Tässä olevat, vuonna 2004 kirjatut ohjeet tehtiin tuon aikaisen susiaitamallin pystytykseen. Rakenteiden osalta ovat nämä ohjeet nyttemmin osaksi vanhentuneet. Nykyään susiaidoissa käytetään muovipylväiden ja verkon sijasta puupylväitä ja aitalankoja (esimerkiksi 5 sähköä johtavaa vaijerilankaa + 2 hevosnauhaa) . Lisätietoa nykyaidan hankkimisesta saat riistanhoitopiiristä.
Kokemuksia susiaidan teosta
Kesällä 2003 Vehkomäen lammas- ja matkailutilalla Keuruulla sudet aiheuttivat yhteensä 9 lampaan menetyksen noin 300 lampaan katraassa (muita susivahinkoja ei Keski-Suomessa ollut v. 2003). Maa- ja metsätalousministeriö myönsi tilalle Keski-Suomen riistapiirin välityksellä 5 km susiaitatarvikkeita.
Keski-Suomen ensimmäisen ja samalla Suomen pisimpiin kuuluvan susiaidan pystyttivät lähinnä luonnonsuojelijat useaan laidunkohteeseen syksyllä 2003 Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin ja Keurusseudun luonnonystävien aloitteesta ja etenkin jälkimmäisten maastotyöpanoksella, sekä hyvässä yhteistyössä Luonto-Liiton Susiryhmän kanssa. Myös paikalliset metsästäjät pitivät talkoopäivän. Aidanteko-ohjeita ei ollut saatavilla, joten nämä ohjeet tehtiin itse talvella Keski-Suomessa avuksi muuallekin Suomeen.
Tilanne eri lammastiloilla, maasto- ja sääolosuhteet, talkooväki, etäisyydet jne. ovat eri työkohteissa erilaiset. Aitamateriaalit voivat yhä muuttua. Tässä kokemuksia Keski-Suomesta. Nämä ohjeet ovat vapaasti käytettävissä luonnonsuojelullisissa sutta ja toki lampaita säästävissä, ei-kaupallisissa tarkoituksissa tekstin ja kuvien lähde mainiten.
Lisävinkit ovat tervetulleita. Täydennä tilanteen ja tarpeen mukaan.
—
Sisältö:
Taustaa, Susi on uhanalainen laji, Susiaita (2004)
– Hinta
– Toiminta
– Tarvikkeet
– Työvälineet
Työjärjestys
Ruokahuolto, varusteet
Työhön kuluva aika
Mahdollisia ongelmia
Taustaa
’Iso paha susi ei tapa pieniä punatakkisia tyttöjä’.
Vehkomäen tilan susivahinkojen jälkeen sudenvastaisia mielialoja ryöpsäytettiin myös maakuntalehden päätoimituksen taholta hyvinkin epäasiallisina, lapsia perusteettomasti pelotellen, uskotellen ettei susiaidan teko ole mahdollista, ja vaatien pienen susikannan leikkaamista ja jopa hävittämistä.
Keski-Suomessakin koirat ovat aiemmin aiheuttaneet lukuisten lampaiden menetykset ilman pienintäkään kohua (esimerkiksi Korpilahdella Moksissa 90 -luvulla, ja Jyväskylän maalaiskunnassa Puuppolan koulun vieressä 80 -luvulla, joissa molemmissa kärsijät olivat kirjoittajalle tuttuja). Koirat ovat Suomessa ja Keski-Suomessa myös vahingoittaneet ihmisiä tämän tästä. Sudet eivät ole tappaneet ihmistä Suomessa 1880-luvun jälkeen. Kissa aiheutti vauvan kuoleman Laukaassa 1970- ja 1980 -lukujen taitteessa. Kesällä 2003 maakunnan eteläpuolella, Asikkalassa, kaksi kesämökkiläiskoiraa aiheutti 75 lampaan (n. 20 000 euroa) menetykset; sudet koko maassa noin 150 lammasta.
Sudet ovat uhanalainen laji
(EN, erittäin uhanalainen) Suomessa, joten niiden tappamiseen myönnetään lupia vain hyvin harkitusti (v. 2003 noin 80 anomusta, joista 16 myönnettiin, puolet poronhoitoalueelle). Suden reviiri on tavallisesti noin 1 000 neliökilometriä (noin 30km +30 km). Ne voivat helposti vaeltaa pitkiäkin matkoja 40 km päivävauhdilla. Suomessa susia ei ole siirretty paikasta toiseen. Ihmisten havainnot nurkan taakse vilahtaneista susista osoittautuvat tyypillisesti naapurin koiriksi: susimyytit vanhastaan ja tahallinen pelottelu lisäävät susipelkoa.
