Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Onnea Helsy! Helsingin luonnonsuojeluyhdistys täytti helatorstaina 21.5.2020 pyöreät 50 vuotta. Juhlan kunniaksi Helsyssä muistellaan yhdistyksen historiaa. Varsinaiset juhlat siirtyivät koronavirustilanteen vuoksi myöhemmäksi.

Talosaaren Torpalla nautittiin päivän kunniaksi kakkukahvit luonnonkukkakoristein.

”Helsingillä olisi sijaintinsa ja ympäristönsä monipuolisen ja kauniin luonnon vuoksi kaikki mahdollisuudet säilyä asukkailleen todella viihtyisänä kaupunkina. Asutuksen jatkuvasti levittäytyessä on kuitenkin voitu todeta luonnon häviävän tai pirstoutuvan pala palalta erilaisen rakennustoiminnan tieltä. Pahinta on, että lukuisat uudet rakennussuunnitelmat uhkaavat tuhota senkin mitä vielä on jäljellä”.

 

– Kutsusta Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen perustavaan kokoukseen Tieteellisten seurojen talolla 21.5.1970.

Vuosi 1970 oli Euroopan neuvoston julistama luonnonsuojeluvuosi ja käännekohta Suomen kansalaistoiminnan kehittymisessä. Suomen Luonnonsuojeluliitto oli perustettu vain vuotta aiemmin, ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys oli sen ensimmäisiä jäsenyhdistyksiä.

Historiansa aikana Helsy on ollut mukana estämässä luonnolle haitallisia rakennushankkeita, onnistunut pelastamaan useita korvaamattomia luontokohteita ja järjestänyt satoja luonto- ja kulttuuriretkiä.

Helsyn historiaa muistelevat myös entiset puheenjohtajat. Millaisia kysymyksiä käsiteltiin yhdistyksen alkuvuosina? Entä mikä oli Helsyn osuus Viikki-liikkeessä?

Varsinaiset 50-vuotisjuhlat järjestetään koronavirustilanteen salliessa, toivon mukaan kesällä 2021.