Jyväskylän seudun luonnonsuojeluyhdistys ja Laukaan luonnonystävät järjestivät jäsenilleen kesäretken Vienan Karjalan runokyliin 17.-20.7.2007. Matkaan osallistui 31 luonnon- ja Karjalan ystävää.
Retkemme käytännön järjestelyistä vastasi kokenut Karjalan koluaja, Sydän Laukaa- koulun historian opettaja Kari Perälä. Venäjän puolella oppaanamme toimi Svetlana Korobeinikova. Matka tehtiin yhteistyössä matkatoimisto Karelikan kanssa. Käytössämme oli koko ajan pikku bussi, joka oli mitä soveliain Karjalan huonoille, kuoppaisille ja vesisateiden syövyttämille teille.
Edellisvuotena yhdistyksemme teki matkan Viroon, Lahemaan kansallispuistoon, ja sen innoittamana päätimme lähteä tutustumaan Vienan Karjalan luontoon ja ihmisiin.
Reittimme kulki Kuhmon kautta Vartiuksen raja-asemalle, jossa rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti. Rajalla ei ollut paljon liikennettä, joten selvisimme tullien läpi noin puolessatoista tunnissa ilman suurempia kommelluksia. Kostamuksessa seuraamme liittyi oppaamme Svetlana Korobeinikova. Hän on opiskellut Suomen kieltä Petroskoin yliopistossa, ja kertoilikin matkan aikana erinomaisella Suomen kielellä reittimme varrella olleista kohteista, kylistä, muistomerkeistä, ihmisistä, karjalaisesta kulttuurista, runonlauluperinteistä jne.
Kostamuksen jälkeen suuntautui matkamme Vuokkiniemen vanhaan karjalaiskylään. Se on n. 50 kilometrin päässä Kostamuksesta, mutta tien huono kunto ja pysähdys Tollonjoen kalmistossa veivät sen verran aikaa, että ehdimme vasta illaksi majapaikkaamme. Vuokkiniemi ei ole rakennustaiteellisesti mikään kovin tyypillinen karjalaiskylä, sinne on siirretty taloja muualta ja rakennettu uusia, neuvostoperinteiden mukaisia asuintaloja. 1990-luvulla osa kylästä määriteltiin historialliseksi suojelualueeksi. Sen keskeisin rakennus on eittämättä Ontsin talo, joka toimi aiemmin kestikievarina. Syyskuussa 1991 runonlaulaja Arhippa Perttusen säätiö pystytti suojelualueen portiksi Miihkali Perttusen runonlaulajapatsaan. Vuokkiniemeä voidaan pitää Karjalan kansallisimpana kylänä, sillä 85 % kylän asukkaista on karjalaisia ja puhuvat karjalan murretta. Tällä hetkellä kylässä on n. 450 asukasta. Kylässä on oma koulu, kirkko ja kauppa. Paraillaan kylään rakennetaan kylätaloa, jota voitaisiin käyttää erilaisten tapahtumien ja kokoontumisten paikkana. Kylään on tehty paljon runonkeruumatkoja 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Mm. Elias Lönnrot vieraili kylässä useaankin otteeseen.
Vuokkiniemestä matkamme jatkui kapeaa, kuoppaista tietä Vuonnisen kylään. Paikoin tien varrella avautui laajoja avohakkuualueita, jolta mm. suomalaiset metsäyhtiöt olivat ostaneet puut ja kuljettaneet ne Suomen tehtaille. Vuokkiniemi-Vuonninen-tien varrella ei näkynyt suuria vanhojen metsien alueita, vaikka uusi Kalevalan kansallispuisto sijoittuukin tien länsipuolelle. Retkikohteemme sijaitsevat kaikki Kuittijärvien ympäristössä, jonka latvavesiä lähtee Suomenkin puolelta. Ylä-, Keski- ja Ala-Kuittijärvien vedet kulkeutuvat Kemijoen kautta Vienanmereen. Siihen yhtyy Jyskyjärven kohdalla Tsirkka-Kemijoki tuoden vesiä Rukajärven suunnalta. Järvet ja joet ovat olleet rantakylien asukkaille ja muillekin tärkeitä kulkureittejä jo viikinkiajoista lähtien. Myös kalastus on antanut alueen asukkaille talveksi lisäsärvintä marjojen ja sienten lisäksi. Keski-Kuittijärvessä onkin hyvä muikku- ja siikakanta. Lohi ei enää pääse nousemaan järviin Kemijoen padotuksen vuoksi. Vuokkiniemen asukkaat valittelivat, että kalastusta on voimakkaasti rajoitettu pyyntivälineiden määrän suhteen, vaikka kalaa järvessä on runsaasti.