Susia on muualla Suomessa salametsästetty jopa tahallaan päälle ajamalla. Susia on Suomessa 130-150 (2003), näistä noin kymmenennellä osalla on tutkimuspanta. Paraikaa on Suomeen tekeillä susien suojelun hoitosuunnitelma, joka osaltaan toivottavasti tasoittaa epärealistisia pelkoja. Susikannalle tulisikin asettaa alueelliset tavoitetasot, joiden mukaan kantaa säädeltäisiin.
Syksyyn 2003 mennessä muualle Suomeen oli jo tehty kymmenkunta susiaitaa erilaisista materiaaleista, lähinnä itäiseen Suomeen ja luonnonsuojelijoiden, etenkin Luonto-Liiton Susiryhmän talkootyöllä. Ruotsissa susiaitoja oli jo toista sataa. Tilapäiseksi susiaidaksi voi riittää lippusiimakin. Ennen kesää 2003 Suomessa pystytetyt susiaidat ovat olleet pääasiassa nykyistä isompitöisiä, puutolpparakenteisia, viisi-kuusilankaisia sähköaitoja. Susiaita pitää myös koirista vaaralliset ulkopuolella.
Susiaita
Vehkomäenkin alueella käytetyn petoaidan on kehitellyt Metsästäjien keskusjärjestö yhdessä Farmcompin kanssa.
Huom. Nykyään suositaan jykevämpää aitaa puupylväin ja vaijerilangoin (verkon asemasta).
Pystytetyn susiaidan tarvikkeet (5 km aitaa, v. 2003) maksoivat noin 8 000 euroa, siis noin 1 600 euroa/ kilometri. Kustannukset korvataan maa- ja metsätalousministeriön petovahinkojen ja niiden ennaltaehkäisyn momentilta. Aitatarvikkeet tulivat valmiiksi maksettuina tilalle.
Palkatulla työvoimalla aidan pystytys maksaisi osapuilleen toisen mokoman. Tämän sekä akut yms. joutuu lampuri / muut rakentajatahot hoitamaan itse. Käytännössä lampurille tuli talkootyövoiman osalta kuluja vain ruokailun järjestämisestä, vastineeksi matkailutila sai myös tekstimainosta tiedotusvälineissä.
Aidan toiminta
Aitaverkko piensähköistetään akun avulla. Siksikin aitalinja on raivattava mahdollisesti verkkoon yltävästä, sähköä johtavasta (=karkauttavasta) kasvillisuudesta, tarvittaessa moottori- ja raivaussahan avulla. Lampaat pysyvät sisäpuolella ja lampaansyöjät (sudet, vahinkoa aiheuttavat koirat ja ihmiset) sähkötällin pelossa aidan ulkopuolella, jos aita on kunnossa ja huolellisesti pystytetty. Niinpä aitalinjaa täytyy raivata/ niittää säännöllisesti, mikä jää lampurille, kuten muidenkin aitatyyppien osalta.
Aitatarvikkeet
Tarvikkeet toimitettiin tilalle pakattuina.
– Aitatolpat: Läpileikkaukseltaan tähden muotoon puristettuja mustia, uusiomuovisia tolppia noin 1 250 kpl, viidessä tiukasti pakatussa lavassa, noin 250 kpl kussakin. (Nykyään käytetään mieluummin puupylväitä).
– Aitaverkko: 90 cm korkea, oranssinpunainen, sähköä johtava nylonverkko pakattuna muovipusseihin 100 metrin pätkissä (siis yht. 50 pussia).
– Alusmuovi: noin 40 cm leveä, musta verkonalusmuovi rullina, á noin muutama sata metriä.
– Verkonkiinnitysruuvit: mustat muovikiinnikkeet metallisella kierreosalla pakattuna 25 kpl erissä muovipusseihin, ja ne pahvilaatikoihin (jotka vettyneinä alkoivat hajota). Nippeleitä lienee ollut noin 2 500 – 3 700 kpl.
Lisäksi tarvittiin puupylväitä (lampuri teki) nurkkiin ja portille, koska muovipylväät eivät pidemmän päälle kestä taipumatta reipasta vetoa ilman vastavetoa.
Työvälineet
Rukkaset, rautakanki(a), lapio, puukko, akkuporakone(ita), paksuja lautoja (noin 2″x 4″= väh. noin 5 x 10 cm) tms. tolppienupotusvälineiksi; puuston, pensaston ja heinän raivausvälineitä, esim. moottorisaha, raivaussaha, vesureita, kirves, pokasaha, viikate. Reppu oli hyvä ruuvienkuljetusväline. Moottorivälineitä lukuun ottamatta oli välineet talkoolaisten pääosin hommattava itse (myös moottorisahan vaatimat kypärä, kuulosuojaimet, viiltosuojat jne.).
