvalmistelut aloittaa. Metsäkokonaisuuden suojelu osana Kulhanvuoren vanhojenmetsien suojelualuetta on perusteltua. UPM-Kymmenelle tehdään, yhtiön kohteella omistamien metsien osalta, pikaisesti suojelualoite.


23. Keuruu, Lehmikorpi (Riihilammen AES-aluetta).
Peruskarttalehti 223203.

Keuruun läntisimmässä kulmauksessa sijaitsevalla Lehmikorven noin 200 ha:n rajausalueella on laajahko korpialue. Osa kartalle rajatun alueen korvista on luonnontilaisia, hyvin kosteita alueita. Näillä on havaittavissa myös lähteisyyttä. Paikoin alue on hyvin rehevää ja sillä kasvaa runsaasti eri saniaislajeja. Korpien puusto on kuusivaltaista ja vaihtelee noin 60-vuotiaista 100-vuotiaisiin. Lahopuuta on kosteilla, luonnontilaisilla alueilla runsaasti, toisin paikoin taas vain vähän. Rajausalueelta on aivan tuoreita havaintoja kuukkelista. Alue onkin tärkeä kuukkelin suojelulle eteläisessä Suomessa. Pieni osa rajausalueesta on AES:ssa merkitty luontokohteeksi, ekologiseksi yhteydeksi, riista-alueeksi tai monimuotoisuuden lisäämisalueeksi. Ilmeisesti juuri monimuotoisuuden lisäämisalue on seuraavaksi tulossa hakattavaksi.

Pääosa alueen korvista on kuitenkin ojitettu ja osaa on harvennettu melko hiljattain. Osa ojista on jo umpeutumassa ja alueet palautumassa itsekseen luonnontilaan. Osa alueen ojista tulisi tukkia. Korpia ympäröivät kangasmaat ovat pääosin 70-90-vuotiaita kuusi- tai mäntyvaltaisia sekametsiä. Pääosa kangasmaista on harvennettu hiljattain. Pienen Riihilammen ympäristössä on yli 100-vuotiasta mäntyvaltaista metsää ja luonnontilainen rämelaikku. Karttaan rajatulla alueella on myös tuoreita avohakkuualueita ja komeimman korpialueen keskelle on merkitty uusikin leimikko. Myös parasta korpialuetta ympäröivät metsät ovat tärkeitä kuukkelille. Samalla ne yhtenäistävät alueen järkeväksi ekologiseksi kokonaisuudeksi.

Karttaan rajatulle alueelle merkittyjen leimikoiden hakkuista tulee luopua. Korpi-metsäalueesta tulee muodostaa luonnonsuojelualue. Kohteella olevien käsiteltyjen metsien ennallistamisen suunnittelu tulisi myös aloittaa.


    Suomen Luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen- ja Pohjanmaan piirit
    lokakuu 2002