Matkalla Vuonniseen Svetlana kertoili karjalaisesta runonlauluperinteestä. Hän lauloi meille morsiamen itkuvirren, ja se innoitti myös matkalaisia verryttelemään laulutaitojaan. Vuonnisen kylässä Elias Lönnrot laulatti syksyllä 1833 mm. Ontrei Malista ja Vaassila Kieleväistä. Jälkimmäiseltä hän sai innoituksen rakentaa runoista laaja Kalevala-eepos. Myöhemmin kylässä kävi mm. M.A. Castren, ja hän sai sieltä paljon loitsurunoja, jumalaistaruja ja kansantarinoita. Vuonninen oli 1800-luvulla merkittävä runonlaulajien kylä, mutta 1800-luvun lopulla levinnyt lestadiolaisuus tukahdutti lauluperinteen nopeasti. Vuosisatojen vaihteessa maisemaa kävi tallentamassa lasilevyille I.K.Inha.
Vuonnisen jälkeen oli vuorossa Kalevalan (Uhtua) kylä. Siellä on tällä hetkellä n. 5000 asukasta, kun koko Kalevalan piirissä asukkaita on n. 11 000. Kylässä näkyy vielä vanhan rakennusperinteen mukaisia taloja, mutta valtaosa on uusia, neuvostoajan rakennuksia. Päällystämättömät kadut ja korjausta ja kunnostusta vaativat talot antoivat leimansa tällekin kylälle. Kylässä on koulu, jossa on kolmisensataa oppilasta. Siellä opetetaan mm. suomenkieltä kaksi tuntia viikossa. Uhtualla sijaitsee muistomerkkinä ns. Lönnrotin mänty, jonka juurella hän on laulattanut runonlaulajia. Totta vai tarua, mutta merkittävää on, että mänty tai vain sen jyhkeä latvaosa on uudelleenistutettu Stalinin patsaan paikalle!
Kalevalan kylässä on myös lentokenttä, joka ei tällä hetkellä ole matkustajakäytössä, vaikkakin suunnitelmia sellaiseen on olemassa mm. Solovetskiin suuntautuvien lentojen osalta. Svetlana kertoi, että ruoka tuodaan kaupunkiin parinsadan kilometrin päästä Petroskoista. Polttopuut joutuu jokainen ostamaan valtiolta, ja ne maksavat n. 100 -500 ruplaa kuutiometriltä (n. 3-15 €).
Paanajärven yöpaikkamme sijaitsi vanhassa kylässä, jonne oli lossisatamasta n. kahden kilometrin venematka. Risto Dementjev kuljetti matkalaiset joen yli vanhaan karjalaiskylään. Hieman epäilyttävältä tuntui jokimatka, sillä pelastusliivejä löytyi vain kuudelle ihmiselle ja lähestymässä oli melkoinen ukkosmyrsky. Mutta onnellisesti pääsimme kaikki vanhaan Paanajärven kylään, jossa meitä odotti iloinen ”majoittajamummojen” joukko. Viena Dementjev jakoi vieraat tottuneesti kylän taloihin. Kaikki saivat nopsasti katon päänsä päälle, pääsivät ”kylyyn” jokivarren rantasaunoihin ja pulahtamaan heti perään Kemijoen viileään veteen. Majoittumiseen kuului saunan lisäksi illallinen ja aamupala. Ruokaa oli vieraille varattu yllin kyllin. Viena Dementjevin erikoisuus oli tatti-perunapata, joka todella päästi kielen makunystyt oikeuksiinsa!
Vanhaa Paanajärveä on uhkaamassa Kemijoen voimalaitoshanke, joka hukuttaisi koko kylän veden alle. Uusi Paanajärven kylä sijaitsee n. parin kilometrin päässä ylävirralla hieman korkeammalla törmällä ja se ei jäisi padon alle. Rakentamisesta vastaa Karjalan tasavalta, ja mikäli käy, että patoallas rakennetaan, historiallinen ja kaunis Paanajärven kylä jää kokonaisuudessaan veden alle. Joen alajuoksulla on jo rakennettu Usman, Vääräkosken ja Putkuon kosket, eli n. 2/3 Kemijoesta on jo valjastettu.
Paanajärven kylän asutushistoria pohjautuu jo 5000 vuoden taakse. Kemijoki on ollut tärkeä kulkuväylä muinaisten aikojen ihmisille, sitä todistavat monet kivikautiset esinelöydöt. 9.vuosisadallaVienanmeren rannikkoalue lienee ollut karjalaisten hallussa.Sitä ennen seutua asuttivat lappalaiset. Joen keskellä olevalla saarella on ollut tulli ja paljon asutusta sekä kirkko. Joen liikenteestä on kerätty runsaasti tulli- ja verotuloja. Paanajärven nimi viittaa erään tiedon mukaan puolalaisiin (pan), joiden sotajoukko kokonaisuudessaan hukkui järveen (ozero). Kemijoki -nimitys puolestaan on peräisin saamelaisilta ja merkitsee isoa virtaa. Karjalassa kirkko ja hautausmaa rakennettiin yleensä kuusikkoon, sillä kuusi on pyhä puu. Kirkon ympärille on tehty hautausmaa, johon haudattiin papit, herrasväki ja neitsyet! Talojen päädyt sijaitsivat aina joelle päin.