Vakuutusasiat ovat epäselvät; moottorisahan ketju irtosi pyöriessään, mutta ei onneksi katkennut. (Järjestäjävastuu hajaantui; Luonnonsuojeluliiton talkoissa ovat voimassa ryhmähenki- ja tapaturmavakuutus).
Työjärjestys
Reippaasti aitamateriaalia kuljetettiin jo mennessämme aidanpystytyskohteeseen traktorin lavalla/ pakettiautolla ja peräkärryllä, sekä täydennyksiä henkilöautolla, ja levitettiin karkeasti arvioidun tarpeen mukaan muutamiin välivarastokasoihin aitalinjalle (kannattaa miettiä järkevä ripottelu pitkien kantomatkojen vähentämiseksi; kerralla kantaa noin 2-3 muovitolppaa).
Seuraavaksi kuljettiin tutustumismielessä aitalinja-kehä. Porukka jakautui muutamaan 1-2 hengen ryhmään, osa raivasi, osa jakoi tolppia valmiiksi 4 metrin välein, yksi alkoi tehdä rautakangella tolpille reikiä maahan noin 4 metrin välein. Tolpat juntattiin riittävän syvälle järeillä lankunpätkillä. (Jos vähänkään lahoja, on syytä varata useita; jouduimme käyttämään myös heinäseipäitä yms. Leka lienee liian järeä, ja lyhyenä vaarallinenkin. Parasta, ’puoliautomaattista’, metallista tolppajunttaa ei lopulta saatu pariakymmentä kilometriä lähemmäksi työmaata. Lampurin kokeeksi tekemät lyömävälineet ja konekaira eivät säilyneet toimintakuntoisina pitkään).
Aitatolppien pystytys peltomaille on huomattavasti epätasaista maastoa nopeampaa ja helpompaa. Tolppien pystytys ei tietenkään onnistu maan ollessa roudassa, mutta muita työvaiheita pakkanen sinänsä ei estä. Tosin verkko voi pakkasessa käydä jäykäksi. Raskaimpia työvaiheita ovat tolppien pystytys ja osa raivaustyöstä – näihinkin pystyvät useimmat. Kaikille talkoolaisille riittää työtä.
Ruuvinreiät (3) porattiin mittakeppiin tussilla merkittyjen kohtien avulla (kepin pää maassa) ja ruuvit kiinnitettiin tolppiin tolppien ollessa jo pystyssä -niiden uppoamissyvyyshän vaihtelee. Verkko kiinnitettiin vasta tämän jälkeen, lisäraivaten tarvittaessa.
Aitalinja on tarpeen valita siten, että aitaverkko, jonka alareuna kiinnitetään 20 cm korkeudelle maasta, ei kosketa missään maata tms. Lopullinen, täsmällinen aitalinja (n. 1 m leveä) valittiin ja osaksi raivattiinkin vasta tolppien pystytyksen mukana, turhan työn välttämiseksi (paljastui kiviä, kantoja, hakkuujätekasoja yms.). Tarvittaessa maata tasattiin lapiolla. Porttipaikat on hyvä suunnitella ennen verkon ripustusta. Aidan nurkkiin ja porttiin on pystytettävä tukevammat, puiset tolpat.
Aitalinjalla olevien puiden oksat on karsittava niin, etteivät oksat pääse tuulessa ja/tai täydessä lehdessä kesällä koskettamaan aitaverkkoon. Ojien ylitysten yms. kohdalle aitaverkkoon kiinnitetään lopulta sähköä johtavia punoksia/ naruja roikkumaan.
Alusmuovi on hyvä levittää vasta keväällä, jolloin alusheinikko on talven jäljiltä valmiiksi laossa. Muovin päälle voi heitellä kiviä, keppejä yms. painoksi tuulen varalle. Muovin voi levittää myös lyömällä tolpat siitä läpi.
Verkko on järkevintä kiinnittää laitumen puolelle tolppia mm. raivauksellisista syistä. Verkkoa varten tolppiin kierrettävien ruuvien kiinnittäminen on paras tehdä mittakepin avulla (ylhäältä, keskeltä ja alhaalta), noin 20 cm korkeudelle maasta. Kepin avulla porataan ruuvinreiät valmiiksi akkuporakoneella (noin 4-5 mm terällä, akkujen latausta ruokatauolla). Ruuvit (menekki näin menetellen n. 750 kpl/ km) saa hyvin kierretyiksi käsin. Ruuvit lienee hyvä kiinnittää tolpan ’siipeen’; porasimme kyllä runkoonkin. Molemmissa tapauksissa on hyvä pystyttää tolpat valitun menetelmän mukaisesti joko tolpan ’siipi’ tai ’siipien’ väli kohtisuoraan aitalinjaan nähden, laitumen puolelle.
