Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Lähde kanssamme tutustumaan kauniiseen Kauppalanpuistoon Etelä-Haagaan 31.5. klo 17.30! Teemme kierroksen puistossa ja tutustumme eri puihin ja pensaisiin. Jos niityn kukat ovat nousseet, voimme ihailla myös kukkamerta. Puiden siimeksessä aukeaa myös näkymiä, joissa voi vain antaa silmän levätä. Oppaanasi ovat Leena Mikola ja Heidi Rantalainen.

Kauppalanpuistossa on valtavasti eri puulajeja ja -lajikkeita. Mitä olisikaan puisto ilman puita?! Puiden latvusto muodostaa varjostavan katon, jonka läpi valo siivilöityy kauniisti. Kaupunkipuilla on myös konkreettisesti lämpötilaa laskeva vaikutus kesällä.

Tässä esimerkkejä puistosta löytyvistä puu- ja pensaslajeista/ -lajikkeista: pensylvanianvaahtera, kiinanvaahtera, niverävaahtera, liuskahopeavaahtera, keltakoivu, kynäjalava, ruusuherukka, lumiherukka, tammenlehtileppä, laakeripoppeli ja purppurakuusi.

Mustavalkoisessa Helsingin kaupunginmuseon kuvassa vuodelta 1974 Kauppalanpuisto on vielä alkutekijöissään ja nurmi on pääosassa.

Kauppalanpuisto,kuva Jarno Peltonen, Helsingin kaupunginmuseo, 1974
Kauppalanpuisto, kuva Jarno Peltonen, Helsingin kaupunginmuseo, 1974

Kauppalanpuisto on perustettu 70-luvun puolivälissä. Se on ollut aakeaa peltoa, jossa kasvoi alussa puita harvakseltaan. Vuosikymmenten saatossa Kauppalanpuistosta on muodostunut puustoinen keidas, jossa viihtyvät lähialueen asukkaat, läpikulkijat, eläimet ja niitä seuraavat luonnonystävät. Helsingin kaupunki on istuttanut puistoon vuosikymmenten aikana runsaasti puita ja pensaita. Puistossa voi tutustua erityisesti erilaisiin vaahteralajikkeisiin.

Haaganpuro on kunnostettu Suomen urbaaneimmaksi taimenpuroksi ja siitä iloitsee myös harmaahaikara. Kunnostuksen takana on haaganpuro.fi.  Voit bongata kaloja matkalla puron yläjuoksulle ja harmaahaikaran tapittamassa silmä kovana, sattuisiko suupala nokkaan.

Haaganpuro
Harmaahaikara Haaganpurolla, kuva Heidi Rantalainen

Kauppalanpuiston eteläosan vanha kivisilta ja kävelyreittinä oleva hiekkatie on vanhaa Turun maantietä.

Tapahtumakuva: Heidi Rantalainen