Nykyisin Paanajärven kylässä on noin neljäsataa asukasta. Kymmenen vuotta sitten alkoi kylän eheyttämisprojekti. Taloja kunnostetaan vanhan mallin mukaisesti. Myös kirkon restaurointia ollaan aloittamassa. Kulttuuri-, luonto- ja kalastusmatkailu lienevät tulevaisuudessa tärkeitä tulolähteitä kylän asukkaille. Kylässä on paljon tyhjillään olevia taloja, joita voitaisiin kunnostaa matkailijoiden majoitustiloiksi. Kylässä tapasimmekin suomalaisia nuoria, jotka olivat talkootöissä korjaamassa aitoja ja rakennuksia Juminkeko-säätiön tukemana. Ensimmäinen edellytys matkailun kehittämiselle olisi tietenkin, että Vienan Karjalan tiestö kunnostettaisiin. Toivoa sopii, että vanha Paanajärvi saisi elää, eikä sitä uhrattaisi energiatalouden kyltymättömään kitaan.
Matkalla Jyskyjärven kylään pysähdyimme pienessä, idyllisessä Kepan kylässä. Se sijaitsi hiekkaharjujen kainalossa, pienten järvien ja jokien halkomassa maisemassa. Jyskyjärven kaunis kylä sijaitsee Kemi- ja Tsirkka-Kemijoen yhtymäkohdassa. Kylässä meitä odotettiin kovasti – jälleen oli vastassamme iloinen ”majoittajamummojen” joukko, ja alkoi kova pajatus ja majapaikkojen jako. Se ei ollut mikään helppo tehtävä, sillä meitä matkalaisia oli oppaat ja kuljettajat mukaan lukien 35 henkilöä. Mutta nopeasti se sujui ja pian olimme kaikki perheissämme päivällistä nauttimassa.
Jyskyjärven kylä sijaitsee joen molemmin puolin ja niitä yhdistämään on rakennettu useita siltoja ja myös kevyelle liikenteelle riippusiltoja. Yksi riippusilloista oli rakennettu vuonna 1976 pelkkien maisemakorttien myyntituloilla! Kylällä on erittäin aktiivinen kylätoimikunta ja yhteydet mm. Suomen puolelle ovat hyvät. Illalla kokoonnuimme kulttuuritalolle, jossa kymmenhenkinen Tuomi-laulukuoro viihdytti meitä puolentoista tunnin ajan lauluillaan ja tansseillaan. Heleästi kaikui naisten laulu. Yhtye on toiminut jo 45 vuoden ajan ja vieraillut Suomenkin kulttuuritapahtumissa mm. Kihauksessa. Väliajalla kyläläisistä koottu tanhuryhmä esitti meille kansantansseja ja lopuksi siirrettiin tuolit syrjään ja matkalaisetkin pääsivät mukaan kansantanssin rientoihin!
Jyskyjärven majoittajamme Elviira Nikulina kertoi auliisti tarinoita omasta elämästään. Hän oli ollut evakossa Arkangelin suunnalla ja sitten nuorena tyttönä metsätöissä aluksi tukkireen lastaajana ja myöhemmin myös tukkipuiden kaadossa. Metsät olivat tärkein työllistäjä sodan jälkeen Vienan Karjalassa. Kokonaiset perheet osallistuivat töihin asuen läpi talven tukkikämpissä. Yleensä metsätöistä päästiin eläkkeelle 50-vuotiaana. Elviiran eläke on tällä hetkellä n. 3100 ruplaa eli n. 80 euroa/kk. Sotaveteraaneilla eläke on kolminkertainen tavalliseen eläkkeeseen verrattuna.
Palkkataso vaihtelee Vienan Karjalassa 3000-15000 ruplaan. Matkailu tuo lisätuloja joillekin kylän asukkaille. Tosin matkailijoiden määrä on hieman hiipunut menneistä vuosista, ja yhtenä syynä pidettiin tiestön huonoa kuntoa. Nuorta väkeä oli kylissä vähän, sillä useat heistä muuttavat Petroskoihin tai Pietariin parempien työ- ja opiskelumahdollisuuksien perässä. Tosin opiskelu on kallista, ja se vaatii perheiltä paljon uhrauksia. Yö karjalaiskodissa päivällisineen, saunoineen ja iltapaloineen maksoi n. 25 €. Majoituspaikka löytyy helposti ennalta varaamattakin, niin kuin Paanajärvellä saimme erään suomalaisen pariskunnan kohdalla todeta.
Lähtöpäivän aamu koitti. Meidät saateltiin kylän keskustassa olevan riippusillan luo. Laulettiin vielä lähtölaulut, hyvästeltiin iloinen ja pirteä majoittajien joukko. Nousimme bussiimme, joka jyryytteli Borovoin kylän kautta Kostamukseen ja Vartiuksen raja-asemalle. Vienan Karjalan muutaman päivän mittainen kyläkierros oli mahtava annos Karjalan luontoa, metsiä, järviä, jokia ja soita, mutta myös upea kokemus karjalaista ihmistä, kulttuuria ja kylien elämää. Vaikka siellä on paljon ongelmia vielä voitettavanaan niin luonto, perinteiden voima ja karjalaisten iloinen luonne antavat toivoa elämän jatkumisesta tuolla sukulaiskansamme asuinalueella.
Markku Tossavainen