Kiinnitimme verkkoa syksyllä vain pari sataa metriä, näytteeksi. Lampaathan ovat laitumella vain kesäkauden. Näin vältetään myös mahdollisia talvisia hirvituhoja aidalle yms. Verkkojatan liitoskohtiin (noin sadan metrin välein) lienee hyvä lyödä lisätolppa, juuri sopivaan kohtaan. Toisaalta liitos onnistuu ehkä verkonpäät päällekkäin toisiinsa kiinnittämälläkin.
Ruokahuolto, varusteet
Talkooruoan tarjosi maatilan isäntäväki, kun ilmoitimme osallistujamäärät etukäteen. Kuljimme autoilla lähemmäs 10 km:nkin välit työmaalta talolle. Hiukan oli myös omia eväitä etenkin pitkämatkalaisilla. Ruokahuollon järjestelyt voivat poiketa tästä.
Talkoolaisilla on hyvä olla paitsi sään mukaisen varusteet, henkilökohtaisina varusteina tavallisesti myös saappaat ja sadekelin varusteet, sekä tarvittaessa lämmintä ja vaihtorukkasia yms. etenkin märällä + kylmällä kelillä. Lämpimällä voi pärjätä nappulahanskoillakin. Meillä oli myös allekirjoittaneen kimpparukkas- yms. nippu käytössä. Itikka-aikaan voipi hyttysvoiteet olla paikallaan.
Työhön kulunut aika ja työmatkat
Työ oli pelkästään palkatonta talkootyötä. Kukaan talkoolaisista ei ollut aikaisemmin tehnyt susiaitaa. Luonnonsuojeluväki (syyspuolella 17 eri ihmistä, yhteensä 27 kertaa) raivasi aitalinjan pääosin, pystytti aitatolpat ja kiinnitti kannatusruuvit noin 2,3 km:n matkalle sekä parisen sataa metriä aitaverkkoa syksyllä noin 125 henkilötyötunnissa (4 työpäivää). Metsästäjät raivasivat ja pystyttivät yhden talkoopäivän aikana arviolta noin kilometrin matkalle aitatolpat.
Tehokas luonnonsuojeluväen työskentelyaika maastossa syksyllä 2003 (ilman matkoja, ruokataukoja, taustatyötä muualla yms.):
– Tolppajonoa eristeruuveineen raivauksineen syntyi keskimäärin noin 18 metriä/ henkilötyötunti. Tämän perusteella arvioiden kilometri viimeistelyä vaille valmista susiaitaa syntyy viideltä talkoolaiselta noin 20 – 30 maastotyötunnissa, ja kymmeneltä noin kahdessa päivässä.
– Keskimääräinen päivätyömatka oli noin 140 km, kyyditys kimppakyydein.
– Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin kautta tulleiden osuus maastotyöpanoksesta oli noin 2/3; keskimääräinen päivätyömatka noin 125 km (max. 220 km).
– Luonto-Liiton valtakunnallisen Susiryhmän kautta tulleiden osuus maastotyöpanoksesta oli noin 1/3; keskimääräinen päivätyömatka noin 250 km.
– Keski-Suomen maakunnassa asuvien osuus maastotyöpanoksesta oli noin 85 %, ja kauempaa tulleiden (Turku, Kristiinankaupunki jne.) noin 15 %.
– Keuruulla (Haapamäellä ym.) asuvien osuus maastotyöpanoksesta oli syksyllä noin 41 %.
Mahdollisia ongelmia
Ojien pientareet ja läjityskasat voivat etenkin turvemailla olla melko pehmeitä. Voi olla, että tolppia on tällöin tuettava myöhemmin tai pystytettävä lisätolppia.
Mustat muovitolpat saattavat mutkapaikoissa taipuilla helteellä auringossa. (Nykyään käytetäänkin mieluummin puupylväitä.) Alusmuovin pysyvyys tuulessa on hyvä pyrkiä varmistamaan. (Nykyään käytetään esim. AIV-liuosta).
Tapaturmamahdollisuus lähinnä konetyössä (vakuutukset?).
Isäntäväen ja yhteistyökumppanien asenteet etenkin suteen saattavat luonnollisesti poiketa toisistaan. Yli noin kymmenen yhtä aikaa eri suunnilta tulevan talkoolaisen kulkuaikataulujen, ruokailun ja työskentelyn yhteensovittaminen alkaa helposti laskea työn tulosta/ tunti, sekä kuormittaa ruokahuoltoa.
Mielekkään työn tuloksena on sekä sudet ja koirat ulkopuolella, että lampaat sisäpuolella pitävä aita, siis myös tavallisena lammasaitauksena toimiva, lampuria näinkin auttava aita.